Jokainen urheilija tarvitsee hyvän fysioterapeutin

Kyllä se vaan niin on, että jokaisella itseään kunnioittavalla urheilijalla (olipa taso mikä tahansa) tulee olla verkostossaan pätevä fysioterapeutti. Itselläni on ollut matkalla jo monenlaista vaivaa, mutta apu on aina löytynyt Fysionovan Kertulta. 

Viimeksi minulla tuli vasen polvi kipeäksi ja polvi piti ihan mahdotonta narinaa. Niinpä taas sain pikaisen ajan fysioterapeutin käsittelyyn. Siinä kun fyssari tutki jalkaa ja totesi koko reiden olevan ihan jumissa, mietin samalla miten paljon tietoa välittyy fyssarille käsien kautta. Olenkin mielessäni alkanut kutsua käsien kautta tulevaa tietoa käsitiedoksi. Varmasti monessa muussakin ammatissa käsien kautta välittyy tietoa toiminnan kohteena olevasta asiasta. 

Fysioterapeutin käynnillä reiden jumi hierottiin auki jasian vielä mukaan reiden kuntoutumista tukevat venyttelyohjeet. Säntillisen venyttelyn avulla polven kipu hävisi hiljalleen ja narinakin lakkasi. Nyt voi taas rauhassa odotella seuraavaa vaivaa.

Tässä hoidan kipeytynyttä kantapäätä.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 

Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)

Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Maailman parasta pesäpalloa

Olin viime viikon perjantaina katsomassa Humppilan Veikkojen miesten maakuntasarjan pesäpallopeliä. Olin pelissä kalifornialaisen ystäväni kanssa, joka ei ollut aiemmin nähnyt suomalaista pesäpalloa. Ystävääni teki suuren vaikutuksen pesäpallon taktisuus ja nopeatahtisuus verrattuna basebaliin. 

Innostuin siinä määrin hienosta lajista lisää, että kävin eilen (8.7.) Helsingissä katsomassa naisten Superpesis-ottelun Roihuttaret-Pöytyän urheilijat. Roihuvuoren pesäpallokentällä katsojia oli yli 700. 

Erityisesti Superpesis-otteluissa voi vaan ihmetellä urheilijoiden juoksunopeutta, ketteryyttä, heitto- ja lyöntivoimaa sekä paineensietokykyä alati muuttuvissa tilanteissa. Erityisesti syöttäjällä eli lukkarilla pitää olla hyvät hermot työskennellessään vastustajien keskellä. Lisäksi lukkarilla pitää olla erityisen nopea sekä tarkka heittokäsi painetilanteissa. Eilenkin yhdessä tilanteessa poltettiin samassa tilanteessa vastustaja sekä kotiin että kakkospesälle. 

Jos koripallossa NBA:n voittanut joukkue voittaa maailmanmestaruuden, kyllä Superpesiksen Suomen mestaruutta voisi kutsua maailmanmestaruudeksi, vaikka ihan pienellä huumorikulmalla. Nimittäin kuka tahansa tai mistä vaan maailmasta voi tulla haastamaan pesäpallossa maailmanmestarit. 

 

Maailman parasta pesäpalloa!

(Sain pääsylipun Roihuttarien peliin)

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

www.selede.fi 

Tilannehuumori riisuu aseista Treffi Pubissa

Kävimme eilen lounaalla Kalasataman Treffi Pubissa. Söimme herkullista lohta. Ystäväni vitsaili tarjoilijalle, että minun lohipalani oli pienempi kuin muilla meidän pöydässä. Näin ei todellakaan ollut. Kohta tarjoilija toi minulle pikkulautasella toisen lohenpalan. Tähän ei tosiaankaan olisi ollut tarvetta, mutta mielestäni tarjoilijan toiminta osoitti aivan ihanaa tilannehuumoria, asiakasymmärrystä ja ystävällisyyttä. Samalla tämä arkinen keskiviikon lounas nousi ikimuistoiseksi. Kalasataman Treffi Pub sai yhden ikuisen ystävän.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Tuula Sipilä 2022

Hyvää juhannusta ja kesää kaikille lukijoille!

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Fiksu fiksaa ja huoltaa

Kuluneen vuoden aikana olen ollut entistä kiinnostuneempi kiertotaloudesta ja tuotteiden elinkaaren pidentämisestä. Ihan käytännössä olen korjaillut ja paikannut kotona vaikkapa vaatteita. Jos aikaisemmin vähän mietin, että pitäisikö meidän salibandyjoukkueella olla uudet pelipaidat, nyt ajattelen kiertotalouden hengessä, että vanhat liivithän ovat tyylikkäät ja saavat puolestani kelvata niin kauan kuin pelinumerot erottuvat. Esim. vanhan vaatteen voi nähdä kertovan, että käyttäjä elää kiertotalouden hengessä ja haluaa jatkaa vaatteiden elinkaaren pituutta. 

Tästä näkökulmasta minua myös harmittaa, että esimerkiksi Töysän kenkätehdas joutuu lopettamaan tuotantonsa suutarien eläköitymisen takia. Eikö ole löytynyt jatkajaa laadukkaiden suomalaisten kenkien tekemiselle?

Kannattaa siis ostaa lähtökohtaisesti laadukkaita tuotteita, huoltaa ja korjata niitä tarvittaessa. Tämä on  omassa päässäni tapahtunut ajattelun muutos. Toivottavasti viimeistään jo vuonna 2100 tuotteiden elinkaari on pidempi ja kaikki materiaali kiertää tehokkaasti ilman, että se häviää (lue myös Kirje vuoden 2100 kaupunkilaiselle).

 

Kuva: Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteisnäyttelystä Fix: Huolla ja korjaa (26.4.2024- 5.1.2025)

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi

 

Menestyksen uusi määritelmä

Menestys liitetään helposti muilta saatuun ihailuun ja arvostukseen sekä maalliseen mammonaan. Varmasti meistä jokainen tarvitsee jonkun verran muiden arvotusta ja myös rahaa, jotta saa ruokaa ja katon pään päälle.

Kun luin bisnesspuhuja Brené Brownin haastattelun Helsingin Sanomista (HS 21.9.2024) aloin miettiä menestystä hieman toisesta näkökulmasta. Entäpä jos todellinen menestys on yrittämistä ja oppimista, joka suuntautuu ihmiskunnan ja myös läheisten kannalta kestäviin tavoitteisiin. Tällöin menestyksen mittarina on yrittäminen ja oppiminen. Jos menestys määriteltäisiin näin, menestymiseen ei sisältyisi lähtökohtaisesti mitään kielteistä riskiä (jos vain siis yrittää) ja yrittäessä oppii aina myös jotain uutta. Ehkä tällainen menestymisen määritelmä voisi olla tarpeellinen ainakin omassa sisäisessä puheessa, joka voi olla itseä latistavaa ruoskintaa.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Väinö Kannisto

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi

Nuuskat pois ja nikotiinipussit piiloon ainakin lasten harrastuksista

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo pitkään, nimittäin siitä, että lasten ja nuorten urheiluharrastuksissa valmentajilla ja muulla seuraväellä tulisi olla nollatoleranssi nuuskan, nikotiinipussien ja tietysti muidenkin tupakkatuotteiden käyttöön lasten harrastusten yhteydessä. Olen ihmetellyt erityisesti nuuskan tai nikotiinipussien käyttöä (harva kehtaa sentään tupakoida) sekä jalkapallon että salibandyn piirissä. Sama varmaan koskee muitakin pallopelejä. Mikäli valmentajat tai muu seuraväki käyttää nikotiinituotteita lasten tai nuorten harrastusten aikana, antavat he vääränlaista esimerkkiä. Monesti ainakin pienemmät lapset ihailevat ja arvostavat valmentajia, mikä lisää myös kielteisten tapojen matkimista. 

Kun lähtökohtaisesti urheilussa haetaan huipputuloksia ja parasta mahdollista suoritusta, on vaikea ymmärtää, että seurat eivät kiellä tupakkatuotteiden käyttöä harrastustapahtumien aikana. Nikotiinituotteilla ei paranneta suorituskykyä ja ne ovat terveydelle vaarallisia. Syy siihen, että käyttöä ei kielletä, on varmaan siinä, että eri lajeissa niin moni valmentaja tai aikuisurheilija käyttää nikotiinituotteita ja niiden käyttö kuuluu lajikulttuuriin. 

Tällä blogitekstillä haastan urheilun lajiliitot ja urheiluseurat kieltämään tupakkatuotteiden käytön urheiluliittojen ja -seurojen kaikissa tapahtumissa.

Nämä pussukat eivät kuulu urheilukentälle.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter. @JuhaKe

www.selede.fi