Mikä yhdistää Ahoa ja Markkasta?

Helsingin Sanomissa on hiljattain käsitelty sekä jääkiekkoilija Sebastian Ahon (HS 11.10.2022) että koripalloilija Lauri Markkasen (HS 16.10.2022) harjoittelua. Molemmista jutuista tuli tunne, että kumpikin heistä kantaa vahvasti itse vastuuta omasta kehittymisestään tavalla, joka tuo mieleen yksilöurheilijan harjoittelun. Kumpikin haluaa tulla entistä paremmaksi. He ovat myös pyytäneet ulkopuolisten apua kehittymisen tueksi.

Lehtijutun mukaan Aho pyrkii joka kesä löytämään jotain uusia oppeja. Tänä kesänä hän harjoitteli muun harjoittelun ohella erityisesti laukaustaan, sen yksityiskohtia eli laukauksen tekniikkaa ja nopeutta sekä laukauksia eri pelitilanteissa. Tätä varten hän palkkasi laukaisuvalmentajan. Tämä kertoo myös siitä, että aina riittää parannettavaa, vaikka Ahokin on harjoitellut laukaustaan lähes koko ikänsä. Oma vinkkini Aholle (myös salibandy, jääpallo, kaukalopallo, ringette jne.) on, että mailatekniikkaa ja ehkä laukaustakin voisi kehonhallinnan näkökulmasta harjoitella myös rightin mailalla eli peilikuvana, kun hän on leftin pelaaja (mailaotteessa vasen käsi alhaalla) (ks. Kalaja & Kalaja 2022, 91 - 94: lue ko. kirjaakin käsittelevä blogiteksti täältä).

Markkasta koskevan lehtijutun mukaan hän haluaa tulla nopeammaksi, räjähtävämmäksi ja paremmaksi liikkumaan. Niinpä hän muutti fysiikkaharjoitteluaan erillisen valmentajan tuella painottaen räjähtävyyttä, maksimivoimaa ja sitä, että hän pysyy ehjänä pitkän kauden. Harjoittelua suunnattiin siis maksimivoiman kasvattamiseen sekä nopeus- ja räjähtävyysharjoitteluun. Harjoittelu sisälsi myös mm. hyppyjä, kyykkyjä, keskivartalon vahvistamista, spurtteja sekä liikkumista sivuttaissuunnassa. Harjoittelua suunnattiin pois massan keräämisestä ja kestävyysharjoittelua vähennettiin. 

Niinkuin muuten kaikessa missä haluaa tulla hyväksi, on hyvä seurata ja tutkia miten parhaat tekevät asioita. Analyyttisyys omasta tilanteesta, nöyryys harjoittelussa ja muilta avun pyytäminen yhdistää ainakin näitä huippu-urheilijoita. Ihan suoraan ei kannata kuitenkin harjoittelua kopioida ammattilaisilta. Esimerkiksi Markkasen harjoittelun painottamisen muutos vaatii erittäin hyvän ellei ammattilaisen harjoittelupohjan.

Ikämiehen peilikuvaharjoittelua leftin mailalla löytyy Instagrammista :-).

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook / Palveluksessanne

Twitter @JuhaKe

www.selede.fi

Polttaa pikitie miestä

Lasten kanssa liikkuessa tulee ympäristöä katsottua vähän eri silmin. Hiljattain meidän piti jäädä pitkäksi aikaa katsomaan, kuinka Lemminkäisen asfalttityöporukka päällysti lähikadulla jalkakäytävää. Selvähän se on, että asfaltointi on jonkun tekemää palvelua ja tässä tapauksessa pörssiyhtiö Lemminkäinen oli asialla.

Kun seurasimme asfaltin valmistumista tihkusateessa, kiinnitin huomioni työporukan työskentelyyn. Siitä huomasi, että kyseessä oli ammattimiehet. Jokainen näytti tietävän oman hommansa. Kuka käytti asfalttikonetta, kuka ajoi jyrällä, kuka huolehti, että jälki on siistiä ja pari kaveria heilui lapioiden kanssa. En nyt ollut ihan varma, kuka oli porukan vetäjä, eikä sillä kai olekaan niin väliä, koska homma eteni.

Kiinnitin huomiota myös työporukan työskentelyhenkeen. Aina välillä näytti siltä, että joku juttu tai ele oli sellainen, että se sai yhden tai useamman suun hymyyn. On varmaa, että tuollaisissa hommissa pitää olla joukkuepelaaja. Pienen yhteisen huumorin avulla asfaltti valmistuu kepeämmin.

Asfalttiporukka työssä.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @Juhake
www.selede.fi

Talvivaara, Sotevaara ja palvelupaineet

Maanantai-iltana tuli mielenkiintoinen dokumentti Talvivaaran nikkelikaivoksesta ja sen koko elinkaaresta muistaakseni aina syksyyn 2016 asti (Dokumenttiprojekti: Nälkämaan Sampo + Epilogi, löytyy Yle Areenasta). Dokumentti herätti monenlaisia ajatuksia.

Talvivaaran kaivoksen avaamisen nähtiin tuovan monenlaista hyvää, ainakin työpaikkoja ja rahaa Nälkämaahan. Ei siis ihme, että kaivoksen pikaista avautumista toivottiin monella suulla Kainuussa. Osa äänistä oli kyllä kriittisiä juuri ympäristövaikutuksista.

Toisaalta hanke oli niin suuri ja monialainen, että esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioiminen ei varmaankaan ollut helppoa ja pieleenhän ne sitten menivätkin ainakin siitä näkökulmasta, että jätevesialtaat eivät riittäneet ja myrkyllisiä jätevesiä pääsi lähivesistöihin.

Julkisen palvelun eli ympäristöviranomaisten näkökulmasta katsottuna voi jälkikäteen miettiä, että oliko ympäristövirkamiehillä riittävästi osaamista arvioida esimerkiksi Talvivaaran ympäristösuunnitelmia ja oliko heillä riittävästi aikaa tehdä kaivostoimintaan liittyviä ympäristöarvioita. Tällaisia Talvivaaran kaltaisia hankkeita ei yhdelle virkamiehelle tule uran aikana kovinkaan monta, joten niissä on varmasti riittänyt ihmettelemistä. Voisiko tehdä niin, ja ehkä näin tehdäänkin, että tällaista vaikkapa kaivoksiin liittyvää osaamista keskitettäisiin tietyille asiantuntijavirkamiesryhmille.

Yleisemminkin julkiseen palveluun voi tulla julkista painetta siitä, että byrokratia on mukamas niin hidas, että se pilaa kaiken. Painetta voi tulla myös niin poliittiselta- kuin virkamiesjohdoltakin, joka voi olettaa, että asiasta pitäisi tehdä pikaisesti tietynlainen päätös. Esimerkiksi Talvivaaran ympäristöluvan lopputulos olisi voinut olla jo naulattu etukäteen tietynlaiseksi ja sille olisi pitänyt vain tehdä sopivat perusteet.

Ei ole helppoa olla itsenäinen asiantuntijavirkamies. Lunta tulee tupaan joko byrokratian hitaudesta tai sitten löperyydestä ja osaamattomuudesta, jos jokin menee pieleen.

Moneen virkamiespalveluun kohdistuu painetta ja painostusta. Painostaja voi olla yhtä hyvin niin päihdeongelmainen kuin liituraitapukuihin sonnustautunut yrityksen lakimiestiimi. Molemmissa tapauksissa organisaation täytyy tiedostaa ja käsitellä palveluihinsa liittyviä painostusasioita, jotta se voi tukea työntekijöitään ja tehdä työnsä hyvin.

Tämä painostusnäkökulma pitää olla tietoisena esillä myös silloin, kun rekrytoidaan ja perehdytetään uusia työntekijöitä sekä mietitään sitä, miten esimiehet voivat tukea työntekijöitään.

Jotenkin Talvivaaran dokumenttiä katsoessa ajatukset menivät soteen. Miten varmistetaan, että nyt tehtävät päätökset eivät synnytä jonkinlaista Sotevaaraa, jonka jälkihoitamiseen laitetaan aina vain lisää verorahaa, koska muutakaan ei enää voida tehdä. En tiedä miten tai kuka sen varmistuksen osaa tehdä.



Mieluummin puhtaat joet ja vesistöt kuin pilatut.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Anna sen soida

Meillä on ollut ilo käydä lasten kanssa Itä-Helsingin Musiikkiopiston tuottamassa perhemuskarissa. Eilen aloitin taas muskaritaipaleeni pienimmän lapseni kanssa. Erityisen hyvä on ollut yksi muskarin opettaja - Milja.

Erityisen hyväksi hänet tekee monikin asia. Hän on tietenkin ammatillisesti hyvä eli hän soittaa ja laulaa hyvin. Hän tekee työtä lapset - meidän tapauksessa 1 - 2-vuotiaat edellä. 45 minuutin muskarissa tekeminen vaihtuu riittävän usein, jotta lasten mielenkiinto säilyy.  Hänellä on lämmin ote lapsiin. Hän kuitenkin huomioi kivasti myös aikuiset. Vauhdikkaammat lapset hän saattaa ottaa varmoin ottein omaan syliinsä laulun ja leikin ajaksi. Hänellä on myös kiva ja lämmin huumorintaju.

Erityisen kivalta minusta tuntuu se, mitä hän sanoi jo kun ensimmäisen lapsen kanssa menin vuonna 2009 ensimmäiseen muskariin. Hän sanoi kivasti ja lämpimästi sen, että lapselle on tärkeää, että vanhempi laulaa mukana, olipa ääni millainen tahansa. Siitä lähtien en ole häpeillyt tai arkaillut omaa lauluääntäni vaan olen antanut sen soida. Tämä on tulos hyvästä palvelusta!

Logo. Kuvakaapaus Itä-Helsingin Musiikkiopiston www-sivulta.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Tunteiden kaupoilla

Pitkään kestänyt kovahko autokuume hellitti (ks. aiempi autoihin liittyvä blogiteksti tästä). Lääke oli se, että auto tuli vaihdettua.

Auton vaihtoa varten olimme yhteydessä Volkswagen Center Helsinkiin, Sport Car Center Helsinkiin sekä Tampereen Rinta-Jouppiin. Kaikissa oli hyvät myyjät, vaikkakin hieman erityyliset. Myyntimiehistä löytyi rempseyttä, rauhallisuutta ja mukavuutta. Niillä ei vielä kuitenkaan kauppoja tehdä.

Autokaupan nykytyyli taitaa olla tosiaan olla hybridimäinen. Auton ostajat katsovat autoja ensin internetistä esim. Autotie- tai Autonetti -palveluista. Kun on löytynyt sopiva auto tehdään vertailuja muihin vastaaviin. Tämän jälkeen voidaan jättää soittopyyntö autokauppaan. Esimerkiksi Autotie-palvelussa voi jättää soittopyynnön tai ottaa itse yhteyttä suoraan myyjään. Jos kohde vielä puhelun jälkeen kiinnostaa, lähdetään paikan päälle katsomaan autoa. Kun mennään paikan päälle tarkistetaan auton kunto ja arvioidaan vaikutelma autosta ja ehkä koeajetaan auto. Tämän jälkeen sitten vielä mietitään autoa omiin kriteereihin.

Auton myynnissä korostuu ainakin se, että
1. Autosta on hyvät kuvat ja tiedot internetissä
2. Myyjän aktiivisuus (nopea soittopyyntöön vastaaminen), asiantuntemus, luotettavuus ja ystävällisyys puhelimessa ja asiakasta tavattaessa
3. Kuvat vastaavat auton todellista kuntoa -> positiivista on, jos auto onkin luonnossa paremmassa kunnossa kuin kuvissa.

Koska auton osto tai auton valinta ei ole vain järjen asia, vaan tunteilla on siinä usein merkittävä rooli, ostajan on hyvä tehdä tarkistuslista halutun auton ominaisuuksista. Näitä voivat olla esimerkiksi merkki, vuosimalli, käytetyssä autossa kilometrimäärä, käyttötarkoitus, kulutus, päästöt jne. Nämä auttavat karsimaan vääriä vaihtoehtoja ja estävät tekemästä vääriä päätöksiä. Tämän tyyppiset hakukriteerit ovat autojen nettikaupoissa valmiina. Hyvä on vielä keskustella muutamien autoja tuntevien ystävien kanssa mahdollisesta autovalinnasta ja nukkua sitten vielä yön yli, koska onhan kyse isoista kaupoista.

Miten meille sitten kävi? Yhtä autoa kävimme ihailemassa ja toista koeajoimme. Näistä ei vielä kauppoja syntynyt. Kun viime torstaina löysimme sopivan auton Tampereelta, pääsimme perheen sisällä yhteisymmärrykseen siitä, että tämä on se auto.

Pakkasimme perjantaiaamuna talvirenkaat peräkonttiin, lapset takapenkille ja suuntasimme Tampereelle. Auton kunto yllätti myönteisesti, koeajo oli hyvin myönteinen ja vanhasta autosta saatu hyvitys miellytti, joten kaupat syntyivät nopeasti.  Ja olisihan se vähän kurja ollut ajella takaisin Helsinkiin vanhalla autolla talvirenkaat perässä heiluen.

Renkaat kyytiin ja autoa vaihtamaan.

 

JKjuha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe

Mennään bussilla!

Minun on jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa paikallisbusseista käyttäjän näkökulmasta. Ajan bussilla ja metrolla lähes päivittäin. Viime viikolla yhtenä aamuna oli bussissa mahdollisuus vastata käyttäjäkyselyyn ja palveluista kiinnostunut tietysti mielellään vastailee moisiin kyselyihin. Koska lähtökohtaisesti olen joukkoliikenteen kannattaja ja ainakin Suomen mittapuulla joukkoliikenne Helsingissä on vähintään hyvää, oli vastaukseni varsin myönteisiä kyselyyn.

Samalla minulle tuli mieleen yksikin hyvä bussikuski, joka ajoi aamuruuhkassa poikkeuksellisen tasaisesti ja jouhevasti. Hän oli myös ystävällinen, kun ihmiset tulivat autoon. 

Toinenkin hyvä bussikuski on ollut mielessäni. Nimittäin yksi somaliaistaustainen nuori kuljettaja joutui tiukkaan paikkaan, kun joku mieshenkilö yritti tulla bussiin ilman lippua. Jämäkästi tämä kuljettaja kuitenkin pyysi miestä maksamaan. Joku toinen kuljettaja olisi saattanut katsoa asiaa sormien läpi. Jotenkin tästä paistoi läpi, että koulutuksessa oli tuotu esille miten toimitaan, jos joku yrittää ilman lippua autoon, ja tämä kuski toimi juuri näin. Samalla tämä lisäsi muiden matkustajien, tai ainakin minun arvostusta siitä, että kuski osoitti olevansa bussin pomo.

Kolmas hyvä kokemus on yhdestä bussikuskista, joka hyppäsi nopeasti bussista auttamaan, kun joku nuori nainen pyörtyi pysäkillä. Joku toinen olisi ehkä jättänyt pyörtyneen muiden pysäkillä olleiden kontolle.

                                Valokuva Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n kyselykaavakkkeesta.


Joukkoliikenteen ja tässä tapauksessa bussien käyttäjäkokemuksesta ainakin itselleni tärkeimmäksi nousee bussien liikennöintiväli, siisteys, nopeus ja tasainen kyyti.

 Metrossa ja metroasemillä on joskus harvoin ollut hieman turvattomampi olo. Onkin hyvä, että Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) on lisännyt esimerkiksi vartiointia metroissa ja metrolaitureilla. Samoin peruskorjatut metroasemat esimerkiksi Siilitie ja Kulosaari ovat viihtyisämpiä ja näin ollen ne parantavat käyttäjäkokemusta.