Kives halkesi ja kolme muuta huolta salibandysta

Salibandy on hieno laji. Muutamaa asiaan pitäisi kuitenkin vaikuttaa salibandyliitossa, F-liigassa että seurajoukkueissa.

Suojalasit

Ensimmäiseksi totean, että olen erittäin ylpeä, että Suomessa salibandyyn on leviämässä suojalasien käyttö myös niiden keskuudessa joiden ei sääntöjen takia tarvitsisi käyttää suojalaseja. Itselläni on erilaisista silmäoperaatioasioista kokemusta, vaikka ei juuri salibandyn takia. Voin sanoa, että silmäoperaatioita ei kannata turhaan ottaa. 

Salibandyn kilpailusäännöissä todetaan "§ 38 Kenttäpelaajien, jotka ovat syntyneet 1.1.1999 tai myöhemmin, on käytettävä virallisissa otteluissa kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä ja merkitsemiä suojalaseja". Vielä ainakin viime vuonna, jotkut alemmissa aikuisten sarjoissa toimineet tuomarit ovat sanoneet minulle, että suojalasien käyttöön ei aktiivisesti puututa peleissä. Kun olen kysellyt nuoremmilta pelaajilta, jotka pelaavat alemmissa sarjoissa, niin he eivät edes tiedä, että heidän pitäisi käyttää suojalaseja. Jos tätä asiaa ei mitenkään valvota tai edistetä niin se on liiton puolelta välinpitämättömyyttä tärkeän asian suhteen. Pelkkä sääntökirjaus ei riitä, jos sitä ei noudateta tai seurata. Tulee mieleen turvallisuuden osalta "viherpesu". On annettu ohje, johon voidaan vedota, mutta asian toteutumista ei valvota.

Turvalliset kaukalot

 

Toinen asia mitä olen miettinyt, että niissä pelipaikoissa, joissa ei ole riittäviä varoetäisyyksiä kaukalon ja esim. seinän välissä, tulisi pelata pienemmässä kaukalossa. Katsoin hiljattain esim. Mosan eli Eräviikinkien kotikentän kaukalon ja seinän väliä ja se oli tosi kapea. Vaikka päätyseinä on pehmustettu, niin se ei estä niskan vääntymistä esim. jos taklaus osuu kunnolla ja pää osuu seinään. Monella kentällä myös toimitsijoiden pöydät ovat liian lähellä kaukalon laitoja. 

Vaikka kyse on kilpaurheilustakin ja pelitila tulee täyttää tietyt standardit, niin silti turvallisuuden pitäisi olla yksi lähtökohta salibandyliiton ja F-liigan toiminnassa, kun valtaosa pelaajista on ihan tavallisia harrastajia. Lisäksi näkisin että erikokoiset kaukalot toimisivat myös salibandyssa oppimista edistävänä tekijänä, ja jolla voisi olla pitkällä tähtäimellä lajitaitoa edistävää vaikutusta. Tässä kuitenkin turvallisuusnäkökulma on numero 1. Espoon Oilers onkin tehnyt esityksen 23.3.2026 oman kaukalon pienentämisestä turvallisuussyiden takia (ks. kuva alla). Olisi erikoista, jos esitys ei mene läpi.

Alasuojat

Kolmas asia koskee alasuojien käyttämistä salibandyssa. Yritin kysellä vakuutusyhtiöstä sitä, minkä verran tulee salibandyssa kivesvammoja, mutta en saanut vastausta. En osaa sanoa tuleeko naisille vastaavia vammoja. Esim. jääkiekossa alasuojat ovat kaikilla pakolliset. Veikkaan, että lähes joka treeneissä tulee nivusiin pallon tai mailan osumia ja nykyisin esimerkiksi laukaukset ovat kovia. Lehdistä on saanut lukea vakavista kivestapaturmista ja jopa halkeamista. Jokainen tuollainen on täysin turha vamma silmävammojen ohella. Nyt hiljattain F-liigaan nousseen O2-joukkueen pelaaja sai kivesvamman (ks. kuva alla). 

Nyt alkaa löytyä salibandyynkin sopivia alasuojia. Sain testattavaksi Oxdogin alasuojahousut (ks. kuva alla) ja ne ovat tuntuneet varsin toimivilta. Toisin sanoen alasuojakuppi on suunniteltu myös kenttäpelaajan tarpeisiin eli se ei ole kokonaisuudessaan samanlainen kuin jääkiekkoon suunnitellut alasuojat, jotka voivat tuntua salibandyssä ikäviltä ja haitata juoksemista. Voi olla, että paras olisi laittaa suojalasien ohella myös alasuojat pakolliseksi varusteeksi salibandyssä kuten jääkiekossa.

 

 

Oxdogin kenttäpelaajalle soveltuvat housut, joissa on toimiva alasuoja.

Neljäs asia koskee nuuskan ja nikotiinituotteiden käyttöä salibandyn seuratoiminnassa. Toivon, että salibandyliitto edistäisi sitä, että tupakkatuotteita ei käytetä seuratoiminnan aikana. Olen törmännyt siihen että valmentajat käyttävät nuuskaa lasten treenienkin aikana. On tosi turhauttavaa kun esim. nuorten maajoukkuetie-leireillä puhutaan terveellisistä elämäntavoista jne. ja sitten oman seuran valmentajat näyttävät juuri päinvastaista esimerkkiä. Kannustaisin salibandyliittoa ja seurojakin olemaan yhteydessä vaikka jalkapallon puolelta Erkka V. Lehtolaan, joka on todennut Helsingin Sanomissa (HS 24.9.2025) hyvin: ”Pyrimme optimoimaan pelaamisen, palautumisen, ravinnon ja levon. Meillä on kaikenlaisia mittareita ja parhaimmillaan drone lentää harjoituskentän yläpuolella. Samalla käytetään kuitenkin tuotteita, joilla on tunnetusti heikentäviä vaikutuksia urheilusuoritukseen. Siinä on kauhea ristiriita.”

Jokainen noista asioista on sellainen, joka vaikuttaa salibandyn houkuttelevuuteen lajina ja harrastuksena. Toivon, että näitä neljää asiaa miettii niin jokainen pelaaja kuin seurojen, salibandyliiton ja F-Liigan päättävät tahot. Keskustelen näistä asioista tarvittaessa lisää.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 

Radikaalin luovuuden aika

Osallistuin viime vuonna Aalto-yliopiston ilmaiselle Sukellus radikaaliin luovuuteen -verkkokurssille. 

Kurssilla radikaalia luovuutta määriteltiin seuraavasti tai tämä on ainakin tulkintani määrittelyistä: 

"...radikaali luovuus tarkoittaa paradigmaa, kokonaista ajattelutapaa, muuttavaa luovuutta - luovuutta, joka on luonteeltaan disruptiivista eli vakiintuneita käytäntöjä häiritsevää tai muuttavaa tai joka muutoin tuo mukanaan merkittävän muutoksen tavanomaiseen, tyypilliseen tai oletettuun verrattuna... Tällä kurssilla radikaalia luovuutta edistetään keinona positiivisen radikaalin muutoksen aikaansaamiseksi maailmassa."

"Tulevaisuudentutkimuksen kentällä keskustellaan kahdesta yhteiskunnallisen muutoksen pääkategoriasta: teknologinen muodonmuutos, "high-tech", keskittyy teknologisiin läpimurtoihin ja "high spirit" eli henkinen muodonmuutos tietoisuuden muutoksiin."

Näen, että tämä aika kaipaa radikaalia luovuutta muun muassa erilaisten suurten ongelmien ratkaisussa esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä, rauhan saamisessa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä, kulutustottumuksissa sekä suhtautumisessa tekoälyyn ja algoritmien valtaan. 

Kurssia oli kiva tehdä ja tekstien lukeminen ja tehtävien tekeminen onnistui hyvin esimerkiksi metromatkoilla. Teinkin kaikki 118 tehtävää, vaikkei kurssin suorittamiseen läheskään kaikkia olisi tarvinnut tehdä. Tehtävät pystyi myös tekemään "päivän kunnon mukaan" ja osan teinkin rennolla otteella. Kurssi jakaantui viiteen osioon: johdanto, yksilö, prosessi, kollektiivi ja vaikuttavuus.

Mitä minulle jäin päällimmäisenä kurssista mieleen? Ainakin se, että radikaalin luovuuden näkökulma on tullut osaksi omaa ajattelua. Mikä tahansa asia tai ongelma voidaan ottaa "radikaalin luovuuden käsittelyyn". Omaa luovaa puolta pystyy kehittämään ja sille löytyy keinoja. Itse esimerkiksi pidän päiväkirjaa ja yritän kirjoittaa joka päivä lyhyen runon. Luova yhteisö on myös tärkeä ja luovuutta tukevat sosiaaliset suhteet ja työelämässä organisaatiokulttuuri ja johtaminen. Radikaalisti luovien ratkaisujen syntyminen vaatii syvää osaamista ja toisaalta avoimuutta jollekin uudelle. Lisäksi tulisi pystyä miettimään asioita paljon laajemmasta, vaikkapa globaalista, perspektiivistä.

Omassa elämässäni radikaalisti omaa ajattelua ja tietoisuutta muutti, kun vietin joulun ja vuoden vaihteen Intian Keralassa. Käytyäni ihmisten kodeissa ja huomattuani, miten vähän ihmisillä on esimerkiksi tavaraa kotona, on katse kääntynyt omiin kulutustottumuksiin. Vähempikin riittäisi. Ehkä voin jossakin tilanteessa myös miettiä sitä, että miten tämä ongelma hoidettaisiin Intiassa.

