Hyvä johtaja ja johtamisen x-tekijä

Olen seurannut yhdessä työryhmässä erästä arvostamaani johtajaa. Pohdin, mikä hänestä tekee mielestäni niin hyvän. Ensinnäkin tämä johtaja on asiantunteva ja oleelliseen keskittyvä. Hän tuntee toimialan ja sen toimintaympäristön sekä siihen liittyvät oleelliset tekijät. Toiseksi hän on kaikille kannustava ja hän myös kiittää kivalla tavalla asiantuntijoita valmistelusta. 

Ehkä kuitenkin suurimman vaikutuksen minuun tekee se, että vaikka kokouksissa keskitytään asiaan, on niissä myös sellainen ilmapiiri, että joskus saatetaan purskahtaa yhdessä nauramaan asialle, josta löytyy joku koominen kulma. Koskaan ei kuitenkaan naureta kenellekään ihmiselle. 

Ajatelen, että tämä yhdessä nauraminen kertoo turvallisesta ilmapiriistä ja luo turvallista ilmapiiriä. Kokouksissa ihmiset myös sanovat kantansa, jos heillä on jotain sanottavaa. Kokouksiin on myös mukava mennä, vaikka asioita on välillä paljon. Yhdessä nauraminen on tämän johtajan johtamisen x-tekijä, joka tekee asioiden etenemisestä helpompaa.

Hyvää uutta vuotta 2024 kaikille lukijoille!

Metron rakennustöitä 1977 - 1978. Helsingin kaupunginmuseo.

JK

S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Johtava palvelija

Luin hiljattain jääkiekkovalmentajana tunnetun Erkka Westerlundin ja Manu Tuppuraisen kirjoittaman kirjan Erkka - Elämän peliä. Kirja herätti paljon ajatuksia ja sopii hyvin luettavaksi tai kuunneltavaksi jokaiselle valmentajalle ja johtajalle. 

Yhtenä asiana jäin miettimään joukkuepeleissä johtavien pelaajien roolia. Kirjan havaintojen pohjalta piirtyy johtava pelaaja seuraavanlaiseksi:

1) Osaa johtaa itseään.

2) On luotettava.

3) Näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään.

4) Auttaa muita pelaajia ympärillään.

5) Luo uskoa ja innostusta.

6) Tukee joukkuetta sisältäpäin.

7) Vetää takaisin ne pelaajat, jotka hukkaavat oikean suunnan.

Erkan mukaan, jokaisessa huipputiimissä on oltava johtavia urheilijoita. Samalla lailla myös muissakin työyhteisöissä ja tietenkin hyvien palvelujen tuottamisessa tarvitaan johtavan pelaajan ominaisuuksilla varustettuja työntekijöitä.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

.

"Vuoden paras lehti"

Olen kuullut juttua eräästä päätoimittajasta, jolla oli tapana sanoa jokaisen ilmestyneen lehden jälkeen, että taas tuli vuoden paras lehti. Ehkä tällaiseen palautteeseen voisi joku kriittisempi sanoa, että jaahas milläs perusteilla näin sanot. Ja ollaanko tässä sortumassa yltiöpositiivisiin tulkintoihin. 

Itse ajattelen, että jos asia ja tässä tapauksessa lehti ei ole täynnä virheitä tms., niin tällaiselle asenteelle on perustelunsa. Nimittäin amerikkalaisten psykologien Edward Decin ja Richard Ryanin kehittelemän itsemäärämis- ja motivaatioteorian (1985) mukaan ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin perustan muodostavat kyvykkyyden, autonomian ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tarpeet. 

Tästä näkökulmasta katsottuna myönteinen palaute, jos sille on vähänkin perusteluita, vaikuttaa kyvykkyyden kokemuksiin, mikä taas lisää motivaatiota. Tämän takia esimerkiksi kollegoilla ja pomoilla on iso rooli, miten meistä kukin kokee oman kyvykkyytensä ja miten motivoituu tehtäviinsä esimerkiksi juuri palveluiden tuottajina. Erityisesti on tärkeää, että säilymme kyvykkäinä ja motivoituneina tällaisina vaikeina aikoina, kun koronakriisistä on siirrytty vielä ahdistavampaan tilanteeseen Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Muraali: Vantaa/Länsimäki

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Itseluottamus ratkaisee myös urheilussa

Helsingin Sanomissa (23.2.2021) kirjoitettiin HIFKin puolustajasta otsikolla: "Joonas Lyytinen luottaa itseensä ja takoo maaleja". Jutussa nostettiin esille, että harjoittelussa käytetään aika vähän aikaa pään jumppaamiseen. 

Kaikki ne, jotka ovat enemmän urheilleet, tietävät, miten tärkeää itseluottamus on urheilussa. Tai en tiedä tietävätkö ne itseluottamuksen merkitystä, joilla itseluottamus on aina tapissa ja epävarmuus on vieras asia. Kirjoituksessa todetaan hienosti, että: "Henkinen puoli ohjaa kaikkea sitä, mitä kroppa tekee ja miten reagoi... Sellaista, että osaan tehdä asioita joissa olen hyvä, ja se tulee automaattisesti selkärangasta".

Ainakin mailapeleissä on puhuttu epävarmuuden ja ylijännityksen aiheuttamasta mailan puristamisesta, joka saa pallon pomppimaan jne. Itseluottamukseen vaikuttavat tietenkin onnistumiset ja sekin millaista roolia urheilu elämässä näyttelee. Itseluottamukseen vaikuttavat myös kilpailu pelipaikasta ja oma rooli joukkueessa. Itseluottamusta ja sen tasoa on jokaisen urheilijan hyvä pohtia ja itseluottamusta voivat lisätä myös valmentaja ja joukkuetoverit. Loppupeleissä itseluottamuksen joutuu jokainen urheilija kaivamaan itse, varsinkin silloin, kun ei ole selkään taputtelijoita.

Tasapainoisessa harjoittelussa on hyvä ottaa taito- ja fysiikkaharjoittelun rinnalle itseluottamusta ja psykologista hyvinvointia tukeva näkökulma (ks. kuva). Itseluottamus on muuten myös yksi osa-alue psykologisessa pääomassa, jonka muut osa-alueet ovat toiveikkuus, optimismi ja sinnikkyys. Nämä ovat myös asioita, joita jokaisen urheilijan ja muidenkin ja muillakin elämän alueilla on hyvä yrittää nostaa sekä itsessä että muissa.

Tasapainoinen harjoittelu = next level.

 

Juha Kesänen

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook / Palveluksessanne

Twitter @JuhaKe

www.selede.fi

Huumoria ja positiivista virettä peliin (korona-blogi 8)

No ehkä otsikkoon liittyy pieni haaste, koska tällä hetkellä on käytössä laaja maskisuositus eli maskin takaa ei oikein hymy näy. Sen sijaan positiivistä asennetta tarvitaan paljon juuri nyt, koska  korona alkaa syömään helposti turnauskestävyyttä. Monella työpaikalla ja myös kotona koronan jatkuminen voi vaikuttaa tunneilmapiirin kiristymiseen ja siihen, että hymy hyytyy. Olen kuullut, että sellaisissakin työyhteisössä, jossa on ollut hyvä ilmapiiri, on voinut tulla riitoja, jostain ihan pienistäkin asioista.

Nyt on siis hyvä aika yrittää löytää positiivisia asioita ja onnistumisia esille ehkä tarvitaan myös päivän vitsejä ja tyhjällekin nauramista. Kaikin keinoin tulisi luoda jonkinlaisia positiivisia tunnetiloja. Hyvässä Positiivisen psykologian voima -kirjassa (PS-kustannus, 2015) Lotta Uusitalo-Malmivaara kirjoittaa (s.21): "Positiivisilla tunnetiloilla on kiistaton yhteys laajempaan hyvinvointiin, onnistumiseen ja saavuttamiseen, fyysiseen terveyteen, havaintokykyyn, muistamiseen, oppimimiseen ja - mikä jännittävintä - jopa geenien ilmenemiseen."

Hymyily parantaa sekä omaa että muiden oloa.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook /Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Kriisissä tulee toimia nopeasti, mutta siinäkin on riskinsä (koronablogi 4)

Hiljattain oli laajasti kirjoittelua siitä, että Business Finland oli tehnyt koronapandemian takia nopeasti yrityksille avustuspäätöksiä "liiketoiminnan kehitysrahoitukseen häiriötilanteissa".
Yleensähän julkista sektoria on haukuttu mieluummin hitaaksi.

Jälkikäteen Business Finlandia on tosin arvosteltu siitä, että päätökset olisi tehty kiireen takia huonosti ja ministeritasolta penättiin tarkastusta asialle. Tosiasia on, että jos kiireesti pitää jotain tehdä, joissakin asioissa täytyy varmaan tinkiä ja tämä voi näkyä myös huonona laatuna. Joskus hommissa ei kuitenkaan ole aikaa pohtia vaan täytyy pystyä toimimaan nopeasti.

Ehkä näiden yritystukien suhteen olisi voinut toimia hieman rauhallisemmin, vaikka ulkopuolisen tilintarkastusyhteisön tekemässä tarkastuksessa todettiinkin, että "Business Finland on myöntänyt koronatukia pääosin onnistuneesti" (HS 9.5.2020).



Kiireessäkin pitää ehtiä juomaan tuumauskahvit laadun takaamiseksi.

Ps. Jotenkin tämä korona on vaikuttanut niin, ettei oikein nappaa kirjoittaa näitä blogeja. Onko syynä sitten "normaalin" elämänrytmin muuttuminen ja sitä kautta tullut väsymys.


JK
S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter: @JuhaKe
www.selede.fi

Lähiopinnot vs. verkkokurssi 6-0

Osallistuin viime vuonna töiden ohessa vuoden kestävään johtamiskoulutukseen. Koulutuksen pystyi suorittamaan joko lähes kokonaan verkkokurssina tai lähiopintoina. Itse tein opinnot lähes kokonaan verkkokurssina. Itselläni lähipäiviä taisi tulla kaksi.

Helmikuun alussa oli sitten ko. koulutuksen juhlalliset päättäjäiset. Päättäjäisiin oli kutsuttu sekä ne, jotka olivat osallistuneet lähiopetukseen että meitä, jotka tekivät verkko-opinnot. Kun saavuin juhlapaikkaan muutama henkilö näytti jollain lailla tutulta. Suuntasin lähimpään pöytään ja varovasti kysyin yhdestä pöydästä, sopisiko siihen istua. Melko heti tajusin, että muut pöydässä olijat kuuluivat samaan opiskeluryhmään. Kaikki juttelivat keskenään ja heittivät ylävitosia toisilleen siinä sivussa, kun keräsivät yhteystietoja jatkotapaamista varten.

Itse jäin miettimään, että ainakin ne, jotka olivat osallistuneet lähiopetukseen näyttivät viihtyvän hyvin keskenään ja heistä oli tullut yhtenäinen ryhmä, joita selvästi yhdisti myönteinen tunnesidos. Lisäksi opiskelijan pitämässä puheessa korostettiin sitä, miten paljon oli opittu toisilta vertaisilta opintojen ohessa ja miten paljon oli tullut muilta uusia ideoita omaan työhön. Ainakin fiiliksen ja vertaisoppimisen osalta lähiopetus näytti voittaneen tässä tapauksessa verkkokurssin 6-0, vaikka koinkin omat opinnot hyvin myönteisiksi ja onnistuneiksi.



Ruusu valmistuneelle.
 

JK
S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter. @JuhaKe
www.selede.fi

Nämä viisi asiaa on hyvä oppia palomiehiltä

Viime tiistaina 12.6. oli Helsinki-päivä. Monen lapsiperheen ykköskohde on paloasema. Mekin olemme jo useamman kerran käyneet Herttoniemen paloasemalla ja sinne suuntasimme nytkin - se oli meille se ainoa Helsinki-päivän kohde ja oli siellä muitakin lapsiperheitä.

Siinä paloautoihin ja -kalustoon tutustumisen yhteydessä jututin yhtä palomiestä. Lyhyessä ajassa palomies kertoi monenlaisia asioita, jotka herättivät ajatuksia, joita voisi ottaa huomioon muutenkin työelämässä ja eri palveluissa.

1) Pitää osata pyytää apua eikä leikkiä sankaria. Useamman kerran palomies sanoi, että työssä on tärkeä pyytää apua, jos vähänkin siltä tuntuu. Avun pyytäminen voi tarkoittaa sitä, että isokokoisen potilaan kantamiseen tarvitaan nosto- tai kantoapua. Polisiin apua voi tarvita, jos esimerkiksi asiakas käyttäytyy aggressiivisesti. Avunpyytäminen tärkeä osa työtä ja riskien pienentämistä.

2) Työvälineet paikallaan, kunnossa ja valmiina. On selvää, että työvälineet on aina kunnossa ja huollettu. Mitä siitä tulisi, jos esimerkiksi hälytyksen tullessa pitäisi alkaa etsiä vaatteita ja tankata paloautoa ennen kuin pääsisi matkaan. Oikeastaan tämä tavaroiden paikallaan oleminen tai yksinkertaiset tiedostopolut liittyvät vähän lean-ajatteluun.

3) Henkinen ja fyysinen kunto pitää olla kohdallaan. Palomiehen täytyy olla henkisesti ja fyysisesti teräskunnossa, että jaksaa ja pystyy suorittamaan hälytystehtävät. Samalla lailla muissakin töissä on erilaisia vaatimuksia ja jotta ne pystyy tekemään, pitää olla toimistotöissä ainakin hyvässä henkisessä kunnossa vaikkei ehkä fyysistä kuntoa niin tarvitsisikaan.

4) Yhdessätoimimisen taito ja joukkuepelaaja. Palomiesten pitää pystyä toimimaan haastavissa tehtävissä yhdessä toisten kanssa. Jokaisella on oma tehtävänsä ja roolinsa. Kaikkien panosta tarvitaan. Harvassa työssä tehdään nykyään töitä ihan yksin.

5) Omien rajojen tunteminen. Palomiesten pitää tunnistaa omat henkiset ja fyysiset rajansa. Esimerkiksi ikääntyminen tuo rajoitteita ainakin joihinkin palomiesten tehtäviin. Silloin on tärkeä tunnistaa riskienhallinnankin näkökulmasta omat rajansa. 

 

Pitkät perinteet.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Palvelukehityksen hedelmälliset ristiriidat

Palveluasioita pohtiessa mieleen on tullut monenlaisia ristiriitoja tai vastakkaisia työelämässä vallalla olevia trendejä, jotka liittyvät myös palvelukehittämiseen. Tässä muutama hedelmällinen ristiriita pohdittavaksi ja ratkaistavaksi.

Oma visio vai asiakastieto edellä

Yksi ristiriita on se, pitääkö palvelun tai tuotteen tekemisessä luottaa mieluummin suunnittelijoiden omaan tietoon ratkaisusta tai ymmärrykseen ongelmasta vai asiakkailta saatuun tietoon. Erityisesti pelimaailman puolelta olen kuullut, että omaa taiteellista visiota pitää kuunnella ja uskoa sitä.

Kultainen keskitie on varmaankin paras tapa toimia. On hyvä kuulla asiakkaiden näkemyksiä ja tarpeita, mutta myös omaa näkemystä on tärkeä arvostaa. Tietenkin jos esimerkiksi rahalliset tai muut panostukset alkavat nousta, asiakkaiden näkökulma, mieluiten allekirjoitettu ostosopimus, taitaa sittenkin näkökulmana voittaa.

Olen muuten ymmärtänyt, että pelimaailmassa tehdään peli luottaen omaan visioon - tätä haluan itse pelata - mutta sitten pelejä peluutetaan ja korjataan ennen päätöstä varsinaisesta pelin julkaisemisesta.

Pitkät suunnittelut vai nopeat kokeilut

Nykyisin kannustetaan nopeisiin kokeiluihin ja epäonnistumaan nopeasti. Toisaalta samaan aikaan huonoa suunnittelua haukutaan helposti vatuloinniksi ja nopeat epäonnistumiset saatetaan muistaa pitkäänkin. Silloin ei riitä selitykseksi, että tämä oli vain tällainen nopea kokeilu.

On myös toimialoja, jossa nopeiden kokeilujen kohteena voi olla haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja nopeiden kokeilujen seuraukset voivat pieleen mennessään olla dramaattisia. Toisaalta ikuiselta tuntuva suunnittelu voi viedä turhaan ihmisten ja organisaatioiden resursseja. 

Ihanteellisia olisivat optimaalisen nopeat kokeilut. Silloin organisaatio määrittäisi vaikkapa yhdessä asiakkaiden kanssa, mikä on organisaatiolle optimaalisen nopea kokeilu.

Suunnittelussa liiketoimintamalli vai hyvä tuote/palvelu edellä

Olen törmännyt myös kahteen erilaiseen lähestymistapaan palvelu- tai tuotekehityksen suhteesta liiketoimintamalliin. Toinen näkökulma painottaa tarkan liiketoimintamallin tekemistä suunnittelun varhaisessa vaiheessa ja toisen näkökulman mukaan hyvälle tuotteelle tai palvelulle löytyy kyllä ostajia ja liiketoimintamallia voi hinkata sitten, kun tuote tai palvelu alkaa olla valmiina. Jos tuote tai palvelu ei toimi tai sillä ei ole kysyntää, tarkat laskelmat ovat aivan turhia ja voivat viedä voimia hyvältä suunnittelutyöltä.

Mutta sekin on hyvä muistaa, että kehitettävän palvelun tai tuotteen täytyy olla lisäarvoa ja mahdollisesti tietyn määrän euroja tuottava, että sen tekeminen on taloudellisesti kannattava tehdä.

Palvelujen pilkkominen vai kokonaisvaltainen hoito

Yhtenä tarkan palvelutuotteistamisen riskinä voi esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla olla se, että asiakkaiden ja potilaiden hoitaminen pilkotaan niin pieniin osiin, että kokonaisvaltainen asiakkaan tai potilaan kohtaaminen ei enää onnistu. Ihmiset asiakkaan tai potilaan ympärillä vaihtuvat eikä kukaan näe kokonaista ihmistä. Ja eikö lean-ajattelunkin taustalla ole se, että asiat hoidetaan kerralla kuntoon.

Avoimuus vai salailu

Yksi mielenkiintoinen näkökulma palvelukehitykseen on se, uskalletaanko kertoa omista suunnitelmista toisille ja saada sekä antaa toisille uusia ideoita ja ajatuksia, jotta voidaan tehdä parempia palveluja ja tuotteita. Vastakkainen näkökulma kannustaa salaamaan ja pitämään tiukasti omat suunnitelmat ja ajatukset vain omina, ettei kukaan niitä varasta. Tämä on varmaan tapauskohtaista, mutta oppimisen ja verkostoitumisen näkökulmasta avoimuus voisi toimia paremmin kuin salailu.

Luovuus vai tehokkuus
 
Yhden mielenkiintoisen näkökulman palveluiden kehittämiseen tuovat kasvaneet vaatimukset luovuudesta ja toisaalta tehokkuudesta. Tätä asiaa pohti viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa 15.5.2016 Susanna Rahkamo, joka tekee väitöskirjaa liittyen luovuuteen. Työt pitäisi hoitaa tehokkaasti tuottaen tietyt tuotokset nopeammin ja laadukkaammin, mutta samalla pitäisi löytää ja kehittää uusia palveluja ja tehdä niitä varten optimaalisen nopeita kokeiluja. Pitäisi myös lukea, liikkua verkostoissa, kuulla asiakkaita, kurkkia eri toimialoille ja uskaltaa olla välillä ihan pihallakin eli siellä epämukavuusalueilla, joissa kasvua ja oppimista tapahtuu.

Niin tai näin reilu peli voittaa aina epäreilun.


JK
juha.kesanen@selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.

 



 

 

Maistuisiko parsakaalisuklaa?

Olin iloinen, kun sain käsiini Sonja Ängeslevän Level _Up: Työrutiinit peliksi -kirjan (Talentum 2014, s.207). Kiinnostuin kirjasta, koska mielessäni on pyörinyt palvelukehittämiseen liittyvän sovelluksen tekeminen (ks.blogin tarkoitus). Olin ennen kirjan lukemista innostunut viemään omaa suunnitelmaani enemmän pelilliseen suuntaan, mutta luettuani kirjan, palasin muutaman askeleen takaisin enemmän palvelukehittämisen ja palvelukuvauksen apuna toimivan sovelluksen tekemiseen.

Ängeslevä näkee pelimäisen otteen hyötyjä työelämässä ja ainakin valkokaulustyöntekijöiden työn olevan jo yhteistoiminnallista moninpeliä. Hän on kuitenkin kriittinen niin sanotulle pelillistämiselle (gamification). Pelillistämisellä Ängeslevä tarkoittaa ”asiallisten, tärkeiden ja vakavien työasioiden tekemistä eri tavoin houkuttelevimmiksi ja helpommaksi käsittää” (s. 52). Ängeslevän mukan kuitenkin jo sana ”peli” saa monet varpailleen ja se voi herättää mielikuvan vain työn kuorruttamisesta pelilillisyydellä. Kun hyvä peli asettaa säännöt, mutta samalla sallii itseilmaisun ja elämyksellisyyden, nämä jäävät usein pelillisissä ratkaisuissa toteutumatta.

Kirjassa todetaan, kuinka pelillistäminen ja monet opetuspelit ovat törmänneet ilmiöön nimeltä parsakaalisuklaa. Parsakaalin eli työn kuorruttaminen pelisuklaalla ei ole tuottanut sitä, mitä on odotettu. Pelillisyyden eli viihteen ja asiatiedon välille ei ole löytynyt optimaalista suhdetta. Pelillisyyden ongelma on sama kuin opetuspelien. Jonkin hauskan ja viihteellisen lisääminen oppimiseen tai vaativiin työprosesseihin ilman syvällistä ymmärrystä siitä, miten hauskuus ja viihteellisyys niihin  tuodaan, tuottaa huonoa tulosta. Pahimmassa tapauksessa nämä pelilliset esimerkit vain heikentävät sovelluksen toimivuutta – hankaloittavat oppimista ja asian hahmottamista.

Oma suunnitteilla oleva sovellukseni on opettavainen eli opettaa hyvän palvelun tuottamista. Siinä oppiminen tapahtuu tekemisen kautta (learning by doing). Oppiminenhan on jo itsessään mukavaa ja koukuttavaakin, jos opittava aines on sopivan haastavaa ja aihe itselle tärkeä.

Sovelluksessa täytyy olla myös yhteistoiminnallisuutta, esimerkiksi mahdollisuus pyytää kommentteja muilta tai se voi joillain muilla keinoilla ohjata ja kannustaa yhteistoiminnallisuuteen.  Sovelluksessa pitää olla itseilmaisun eli tuunauksen mahdollisuuksia. Esimerkiksi itse innostuin tekemään ja tuunaamaan sarjakuvia mainion Bitstrips-sovelluksen avulla.

Ängeslevän kirjassa käsitellään pelillisyyttä hyvin laajasti. Koska kirja kertoo paljon myös työn tekemisestä ja työn suunnittelusta yleisellä tasolla, kirja sopii niille kaikille, joiden työssä on suunnittelua ja erilaisia projekteja.

LEVEL_Up. Kuvakaappaus Talentumin sivulta.

JKjuha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe