Kives halkesi ja kolme muuta huolta salibandysta

Salibandy on hieno laji. Muutamaa asiaan pitäisi kuitenkin vaikuttaa salibandyliitossa, F-liigassa että seurajoukkueissa.

Suojalasit

Ensimmäiseksi totean, että olen erittäin ylpeä, että Suomessa salibandyyn on leviämässä suojalasien käyttö myös niiden keskuudessa joiden ei sääntöjen takia tarvitsisi käyttää suojalaseja. Itselläni on erilaisista silmäoperaatioasioista kokemusta, vaikka ei juuri salibandyn takia. Voin sanoa, että silmäoperaatioita ei kannata turhaan ottaa. 

Salibandyn kilpailusäännöissä todetaan "§ 38 Kenttäpelaajien, jotka ovat syntyneet 1.1.1999 tai myöhemmin, on käytettävä virallisissa otteluissa kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä ja merkitsemiä suojalaseja". Vielä ainakin viime vuonna, jotkut alemmissa aikuisten sarjoissa toimineet tuomarit ovat sanoneet minulle, että suojalasien käyttöön ei aktiivisesti puututa peleissä. Kun olen kysellyt nuoremmilta pelaajilta, jotka pelaavat alemmissa sarjoissa, niin he eivät edes tiedä, että heidän pitäisi käyttää suojalaseja. Jos tätä asiaa ei mitenkään valvota tai edistetä niin se on liiton puolelta välinpitämättömyyttä tärkeän asian suhteen. Pelkkä sääntökirjaus ei riitä, jos sitä ei noudateta tai seurata. Tulee mieleen turvallisuuden osalta "viherpesu". On annettu ohje, johon voidaan vedota, mutta asian toteutumista ei valvota.

Turvalliset kaukalot

 

Toinen asia mitä olen miettinyt, että niissä pelipaikoissa, joissa ei ole riittäviä varoetäisyyksiä kaukalon ja esim. seinän välissä, tulisi pelata pienemmässä kaukalossa. Katsoin hiljattain esim. Mosan eli Eräviikinkien kotikentän kaukalon ja seinän väliä ja se oli tosi kapea. Vaikka päätyseinä on pehmustettu, niin se ei estä niskan vääntymistä esim. jos taklaus osuu kunnolla ja pää osuu seinään. Monella kentällä myös toimitsijoiden pöydät ovat liian lähellä kaukalon laitoja. 

Vaikka kyse on kilpaurheilustakin ja pelitila tulee täyttää tietyt standardit, niin silti turvallisuuden pitäisi olla yksi lähtökohta salibandyliiton ja F-liigan toiminnassa, kun valtaosa pelaajista on ihan tavallisia harrastajia. Lisäksi näkisin että erikokoiset kaukalot toimisivat myös salibandyssa oppimista edistävänä tekijänä, ja jolla voisi olla pitkällä tähtäimellä lajitaitoa edistävää vaikutusta. Tässä kuitenkin turvallisuusnäkökulma on numero 1. Espoon Oilers onkin tehnyt esityksen 23.3.2026 oman kaukalon pienentämisestä turvallisuussyiden takia (ks. kuva alla). Olisi erikoista, jos esitys ei mene läpi.

Alasuojat

Kolmas asia koskee alasuojien käyttämistä salibandyssa. Yritin kysellä vakuutusyhtiöstä sitä, minkä verran tulee salibandyssa kivesvammoja, mutta en saanut vastausta. En osaa sanoa tuleeko naisille vastaavia vammoja. Esim. jääkiekossa alasuojat ovat kaikilla pakolliset. Veikkaan, että lähes joka treeneissä tulee nivusiin pallon tai mailan osumia ja nykyisin esimerkiksi laukaukset ovat kovia. Lehdistä on saanut lukea vakavista kivestapaturmista ja jopa halkeamista. Jokainen tuollainen on täysin turha vamma silmävammojen ohella. Nyt hiljattain F-liigaan nousseen O2-joukkueen pelaaja sai kivesvamman (ks. kuva alla). 

Nyt alkaa löytyä salibandyynkin sopivia alasuojia. Sain testattavaksi Oxdogin alasuojahousut (ks. kuva alla) ja ne ovat tuntuneet varsin toimivilta. Toisin sanoen alasuojakuppi on suunniteltu myös kenttäpelaajan tarpeisiin eli se ei ole kokonaisuudessaan samanlainen kuin jääkiekkoon suunnitellut alasuojat, jotka voivat tuntua salibandyssä ikäviltä ja haitata juoksemista. Voi olla, että paras olisi laittaa suojalasien ohella myös alasuojat pakolliseksi varusteeksi salibandyssä kuten jääkiekossa.

 

 

Oxdogin kenttäpelaajalle soveltuvat housut, joissa on toimiva alasuoja.

Neljäs asia koskee nuuskan ja nikotiinituotteiden käyttöä salibandyn seuratoiminnassa. Toivon, että salibandyliitto edistäisi sitä, että tupakkatuotteita ei käytetä seuratoiminnan aikana. Olen törmännyt siihen että valmentajat käyttävät nuuskaa lasten treenienkin aikana. On tosi turhauttavaa kun esim. nuorten maajoukkuetie-leireillä puhutaan terveellisistä elämäntavoista jne. ja sitten oman seuran valmentajat näyttävät juuri päinvastaista esimerkkiä. Kannustaisin salibandyliittoa ja seurojakin olemaan yhteydessä vaikka jalkapallon puolelta Erkka V. Lehtolaan, joka on todennut Helsingin Sanomissa (HS 24.9.2025) hyvin: ”Pyrimme optimoimaan pelaamisen, palautumisen, ravinnon ja levon. Meillä on kaikenlaisia mittareita ja parhaimmillaan drone lentää harjoituskentän yläpuolella. Samalla käytetään kuitenkin tuotteita, joilla on tunnetusti heikentäviä vaikutuksia urheilusuoritukseen. Siinä on kauhea ristiriita.”

Jokainen noista asioista on sellainen, joka vaikuttaa salibandyn houkuttelevuuteen lajina ja harrastuksena. Toivon, että näitä neljää asiaa miettii niin jokainen pelaaja kuin seurojen, salibandyliiton ja F-Liigan päättävät tahot. Keskustelen näistä asioista tarvittaessa lisää.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 

Radikaalin luovuuden aika

Osallistuin viime vuonna Aalto-yliopiston ilmaiselle Sukellus radikaaliin luovuuteen -verkkokurssille. 

Kurssilla radikaalia luovuutta määriteltiin seuraavasti tai tämä on ainakin tulkintani määrittelyistä: 

"...radikaali luovuus tarkoittaa paradigmaa, kokonaista ajattelutapaa, muuttavaa luovuutta - luovuutta, joka on luonteeltaan disruptiivista eli vakiintuneita käytäntöjä häiritsevää tai muuttavaa tai joka muutoin tuo mukanaan merkittävän muutoksen tavanomaiseen, tyypilliseen tai oletettuun verrattuna... Tällä kurssilla radikaalia luovuutta edistetään keinona positiivisen radikaalin muutoksen aikaansaamiseksi maailmassa."

"Tulevaisuudentutkimuksen kentällä keskustellaan kahdesta yhteiskunnallisen muutoksen pääkategoriasta: teknologinen muodonmuutos, "high-tech", keskittyy teknologisiin läpimurtoihin ja "high spirit" eli henkinen muodonmuutos tietoisuuden muutoksiin."

Näen, että tämä aika kaipaa radikaalia luovuutta muun muassa erilaisten suurten ongelmien ratkaisussa esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä, rauhan saamisessa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä, kulutustottumuksissa sekä suhtautumisessa tekoälyyn ja algoritmien valtaan. 