Jee, todistus saatu.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 ​

Jokainen urheilija tarvitsee hyvän fysioterapeutin

Kyllä se vaan niin on, että jokaisella itseään kunnioittavalla urheilijalla (olipa taso mikä tahansa) tulee olla verkostossaan pätevä fysioterapeutti. Itselläni on ollut matkalla jo monenlaista vaivaa, mutta apu on aina löytynyt Fysionovan Kertulta. 

Viimeksi minulla tuli vasen polvi kipeäksi ja polvi piti ihan mahdotonta narinaa. Niinpä taas sain pikaisen ajan fysioterapeutin käsittelyyn. Siinä kun fyssari tutki jalkaa ja totesi koko reiden olevan ihan jumissa, mietin samalla miten paljon tietoa välittyy fyssarille käsien kautta. Olenkin mielessäni alkanut kutsua käsien kautta tulevaa tietoa käsitiedoksi. Varmasti monessa muussakin ammatissa käsien kautta välittyy tietoa toiminnan kohteena olevasta asiasta. 

Fysioterapeutin käynnillä reiden jumi hierottiin auki jasian vielä mukaan reiden kuntoutumista tukevat venyttelyohjeet. Säntillisen venyttelyn avulla polven kipu hävisi hiljalleen ja narinakin lakkasi. Nyt voi taas rauhassa odotella seuraavaa vaivaa.

Tässä hoidan kipeytynyttä kantapäätä.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

 

Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)

Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Maailman parasta pesäpalloa

Olin viime viikon perjantaina katsomassa Humppilan Veikkojen miesten maakuntasarjan pesäpallopeliä. Olin pelissä kalifornialaisen ystäväni kanssa, joka ei ollut aiemmin nähnyt suomalaista pesäpalloa. Ystävääni teki suuren vaikutuksen pesäpallon taktisuus ja nopeatahtisuus verrattuna basebaliin. 

Innostuin siinä määrin hienosta lajista lisää, että kävin eilen (8.7.) Helsingissä katsomassa naisten Superpesis-ottelun Roihuttaret-Pöytyän urheilijat. Roihuvuoren pesäpallokentällä katsojia oli yli 700. 

Erityisesti Superpesis-otteluissa voi vaan ihmetellä urheilijoiden juoksunopeutta, ketteryyttä, heitto- ja lyöntivoimaa sekä paineensietokykyä alati muuttuvissa tilanteissa. Erityisesti syöttäjällä eli lukkarilla pitää olla hyvät hermot työskennellessään vastustajien keskellä. Lisäksi lukkarilla pitää olla erityisen nopea sekä tarkka heittokäsi painetilanteissa. Eilenkin yhdessä tilanteessa poltettiin samassa tilanteessa vastustaja sekä kotiin että kakkospesälle. 

Jos koripallossa NBA:n voittanut joukkue voittaa maailmanmestaruuden, kyllä Superpesiksen Suomen mestaruutta voisi kutsua maailmanmestaruudeksi, vaikka ihan pienellä huumorikulmalla. Nimittäin kuka tahansa tai mistä vaan maailmasta voi tulla haastamaan pesäpallossa maailmanmestarit. 

 

Maailman parasta pesäpalloa!

(Sain pääsylipun Roihuttarien peliin)

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

www.selede.fi 

Tilannehuumori riisuu aseista Treffi Pubissa

Kävimme eilen lounaalla Kalasataman Treffi Pubissa. Söimme herkullista lohta. Ystäväni vitsaili tarjoilijalle, että minun lohipalani oli pienempi kuin muilla meidän pöydässä. Näin ei todellakaan ollut. Kohta tarjoilija toi minulle pikkulautasella toisen lohenpalan. Tähän ei tosiaankaan olisi ollut tarvetta, mutta mielestäni tarjoilijan toiminta osoitti aivan ihanaa tilannehuumoria, asiakasymmärrystä ja ystävällisyyttä. Samalla tämä arkinen keskiviikon lounas nousi ikimuistoiseksi. Kalasataman Treffi Pub sai yhden ikuisen ystävän.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Tuula Sipilä 2022

Hyvää juhannusta ja kesää kaikille lukijoille!

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Fiksu fiksaa ja huoltaa

Kuluneen vuoden aikana olen ollut entistä kiinnostuneempi kiertotaloudesta ja tuotteiden elinkaaren pidentämisestä. Ihan käytännössä olen korjaillut ja paikannut kotona vaikkapa vaatteita. Jos aikaisemmin vähän mietin, että pitäisikö meidän salibandyjoukkueella olla uudet pelipaidat, nyt ajattelen kiertotalouden hengessä, että vanhat liivithän ovat tyylikkäät ja saavat puolestani kelvata niin kauan kuin pelinumerot erottuvat. Esim. vanhan vaatteen voi nähdä kertovan, että käyttäjä elää kiertotalouden hengessä ja haluaa jatkaa vaatteiden elinkaaren pituutta. 

Tästä näkökulmasta minua myös harmittaa, että esimerkiksi Töysän kenkätehdas joutuu lopettamaan tuotantonsa suutarien eläköitymisen takia. Eikö ole löytynyt jatkajaa laadukkaiden suomalaisten kenkien tekemiselle?

Kannattaa siis ostaa lähtökohtaisesti laadukkaita tuotteita, huoltaa ja korjata niitä tarvittaessa. Tämä on  omassa päässäni tapahtunut ajattelun muutos. Toivottavasti viimeistään jo vuonna 2100 tuotteiden elinkaari on pidempi ja kaikki materiaali kiertää tehokkaasti ilman, että se häviää (lue myös Kirje vuoden 2100 kaupunkilaiselle).

 

Kuva: Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteisnäyttelystä Fix: Huolla ja korjaa (26.4.2024- 5.1.2025)

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi

 

Menestyksen uusi määritelmä

Menestys liitetään helposti muilta saatuun ihailuun ja arvostukseen sekä maalliseen mammonaan. Varmasti meistä jokainen tarvitsee jonkun verran muiden arvotusta ja myös rahaa, jotta saa ruokaa ja katon pään päälle.

Kun luin bisnesspuhuja Brené Brownin haastattelun Helsingin Sanomista (HS 21.9.2024) aloin miettiä menestystä hieman toisesta näkökulmasta. Entäpä jos todellinen menestys on yrittämistä ja oppimista, joka suuntautuu ihmiskunnan ja myös läheisten kannalta kestäviin tavoitteisiin. Tällöin menestyksen mittarina on yrittäminen ja oppiminen. Jos menestys määriteltäisiin näin, menestymiseen ei sisältyisi lähtökohtaisesti mitään kielteistä riskiä (jos vain siis yrittää) ja yrittäessä oppii aina myös jotain uutta. Ehkä tällainen menestymisen määritelmä voisi olla tarpeellinen ainakin omassa sisäisessä puheessa, joka voi olla itseä latistavaa ruoskintaa.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Väinö Kannisto

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi

Nuuskat pois ja nikotiinipussit piiloon ainakin lasten harrastuksista

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo pitkään, nimittäin siitä, että lasten ja nuorten urheiluharrastuksissa valmentajilla ja muulla seuraväellä tulisi olla nollatoleranssi nuuskan, nikotiinipussien ja tietysti muidenkin tupakkatuotteiden käyttöön lasten harrastusten yhteydessä. Olen ihmetellyt erityisesti nuuskan tai nikotiinipussien käyttöä (harva kehtaa sentään tupakoida) sekä jalkapallon että salibandyn piirissä. Sama varmaan koskee muitakin pallopelejä. Mikäli valmentajat tai muu seuraväki käyttää nikotiinituotteita lasten tai nuorten harrastusten aikana, antavat he vääränlaista esimerkkiä. Monesti ainakin pienemmät lapset ihailevat ja arvostavat valmentajia, mikä lisää myös kielteisten tapojen matkimista. 

Kun lähtökohtaisesti urheilussa haetaan huipputuloksia ja parasta mahdollista suoritusta, on vaikea ymmärtää, että seurat eivät kiellä tupakkatuotteiden käyttöä harrastustapahtumien aikana. Nikotiinituotteilla ei paranneta suorituskykyä ja ne ovat terveydelle vaarallisia. Syy siihen, että käyttöä ei kielletä, on varmaan siinä, että eri lajeissa niin moni valmentaja tai aikuisurheilija käyttää nikotiinituotteita ja niiden käyttö kuuluu lajikulttuuriin. 

Tällä blogitekstillä haastan urheilun lajiliitot ja urheiluseurat kieltämään tupakkatuotteiden käytön urheiluliittojen ja -seurojen kaikissa tapahtumissa.

Nämä pussukat eivät kuulu urheilukentälle.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter. @JuhaKe

www.selede.fi

Pettymysten sietämätön tärkeys

Kevään jääkiekon MM-turnaus ei mennyt suomalaisten odotusten mukaan. Mediassa annettiin monenlaisia laveampia ja kapeampia lausuntoja Suomen jääkiekon tilasta ja sen tulevaisuudesta. 

Tärkeimmäksi lausunnoksi koin entisen jääkiekkoilijan ja maajoukkuettakin valmentaneen Raimo Summasen lausunnot (HS 14.5.2024) urheilu-uraan kuuluvista pettymysten käsittelyn taidoista. Summanen nosti erityisesti esiin sen, että nuorille lahjakkaille pelaajille ei välttämättä Suomessa pelatessaan tule tarpeeksi pettymyksiä vastaan ja siksi heille ei kehity kykyä käsitellä pettymyksiä ja kritiikkiä. Kun sitten lahjakas pelaaja pääsee pelaamaan NHL:ään niin siellä viimeistään tulee pettymyksiä ja vaikeampia jaksoja vastaan. Tällöin tarvitaan kykyä ja taitoa käsitellä pettymyksiä.

Jos vähänkin suhtautuu vakavasti ja tavoitteellisesti urheiluun, niin urheilu on kaikilla tasoilla yksi hyvä keino harjoitella pettymysten käsittelyä ja sitä taitoa tosiaan tarvitaan laajemminkin elämässä. Olisiko hyvä ottaa oikein jopa tietoisesti omaksi tavoitteekseen, että pettymyksiä tulee, koska samalla harjaantuu kyky käsitellä niitä. Esim. tänä vuonna tavoitteena on neljä pettymystä ja samalla opin niiden käsittelyä rakentavasti ja tulevaisuuteen uskoa luoden. Rinnalla voi harjoitella myös itsemyötätuntoa esim. tunnustamalla, että virheet kuuluvat taitoharjoitteluun.

Auttaisikovatko ne kuuluisat lehmänhermot pettymysten käsittelyssä?

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Hyvä johtaja ja johtamisen x-tekijä

Olen seurannut yhdessä työryhmässä erästä arvostamaani johtajaa. Pohdin, mikä hänestä tekee mielestäni niin hyvän. Ensinnäkin tämä johtaja on asiantunteva ja oleelliseen keskittyvä. Hän tuntee toimialan ja sen toimintaympäristön sekä siihen liittyvät oleelliset tekijät. Toiseksi hän on kaikille kannustava ja hän myös kiittää kivalla tavalla asiantuntijoita valmistelusta. 

Ehkä kuitenkin suurimman vaikutuksen minuun tekee se, että vaikka kokouksissa keskitytään asiaan, on niissä myös sellainen ilmapiiri, että joskus saatetaan purskahtaa yhdessä nauramaan asialle, josta löytyy joku koominen kulma. Koskaan ei kuitenkaan naureta kenellekään ihmiselle. 

Ajatelen, että tämä yhdessä nauraminen kertoo turvallisesta ilmapiriistä ja luo turvallista ilmapiiriä. Kokouksissa ihmiset myös sanovat kantansa, jos heillä on jotain sanottavaa. Kokouksiin on myös mukava mennä, vaikka asioita on välillä paljon. Yhdessä nauraminen on tämän johtajan johtamisen x-tekijä, joka tekee asioiden etenemisestä helpompaa.

Hyvää uutta vuotta 2024 kaikille lukijoille!

Metron rakennustöitä 1977 - 1978. Helsingin kaupunginmuseo.

JK

S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Hiphei - koossa jo 300 blogikirjoitusta!

Hiphei. Onhan sitä juhlittava, kun tämä on 300 blogikirjoitus. 

Ensimmäisen blogipostauksen tein 18.11.2014. 

Ensimmäisessä blogissani totesin  muun muassa, että "blogissa käsitellään hyvää palvelua, palvelujen kehittämistä, palvelumuotoilua sekä käyttäjäkokemuksia ja käyttäjälähtöisyyttä". Jos nyt arvioin tuon tehtävän onnistumista, niin varmasti blogiteksteissä on noitakin teemoja käsitelty. Ehkä kuitenkin keskeisenä teemana on ollut havainnot hyvistä palvelukokemuksista ja vähän muustakin.

Tämän blogin kautta ei ole tullut yhtään palvelukehitykseen tms. liittyvää tarjouspyyntöä Selede Oy:lle eli siitä näkökulmasta blogilla ei ole ollut merkitystä. Keskeisin merkitys blogilla on ollut se, että se on tuonut itselleni yhden näkökulman katsoa maailmaa ja palveluja. Mukavaa on ollut myös se, että ainakin joissakin tapauksissa tiedän, että hyvää palvelua tuottanut henkilö on itsekin lukenut blogiani. Myös hänen esihenkilönsä on lukenut blogitekstin ja hyvän palvelun tuottaja on tämän seurauksena huomioitu. Kasvokkain olen saanut myönteistä lukijapalautetta siitä, että tekstit eivät ole liian pitkiä. :-)

Oikeastaan on todettava, että en ole enää kovinkaan kiinnostunut esimerkiksi palvelumuotoilusta ja sen työkaluista. Enemmän olen vaikuttunut hyvästä ja arvostavasta asiakaspalvelusta ja siitä, miten organisaatiot tuottavat ja haluavat tuottaa vilpittömästi ja kestävästi lisäarvoa asiakkailleen. Ovathan nuokin asiat tietenkin tärkeä osa palvelumuotoilua. Se on tietenkin tärkeää, että organisaatiossa kaikki yhdessä tuottavat hyvää palvelua. Senkin voin todeta, että olen kehittynyt tunnistamaan hyvän ja huonon palvelun, mutta ne varmasti tunnistaa ihan jokainen.

Tämän Blogger-alustan tilastoinnin mukaan blogilla on ollut lukijoita yhteensä noin reilu 71 200. Kommentteja on 299 tekstiin tullut noin 130. Varmasti lukijoita olisi voinut olla enemmänkin, jos olisin jaksanut aktiivisesti markkinoida blogia. Lähinnä olen jakanut blogitekstit Facebookin Palveluksessanne-sivulle ja Twitteriin @JuhaKe-tunnuksella. Markkinointia ja näkyvyyttä tärkeämpää on ollut minulle kirjata esim. joku hyvä palvelukokemus muistiin. Parin ensimmäisen vuoden aikana tavoitteeni oli kirjoittaa yksi teksti viikossa, mutta nyt en ole enää halunnut olla niin kurinalainen. Tätä "tuotantoasiaa" täytyy miettiä kesän aikana.

Kaiken kaikkiaan 300 tekstiä on aika paljon eli olen kyllä ylpeä tästä saavutuksesta. Suuri kiitos kuuluu puolisolleni, joka on vastannut siitä, että joskus sekavatkin ajatukseni ja tekstit ovat muuttuneet jotakuinkin ymmärrettäviksi. Suuret kiitokset kaikille lukijoilleni. Hyvää juhannusta ja kesää!

 

Pullakahvit juhlan ja kesän kunniaksi!

JK

S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook /Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Asiakaskokemusta rakennetaan 24/7

Olen yrittänyt kirjoittaa tässä blogissa lähtökohtaisesti hyvistä palveluista ja asiakaskokemuksista, mutta joskus huonotkin kokemukset voivat olla opettavaisia. 

Kävin hiljattain yhdessä kaupassa vähän ennen sulkemisaikaa. Pääsin kuitenkin kauppaan sisään. Heti ovella minulle huudettiin, että kauppa sulkeutuu. Tarkoituksenani oli hakea vain pari maitoa ja jäätelöä. Kohta  toinen myyjä tuli sanomaan jo tylymmin, että kauppa sulkeutuu ja ihan pienen hetken jälkeen tämä sama myyjä tuli sanomaan todella aggressiivisesti, että kauppa menee kiinni. Sain kuitenkin ostokset tehtyä, mutta olin pöyristynyt siitä, miten asiakkaalle puhuttiin. Laitoin tästä valituksen ko. kauppaketjulle ja pahoittelut sieltä tuli.

Nyt on sellainen olo, että minun ei tee mieli mennä kyseiseen kauppaan. Jäin myös miettimään sitä, miten tärkeää palveluissa on miettiä asiakaskokemusta ja varmistaa se jokaisessa asiakastilanteessa ja aina. Jäin myös miettimään sitä, oliko pukeutumisellani vaikutusta siihen, miten minulle kaupan sulkemisesta ilmaistiin. Olin pukeutunut vanhoihin verkkareihin ja farkkutakkiin enkä esimerkiksi pukuun. Olinko ehkä jotenkin epäilyttävän näköinen.

Tällä kertaa kaupassa ei tarvittu edes ostokärryjä pienten ostosten takia. Kuva: Pexels.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Hyvä maine on lunastettava joskus heti

Viikoittaisilla reiteillä olemme ohittaneet autolla yhden pienen ravintolan. Aina siitä ohi ajettuamme, olen sanonut, että tuolla pitää mennä käymään joku kerta. Ja yhtenä iltana sitten päätimme vanhimman lapsen kanssa piipahtaa tähän ravintolaan.

Kun pääsimme sisään, ravintolasta paljastui, että siellä oli pari pientä pöytää. Lähtökohtaisesti toimintamalli oli se, että sieltä haettiin pizzoja kotiin. Sekin selvisi, että siellä ei ollut ketään muita ja paikan ainoa työntekijä hieman säikähti, kun astuimme sisään. Jäin miettimään, että tällaisella pientalovaltaisella alueella pizzerian pitäisi kyllä vetää lisäksemme muitakin asiakkaita.

Saimme pizzat mukaan ja lähdimme kotiin. Suoraan sanottuna pizza ei ollut makuelämyksenä kovin kummoinen, mutta kyllä ne syötiin. Pizzojen hinta ei ollut kovin korkea. Jäin miettimään, että mikäli pizzat olisivat olleet hyviä, ihan varmasti siellä kävisi enemmän asiakkaita, koska ihan lähellä ei ollut kauppaakaan ja varmasti esimerkiksi moni ympäristön lapsiperhe voisi arkeakin juhlistaa hyvillä pizzoilla. Mikäli pizzat eivät ole hyviä, eivät myöskään edulliset hinnat takaa kaupankäyntiä. Hyvistä pizzoista voisi pyytää myös enemmän euroja. Nyt heräsi tunne, että lähiympäristö on hylännyt ravintolan, vaikka asiakaspalvelu sinällään oli ystävällistä.

Mikäli lähipizzerian maine on huono, ei mainetta ole helppo parantaa. Tämänkin tyyppisissä palveluissa on ensiarvoisen tärkeää panostaa siihen, että homma onnistuu laadukkaasti heti alusta lähtien. Jos näin ei käy, voi koko yritys kaatua. Valitettavasti taitaa käydä niin, että emme mekään enää poikkea kyseiseen ravintolaan.

Maku ratkaisee pizzojen menekin. Kuva: Pexels

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Mikään virhe ei ole liian nolo kerrottavaksi

Virheitä tekevät kaikki ihmiset ja kaikki organisaatiot, jos joku väittää muuta, niin en kyllä usko. Katsoin hiljattain Belgian maajoukkuepelaaja Kevin De Bruynen peliä ja panin merkille, että kyllä hänellekin tuli ainakin tuossa pelissä aika paljon esim. syöttövirheitä. Helposti tähtienkin virheet jäävät peittoon, jos katsotaan vain Urheiluruudun tai sosiaalisen median pelikoosteita. 

Toinen mielenkiintoinen näkökulma virheisiin tuli, kun luin Heikki Mansikan -kirjaa Hornet lentäjä. Hävittäjällä lentäessä virheet voivat olla hyvin kohtalokkaita ts. virhe voi johtaa kuolemaan.

Virheiden avoin käsittely on tärkeää niin yksittäisen ihmisen kuin organisaatioiden tasolla. Virheet on tärkeä käsitellä ja jossain tapauksessa niistä oppiminen on elämän ja kuoleman asia. Ainakin yksittäisten ihmisten on tärkeä nähdä virheet ystävinä, jotka mahdollistavat oppimisen. Omiin virheisiin on hyvä yrittää suhtautua myötätuntoisesti. 

Mansikan kirjassa tuodaan lento-operaatioiden suunnittelun kontekstissa esille malli, jossa operaatiota ennen pidetään briefing-kokous siitä, mitä on tarkoitus tehdä ja operaation jälkeen pidetään debriefing-kokous, jossa käsitellään myös mahdolliset virheet ja epäonnistumiset. 

Mitä tärkeämmästä ja riskialttiimmasta toiminnasta on kyse, sitä tärkeämpää on myös, että jokainen tuo mahdolliset virheet esille, vaikka ne laittaisivat itsen noloonkin asemaan.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Hädässä konduktööri tunnetaan

VR:n junien kulkemisesta ja aikatauluista on joskus kuulunut huonoakin palautetta. Välillä hyvääkin VR:stä. :-) 

Kuulin nimittäin hiljattain, kuinka yksi sukulaiseni hyppäsi tohkeissaan väärään junaan Tampereella junan vaihdon yhteydessä. Olisiko syynä ollut väsymys tai se, että ajatukset olivat muualla. No sitä sattuu. Ja kun se pälkähti mieleen, että nyt ollaan väärässä junassa, hän otti heti yhteyttä junan konduktööriin. Saman tien konduktööri kertoi rauhoittavalla äänellä miten toimitaan, missä ja miten hän pääsee kotiin menevään junaan. Tämä konduktööri otti myös saman tien yhteyttä kotiin menevän junan konduktööriin ja näin sukulaiseni pääsi oikeaan junaan. Vaikka aikaa meni, mieleen jäi hyvä ja lämmin asiakaskokemus. Hyvä VR ja hyvä konnarit!

Kuva: Pexels

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Kuka muistaa koronaa?

Eipä juuri Helsingin katukuvassa tai mediassa enää koronaa näy. Maskeja käyttäviä kuitenkin vielä näkyy. Koronan jälkeen Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seurannut energiahuoli, joka sekin ainakin hetkeksi on helpottunut, veivät median palstatilan.

Näin ihminen unohtaa nopeasti tuonkaltaiset kriisit. Vaikka korona ei enää mediatilaa viekään, moni tuntee edelleen nahoissaan koronan. On varmasti monia, joiden terveyteen korona on vaikuttanut pysyvämminkin. On myös niitä, joiden yritys kaatui koronaan tai joiden työpaikka meni koronapandemian seurauksena. Myös moni sellainen muistaa koronan, jonka läheisiä joutui sairaalaan tai kuoli korona-aikana. Meidänkin perheen lähiomaista pääsi katsomaan vain saattohoidon lopussa koronan takia ja pappikin sai kahvia juodakseen, kun hautajaisissa ei ollut meidän parin läheisimmän lisäksi kuin hän ja kanttori. Varmasti monet koronan etulinjassa työskennelleet terveydenhuollon ammattilaiset muistavat koronan lopun ikänsä.

Organisaatioista erityisesti sote- ja koulutuspuoli joutuvat varmasti muistamaan koronaa terveys- ja koulutusvajeen näkökulmasta. Varmasti meistä korona-aikana eläneistä kaikki muistavat jotenkin koronan.  Toisille sillä on vaan ollut suuremmat vaikutukset kuin toisille. Niin oli myös 1990-luvun pankkikriisillä ja lamalla aikalaisilleen.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook / Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Johtava palvelija

Luin hiljattain jääkiekkovalmentajana tunnetun Erkka Westerlundin ja Manu Tuppuraisen kirjoittaman kirjan Erkka - Elämän peliä. Kirja herätti paljon ajatuksia ja sopii hyvin luettavaksi tai kuunneltavaksi jokaiselle valmentajalle ja johtajalle. 

Yhtenä asiana jäin miettimään joukkuepeleissä johtavien pelaajien roolia. Kirjan havaintojen pohjalta piirtyy johtava pelaaja seuraavanlaiseksi:

1) Osaa johtaa itseään.

2) On luotettava.

3) Näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään.

4) Auttaa muita pelaajia ympärillään.

5) Luo uskoa ja innostusta.

6) Tukee joukkuetta sisältäpäin.

7) Vetää takaisin ne pelaajat, jotka hukkaavat oikean suunnan.

Erkan mukaan, jokaisessa huipputiimissä on oltava johtavia urheilijoita. Samalla lailla myös muissakin työyhteisöissä ja tietenkin hyvien palvelujen tuottamisessa tarvitaan johtavan pelaajan ominaisuuksilla varustettuja työntekijöitä.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

.

Ystävällinen puhe kuuluu kaikille - myös lapsille harrastuksissa

Hyvää alkanutta vuotta 2023 sinulle lukijani!

Olen viime syksyn ja tämän vuoden aikana ollut pienessä roolissa apuvalmentajana ja valmentajan apulaisena yhden lapsemme urheiluharrastuksissa. Näissä tehtävissä on tullut opittua paljon sekä ko. urheilulajeista, mutta myös lasten urheilutoiminnassa esiin tulevista ryhmädynaamisista ilmiöistä. 

Olen miettinyt sitä, miten lapsille puhutaan harrastuksissa, millainen ilmapiiri on ja hymyilläänkö vai mennäänkö kuri ja järjestys edellä. Sanomattakin on selvää, että oma jonkinlaisen kaaoksen ja epäjärjestyksen siedon hyväksyminen on myös edelleen kehittynyt ja tietysti myös arvostus niitä kohtaan kohtaan, jotka osallistuvat valmennukseen.

Helsinkiläisen jääkiekkoseura Redsin junioripäällikkö Jesse on minusta erittäin hyvä esimerkki siitä, miten lasten kanssa tulisi olla. Hän puhuu kiekkokoulussa kaikille lapsille ja myös aikuisille ystävällisesti ja hymyilee paljon. Jessen vetämät harjoitukset ovat sopivan haastavia ja ohjeet annetaan selkeästi. Yksinkertaisesti Jessestä paistaa, että hän arvostaa harjoituksiin tulevia.

Jossain vaiheessa oli käynnissä Puhun lapselle kauniisti -kampanja. Tuon kampanjan idean pitäisi olla aina ajankohtainen lasten harrastuksissa mukana olevilla valmentajilla ja ohjaajilla. Tästä asiasta pitäisi olla selvät ohjeet myös seurojen arvoissa tai eettisissä periaatteissa sekä valmennuksen käsikirjoissa. Vaikka lasten kanssa meinaa välillä hermot mennä jokaisella, niin nämä ohjeet ja periaatteet muistuttavat aikuisen velvollisuudesta käyttäytyä aikuisen tavalla. Jokainen vanhempi haluaa varmasti, että omalle lapselle puhutaan kauniisti harrastuksissa. Ihan kuten jokainen aikuinenkin haluaa, että hänelle puhutaan kauniisti.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Loiri seinässä

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa elokuussa kuolleesta Vesa-Matti Loirista pieni blogiteksti, mutta jotenkin tämän kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Minulle Loiri on ollut suomalainen ääni koko elämäni ajan. 

Ensikosketuksen Loiriin sain Parkanon elokuvateatterissa 1970-luvulla, jossa näin ensimmäisen Uuno-elokuvan. Minua, tuolloin 7-vuotiasta poikaa kiukutti, kun kaikki nauroivat hänelle. Minun taisi käydä Uunoa sääliksi. 

Viimeiset parikymmentä vuotta olen aina välillä kuunnellut Loiria ja hänen musiikkiaan. Hänen monet laulunsa koskettavat minua niin kuin varmaan montaa muutakin suomalaista. Loiri oli monilahjakkuus (urheilu, musiikki & näytteleminen). Ehkä erityisesti hänen laulutulkinnoissaan näkyy se, että hänen elämäänsä mahtui monenlaisia menetyksiä, esimerkiksi läheisten kuolemia, sairauksia ja menetettyjä ihmissuhteita (ks. wikipedia). 

Voi olla, että ikävä ja haikeus Loirin kuolemasta johtuvat myös siitä, että Loiri ja hänen musiikkinsa muistuttavat myös edesmenneestä isästäni ja myös omasta ikääntymisestäni, vaikka 50 onkin uusi 40 :-). 

Helsingin Hämeentielle maalattu muraali on hieno kunnianosoitus Loirille. Siitä ajelen bussilla ohi monta kertaa viikossa ja muistelen Veskua.

 

Loiri Helsingin Hämeentiellä.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi