Olen viime aikoina pohtinut syrjäytymistä ja koulusyrjäytymistä. Peruskoulusta syrjäytyminen voi johtaa syrjäytymiseen ammattiopinnoista ja heikentää näin myös työllistymistä. Syrjäytyneiden tai sen vaarassa olevien nuorten määrän on hieman eri perusteluin arvioitu olevan 14 000 - 100 000 (THL).
Oma peruskouluni meni perseelleen. Johtuiko sitten useista muutoista tai mistä, mutta monta vuotta meni niin, että en tehnyt läksyjä. Vain harvalla koulu menee hyvin, jos ei koskaan tee läksyjä. Opetus oli hepreaa. Oppimisen tasoni ja opetus eivät kohdanneet. Oppimisen iloa en päässyt kokemaan. Vaikkei se päälle päin näkynyt, se ahdisti. Kahdeksannella luokalla lintsasin paljon koulusta.
Meillä oli lähiöpoikien porukka joka lintsasi yhdessä. Tupakoitiin ja keksittiin kaikenlaista.
Jotenkin onnistuin luovimaan niin, että en jäänyt lintauksesta kunnolla kiinni. Ehkä opettaja ei viitsinyt soitella kotiin? Poissaololappuja pystyi väärentämään eikä 1980-luvulla Wilmasta vielä haaveiltukaan. Pahimmaltahan se olisi tuntunut, jos asiaan olisi kunnolla puututtu, vaikka se olisi ollut minulle parasta.
On selvää että huonosti kouluun kiinnittyneet lapset ja nuoret ahdistavat myös opettajia. Pitäisi edetä opetussuunnitelman mukaan ja osa oppilaista ei halua tai pysty oppimaan sitä, mitä pitäisi.
Olin hiljattain kuulemassa hienon Monikielinen ohjaus -hankkeen kokemuksia. Hankkeessa tuetaan maahanmuuttajataustaisia oppilaita ja heidän vanhempiaan Helsingin kouluissa. Tällä hetkellä on joillekin kouluille palkattu työntekijöitä, jotka tukevat ja auttavat koulunkäynnissä lapsia ja perheitä. Hankkeessa on käytetty yhteiskehittämisen metodeja eli otettu oppilaat ja vanhemmat mukaan toimintamallin kehittämiseen, pyritty oikeasti ymmärtämään maahanmuuttajalasten tilannetta koulussa ja tämän pohjalta on kehitetty mm. monikielisten ohjaajien tehtäväkuvia.
Tunnistin hankkeen kokemuksista juuri sen, että monelle maahanmuuttajalle ei välttämättä tule mukavia ja iloisia oppimiskokemuksia, koska esimerkiksi kielitaito ei riitä siihen, että pystyisi oppimaan.
Koulusyrjäytymisen ratkaisu on oppijakeskeinen opetussuunnittelu. Ensin selvitetään ja ymmärretään oppilaan osaamisen taso ja opetus suunnitellaan lähtemään siitä tasosta ilman syyllistämistä. Osaamisen taso voi olla pöyristyttävänkin matala verrattuna vaikkapa keskivertoon ikätoveriin. Vain tätä kautta tulee onnistumisen kokemuksia ja voi syntyä oppimisen iloa.
Lisäksi oppilaalle kerrotaan, että kaikkeen oppimiseen vaaditaan työtä. Virheet ja epäonnistumiset ovat normaalia oppimisessa. Harjoitus tekee mestarin ja mestari tekee harjoituksen. Edistyminen on hyvä näyttää ja edistymistä voi hyvin myös juhlia.
Suomella ei ole varaa menettää yhtään lasta ja nuorta koulusyrjäytymiselle. Kaikilla lapsilla on taitoja ja kykyjä, jotka pitää saada esille. Kaiken lisäksi globalisoituvassa maailmassa monella maahanmuuttajalapsella on aikuistuessaan esimerkiksi kaupankäynnissä tarvittavia kieli- ja kulttuuritaitoja, joita on syytä muistaa arvostaa.
 |
| Oppiminen vaatii keskittymistä. |
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
.jpg)
