perjantai 19. helmikuuta 2016

Markkinoinnin tiikerinloikka


Helsingin Sanomien välissä oli taas viime keskiviikkona 20-sivuinen urheiluliikeketju XXL:n mainoslehtinen. Itäkeskuksessa näin taksin kyljessä Wolt-ruokapalvelun mainoksen.

Viime viikon Talouselämä-lehdessä (6/2016) oli hallitusammattilaisen Anne Korkiakosken haastattelu markkinoinnista. Korkiakoski on toiminut aiemmin muun muassa Koneen ja Elisan markkinointi- ja viestintäjohtajana.

Haastattelun pääviesti on se, että suomalaiset yritykset mieluummin säästävät itsensä kumoon kuin markkinoinnin avulla kasvattavat liikevaihtoaan. Korkiakoski ottaakin esimerkiksi juuri norjalaisen XXL-ketjun joka on kasvanut voimakkaalla markkinoinnilla. Hänen mukaan heikkoina aikoina markkinaosuutta voittavat juuri ne yhtiöt, jotka investoivat markkinointiin. Jutussa tuodaan iloisena yllätyksenä esiin Supercell, joka käytti 400 miljoonaa euroa markkinointiin ja sai aikaan puolentoista miljardin euron liikevaihdon.

Markkinointia koskevia haasteita on Korkiakosken mukaan myös suomalaisissa startup-yrityksissä. Tuotteet ovat hyviä, mutta markkinointia ei ole mietitty tarpeeksi. Rohkeuden pitäisi näkyä myös markkinointibudjetissa. En muuten nähnyt Woltin mainosta kuin yhden taksin kyljessä. Toisaalta monella startup-yrityksellä ei ole rahaa rohkeaan markkinointibudjettiin.

Korkiakoski esittää hyviä markkinoinnin peruskysymyksiä: Kenelle tuotetta tai palvelua markkinoidaan ja miten? Mistä tuotto syntyy? Mikä on ansaintalogiikka? Miten tuote brändätään?



Valmiina markkinoinnin tiikerinloikkaan.
 
Wolt mainostaa taksin kyljessä.
 
Huumoria. Wolt mainostaa myös ämpäreillä. Kuvakaappaus Twitteristä 19.2.2016.

JK
juha.kesanen@selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti