Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. tammikuuta 2019

Ylös ja ulkosalille mars

Menneitä ovat ajat, kun pururadan reunalla oli ainoastaan muutama tukki, joita sai nostella lihaskuntoa parantaakseen. Erilaiset ulkoliikuntapaikat ovat kehittyneet ja ulkopunttisalilaitteina on ollut pitempään jo monenlaisia värkkejä. Niitä on kuitenkin vielä vaivannut se, että ne on suunnattu ehkä enemmän kevyempään liikuntaan.

Ilokseni pääsin kokeilemaan uusia Latokartanon liikuntahallin lähettyville tulleita laitteita ja näillä laitteilla on jo mahdollista harjoitella ihan kunnolla. Penkkipunnerruslaitteeseen taisi saada säädettyä 60 kilon painon ja jalkakyykyssä 70 kilon painon eli nyt pääsee jo ihan kunnolla harjoittelemaan ulkonakin.

Vaikka pururatojen tukitkin on ihan hyviä edelleen, näillä uusilla laitteilla pääsee treenaamaan monipuolisemmin vahvempikin kaveri. Nyt ei myöskään korkeat kuntosalimaksut pääse estämään harjoittelua. Talvella tällä salilla ei pärjää kuitenkaan pelkillä trikoilla vaan jalassa pitää olla toppahousut tai useammat verkkarit. Kesällä kannattaa varoa, ettei iho pala.


Tuli mieleen, että pururadan vierelle tai osaksi niitä voisi tehdä myös jonkinlaisia esteratoja eli hieman sentyyppisiä kuin jossain varuskunnissa on.


Jossakin just hehkutettiin syväkyykyn hyötyjä.
 
 
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

tiistai 22. syyskuuta 2015

Salibisneksen mullistus

Mikä olisi sopiva kuntosalimaksu kuukaudessa? Olisiko 20 euroa liikaa?

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin eilen, kuinka Onnibusin kruununjalokiveksi nimitettiin ohjelmistoa, joka ottaa huomioon kysynnän, ajankohdan ja muita asioita, joiden pohjalta se päättää minkä hintaisia lippuja kannattaa milloinkin myydä. Parhaimmillaan pitkiäkin matkoja pääsee matkustamaan muutamalla eurolla. Itse en ole vieläkään Onnibusilla matkustellut, vaikka jo kuulopuheiden pohjalta olen hehkuttanut myös Onnibusin matkustajakokemusta (ks. ko. blogiteksti täältä).

Onnibusia on nimetty matkustajaliikennetoimialan mullistajaksi. Se on käynnistänyt myös muiden toimijoiden hintojen ja toimintatapojen tarkistukset.

Samanlainen haastaja on ehkä tulossa kuntosalitoimintaan.

Facebookissa silmääni osui uuden Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen rantautuvan kuntosaliketju Fresh Fitnessin tarjous. Tarjouksessa kuntosalin kuukausimaksua tarjotaan alle kymmenellä eurolla. Normaalihintakin on alle 20 euroa kuukaudessa.

Kyse ei ole autotallin nurkassa tai ikkunattomassa kellarissa olevasta maastavetopisteestä vaan ainakin kuvien perusteella hyvää palvelua tuottavasta, laadukkaasta ja korkeatasoisesta kuntosaliketjusta.

Kyseisen kuntosaliketjun Internetsivujen mukaan ensimmäiset kuntosalit avataan Suomessa Helsinkiin tämän vuoden marras-joulukuussa. Toiminnan on tarkoitus laajentua 40 - 50 kuntosaliin ja toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu ja muut suuret kaupungit.

Minusta tämä 20 euroa kuukaudessa alkaa olla jo sellainen hinta, että sen maksaminen ei enää ole pienituloisellekaan saati pahimmallekaan penninvenyttäjälle liikaa, jos miettii mitä kaikkea hyvää kuntosaliharjoittelu tuo.

Vertailun vuoksi hinnasta voi todeta, että ostin viime viikolla Helsingin kaupungin yhdelle kuntosalille 10 kerran kuntosalikortin ja se maksoi 39 euroa. Neljän kuukauden kortin hinta olisi maksanut 96 euroa. Kaupungin kuntosaleja ei yleensä ole pidetty kävijöille kalleimpina vaan päin vastoin. Kaupungin neljän kuukauden kuntosalikortin hinnalla olisin käynyt lähes viisi kuukautta Fresh Fitnessin kuntosalilla.

Saa nähdä mullistaako Fresh Fittness tai joku muu vastaava kuntosaliketju ko. toimialan tarjoamalla hyvää laatua halpaan hintaan. Tekee saman tempun kuntosaliharjoittelulle kuin Onnibusi teki matkustamiselle?

Kahvakuula nurkkaan ja salille mars.