Osaajia miljardimarkkinoille

Minulla oli eilen ilo olla juhlassa, jossa oli paljon intialaisia nuoria (alle 40-vuotiaita), joiden verkostoissa on paljon esimerkiksi it-alan osaajia.

Kaiken muun keskustelun ohessa puhuttiin myös siitä, miten esimerkiksi yrityksen perustaminen koetaan Suomessa vaikeaksi ja byrokraattiseksi.

Kuulin, että osa esimerkiksi Nokian intialaisista irtisanotuista it-osaajista olisi valmis käynnistämään oman yrityksen tai investoimaan yritykseen Suomessa, mutta byrokratian kiemurat tuntuvat olevan liian haastavia. Helpompi on investoida, esimerkiksi käynnistämällä start up -yrityksen, muualle. Osa olikin lähtenyt esimerkiksi Britteihin.

Esimerkiksi työsopimusten tai peruslomakkeiden tiivistelmät ovat englanniksi, mutta varsinaiset lomakkeet ja täyttöohjeet vain suomeksi.

Toinen hitaus liittyy viisumiin, jota joutuu jonottamaan kuukausia. Vaikka viisumihakemuksen olisi tehnyt ajoissa, saa sen vasta juuri ennen vanhan päättymistä.

Yksi intialainen ystäväni totesi, että ilman sitä, että hänen suomalainen vaimonsa työskentelisi heidän yrityksessään, hän ei ehkä selviäisi yrittäjänä Suomessa. Ystäväni kuitenkin osaa suomea varsin hyvin.

Voisiko jotakin yrittää tehdä, jotta esimerkiksi nämä intialaiset osaajat voisivat perustaa yrityksiä ja investoida Suomeen? Ehkä tätä tehdäänkin, mutta näiden keskustelujen pohjalta eivät teot ole saavuttaneet ja vakuuttaneet näitä intialaisia. Kaikki lomakkeet pitäisi ainakin olla englanniksi sekä viranomaisten palvelu ystävällistä.

Kannattaa muistaa, että kyseessä ovat it-osaajat, joilla on osaamista ja ymmärrystä myös siitä, miten pitäisi toimia, jos aiotaan palvella ja tehdä kauppaa myös miljardin ihmisen Intiassa. Ja eikös me aiota?



Miljardissa on monta ihmistä.

Salibisneksen mullistus

Mikä olisi sopiva kuntosalimaksu kuukaudessa? Olisiko 20 euroa liikaa?

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin eilen, kuinka Onnibusin kruununjalokiveksi nimitettiin ohjelmistoa, joka ottaa huomioon kysynnän, ajankohdan ja muita asioita, joiden pohjalta se päättää minkä hintaisia lippuja kannattaa milloinkin myydä. Parhaimmillaan pitkiäkin matkoja pääsee matkustamaan muutamalla eurolla. Itse en ole vieläkään Onnibusilla matkustellut, vaikka jo kuulopuheiden pohjalta olen hehkuttanut myös Onnibusin matkustajakokemusta (ks. ko. blogiteksti täältä).

Onnibusia on nimetty matkustajaliikennetoimialan mullistajaksi. Se on käynnistänyt myös muiden toimijoiden hintojen ja toimintatapojen tarkistukset.

Samanlainen haastaja on ehkä tulossa kuntosalitoimintaan.

Facebookissa silmääni osui uuden Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen rantautuvan kuntosaliketju Fresh Fitnessin tarjous. Tarjouksessa kuntosalin kuukausimaksua tarjotaan alle kymmenellä eurolla. Normaalihintakin on alle 20 euroa kuukaudessa.

Kyse ei ole autotallin nurkassa tai ikkunattomassa kellarissa olevasta maastavetopisteestä vaan ainakin kuvien perusteella hyvää palvelua tuottavasta, laadukkaasta ja korkeatasoisesta kuntosaliketjusta.

Kyseisen kuntosaliketjun Internetsivujen mukaan ensimmäiset kuntosalit avataan Suomessa Helsinkiin tämän vuoden marras-joulukuussa. Toiminnan on tarkoitus laajentua 40 - 50 kuntosaliin ja toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu ja muut suuret kaupungit.

Minusta tämä 20 euroa kuukaudessa alkaa olla jo sellainen hinta, että sen maksaminen ei enää ole pienituloisellekaan saati pahimmallekaan penninvenyttäjälle liikaa, jos miettii mitä kaikkea hyvää kuntosaliharjoittelu tuo.

Vertailun vuoksi hinnasta voi todeta, että ostin viime viikolla Helsingin kaupungin yhdelle kuntosalille 10 kerran kuntosalikortin ja se maksoi 39 euroa. Neljän kuukauden kortin hinta olisi maksanut 96 euroa. Kaupungin kuntosaleja ei yleensä ole pidetty kävijöille kalleimpina vaan päin vastoin. Kaupungin neljän kuukauden kuntosalikortin hinnalla olisin käynyt lähes viisi kuukautta Fresh Fitnessin kuntosalilla.

Saa nähdä mullistaako Fresh Fittness tai joku muu vastaava kuntosaliketju ko. toimialan tarjoamalla hyvää laatua halpaan hintaan. Tekee saman tempun kuntosaliharjoittelulle kuin Onnibusi teki matkustamiselle?

Kahvakuula nurkkaan ja salille mars.

Kun palvelurobotti jäämäessä liukasteli

Sain naapurilta hyvän ja kansantajuisen Soneran tänä vuonna julkaiseman Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus -kirjan. Kirjassa käsitellään digitalisaation roolia Suomen kansallisen kilpailukyvyn kohentajana.

Kirjan pikaselailu toi monia kiinnostavia asioita esiin, esimerkiksi palvelurobotit. Teollisuusrobottien rinnalle ollaan nimittäin kovalla vauhdilla kehittämässä palvelurobotteja. Niitä on tarkoitus käyttää ihmisten ja yhdyskuntien apuna.

Haasteena palvelurobottien kehitykselle verrattuna teollisuusrobotteihin on se, että teollisuusrobotit ovat työskennelleet pääosin paikallaan, kun taas palvelurobottien pitää pystyä liikkumaan ja toimimaan järkevästi muuttuvissa ja epämääräisissä toimintaympäristöissä. Niillä pitää olla hyvät aistinta- ja navigaatiokyvyt.

Samoin kuin teollisuusrobotit, palvelurobotit tulevat tekemään ihmiselle sopimattomia töitä ja tehtäviä. Näitä voivat olla avaruusmatkailu ja meren pohjassa olevien luonnonvarojen hyödyntäminen.

Toiseksi palvelurobottien toiminta-alueeksi kirjassa nähdään koti ja julkiset tilat.

Palvelurobotit tulevat varmaan lisääntymään, mutta vaikea on vielä sanoa millaisia palvelurobotteja tulee olemaan. Ovatko esimerkiksi kotona yksin toimiva robotti-imuri tai nurmikkoa itsestään leikkaava ruohonleikkuri tai hoivattava Paro-robottihylje jo näitä palvelurobotteja? Ystävä- ja tarjoilijarobotteja on jo kehitelty.

Itsestään kulkevia autoja on jo olemassa ja käytössäkin pienimuotoisesti. Voisiko tulevaisuudessa tällaisesta itsekseen kulkevasta autosta nousta palvelurobotti, joka vaikka toisi kauppakassin kotiovelle. Mitenköhän palvelurobotti reagoisi, jos esimerkiksi olisi paljon lunta tai tie jäässä. Heräisikö lapsilla ilkikuriset ajatukset, jos näköpiiriin tulisi vaappuva palvelurobotti?

Nykyisin pohditaan, voiko palvelun hoitaa digipalveluna. Ellei digipalvelu onnistu, kohta saatetaan kysyä hyvinkin luontevasti, voiko robotti hoitaa palvelun.

Testattiin muuten tätä hypoteesia naapurin kanssa, kun vietiin poikia muskariin. Kysyimme heiltä, mitä jos robotti veisikin teidät. Ei ollut kuulemma hyvä idea. Kun jatkettiin kysymällä, entä jos robotti antaisi samalla karkkia, poikien ilme muuttui hyvinkin myönteiseksi.

Paro robottihylje. Kuvakaappaus http://www.parorobots.com/


JK
juha.kesanen@selede.fi

Soittais nyt!

Palvelu koostuu monenlaisista lupauksista. On tietenkin päälupaus, eli että palveluntuottaja tuottaa tietyn luvatun palvelun asiakkaalle. Esimerkiksi kuntovalmentaja auttaa tavoittamaan tietyn kuntotavoitteen edellyttäen, että asiakas tekee oman osansa sovitusti.

Sitten on erilaisia pienempiä lupauksia, jotka voivat koskea vaikka sovittua yhteydenottoa. Näissä pienissä lupauksissa lunastetaan palveluntarjoajan luottamus. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos lääkäri tai sosiaalityöntekijä on luvannut soittaa vaikkapa torstaina klo 12, silloin pitää myös soittaa. Pitää soittaa, vaikka esimerkiksi joidenkin tutkimusten tulokset eivät olisi vielä valmistuneet.

Erityisesti esimerkiksi sairaalle tai muuten haavoittuvassa tilanteessa olevalle nämä pienetkin palvelulupaukset, esimerkiksi sovitut yhteydenotot ovat erityisen tärkeitä. Näistä petetyistä lupauksista puhutaan myös läheisille ja ne rapauttavat luottamusta koko palvelun tarjoajaan. Ne vaikuttaa asiakaskokemukseen ja koko palveluprosessin onnistumiseen.

Tämän takia pienetkin lupaukset ovat isoja ja lupaukset on syytä pitää.

Soittas nyt!

Anna sen soida

Meillä on ollut ilo käydä lasten kanssa Itä-Helsingin Musiikkiopiston tuottamassa perhemuskarissa. Eilen aloitin taas muskaritaipaleeni pienimmän lapseni kanssa. Erityisen hyvä on ollut yksi muskarin opettaja - Milja.

Erityisen hyväksi hänet tekee monikin asia. Hän on tietenkin ammatillisesti hyvä eli hän soittaa ja laulaa hyvin. Hän tekee työtä lapset - meidän tapauksessa 1 - 2-vuotiaat edellä. 45 minuutin muskarissa tekeminen vaihtuu riittävän usein, jotta lasten mielenkiinto säilyy.  Hänellä on lämmin ote lapsiin. Hän kuitenkin huomioi kivasti myös aikuiset. Vauhdikkaammat lapset hän saattaa ottaa varmoin ottein omaan syliinsä laulun ja leikin ajaksi. Hänellä on myös kiva ja lämmin huumorintaju.

Erityisen kivalta minusta tuntuu se, mitä hän sanoi jo kun ensimmäisen lapsen kanssa menin vuonna 2009 ensimmäiseen muskariin. Hän sanoi kivasti ja lämpimästi sen, että lapselle on tärkeää, että vanhempi laulaa mukana, olipa ääni millainen tahansa. Siitä lähtien en ole häpeillyt tai arkaillut omaa lauluääntäni vaan olen antanut sen soida. Tämä on tulos hyvästä palvelusta!

Logo. Kuvakaapaus Itä-Helsingin Musiikkiopiston www-sivulta.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Hyvä Jätkä!

Olen jo aiemmassa blogitekstissäni kirjoittanut kaupunkisuunnittelusta palveluna, joka vaikuttaa asukaskokemukseen.

Kun kävin hiljattain Helsingin Jätkäsaaressa asioilla jäin miettimään, miten hienosti Jätkäsaarta on brändätty. Jätkäsaaressa kulkiessa näkee kuinka esimerkiksi työmaa-aidoissa lukee Hyvä Jätkä, samoin kuin ilmoitustauluissa ja konteissakin.

Jo hyvissä ajoin Jätkäsaari-aluerakentamisprojektin alkuvaiheissa Helsingin kaupunki tilasi kirjailija Hannu Mäkelältä Hyvä Jätkä -romaanin  (2009). Romaani kertoo 1895 syntyneestä helsinkiläisestä Johannes-pojasta, joka eli lapsuutensa nykyisellä Jätkäsaaren seudulla. Kirja on hyvä ja kaunis kuvaus tuon ajan Helsingistä ja se toi kivalla tavalla esille myös alueen historiaa.

Ainakin nykyisille tai Jätkäsaareen muuttaville suosittelen kirjaa lämpimästi. Se voi vaikuttaa hyvinkin myönteisesti asukaskokemukseen. Minä en ainakaan tiedä, että muille suurille aluerakentamiskohteille olisi omaa romaania tehty, vaikka julkaisuja on tehty esimerkiksi Pasilan konepajan alueelle.

Hyvä Jätkä -teema on siis koko alueen markkinoinnin ja brändäyksen pohjana. Myös Jätkäsaaren brändäyksen ruskea värimaailma on mietitty. Kyllähän tämä on tietysti maksanut - en tiedä paljonko, mutta ainakin minun mielestäni se on onnistunut. Olisi myös kiva tietää, miten tähän brändiin panostusta on Helsingin kaupungilla arvioitu - onko se kannattanut?

Yhden kivan näkökulman Jätkäsaareen tuo myös siellä vuonna 2009 ollut Madonnan konsertti. Nimittäin ainakin tuolloin alueelta löytyi konsertin mahdollistanut laaja jättömaa. Mikäs toisi omaan asuinalueeseen mukavamman muiston kuin se, että olisi nähnyt suosikkilaulajansa omalla asuinalueella.

Tuleeko sinulle  mieleen asioita, joissa brändäystä ei vielä riittävästi hyödynnetä?



Jätkäsaaren kontit - mitäköhän näissä säilytetään.

Ilmoitustaulut Jätkäsaaressa.

Hannu Mäkelän Hyvä Jätkä -romaani (2009). Julkaisija Helsingin kaupunki.

 

JK

juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.