Anna uudenvuodenlupaus kaverin kanssa

Uudenvuodenlupaukset ovat monesti yhden miehen tai naisen lupauksia. Mitä jos löytyisikin kaveri, kenen kanssa mennä kohti uudenvuoden tavoitetta. Kaverin tuki voisi auttaa tavoitteen toteutumisessa. Tavoitteeseen pääsyä voisi myös yhdessä juhlistaa.

Tavoitteita asettaessa kannattaa miettiä tavoitteiden vaikutuksia itselle. Tietysti tavoitteen toteutumisen pitää olla itselle tärkeä ja myönteinen. Esimerkiksi kuntoilun aloittaminen tuottaa itselle hyvää nyt ja tulevaisuudessa.

Tavoitetta kannattaa miettiä myös läheisten näkökulmasta. Vaikka tavoite voi olla itselle tärkeä, voi tavoitteen saavuttaminen vaatia kohtuuttomia läheisiltä. Vaikka haluaisin kiivetä Mount Everestille, tämä tavoite on monessa mielessä kohtuuton läheisilleni. Puoliso joutuisi hoitamaan lapset monta kuukautta yksin. Riskinä on myös se, että lapset saattaisivat jopa menettää isänsä.

Uudenvuoden tavoitetta voi konkretisoida grow-mallin* avulla. Ensin määritellään tavoite (goal). Toiseksi arvioidaan nykytilanne (reality) ja kolmanneksi mietitään mahdollisia esteitä (obstacles), joita voi olla tavoitteen saavuttamisen tiellä. Neljänneksi pohditaan vaihtoehtoja (options), joilla päästään esteiden ohi. Viidenneksi määritellään ne teot (way ahead), joilla tavoitteeseen käytännössä päästään.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!


*Luin Grow-mallista Matti Alahuhdan Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima -kirjasta. Lue kirjaa käsittelevä blogiteksti täältä.

Olipa tavoite mikä tahansa, sitä kohti olisi parempi mennä kaverin kanssa.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Kun kuperkeikka pyörryttää

On etuoikeus, kun omalla asuinalueella on paljon erilaisia palveluja lapsiperheille. Kiireen keskellä ja pimeänä vuoden aikana ei jaksa kulkea kauas lasten harrastusten perässä.

Onneksi Viikissä on hyvä Latokartanon liikuntahalli, jossa Helsingin kaupungin liikuntavirasto järjestää mm. temppujumppaa 3 - 4-vuotiaille ja perhejumppaa 2 - 3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Eikä mitä tahansa jumppaa vaan erittäin laadukasta.

Yksi lapsistamme käy temppujumpassa. Temppujumpan vetäjä pitää hienosti ohjat käsissä vilkkaimpienkin lasten kanssa. Hän muistaa kivalla tavalla myös aikaisemmin hänen ryhmässään olleet lapset. Jumpat ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Todellista ammattitaitoa osoittaa se, kuinka hyvin noin 15 pienen lapsen ryhmä pysyy kasassa.

Minä käyn kahden lapseni kanssa perhejumpassa, jossa myös vanhemmille tulee hiki. Ohjaaja on tosi mukava, taitava ja hän toimii hienosti lasten kanssa. Myös vanhemmat innostuvat kokeilemaan esimerkiksi siltoja ja päälläseisontoja. Kuperkeikkojen jälkeen pää on hieman pyörällä, mutta niitäkin tulee tehtyä.

Liikuntahallissa jumpat ovat isossa salissa, joten lapsilla on tilaa juosta. Mikäpä sen parempaa, kuin viedä lapset sateella valoisaan halliin juoksemaan ja hyppimään.

Jumpat ovat myös edullisia yksityisten palveluntarjoajien jumppiin verrattuna. Kaupunki tukee niitä huomattavasti. Toisaalta, jos nämä jumpat onnistuvat herättämään lapsissa ja aikuisissa liikunnan intoa, tulee tuki moninkertaisena takaisin vuosien kuluessa esimerkiksi vähentyneinä terveydenhuoltokuluina.

Isi tuu perässä.


JK
juha.kesanen@selede.fi

Pikku kakkosta ja kakkosolutta

Kuulin jutun vanhemmasta, jolla on tapana laittaa lapset katsomaan Pikku kakkosta. Sitten hän avasi itselleen kakkosoluen ja nautiskeli sitä samalla kun hän valmisteli perheelleen päivällistä.

Yleisradion TV kahden Pikku kakkonen on tullut televisiosta jo lähes neljäkymmentä vuotta. Ensimmäinen Pikku kakkonen tuli nimittäin televisiosta jo tammikuussa 1977. Itsekin muistan katselleeni sitä pikkupoikana ja hyvä se oli jo silloin. Silloin ei tosin ollut mainoskanavia, yleareenoita tai netflixejä määrättömine tarjontoineen.

Pikku kakkonen on luotettava palvelu lapsiperheille. Se tarjoaa taktisen lepotauon myös vanhemmille kiireisen päivän jälkeen. Sen ohjelmisto on luotettavaa ja turvallista - ammattitaitoisesti ja viisaasti valittu ohjelmisto rauhoittaa usein myös vilkkaammat lapset.  Ohjelman vetäjiksi löytyy vuosi toisensa jälkeen mukavasti lapsille puhuvia naisia ja miehiä. Mukavaa on myös se, ettei Ylen kanavilla ole lapsille suunniteltuja mainoksiakaan, koska rahoittajina ovat veronmaksajat eli me.

No, jos nyt jotain hieman pelottavaa Pikku kakkosesta hakemalla hakee, niin Tuttiritarissa vilahteleva Robin Huttunen on ollut yhdelle lapsistamme hieman pelottava, Muumeissa on joskus ollut jännittäviä kohtauksia ja ilmeisesti uusimmassa Maltin ja Valtin joulukalenterissakin on joku kohta ollut hieman jännä. No näistäkin on selvitty ilman suurempia traumoja.

Pikku kakkosta voi pitää jopa varhaiskasvatuksena, jos ei jo ihan ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä. Se on monelle suomalaiselle osa lapsuutta. Kiitos Ylelle siitä.

Pikku kakkosen -logo. Kuvakaappaus täältä.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Tänään on kovan treenin päivä

Monen mielestä liikunnan tulee olla tavoitteellista - niin kuin elämän muutenkin. Tavoitteet tekevät monella tapaa elämästä innostunutta ja mielekästä.

Minäkin kuulun tähän porukkaan. Illalla, kun suljen silmät mietin usein liikuntaan liittyviä tavoitteita ja seuraavan päivän treeniä. Tietysti ikämiesurheilijan rentoudella. Iästä huolimatta, 50 vuotta on lähempänä kuin 40, kehittymistä tapahtuu edelleen. Esimerkiksi pelinlukeminen paranee edelleen, voimakin lisääntyy ja myös nopeutta voi ylläpitää tai jopa kehittää, jos treenaa oikein.

Nykyisin erityisesti liikunnan seuraamiseen on monenlaisia sovelluksia, vaikka ruutuvihkokin toimii. Treenisovelluksia tulee esimerkiksi sykemittareiden mukana ja lisäksi on ladattavia tai verkossa toimivia sovelluksia.

Minä olen käyttänyt jo muutaman vuoden ajan suomalaista treenit.net-treenipäiväkirjaa. Minusta se on yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Sinne voi lisätä omia lajeja, pitää ruoka- ja terveyspäiväkirjaa. Samalla voi seurata omaa harjoittelua. Tällä hetkellä käyttäjiltä haetaan tähän verkkopalveluun kehittämisideoita.

Kuulin muuten joku vuosi sitten jutun, että yhdellä kaverilla oli sykemittarivalmentaja - siis sykemittari, joka antoi harjoitteluvinkkejä syketasojen ja harjoittelumäärien mukaan. Kaveri oli hieman masentunut maratonia seuraavana päivänä, kun sykemittari ilmoitti, että tänään on kovan treenin päivä.

Treenit.net. Kuvakaappaus ko. sivuilta.

Paskamainen haaste

Onko sinulla ollut niin kova vessahätä, että lähin vessa on tuntunut olevan liian kaukana? Menikö paskat housuun?

Viime keskiviikkona (25.11.) Inhimillinen tekijä -ohjelmassa oli keskustelemassa kaksi rohkeaa nuorta aikuista, Teemu Ramstedt ja Anna Hakala. Teemu on Hifk:n ammattijääkiekkoilija, joka sairastaa suolistosairautta. Anna on kolmen lapsen äiti, jolla on Crohnin tauti. Lisäksi ohjelmassa oli aivan mahtava sisätautien erikoislääkäri Hannu Väänänen.

Sekä Teemun että Annan sairaudet liittyvät suolistoon ja suolen toimintaan ja nämä asiat ovat hyvin intiimejä. Crohn ja Colitis ry:n internet-sivuilla todetaan: "Sairauksien ikävimpiin oireisiin kuuluu toiminnallinen suoliston häiriötila, joka aiheuttaa lähes invalidisoivan, jatkuvan tarpeen käydä WC:ssä."

Teemu ja Anna eivät ole sairautensa kanssa yksin. Suomessa on lähes 45 000 ihmistä, jotka sairastavat tulehduksellista suolistosairautta (IBD).

Crohn ja Colitis ry on luonut jäsenilleen vessapassin. Yhdistys toivoo, että yritykset ja julkiset organisaatiot avaisivat vessansa, mikäli ovelle tulee ihminen, joka näyttää vessapassia.

Yhdistyksen internet-sivuilta voi myös tilata Meillä käy VESSAPASSI -tarran toimipaikan ikkunaan tai ovenpieleen. Tarra kertoo, että myös tätä erityisryhmää halutaan palvella hyvin.

Haastan Palveluksessanne-blogin, hyvän palvelun ja inhimillisen kohtaamisen nimissä suomalaiset organisaatiot avaamaan minkä tahansa vessansa nopeasti vessapassin esittäjälle. Nekin vessat, jotka on tarkoitettu vain henkilökunnalle.

Avaathan vessan. Kiitos.

JK
juha.kesanen@selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Jos tosi-tv koukuttaa, lukuvalmentaja auttaa

Pitäisikö lukea enemmän - rentoutua ja avartaa maailmankuvaa?

Sunnuntaina 22.11. oli mielenkiintoinen juttu Helsingin Sanomissa. Siinä kerrottiin Kallion kirjaston lukuvalmentajista, joiden esikuvina ovat olleet Kirjasto 10:n musavalmentajat. Lukuvalmentajat auttavat lukemisen polulla tarjoten asiakkaille sopivaa luettavaa.

Lukuvalmennuksen palvelukonsepti toimii seuraavasti:

1. Asiakas varaa lukuvalmentajalle ajan - käytännössä tämä tapahtuu sähköpostilla.
2. Haastattelu, jossa selvitetään valmennettavan  lukumieltymyksiä.
3. Valmentaja kerää parinkymmenen kirjan setin valmennettavalle.
4. Asiakas lukee kirjat.

Lukuvalmentajalta vaaditaan hyvää asiakasymmärrystä. Tämän tulee osata tunnistaa valmennettavan lukutarpeet ja innoituksen kohteet sekä lukijana kasvamisen potentiaalin. Jälkimmäinen voi tarkoittaa sitä, että tarjoaa kirjoja, jotka haastavat valmennettavan ajatuksia ja maailmaa. Lisäksi vaaditaan hyvää kirjallisuuden tuntemusta ja intohimoa kirjoja kohtaan. Lukuvalmentajan oma innostus voi tarttua.

Lukuvalmennusta on tehty Helsingissä muutaman vuoden ajan. Kovin paljon lukuvalmennusta ei vielä ole annettu. Viime vuonna valmennusta sai 33 asiakasta. Tämän vuoden syyskuuhun mennessä valmennettavia oli 22. Valmennettavista suurin osa oli ollut naisia.

Kokeiluna voisi tarjota valmennusta etenkin miehille ja nuorille. Se laajentaisi lukuvalmentajien asiakaskokemusta erilaisista lukijaprofiileista ja voisi tuoda uusia ideoita koko palvelukonseptiin.

Miksei voisi olla vaikka ryhmävalmennusta tietylle tunnistetulle asiakasryhmälle? Esimerkiksi keski-ikäisille tosi-tv:n koukussa uinuville miehille.

Ehkä lukuvalmentajan kirjatarjontaa voisi laajentaa valmennettavan elämäntilanteen mukaan. Silloin asiakkaalle valittaisiin elämäntilanteeseen sopivia kirjoja.

Jos valmennettava vaikkapa kaipaisi nostatusta elämäänsä, valittaisiin iloa ja toivoa herättäviä kirjoja. Äidiksi tai isäksi tulevalle voisi etsiä tietynlaisia kirjoja ja eläkkeelle siirtyvälle täsmäkirjasetti. 

Vai olisiko sittenkin parempi pitäytyä vain lukemiseen liittyvissä kiinnostuksen kohteissa?

Lukuvalmentajat voivat tuoda näistä lukijakohtaamisista paljon uudenlaista asiakasymmärrystä kirjastolle. Toivottavasti lukuvalmentajien kokemuksia hyödynnetään koko kirjaston kehittämisessä. Lukuvalmentajana toimiminen laajentaa myös hienolla tavalla kirjastoammattilaisten osaamista ja työnkuvaa.

Käynti lukuvalmentajan valmennuksessa tuo varmasti koko kirjaston lähemmäksi ja parantaa näin käyttäjäkokemusta - ehkä jopa perinpohjaisesti. Tärkeä, mutta hieman kasvoton kirjasto saa lukuvalmentajasta tutut kasvot.

Itsevalmennuksen materiaalia.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Hyvä Supercell!

Helsingin Sanomissa oli 14. marraskuuta juttu, jossa oli laskettu, että Supercell-peliyhtiö tulee maksamaan vuodelta 2014 Helsingille yhteisöveroja 62 miljoonaa euroa. Summan arvellaan olevan suurin, mitä 2000-luvulla yksikään yritys on maksanut. Vuodelta 2013 Supercell maksoi yhteisöveroja 24 miljoonaa euroa.

Verosummat on aikamoisia, kun ajatellaan, että kyseessä on mobiilipelejä tekevä yritys, jolla on Suomessa 150 työntekijää. Kaiken lisäksi yritys perustettiin vasta vuonna 2010.

En tiedä minkälaista veropolitiikkaa Supercellissä on mietitty ja minkälaiset verokonsultit ovat audienssia pyytäneet tarjoten win-win-ratkaisuja. Helposti tulee kuitenkin kuva suoraselkäisestä ja yhteiskuntavastuuta mielellään kantavasta yrityksestä. Yritys ja sen johtohahmot ovat saaneet paljon julkisuutta veropolitiikastaan eikä veronmaksua ole kukaan ainakaan julkisesti kehdannut kritisoida. Enkä minäkään aio sitä kritisoida vaan päin vastoin.

Noilla Supercellin verosummilla on tuotettu ja tuotetaan julkisia palveluja, on lisätty ja lisätään yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua ja pidetään yllä yhteiskuntarauhaa. Supercell on tuonut myös uskoa suomalaiseen peliosaamiseen ja laajemminkin koko digitoimialaan.

Tietenkin jotain harmia yhtiön pelit ovat tuoneet mukanaan. Liian innokkaita pelaajia ainakin pelaajien lähipiirin mielestä.

Toivottavasti pelit myyvät yhtä hyvin jatkossa eikä pelimaailman arvaamattomuus pääse vaikuttamaan yhtiön verojalanjälkeen.



Hyvä Supercell. HS 14.11.2015 A27

Asiakas osti sovelluksen, mitä sen jälkeen?

Saatko tuloja sovelluksista? Käytätkö maksullisia sovelluksia?

Monessa organisaatiossa on herätty siihen, että heidän käytössään on maksullisia sovelluksia, joista maksetaan aivan turhaan, koska niitä ei käytetä tarpeeksi. Tämän seurauksena onkin sitten lopetettu sovellusten käyttö ja niiden tuottaja on jäänyt tietysti ilman tuloja.

Tästä tuleekin haasteita sovelluspalveluiden tuottajille. Eli se ei riitä, että on saatu kerran myytyä jonkun sovelluksen käyttöoikeus tms. asiakkaalle. Jatkossa täytyy varmistaa myös se, että käyttäjät osaavat hyödyntää ja saavat täysimääräisesti sovelluksen lupaamaan lisäarvon ja hyödyn esimerkiksi organisaatiolleen.  

Miten se tehdään? Esimerkiksi pilvipalveluissa tuottaja voi seurata sovellusten käyttöä esim. organisaatiokohtaisesti. Jos sovelluksia ei käytetä, tuottaja ottaa itse yhteyttä ja selvittää miksi sovellusta ei käytetä täysimääräisesti. Tämän jälkeen voidaan tukea organisaatiota sovelluksen käytössä esimerkiksi käyttäjien tiedottamisella tai jonkinlaisella koulutuksella.

Tänään (10.11.2015) oli Helsingin Sanomissa juttua Wolt-älypuhelinsovelluksesta, "jonka kautta voi sekä tilata, että maksaa ruokansa ja juomansa".  Jutun kuvatekstissä todetaan, että "...Woltin käyttäjäksi on tulossa enemmän ravintoloita kuin ehditään kouluttaa". Woltin tapauksessa sovelluksen ravintolakäyttäjät siis ensin koulutetaan käyttämään sovellusta ja näin varmistetaan sovelluksen hyöty. Tietysti näin on monessa muussakin palvelussa. Mahdollisen alkukoulutuksen lisäksi on myös seurattava sovelluksen käyttöä, jotta tiedetään, että sovellusta käytetään täysimääräisesti.

Mikäli sovellus on ladattu esimerkiksi organisaation omalle serverille, tällöin sovelluksen tuottaja ei pääse itse tarkistamaan kuinka aktiivisesti ja miten sovellusta käytetään. Tässä tapauksessa voisi ainakin yrittää erilaisilla kyselyillä tai vaikkapa asiakasorganisaatioiden avainhenkilöiden kanssa keskustelemalla selvittää sitä, miten sovellusta käytetään ja saadaanko sillä täysimääräinen hyöty irti.

Sovelluksen tuottajan täytyy siis toimia palvelulogiikan mukaisesti ja ymmärtää, että sovellustuotteen tuen avulla autetaan asiakasta lunastamaan sovelluksen tuottama hyöty. Jos asiakas ei itse pysty hyödyntämään sovellusta täysimääräisesti, silloin hyvän palvelun nimissä on tuettava asiakasta sovelluksen hyödyntämisessä eli asiakaslupauksen lunastamisessa. Jos tätä ei tehdä, pian ei ole asiakasta.

Sovellusapulainen auttaa, jos sovelluksen käyttö ei toimi tehokkaasti.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Johtaminen by Matti Alahuhta

Oli kiva lukea Koneen ja Nokian entisen johtajan Matti Alahuhdan äskettäin julkaistu Johtajuus, kirkas suunta ja ihmisten voima -kirja (Docendo 2015).

Alahuhta on valittu useita kertoja Suomen arvostetuimmaksi johtajaksi ja hän oli tekemässä Koneesta suomalaisten globaalien pörssiyritysten lippulaivaa. Alahuhta johti Konetta lähes kymmenen vuotta vuodesta 2005 lähtien kevääseen 2014 asti. Tänä aikana 100-vuotiaan Koneen markkina-arvo nousi noin 2,5 miljardista 16 miljardiin euroon.

Nostan esiin muutamia asioita, jotka kirjasta jäivät mieleeni. Isofonttinen, lyhyt (206 sivua) kirja on nopeasti luettava. Uskon kirjan kuluvan monen johtajan käsissä käsikirjakäytössä. Tärkeää asiaa on paljon, tiivistetysti ja samoja asioita kerrataan monessa kohtaa.

Olen muuten jo aiemmassa blogitekstissäni kirjoittanut myönteisestä kokemuksestani Koneen huoltopalvelun kanssa. Koska tämä blogini käsittelee hyvää palvelua, mieleeni jäivät erityisesti Alahuhdan kommentit asiakaslähtöisyydestä ja prosesseista.

Asiakaslähtöisyys tuli Alahuhdan mukana myös Koneen arvoihin. Yhtenä neljästä arvosta oli nimittäin asiakkaan ilahduttaminen. Minusta se vaikuttaa oikein hyvältä arvolta asiakaslähtöisyydelle. Yritetään saada asiakas ilahtumaan. 

Alahuhta pitää myös prosesseja tärkeinä. Koneessa panostettiin prosessiarkkitehtuurityöhön, kun oli huomattu yhtiön prosessien eriytyneen liikaa eri puolilla maailmaa. Koneessa päädyttiin viiteen pääprosessiin; asiakasprosessi, toimitusprosessi, huoltoprosessi, ratkaisujen kehittäminen ja johtamis- ja tukiprosessi. Hienoa oli minusta se, että Koneen johtokunnasta nimettiin kullekin prosessille omistaja, jonka tehtävä oli prosessin jatkuva kehittäminen ja prosessin toteutuksen yhtenäisyyden varmistaminen.

Alahuhta puolustaa prosessien tärkeyttä (s. 43-44):

"Yhtenäinen tapa toimia tuo toimintaan laatua ja mahdollistaa sen, että tuote tai palvelu on yhtä erinomainen riippumatta siitä, kuka tekee, milloin tekee tai missä tekee. Asiakas voi tällöin turvallisesti odottaa saavansa samanlaisen asiakaskokemuksen riippumatta siitä, missä tai minä ajankohtana hän asioi yrityksen kanssa. Yhtenäinen tapa toimia synnyttää siis myös asiakastyytyväisyyttä. Ja kun pyörää ei tarvitse joka kerran keksiä uudelleen, aikaa ei mene hapuiluun, vaan pelkästään asiakkaan palvelemiseen ja oikeiden asioiden tekemiseen, mikä lisää tuottavuutta."

Muita tärkeitä teemoja kirjassa ovat erilaisten toimialojen murroskohtien hyödyntäminen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen panostaminen vaikeinakin aikoina. Yrityksen arvot ja yrityskulttuuri ja kolmivuotiset kehittämisohjelmat ovat myös olleet Koneessa tärkeässä roolissa strategian toteuttamisessa. Myös yrityksen suunnan kirkastaminen ja tavoitteiden positiivinen viestiminen ovat olleet Koneessa tärkeitä asioita.

Henkilökohtaisinta antia kirjan lopussa oli kohta, jossa Alahuhta kuvasi sattuman roolia urapolullaan. Hänen oma uransa kääntyi 33-vuotiaana esikoisen synnytyksen aikana Jorvin sairaalassa luetusta Helsingin Sanomien työpaikkailmoituksesta. Hän nimittäin näki synnytyksen aikana ilmoituksen Rank Xeroxin myyntijohtajan paikasta. Hän haki paikkaa ja sai tämän tehtävän. Hän lähti Nokialta vähäksi aikaa toiselle työnantajalle oppimaan myyntiä. Tämä oli Alahuhdan mukaan yksi syy siihen, miksi hänet myöhemmin valittiin takaisin Nokialle liiketoimintajohtajaksi.

Alahuhta tuo kirjassaan esille monia merkittäviä ihmisiä, jotka ovat tukeneet, luottaneet ja inspiroineet häntä. Näitä henkilöitä ovat mm. monet esimiehet, kollegat ja mm. Sveitsissä väitöskirjaa ohjannut intialainen professori. Nämä ihmiset ovat osoituksia siitä, että Alahuhtakaan ei ole onnistunut ja luonut moista uraa yksin vaan muiden tuella ja sillä, että muut ovat välittäneet hänestä. Menestystarinoita lukiessa helposti unohtuu se, että kukaan ei onnistu yksin.

Lievään ylimielisyyteen ja miljoonamiehen patruunamaisuuteen Alahuhta sortuu siinä, että penää kansalta suurempaa työhalukkuutta ja suurempaa yksilön vastuuta. Varmaan näitä on hyvä toivoa. Vaikka Matti reilulta kansanmieheltä vaikuttaakin, on hänen arkensa kaukana tavallisen kansalaisen arjesta. Entä jos "sattuma" olisi vienyt Matin 33-vuotiaana DI:nä väärään työpaikkaan ja hän olisi ollut jo viisikymppisenä työtön. Tuskin hän olisi silloin ollut huolestunut muiden työhalukkuudesta. Silloin olisi myös tämä hyvä kirja jäänyt tekemättä. 

"Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima."

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Hurjan suosittu perhekahvila

Onpa kuhinaa!

Näin voi todeta, jos saapuu torstaiaamuna Helsingin kaupungin leikkipuisto Viikkariin. Leikkipuisto on monesti lähes täynnä lapsia ja vanhempia, jotka ovat tulleet Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Viikin paikallisyhdistyksen järjestämään perhekahvilaan.

MLL käyttää perhekahvilan pitämiseen leikkipuiston tiloja ja samalla tuottaa leikkipuistoon  pikkulapsiperheille sopivia palveluja ja tekee koko hienoa leikkipuistotoimintaa perheille tutuksi. Leikkipuiston henkilökunta tuottaa samaan aikaan perhekahvilan kanssa muita palveluja kuten lapsille leikkitoiminnan kerhoja.

Perhekahvilan palvelukonsepti on yksinkertainen. Perhekahvilan pitäjät laittavat joka torstai pöydän koreaksi klo 10 ja kahvilasta voi ostaa edulliseen hintaa leipiä, pullaa, mehua, teetä ja kahvia. Lapset leikkivät, vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja juttelevat keskenään.

Toisinaan perhekahvilassa on myös alustajia, kuten viime viikolla ollut ravintoterapeutti.

Perhekahvila loppuu klo 12. Toki leikkipuiston sisätiloja saa käyttää heti sen auettua ja tiloja voi käyttää perhekahvilan jälkeenkin.

Perhekahvilaa mainostetaan Facebookissa ja leikkipuiston seinällä olevassa leikkipuiston viikko-ohjelmassa. Olen kuullut, että Viikkarin perhekahvilaan tullaan muualtakin päin Helsinkiä.

Hienoa, että muutamat vapaaehtoiset äidit jaksavat pyörittää näin hyvää perhekahvilaa omat lapset jaloissa pyörien ja varsin isolle kävijämäärälle. Välillä pelkkiä vanhempia on varmaan 30 ellei enemmänkin. Iso kiitos näille äideille!

Nam. Perhekahvilan pöytä koreana välillä väsyneille äideille ja isille.

Terveyskeskus joka toimii

Kun parhaillaan piirrellään Suomen kartalle sote-alueiden rajoja, osallistun minäkin kertomalla hieman miten hyvin ainakin meidän perheen lasten kohdalla kunnan terveyskeskuksen ja neuvolan palvelut toimivat.

Olemme olleet Helsingin kaupungin Pihlajamäen terveyskeskuksen asiakkaita niin kauan kun lapsia on ollut eli noin seitsemän vuotta.

Olemme käyttäneet neuvolan palveluita, lastenlääkäreiden palveluita sekä lasten terveydenhoitajan palveluita.

Neuvolan asiakkaita olimme jo perhevalmennuksessa. Myös raskauden seuranta hoidettiin siellä.

Erityisesti on jäänyt mieleen se, kuinka nopeasti olemme saaneet lääkärille ajan, jos lapsilla on ollut jotain sairautta. Yleensä aika on saatu viimeistään seuraavalle päivälle.

Kun lapsilla on ollut aika lastenlääkärille, on samalla ajalla hoidettu muidenkin reseptit tai vastaavat. Kun esikoisellamme oli korvatulehdus, joka ei ollut kipeä, varattiin uusi aika tarkistusta varten, jottei antibiootteja tarvinnut käyttää. Hommat ovat hoituneet nopeasti ja ammattitaidolla, mutta tarkasti.

Myös lasten terveydenhoitaja on ollut aina ihana ja lämmin lapsia kohtaan. Kaikki lapset ovat käyneet samalla hoitajalla ikäkausitarkastuksissa. On mukavaa, kun hän on muistanut muutkin lapset ja heidän tilanteensa.

Vaikka ehkä Pihlajamäen terveysaseman viihtyisyys ei ole ehkä parasta mahdollista, lasten ja perheen terveyspalvelut saadaan nopeasti ja laadukkaasti silloin kun siihen on ollut tarvetta.

Terveyspalvelujen nopeutta ja laatua pitäisi myös koko sote-asiassa korostaa, jottei homma jää vain karttojen piirtelemiseksi.

Pihlajamäen terveysasema kartalla. Kuvakaappaus Palvelukartasta.

Palveluyhteyden hetkiä tyvenessä ja myrskyssä

Ajattele, että seilaisit laivalla töissä vaikkapa viikon ja sitten olisi viikko lepoa, ja taas takaisin laivalle. Tuhannet asiakkaat vaihtuisivat tiuhaan tahtiin ja  sinun pitäisi palvella asiakkaita aina vähintään hyvin, vaikka laiva kuinka aallokossa keikkuisi.

Kirjoitin jo aiemmin kesällä laivan leikkipisteestä ja sitä mitä se vaatii työntekijöiltä. Kun lähdin nyt taas perheeni kanssa laivalle päätin, että lomailun ohessa seuraan laivan palvelutasoa. Tällä kertaa
laivana oli Silja Linen Symphony-alus ja matkalla oltiin 9.10.-11.9. Kyseessä oli perinteinen ja varmaan lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu päivä Tukholmassa -konsepti.

Tietysti ko. matkakonseptin sisältö muuttuu matkaseuran, iän ja henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Kaveriporukoilla matkan sisältö on erilainen kuin perhematkoilla. Oma ohjelmamme laivalla oli ohi viimeistään kymmeneltä, kun kaikki jo nukkuivat.

Sinällään on jännä ajatella millaista bisnestä koko Ruotsin risteilykulttuuri on. Joku on joskus saanut idean, aletaanpa kulkea Tukholman ja Helsingin väliä. Laivat ja väkimäärä laivoilla ovat vuosien myötä kasvaneet. 1991 rakennettuun Symphonyynkin mahtuu yli 28 00 matkustajaa eli enemmän kuin monessa suomalaisessa kunnassa on asukkaita.

No, millaista palvelua laivalla oli? Tässä muutamia havaintoja. Osa työntekijöistä osasi vain ruotsia ja englantia esim. ravintolassa. Entä jos suomalainen asiakas ei osaa kumpaakaan kieltä? No ruokalistat ovat myös suomeksi, joten niistä voi näyttää mitä haluaa syödä.

Lähtökohdaltaan palvelu oli ihan kohtuullisen ystävällistä. Työntekijöistä kuitenkin näkyi, että asiakkaat vaihtuvat tiuhaan. Ehkä laivalla asuminen ja oleminen näkyy väsymyksenä ja  siinä, kuinka ystävällisiä työntekijät jaksavat olla asiakkaille. Tässä työssä pitää olla todella asiakaspalvelija, jotta jaksaa olla ystävällinen asiakkaille päivästä toiseen.

Nuori filosofi Frank Martela on kirjoittanut vanhainkotien yhteydessä hoivayhteyden hetkistä, jolloin kohtaamisissa on läheisyyttä ja lämmintä inhimillisyyttä*. Martela on todennut, että näitä kohtaamisia voi olla joskus kahden entuudestaan tuntemattoman ihmisen kohdalla myös vaikkapa kaupassa.

Oman blogiteemani mukaan voisi hoivayhteyden hetkiä kutsua myös palveluyhteyden hetkiksi. Näitä hetkiä yritin tarkkailla ja hieman yllättäen tällaisia tuli vasta loppumatkalla. Ensimmäinen tuli, kun olimme aamupalalla. Keskellä leikkelepöytiä yksi työntekijä jaksoi ystävällisesti katsoa silmiin ja toivottaa hyvää huomenta. Toinen tuli kosmetiikkakaupassa, jossa mukava myyjä jaksoi innostua pienestä taaperostamme ja jutella hänelle kivasti. Se palveluyhteys tuli sydämestä. Noin pienestä palveluyhteys on kiinni.

Näitä palveluyhteyden hetkiä ei tullut laivan infotiskillä, jonka voisi olla olettaa olevan oikea palveluyhteyden hetkien sydän - paikka jossa asiakkaat kyselevät ja selvittävät vaikka mitä. Palveluyhteyden hetkiä ei tullut sinällään kivassa leikkitilassa, koska leikkityöntekijät eivät olleet yhteydessä lapsiin ja vanhempiin kuin välttämättömimmän pienen hetken verran. 

Harri hylkeen discossa lapset pääsivät tanssimaan ja halaamaan laivan hyljemaskottia, mutta muuten hyljettä ei näkynyt laivan käytävillä. Omille lapsille oli jäänyt mieleen mukavana asiana Viking Lineltä se, että Ville Viikinki kierteli ympäri laivaa ja oli yhteydessä lapsiin.

Ruokaravintolassa oli palvelu sinällään ihan ystävällistä, mutta kun käteen lyötiin laite, joka ilmoitti milloin ravintolasta vapautuu pöytä meille sekä ilmiselvät pakastekasvispihvit lautaselle, asiakaskokemus hieman laski.

Vaikka palvelu ei aina olekaan ihan huippuhyvää, nämä laivamatkat Ruotsiin ovat osa suomalaista matkailukulttuuria. Monen suomalaisen laivat myös vievät ensimmäisen kerran kokeilemaan kouluruotsin taitoja.

Näistä Ruotsin reissuista syntyy myös monille perheille yhteisiä kokemuksia ja seikkailuja.  Puhumattakaan niistä monista tarinoista, joita on syntynyt kohdatessa uusia ihmisiä matkoilla. Nuo palveluyhteyden hetket voivat luoda myös mukavia muistoja ja kokemuksia ihmisille.

Jäin myös miettimään, että onko laivojen hengessä eroja? Onkohan jollakin laivalla niin hyvä henki 200-300 työntekijöiden kesken, että se näkyy asiakaspalvelussa -  lämpiminä palveluyhteyden hetkinä ja lopulta myös laivan tuloksessa.

* Martela Frank (2015) Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja. Gummerus.

Laivan promenadi aamulla.

Sinä inspiroit!

Osaatko punnertaa siten, että yhden punnerruksen aikana taputat ensin kädet yhteen vartalon alla sekä selän takana ennen kuin tulet takaisin punnerrusasentoon?

Odota vielä hetki ennen kuin kokeilet tätä punnerrusta!

Helsingin Sanomissa oli 1.10.2015 kasvatustieteen professori Kai Hakkaraisen haastattelu. Yhtenä Hakkaraisen pointtina oli se, että helposti ajattelemme älykkyyden ja luovuuden olevan vain yksilöissä, vaikka pitäisi ajatella, että ne ovat yhteisön ominaisuuksia. Tällainen ajattelu voisi saada inspiroitumaan toisten osaamisesta.

Minäkin sain toisilta eli tässä tapauksessa punttisaliyhteisöltäni inspiraatiota.

Olin nimittäin viime keskiviikkona kaupunginosamme punttisalilla. Siellä harjoitteli pari hyvässä kunnossa olevaa maahanmuuttajataustaista noin kolmekymppistä miestä. He tekivät monenlaisia vaativia oman kehon painoa hyödyntäviä harjoituksia.

Yhtenä liikkeenä heillä oli punnerrukset. Eikä mitkä tahansa punnerrukset vaan sellaiset, joissa punnerretaan räjähtävästi ylöspäin siten, että punnerruksen aikana kädet lyödään ensin yhteen vartalon alla ja sitten selän takana ennen kuin tullaan takaisin maahan punnerrusasentoon.

Minusta nuo punnerrukset näyttivät hienoilta, mutta en tietenkään arvannut lähteä niitä punttisalilla kokeilemaan. Tiedostin, että räjähtävyyteni ei välttämättä ole samaa luokkaa kuin noilla nuoremmilla miehillä.

Kun pääsin kotiin olin jo unohtanut spekulaationi räjähtävästä voimastani. Niinpä kokosin koko perheen keittiöön ja päätin, että nytpä iskä näyttää uuden punnerruksen.

Eipä muuta kuin punnerrusasentoon ja räjähtävä punnerrus ylös. Kerkesin läpsäyttää kädet yhteen mahan alla, mutta kun kädet olivat vasta selän takana tärähdin jo huuli edellä maahan.

Auts. Ei sentään hampaita katkennut, vaikka huulesta verta tulikin.

Mitä tästä seurasi? Tämä iskän kieltämättä näyttävä suoritus ei säikäyttänyt muita, vaan päinvastoin kaikki perheenjäsenet inspiroituivat kokeilemaan omia punnerruksiaan -  myös 1,5-vuotias pikkukaverimme takapuoli pystyssä.

Ei varmaan nuo punttisalin kaverit tienneet, miten heidän punnerruksensa inspiroivat perhettämme. Vietimme mukavan punnerrushetken. Ja nyt on jo huulikin paranemassa.

Samalla tavalla kuin punttisalin kaverit, sinä voit tietämättäsi inspiroida muita millä tahansa elämän saralla ja myös hyvän palvelun tuottajana.

Kun muiden taidot ja osaamiset nähdään yhteisön ominaisuuksina, voit antaa itsellesi hyvän syyn nauttia, inspiroitua ja oppia niistä.



Tästä se lähtee.



Turvallisuussyistä kädet yhteen vain vartalon alla.

Osaajia miljardimarkkinoille

Minulla oli eilen ilo olla juhlassa, jossa oli paljon intialaisia nuoria (alle 40-vuotiaita), joiden verkostoissa on paljon esimerkiksi it-alan osaajia.

Kaiken muun keskustelun ohessa puhuttiin myös siitä, miten esimerkiksi yrityksen perustaminen koetaan Suomessa vaikeaksi ja byrokraattiseksi.

Kuulin, että osa esimerkiksi Nokian intialaisista irtisanotuista it-osaajista olisi valmis käynnistämään oman yrityksen tai investoimaan yritykseen Suomessa, mutta byrokratian kiemurat tuntuvat olevan liian haastavia. Helpompi on investoida, esimerkiksi käynnistämällä start up -yrityksen, muualle. Osa olikin lähtenyt esimerkiksi Britteihin.

Esimerkiksi työsopimusten tai peruslomakkeiden tiivistelmät ovat englanniksi, mutta varsinaiset lomakkeet ja täyttöohjeet vain suomeksi.

Toinen hitaus liittyy viisumiin, jota joutuu jonottamaan kuukausia. Vaikka viisumihakemuksen olisi tehnyt ajoissa, saa sen vasta juuri ennen vanhan päättymistä.

Yksi intialainen ystäväni totesi, että ilman sitä, että hänen suomalainen vaimonsa työskentelisi heidän yrityksessään, hän ei ehkä selviäisi yrittäjänä Suomessa. Ystäväni kuitenkin osaa suomea varsin hyvin.

Voisiko jotakin yrittää tehdä, jotta esimerkiksi nämä intialaiset osaajat voisivat perustaa yrityksiä ja investoida Suomeen? Ehkä tätä tehdäänkin, mutta näiden keskustelujen pohjalta eivät teot ole saavuttaneet ja vakuuttaneet näitä intialaisia. Kaikki lomakkeet pitäisi ainakin olla englanniksi sekä viranomaisten palvelu ystävällistä.

Kannattaa muistaa, että kyseessä ovat it-osaajat, joilla on osaamista ja ymmärrystä myös siitä, miten pitäisi toimia, jos aiotaan palvella ja tehdä kauppaa myös miljardin ihmisen Intiassa. Ja eikös me aiota?



Miljardissa on monta ihmistä.

Salibisneksen mullistus

Mikä olisi sopiva kuntosalimaksu kuukaudessa? Olisiko 20 euroa liikaa?

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin eilen, kuinka Onnibusin kruununjalokiveksi nimitettiin ohjelmistoa, joka ottaa huomioon kysynnän, ajankohdan ja muita asioita, joiden pohjalta se päättää minkä hintaisia lippuja kannattaa milloinkin myydä. Parhaimmillaan pitkiäkin matkoja pääsee matkustamaan muutamalla eurolla. Itse en ole vieläkään Onnibusilla matkustellut, vaikka jo kuulopuheiden pohjalta olen hehkuttanut myös Onnibusin matkustajakokemusta (ks. ko. blogiteksti täältä).

Onnibusia on nimetty matkustajaliikennetoimialan mullistajaksi. Se on käynnistänyt myös muiden toimijoiden hintojen ja toimintatapojen tarkistukset.

Samanlainen haastaja on ehkä tulossa kuntosalitoimintaan.

Facebookissa silmääni osui uuden Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen rantautuvan kuntosaliketju Fresh Fitnessin tarjous. Tarjouksessa kuntosalin kuukausimaksua tarjotaan alle kymmenellä eurolla. Normaalihintakin on alle 20 euroa kuukaudessa.

Kyse ei ole autotallin nurkassa tai ikkunattomassa kellarissa olevasta maastavetopisteestä vaan ainakin kuvien perusteella hyvää palvelua tuottavasta, laadukkaasta ja korkeatasoisesta kuntosaliketjusta.

Kyseisen kuntosaliketjun Internetsivujen mukaan ensimmäiset kuntosalit avataan Suomessa Helsinkiin tämän vuoden marras-joulukuussa. Toiminnan on tarkoitus laajentua 40 - 50 kuntosaliin ja toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu ja muut suuret kaupungit.

Minusta tämä 20 euroa kuukaudessa alkaa olla jo sellainen hinta, että sen maksaminen ei enää ole pienituloisellekaan saati pahimmallekaan penninvenyttäjälle liikaa, jos miettii mitä kaikkea hyvää kuntosaliharjoittelu tuo.

Vertailun vuoksi hinnasta voi todeta, että ostin viime viikolla Helsingin kaupungin yhdelle kuntosalille 10 kerran kuntosalikortin ja se maksoi 39 euroa. Neljän kuukauden kortin hinta olisi maksanut 96 euroa. Kaupungin kuntosaleja ei yleensä ole pidetty kävijöille kalleimpina vaan päin vastoin. Kaupungin neljän kuukauden kuntosalikortin hinnalla olisin käynyt lähes viisi kuukautta Fresh Fitnessin kuntosalilla.

Saa nähdä mullistaako Fresh Fittness tai joku muu vastaava kuntosaliketju ko. toimialan tarjoamalla hyvää laatua halpaan hintaan. Tekee saman tempun kuntosaliharjoittelulle kuin Onnibusi teki matkustamiselle?

Kahvakuula nurkkaan ja salille mars.

Kun palvelurobotti jäämäessä liukasteli

Sain naapurilta hyvän ja kansantajuisen Soneran tänä vuonna julkaiseman Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus -kirjan. Kirjassa käsitellään digitalisaation roolia Suomen kansallisen kilpailukyvyn kohentajana.

Kirjan pikaselailu toi monia kiinnostavia asioita esiin, esimerkiksi palvelurobotit. Teollisuusrobottien rinnalle ollaan nimittäin kovalla vauhdilla kehittämässä palvelurobotteja. Niitä on tarkoitus käyttää ihmisten ja yhdyskuntien apuna.

Haasteena palvelurobottien kehitykselle verrattuna teollisuusrobotteihin on se, että teollisuusrobotit ovat työskennelleet pääosin paikallaan, kun taas palvelurobottien pitää pystyä liikkumaan ja toimimaan järkevästi muuttuvissa ja epämääräisissä toimintaympäristöissä. Niillä pitää olla hyvät aistinta- ja navigaatiokyvyt.

Samoin kuin teollisuusrobotit, palvelurobotit tulevat tekemään ihmiselle sopimattomia töitä ja tehtäviä. Näitä voivat olla avaruusmatkailu ja meren pohjassa olevien luonnonvarojen hyödyntäminen.

Toiseksi palvelurobottien toiminta-alueeksi kirjassa nähdään koti ja julkiset tilat.

Palvelurobotit tulevat varmaan lisääntymään, mutta vaikea on vielä sanoa millaisia palvelurobotteja tulee olemaan. Ovatko esimerkiksi kotona yksin toimiva robotti-imuri tai nurmikkoa itsestään leikkaava ruohonleikkuri tai hoivattava Paro-robottihylje jo näitä palvelurobotteja? Ystävä- ja tarjoilijarobotteja on jo kehitelty.

Itsestään kulkevia autoja on jo olemassa ja käytössäkin pienimuotoisesti. Voisiko tulevaisuudessa tällaisesta itsekseen kulkevasta autosta nousta palvelurobotti, joka vaikka toisi kauppakassin kotiovelle. Mitenköhän palvelurobotti reagoisi, jos esimerkiksi olisi paljon lunta tai tie jäässä. Heräisikö lapsilla ilkikuriset ajatukset, jos näköpiiriin tulisi vaappuva palvelurobotti?

Nykyisin pohditaan, voiko palvelun hoitaa digipalveluna. Ellei digipalvelu onnistu, kohta saatetaan kysyä hyvinkin luontevasti, voiko robotti hoitaa palvelun.

Testattiin muuten tätä hypoteesia naapurin kanssa, kun vietiin poikia muskariin. Kysyimme heiltä, mitä jos robotti veisikin teidät. Ei ollut kuulemma hyvä idea. Kun jatkettiin kysymällä, entä jos robotti antaisi samalla karkkia, poikien ilme muuttui hyvinkin myönteiseksi.

Paro robottihylje. Kuvakaappaus http://www.parorobots.com/


JK
juha.kesanen@selede.fi

Soittais nyt!

Palvelu koostuu monenlaisista lupauksista. On tietenkin päälupaus, eli että palveluntuottaja tuottaa tietyn luvatun palvelun asiakkaalle. Esimerkiksi kuntovalmentaja auttaa tavoittamaan tietyn kuntotavoitteen edellyttäen, että asiakas tekee oman osansa sovitusti.

Sitten on erilaisia pienempiä lupauksia, jotka voivat koskea vaikka sovittua yhteydenottoa. Näissä pienissä lupauksissa lunastetaan palveluntarjoajan luottamus. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos lääkäri tai sosiaalityöntekijä on luvannut soittaa vaikkapa torstaina klo 12, silloin pitää myös soittaa. Pitää soittaa, vaikka esimerkiksi joidenkin tutkimusten tulokset eivät olisi vielä valmistuneet.

Erityisesti esimerkiksi sairaalle tai muuten haavoittuvassa tilanteessa olevalle nämä pienetkin palvelulupaukset, esimerkiksi sovitut yhteydenotot ovat erityisen tärkeitä. Näistä petetyistä lupauksista puhutaan myös läheisille ja ne rapauttavat luottamusta koko palvelun tarjoajaan. Ne vaikuttaa asiakaskokemukseen ja koko palveluprosessin onnistumiseen.

Tämän takia pienetkin lupaukset ovat isoja ja lupaukset on syytä pitää.

Soittas nyt!

Anna sen soida

Meillä on ollut ilo käydä lasten kanssa Itä-Helsingin Musiikkiopiston tuottamassa perhemuskarissa. Eilen aloitin taas muskaritaipaleeni pienimmän lapseni kanssa. Erityisen hyvä on ollut yksi muskarin opettaja - Milja.

Erityisen hyväksi hänet tekee monikin asia. Hän on tietenkin ammatillisesti hyvä eli hän soittaa ja laulaa hyvin. Hän tekee työtä lapset - meidän tapauksessa 1 - 2-vuotiaat edellä. 45 minuutin muskarissa tekeminen vaihtuu riittävän usein, jotta lasten mielenkiinto säilyy.  Hänellä on lämmin ote lapsiin. Hän kuitenkin huomioi kivasti myös aikuiset. Vauhdikkaammat lapset hän saattaa ottaa varmoin ottein omaan syliinsä laulun ja leikin ajaksi. Hänellä on myös kiva ja lämmin huumorintaju.

Erityisen kivalta minusta tuntuu se, mitä hän sanoi jo kun ensimmäisen lapsen kanssa menin vuonna 2009 ensimmäiseen muskariin. Hän sanoi kivasti ja lämpimästi sen, että lapselle on tärkeää, että vanhempi laulaa mukana, olipa ääni millainen tahansa. Siitä lähtien en ole häpeillyt tai arkaillut omaa lauluääntäni vaan olen antanut sen soida. Tämä on tulos hyvästä palvelusta!

Logo. Kuvakaapaus Itä-Helsingin Musiikkiopiston www-sivulta.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Hyvä Jätkä!

Olen jo aiemmassa blogitekstissäni kirjoittanut kaupunkisuunnittelusta palveluna, joka vaikuttaa asukaskokemukseen.

Kun kävin hiljattain Helsingin Jätkäsaaressa asioilla jäin miettimään, miten hienosti Jätkäsaarta on brändätty. Jätkäsaaressa kulkiessa näkee kuinka esimerkiksi työmaa-aidoissa lukee Hyvä Jätkä, samoin kuin ilmoitustauluissa ja konteissakin.

Jo hyvissä ajoin Jätkäsaari-aluerakentamisprojektin alkuvaiheissa Helsingin kaupunki tilasi kirjailija Hannu Mäkelältä Hyvä Jätkä -romaanin  (2009). Romaani kertoo 1895 syntyneestä helsinkiläisestä Johannes-pojasta, joka eli lapsuutensa nykyisellä Jätkäsaaren seudulla. Kirja on hyvä ja kaunis kuvaus tuon ajan Helsingistä ja se toi kivalla tavalla esille myös alueen historiaa.

Ainakin nykyisille tai Jätkäsaareen muuttaville suosittelen kirjaa lämpimästi. Se voi vaikuttaa hyvinkin myönteisesti asukaskokemukseen. Minä en ainakaan tiedä, että muille suurille aluerakentamiskohteille olisi omaa romaania tehty, vaikka julkaisuja on tehty esimerkiksi Pasilan konepajan alueelle.

Hyvä Jätkä -teema on siis koko alueen markkinoinnin ja brändäyksen pohjana. Myös Jätkäsaaren brändäyksen ruskea värimaailma on mietitty. Kyllähän tämä on tietysti maksanut - en tiedä paljonko, mutta ainakin minun mielestäni se on onnistunut. Olisi myös kiva tietää, miten tähän brändiin panostusta on Helsingin kaupungilla arvioitu - onko se kannattanut?

Yhden kivan näkökulman Jätkäsaareen tuo myös siellä vuonna 2009 ollut Madonnan konsertti. Nimittäin ainakin tuolloin alueelta löytyi konsertin mahdollistanut laaja jättömaa. Mikäs toisi omaan asuinalueeseen mukavamman muiston kuin se, että olisi nähnyt suosikkilaulajansa omalla asuinalueella.

Tuleeko sinulle  mieleen asioita, joissa brändäystä ei vielä riittävästi hyödynnetä?



Jätkäsaaren kontit - mitäköhän näissä säilytetään.

Ilmoitustaulut Jätkäsaaressa.

Hannu Mäkelän Hyvä Jätkä -romaani (2009). Julkaisija Helsingin kaupunki.

 

JK

juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.