Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. elokuuta 2025

Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)


Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi
www.selede.fi

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tarinat kertovat asuinalueesta

Eilen kuljettiin Siilitiellä Herttoniemen sairaalan pääoven edestä. Ihmettelimme, kun entisen Kettutien sosiaalipalvelutoimiston ja kirjaston rakennus oli purettu ja paikalle oli rakenteilla uusia kerrostaloja. Kun jatkoimme Siilitieltä ylöspäin Siilitien loppuun, huomasimme, että Siilitien kiinteistöt Oy:n konttorina toiminut pienempi rakennus oli juuri purettu. 

Tasan 20 vuotta sitten julkaistiin Siilitien asukkaiden tarinat kirjaksi Siilitien tarinat. Kirjoituksia kaupunkielämästä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2002). Kun tuolloin toimitin tuota kirjaa en ihan niin syvällisesti ymmärtänyt kuin nyt, miten arvokasta oli kerätä asukkaiden tarinoita alueestaan. Tarinoissa tallennettiin samalla Siilitien asukashistoriaa ja laajemminkin Helsingin kaupunkihistoriaa. Tarinoiden arvon näkee erityisesti jälkeenpäin samalla lailla kuin ehkä vanhoja päiväkirjoja lukiessa. Ne ovat tiettynä aikana muistiin merkittyjä muistoja ja ajatuksia.

Nyt kun Siilitiellä ja sen läheisyydessä on sekä purettu taloja että rakennettu uusia taloja ja niiden mukana on tullut uusia asukkaita, voi Siilitien tarinoiden lukeminen avata aivan uusia näkökulmia asumiseen Siilitiellä.

Hyvää Helsinki-päivää 12.6.2022!


Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 2002 julkaisema Siilitien tarinat.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter. @JuhaKe

www.selede.fi



sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Auschwitz vapautettiin 75 vuotta sitten

Helsingin Sanomissa oli 26.1.2020 juttu siitä, kuinka Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta on kulunut 75 vuotta aikaa.

En tiedä, mikä innostaa ja viehättää niitä, jotka ovat mieltyneet oikeistolaiseen kansallissosialistiseen ideologiaan ja marssivat vielä tänäänkin hakaristilippujen kanssa. Helsingin Sanomien jutussa kirjoitettiin karmiva kuvaus keskitysleirin tapahtumista. Siis siitä mitä voi tapahtua, jos eri kansallisuuksia aletaan pitää huonompina ja ihmisoikeudet unohtuvat. Helsingin Sanomien jutusta erityisesti tämä kohta jäi mieleen:

"Silminnäkijät ovat kertoneet kuorma-autollisesta eläviä pikkulapsia, joka oli kipattu kuoppaan, jossa paloi tuli. Osa lapsista yritti kiivetä ylös, mutta natsit työnsivät heitä kepeillä takaisin"



JK
S-posti: juha.kesanen(at) selede.fi
Facebook: Palveluksessanne
Twitter: @JuhaKe
www.selede.fi

torstai 18. tammikuuta 2018

Suvussamme on melkein Miss maailma

Moni tuttuni on joutunut sukututkimuksen pauloihin ja olen sitä jossakin suhteessa tehnyt itsekin (ks. Isoisä ilmestyi valokuviin).

Ehkä sukututkimus liittyy osaltaan keski-ikään ja siihen, että tutkimalla omaa sukua sijoittaa itsensä myös sukupolvien ketjuun, tiettyihin paikkoihin ja alueisiin. Sukututkimukset tuottavat palasia kysymyksiin, kuka minä olen ja mistä minä tulen. Esimerkiksi omaa juuriini liittyvää alueidentiteettiä määrittää se, että olen viimeiset parikymmentä vuotta asunut Helsingissä ja toisaalta minun juureni ovat Savossa. Olen kutsunut itseäni Itä-Helsingin savolaiseksi. 

Sain hiljattain käteeni varsin ison sukututkimuskirjan isänäidin puolelta. Sitä oli kiva lukea ja löysin sukutaulusta tietenkin myös itseni. Kirjasta teki kivan, että siellä oli sukutaulujen lisäksi myös juttuja suvusta ja sen vaiheista. Harmitti, kun en itse tullut aikoinani laittaneeksi tarkemmin kirjaa varten tietoja, kun sukututkijat niitä pyysivät.

Kyseisessä sukututkimuksessa kootaan hienosti oman sukumme tarinaa. Mieleen jäi myös se itsetuntoa hivelevä kohta, että tässä sukuhaarassani on myös miss Suomi vuodelta 1976. Ja tietysti hän olisi voittanut myös Miss maailma -tittelin, ellei vuonna 1975 Anne Pohtamoa olisi valittu Miss maailmaksi. Sukututkimuskirjan mukaan miss maailmaa ei valita samasta maasta kahtena vuotena peräkkäin.

Ja kappas, kun katsoin tarkemmin itseäni peilistä, erotin nuo sukumme ajattoman kauniit piirteet kasvoissani ;-).

Sukupuu ja sen juuret.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Striimausta palvelutaloihin

Olin viime perjantaina käymässä Helsingin kaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla ja osallistuin opastetulle kierrokselle. Hiljattain valmistuneeseen museoon on vapaa pääsy ja sen luulisi laskevan kynnystä käväistä vaikkapa ihan pikaisesti tutustumassa Helsingin historiaan.

Jo sisääntuloaula ja oleskelutilat on tehty uudenlaisella tavalla viihtyisiksi. Sinne voi vaikka mennä pitämään palaveriä. Oli kiva kuulla, että kansainvälisiä palkintojakin pokannut museo on miettinyt palvelumuotoilun näkökulmasta esimerkiksi asiakasprofiileja ja heidän tarpeitaan. Tunnistin itseni selvästi Helsingin rakastajaksi.

Kierrokselta jäi mieleen erityisesti Lasten kaupunki -näyttely. Siellä oli esimerkiksi vanha 1930-luvun koululuokka vanhanaikaisineen pulpetteineen. Lapsille oli myös vanhanaikaisia vaatteita, joita pystyi pukemaan päälleen.

Lasten kaupungissa oli tehty yksi huone 1970-luvun mummolaksi. Tuon ajan tyypilliset esineet ovat kuulemma herättäneet paljon ihmisten muistoja. Mummolan huoneessa oli ikkuna ja siitä näkyi Siilitien kerrostaloja. Mummola oli siis Siilitiellä. Tämä lämmitti tietenkin mieltäni, koska olen ollut mukana keräämässä alueelta tarinoita, myös mummoilta, ja ne tuotiin myös laajemmalle yleisölle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa kirjassa Siilitien tarinat. Kirjoituksia kaupunkielämästä (2002).

Opas muuten kertoi, että Lasten kaupungissa saattaa melutaso nousta välillä niin korkeaksi, että työntekijöitä joutuu kierrättämään. Sen voi kyllä uskoa. Museossa on kuulemma työntekijöitä, jotka ovat perehtyneet lastenmuseotoimintaan. Sekin kuulostaa hienolta.

Aikakone-näyttelyssä pääsi kokeilemaan virtuaalilaseja. Itsekin kokeilin niitä vasta toista kertaa. Ja ainakin korkeimmista paikoista laseilla katsoessani hieman huimasi.

Uudenlainen museo on siis toiminnallinen eikä pölyttynyt vanhojen tavaroiden arkisto. Parhaiten mummon huoneen lisäksi jäi mieleen se, että vanhassa kansakoululuokassa on pidetty suosittuja koululauluiltoja. Hienointa on ollut, että lauluilta on ainakin kerran lähetetty striimattuna vanhusten palvelutalolle. Näin laulamisen hyvä mieli on jaettu laajemmalle porukalle. Tämän tyyppisen toiminnan toivoisi jatkuvan.

Näkymä Siilitien mummon ikkunasta.
 

Ja tällä se mummo soitteli.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi