sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Radio Stage - ennakkonäytöksestä ensi-iltaan

Olin varannut jo viime keväänä liput Espoon Kaupunginteatterin Esitystalous 3 -näytelmään. Koko pitkä ja kuuma kesä tuli odotettua juuri tätä esitystä. Teatterikokemusteni pohjalta totean, että Esitystalous ja Esitystalous 2 ovat olleet parhaimmat näytelmät, mitkä olen nähnyt ja nyt sain tähän kolmanteenkin liput. Kyseiset näytelmät ovat olleet kaiken puolin mahtavia eikä vähiten Juha Jokelan käsikirjoitusten ja Martti Suosalon näyttelijätyön takia.

Viime keskiviikkona olimme puolison kanssa sitten matkalla Espoon Tapiolaan katsomaan näytelmää, jonka viitekehyksenä ja tapahtumapaikkana on Espoolainen Radio Stage -radioasema. Kampin keskuksessa ollessamme vilkaisin sähköpostia. Ihmeekseni huomasin, että sähköpostiini oli tullut Espoon Kaupunginteatterista asiakaskysely edellisillan teatterikäynnistä.

Samalla hetkellä aloin epäillä, että meidän esitys oli ollutkin jo edellisenä iltana ja niinhän siinä oli käynytkin, kun tarkistin liput. Hitto.

Saman tien soitin Espoon Kaupunginteatteriin ja selitin lyhyesti tilanteen sekä kysyin, sattuisiko olemaan mitään peruutuspaikkoja illan esitykseen. Ja ihme ja kumma, löytyihän sieltä meille paikat vaikka kyseessä oli esityksen ensi-ilta.

Olin varma, että lipuista pitää maksaa normaalihinta, koska tämä almanakkavirhe oli täysin minun. Mutta vielä mitä, meidän ei tarvinnut maksaa ylimääräistä, vaan pääsimme ensi-iltaan ennakkonäytöksen lipuilla. Tästä tuli meille hyvä mieli.

Näytelmä oli tietenkin hyvä ja monenlaisia ajatuksia herättävä. Parhaillaan kuuntelen näytelmän musiikista tekemääni soittolistaa. Mukavaa ja katsojia huomioivaa oli myös se, että Tapiolan metroasemalla oli opastajat, jotka kertoivat miten ehkä noin 700 metrin matkan asemalta parhaiten taittaa teatterille.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Uskonnon opetuksen pitäisi yhdistää eikä turhaan erottaa

Tällä tekstillä liityn siihen vanhempien kuoroon, jotka ovat sitä mieltä, että koulussa ei pitäisi olla erillisiä uskontotunteja, joihin mennään sen perusteella, kuuluko lapsi johonkin uskontokuntaan. Kirkkoon kuuluvan ei esimerkiksi ole mahdollista valita elämänkatsomustietoa.

Nykyisin esimerkiksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan kuuluva lapsi osallistuu uskonnon opetukseen samaan kirkkokuntaan kuuluvien ryhmässä. Kun tämänkään opetuksen ei väitetä enää olevan näkemyksellistä, miksei voisi olla kaikille yhteinen oppiaine, jossa käsiteltäisiin eri uskontoja ja käytäisiin keskusteluja näistä?

Mielestäni uskonnon opetus erottaa ihan turhaan koululaisia toisistaan. Se tekee eroa lasten välille enemmän kuin yhdistää. Mielestäni tätä eroa rakentavat myös suvivirret ym. uskonnolliset julistukset koulun arjessa esimerkiksi yhteisissä juhlissa.

Ymmärrän, että perinteitäkin pitää olla, mutta perinteet eivät voi olla julistuksellisia toisia pois sulkevia - tässä tapauksessa uskonnottomia tai eri uskontokuntaan kuin kristinuskoon kuuluvia. Moni suomalainen vierastaa uskonnollisia julistuksia, mutta voiko olla niin, että opettajissa, joista osasta tulee rehtoreita, on kuitenkin enemmän jotenkin uskonnollisen elämänkatsomuksen omaavia. En tiedä.

Jos aiotaan pitää Suomi yhtenäisinä ja turvallisena, näihin arjen kansaa erottaviin käytäntöihin tulisi puuttua ja niitä pitäisi muuttaa. Peruskoulu olisi tähän oiva paikka. Uskontojen opetuksessa voisi lähteä siitä, että monelle ihmiselle uskonto on tärkeä asia ja monessa maassa ja kulttuurissa uskonto näyttelee suurempaa roolia kuin Suomessa. Jokaisella on vapaus uskoa mihin vain. Tämän ymmärtämällä voisi kaikki lapset yhdessä tutkia, käsitellä ja keskustella etiikan ym. näkökulmasta uskosta, uskonnosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.



JK

juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi


110 metrin hissimatka

Elokuussa kävimme perheen kanssa Lohjalla ja samalla kävimme myös Tytyrin elämyskaivoksessa. Syvemmältä kaivoksesta Nordkalk louhii edelleen kalkkikiveä. Samassa kompleksissa toimii myös Koneen hissien tuotekehitysyksikkö.

Olimme katsoneet netistä, että opastettu kierros oli tiettyyn aikaan, mutta paikan päällä selvisi, että kyseinen opastuskierros olikin lapsille suunnattu peikkotyyppinen seikkailukierros. Olimme hieman pettyneitä, koska ajattelimme, että lapsemme voisivat olla enemmän kiinnostuneita ihan oikeasta kaivoskierroksesta. Päädyimme kuitenkin lähtemään peikkoseikkailuun ja mukavahan sekin oli. Perheemme lisäksi kierrokselle osallistui ainoastaan yksi muu seurue yhden lapsen kanssa. Tiedollinen puoli järjestyi, kun yksi peikkoretken roolihahmoista kertoi meille aikuisille faktoja kaivoksesta, mikä oli mukava juttu meidän aikuistenkin kannalta.

Jäin kuitenkin miettimään, miksei lapsille voisi olla mieluummin ihan kaivamiseen liittyvää mainariretkeä hakkuineen ja varusteineen? Samoin kuin paloasemistakin tekee lapsille kiehtovan juuri oikeat autot ja välineet, samanlaista kiinnostusta luulisi herättävän myös kaivostoiminta.

Hissimatka 110 metrin syvyyteen Koneen uudella hissillä, kiertely kaivoskäytävillä ja vierestä sujahtanut kaivoslepakko jäivät mieleen. Kiva oli käydä istumassa kaivoskäytävillä olleissa vanhoissa työkoneissa ja miettiä millaista oli aiemmin työskennellä pölyisessä kaivoksessa ja millaista työ olisi nyt. Miten sitä tottuisi työskentelemään päivänvalon ulottumattomissa - alkaisiko mieli huutaa apua, että päästäkää minut päivänvaloon. 


Kaivomiesten lamput.

Hissillä syvyyteen. Kuva otettu Tytyrin kaivomuseossa.


JK
juha.kesanen (at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Ville Viikinki liikutti aikuistakin

Kävimme laivalla lomamatkalla Tallinnassa. Paluumatkalla lapsia viihdytti Viking Linen maskotti eli Ville Viikinki -kissa.

Ville Viikinki on tietysti ollut pienille lapsille mukava hahmo aina, mutta nyt tämän hahmon sisällä oli erityisen taitava työntekijä. Veikkaisin liikkumistyylistä hahmon sisällä olleen naisen. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka taitavasti, lämpimästi ja varmoin ottein hän otti esityksen jälkeen pienetkin lapset syliinsä.

Helle tai perhematkailun aiheuttaman väsymys vaikutti minuun siten, että koin ihan liikutuksen tunteita, kun katselin lasten jonottavan Ville Viikingin syliin. Ymmärsin paremmin niitäkin, jotka ovat käyneet äiti-Amman halauksessa. Lapsille Villen halaus oli varmasti tärkeä kokemus ja ehkä minullekin olisi ollut tarpeen Ville-kissan pehmeä halaus.


Ville Viikinki



JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.sedele.fi