Kurssia oli kiva tehdä ja tekstien lukeminen ja tehtävien tekeminen onnistui hyvin esimerkiksi metromatkoilla. Teinkin kaikki 118 tehtävää, vaikkei kurssin suorittamiseen läheskään kaikkia olisi tarvinnut tehdä. Tehtävät pystyi myös tekemään "päivän kunnon mukaan" ja osan teinkin rennolla otteella. Kurssi jakaantui viiteen osioon: johdanto, yksilö, prosessi, kollektiivi ja vaikuttavuus.

Mitä minulle jäin päällimmäisenä kurssista mieleen? Ainakin se, että radikaalin luovuuden näkökulma on tullut osaksi omaa ajattelua. Mikä tahansa asia tai ongelma voidaan ottaa "radikaalin luovuuden käsittelyyn". Omaa luovaa puolta pystyy kehittämään ja sille löytyy keinoja. Itse esimerkiksi pidän päiväkirjaa ja yritän kirjoittaa joka päivä lyhyen runon. Luova yhteisö on myös tärkeä ja luovuutta tukevat sosiaaliset suhteet ja työelämässä organisaatiokulttuuri ja johtaminen. Radikaalisti luovien ratkaisujen syntyminen vaatii syvää osaamista ja toisaalta avoimuutta jollekin uudelle. Lisäksi tulisi pystyä miettimään asioita paljon laajemmasta, vaikkapa globaalista, perspektiivistä.

Omassa elämässäni radikaalisti omaa ajattelua ja tietoisuutta muutti, kun vietin joulun ja vuoden vaihteen Intian Keralassa. Käytyäni ihmisten kodeissa ja huomattuani, miten vähän ihmisillä on esimerkiksi tavaraa kotona, on katse kääntynyt omiin kulutustottumuksiin. Vähempikin riittäisi. Ehkä voin jossakin tilanteessa myös miettiä sitä, että miten tämä ongelma hoidettaisiin Intiassa.

Jee, todistus saatu.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 ​

Jokainen urheilija tarvitsee hyvän fysioterapeutin

Kyllä se vaan niin on, että jokaisella itseään kunnioittavalla urheilijalla (olipa taso mikä tahansa) tulee olla verkostossaan pätevä fysioterapeutti. Itselläni on ollut matkalla jo monenlaista vaivaa, mutta apu on aina löytynyt Fysionovan Kertulta. 

Viimeksi minulla tuli vasen polvi kipeäksi ja polvi piti ihan mahdotonta narinaa. Niinpä taas sain pikaisen ajan fysioterapeutin käsittelyyn. Siinä kun fyssari tutki jalkaa ja totesi koko reiden olevan ihan jumissa, mietin samalla miten paljon tietoa välittyy fyssarille käsien kautta. Olenkin mielessäni alkanut kutsua käsien kautta tulevaa tietoa käsitiedoksi. Varmasti monessa muussakin ammatissa käsien kautta välittyy tietoa toiminnan kohteena olevasta asiasta. 

Fysioterapeutin käynnillä reiden jumi hierottiin auki jasian vielä mukaan reiden kuntoutumista tukevat venyttelyohjeet. Säntillisen venyttelyn avulla polven kipu hävisi hiljalleen ja narinakin lakkasi. Nyt voi taas rauhassa odotella seuraavaa vaivaa.

Tässä hoidan kipeytynyttä kantapäätä.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 

Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)

Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Maailman parasta pesäpalloa

Olin viime viikon perjantaina katsomassa Humppilan Veikkojen miesten maakuntasarjan pesäpallopeliä. Olin pelissä kalifornialaisen ystäväni kanssa, joka ei ollut aiemmin nähnyt suomalaista pesäpalloa. Ystävääni teki suuren vaikutuksen pesäpallon taktisuus ja nopeatahtisuus verrattuna basebaliin. 

Innostuin siinä määrin hienosta lajista lisää, että kävin eilen (8.7.) Helsingissä katsomassa naisten Superpesis-ottelun Roihuttaret-Pöytyän urheilijat. Roihuvuoren pesäpallokentällä katsojia oli yli 700. 

Erityisesti Superpesis-otteluissa voi vaan ihmetellä urheilijoiden juoksunopeutta, ketteryyttä, heitto- ja lyöntivoimaa sekä paineensietokykyä alati muuttuvissa tilanteissa. Erityisesti syöttäjällä eli lukkarilla pitää olla hyvät hermot työskennellessään vastustajien keskellä. Lisäksi lukkarilla pitää olla erityisen nopea sekä tarkka heittokäsi painetilanteissa. Eilenkin yhdessä tilanteessa poltettiin samassa tilanteessa vastustaja sekä kotiin että kakkospesälle. 

Jos koripallossa NBA:n voittanut joukkue voittaa maailmanmestaruuden, kyllä Superpesiksen Suomen mestaruutta voisi kutsua maailmanmestaruudeksi, vaikka ihan pienellä huumorikulmalla. Nimittäin kuka tahansa tai mistä vaan maailmasta voi tulla haastamaan pesäpallossa maailmanmestarit. 

 

Maailman parasta pesäpalloa!

(Sain pääsylipun Roihuttarien peliin)

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

www.selede.fi 

Tilannehuumori riisuu aseista Treffi Pubissa

Kävimme eilen lounaalla Kalasataman Treffi Pubissa. Söimme herkullista lohta. Ystäväni vitsaili tarjoilijalle, että minun lohipalani oli pienempi kuin muilla meidän pöydässä. Näin ei todellakaan ollut. Kohta tarjoilija toi minulle pikkulautasella toisen lohenpalan. Tähän ei tosiaankaan olisi ollut tarvetta, mutta mielestäni tarjoilijan toiminta osoitti aivan ihanaa tilannehuumoria, asiakasymmärrystä ja ystävällisyyttä. Samalla tämä arkinen keskiviikon lounas nousi ikimuistoiseksi. Kalasataman Treffi Pub sai yhden ikuisen ystävän.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Tuula Sipilä 2022

Hyvää juhannusta ja kesää kaikille lukijoille!

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Fiksu fiksaa ja huoltaa

Kuluneen vuoden aikana olen ollut entistä kiinnostuneempi kiertotaloudesta ja tuotteiden elinkaaren pidentämisestä. Ihan käytännössä olen korjaillut ja paikannut kotona vaikkapa vaatteita. Jos aikaisemmin vähän mietin, että pitäisikö meidän salibandyjoukkueella olla uudet pelipaidat, nyt ajattelen kiertotalouden hengessä, että vanhat liivithän ovat tyylikkäät ja saavat puolestani kelvata niin kauan kuin pelinumerot erottuvat. Esim. vanhan vaatteen voi nähdä kertovan, että käyttäjä elää kiertotalouden hengessä ja haluaa jatkaa vaatteiden elinkaaren pituutta. 

Tästä näkökulmasta minua myös harmittaa, että esimerkiksi Töysän kenkätehdas joutuu lopettamaan tuotantonsa suutarien eläköitymisen takia. Eikö ole löytynyt jatkajaa laadukkaiden suomalaisten kenkien tekemiselle?

Kannattaa siis ostaa lähtökohtaisesti laadukkaita tuotteita, huoltaa ja korjata niitä tarvittaessa. Tämä on  omassa päässäni tapahtunut ajattelun muutos. Toivottavasti viimeistään jo vuonna 2100 tuotteiden elinkaari on pidempi ja kaikki materiaali kiertää tehokkaasti ilman, että se häviää (lue myös Kirje vuoden 2100 kaupunkilaiselle).

 

Kuva: Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteisnäyttelystä Fix: Huolla ja korjaa (26.4.2024- 5.1.2025)

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi