Vankilanuoret tarvitsevat tuplasti sisua

Juttelin eilen ystäväni kanssa parikymppisestä nuoresta, joka oli ehtinyt olla vankilassa jo jokusen vuoden. Päivittelimme sitä, miten vaikeaa näiden nuorten on yrittää palata takaisin yhteiskuntaan. Kuinka jättää entinen elämä taakseen ja päästä kokeilemaan uudenlaista elämää? Miten oppia elämään arjessa ja löytää itsestä lähteviä, arvokkaita ja mielenkiintoisia elämäntavoitteita?

Vaikeaksi uuden alun tekee se, että entistä elämää ei saa mitenkään pyyhittyä pois. Siihen joutuu myös törmäämään uudestaan eri  paikoissa. Esimerkiksi rikosrekisteri saattaa sulkea pois jotkut ammattivaihtoehdot.

Nuorille oman paikan löytäminen voi olla vaikeaa, mutta todennäköisesti rikostaustaisille nuorille se on vielä vaikeampaa. Näillä nuorilla pitäisi olla tuplasti enemmän taitoa kestää ja kohdata pettymyksiä. Tuplasti sisua etsiä omaa polkua. Oman polun löydyttyä tarvittaisiin hurjasti voimia kulkea omalla polulla pettymyksistä huolimatta.

Jos saisin antaa näille nuorille yhden neuvon, se olisi se, että he yrittäisivät löytää itselleen hyvän ja luotettavan ohjaajan tai mentorin. Ihmisen, joka voisi ohjata ja opastaa omalla polulla ja sillä kulkemisella. Henkilön, joka auttaisi käsittelemään pettymyksiä ja iloitsisi onnistumisista. Yksin ei nimittäin selviä kukaan. Apua voi pyytää varmasti myös KRIS-yhdistyksestä.

Pettymyksetkin ovat osa elämää. Miten kehittää taitoa selviytyä niistä?

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter/JuhaKe
www.selede.fi

Talvivaara, Sotevaara ja palvelupaineet

Maanantai-iltana tuli mielenkiintoinen dokumentti Talvivaaran nikkelikaivoksesta ja sen koko elinkaaresta muistaakseni aina syksyyn 2016 asti (Dokumenttiprojekti: Nälkämaan Sampo + Epilogi, löytyy Yle Areenasta). Dokumentti herätti monenlaisia ajatuksia.

Talvivaaran kaivoksen avaamisen nähtiin tuovan monenlaista hyvää, ainakin työpaikkoja ja rahaa Nälkämaahan. Ei siis ihme, että kaivoksen pikaista avautumista toivottiin monella suulla Kainuussa. Osa äänistä oli kyllä kriittisiä juuri ympäristövaikutuksista.

Toisaalta hanke oli niin suuri ja monialainen, että esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioiminen ei varmaankaan ollut helppoa ja pieleenhän ne sitten menivätkin ainakin siitä näkökulmasta, että jätevesialtaat eivät riittäneet ja myrkyllisiä jätevesiä pääsi lähivesistöihin.

Julkisen palvelun eli ympäristöviranomaisten näkökulmasta katsottuna voi jälkikäteen miettiä, että oliko ympäristövirkamiehillä riittävästi osaamista arvioida esimerkiksi Talvivaaran ympäristösuunnitelmia ja oliko heillä riittävästi aikaa tehdä kaivostoimintaan liittyviä ympäristöarvioita. Tällaisia Talvivaaran kaltaisia hankkeita ei yhdelle virkamiehelle tule uran aikana kovinkaan monta, joten niissä on varmasti riittänyt ihmettelemistä. Voisiko tehdä niin, ja ehkä näin tehdäänkin, että tällaista vaikkapa kaivoksiin liittyvää osaamista keskitettäisiin tietyille asiantuntijavirkamiesryhmille.

Yleisemminkin julkiseen palveluun voi tulla julkista painetta siitä, että byrokratia on mukamas niin hidas, että se pilaa kaiken. Painetta voi tulla myös niin poliittiselta- kuin virkamiesjohdoltakin, joka voi olettaa, että asiasta pitäisi tehdä pikaisesti tietynlainen päätös. Esimerkiksi Talvivaaran ympäristöluvan lopputulos olisi voinut olla jo naulattu etukäteen tietynlaiseksi ja sille olisi pitänyt vain tehdä sopivat perusteet.

Ei ole helppoa olla itsenäinen asiantuntijavirkamies. Lunta tulee tupaan joko byrokratian hitaudesta tai sitten löperyydestä ja osaamattomuudesta, jos jokin menee pieleen.

Moneen virkamiespalveluun kohdistuu painetta ja painostusta. Painostaja voi olla yhtä hyvin niin päihdeongelmainen kuin liituraitapukuihin sonnustautunut yrityksen lakimiestiimi. Molemmissa tapauksissa organisaation täytyy tiedostaa ja käsitellä palveluihinsa liittyviä painostusasioita, jotta se voi tukea työntekijöitään ja tehdä työnsä hyvin.

Tämä painostusnäkökulma pitää olla tietoisena esillä myös silloin, kun rekrytoidaan ja perehdytetään uusia työntekijöitä sekä mietitään sitä, miten esimiehet voivat tukea työntekijöitään.

Jotenkin Talvivaaran dokumenttiä katsoessa ajatukset menivät soteen. Miten varmistetaan, että nyt tehtävät päätökset eivät synnytä jonkinlaista Sotevaaraa, jonka jälkihoitamiseen laitetaan aina vain lisää verorahaa, koska muutakaan ei enää voida tehdä. En tiedä miten tai kuka sen varmistuksen osaa tehdä.



Mieluummin puhtaat joet ja vesistöt kuin pilatut.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Hurjasti Big dataa asumisesta

Asunnon vaihto tuli meillekin lopulta ajankohtaiseksi. Päätimme myydä asuntomme itse.

Asunnon myyminen itse ei ole kovinkaan vaikeaa - ainakaan teoriassa. Ensi tilataan talon paperit (isännöitsijäntodistus ym.) sähköisinä isännöitsijältä. Sitten tehdään ilmoitus, laitetaan kuvat ja asunnon tiedot nettiin Etuoveen tai kuten me Oikotielle. Maksetaan palvelusta 150 euroa ja sitten vaan odottelemaan, löytyykö kiinnostuneita ostajia. Jos ja yleensä ostaja joskus löytyy, tehdään ostotarjouspaperi ja allekirjoitetaan se. Ostaja maksaa ostotarjouksessa olevan mahdollisen ennakkomaksun myyjälle. Sitten sovitaan ostotilaisuus ostajan pankkiin.

On mielenkiintoista ajatella, että kuinka näppärä esimerkiksi juuri Oikotie on omistajalleen Sanomille. Se on käytännössä alusta ja kauppapaikka, jolle asiakas syöttää kaiken tiedon itse ja vielä maksaa siitä. Tuskin tässä enää muistaa, kuinka vain lehdissä ilmoiteltiin asunnoista.

On mielenkiintoista, kuinka paljon Oikotien omistaja saa itselleen tietoa ihmisten asumismieltymyksistä asuntohakujen kautta. Mistä, minkä hintaisia, minkä tyyppisiä asuntoja ihmiset hakevat ja millaisia myydään.

Oikotien omistajalla on paljon tietoa ihmisten asumiskäyttäytymisestä ja vaikkapa siitä, onko joku asuinalue tai jopa kaupunki nousussa tai laskussa. Asunnon myyjä ei juuri muuta tietoa saa kuin sen, kuinka monta katsojaa on asuntoa käynyt katsomassa ja tämäkin tieto tulee päivän viiveellä.

Periaatteessa Oikotien omistajan kannattaisi itse perustaa kiinteistövälitysyritys tai myydä tätä dataa kiinteistövälittäjille. Tällöin kiinteistövälittäjät pystyisivät markkinoimaan toimintaansa täsmällisemmin aluekohtaisesti. Myös asuntojen hinnoittelulle tästä tiedosta voisi olla hyötyä. Tieto asumismieltymyksistä kelpaisi varmasti myös rakentajille ja miksei tiedosta voisi olla jotain iloa myös kaavoittajalle.

Kiehtooko vanha vai sittenkin uusi? Keskusta vai lähiö? Pexels-photo

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Uutta tyyliä - pankkiiri hupparissa

Viikonlopun Helsingin Sanomissa oli Nooa Säästöpankin mainos otsikolla "Kiitos ja anteeksi". 

Otsikko oli kiinnostava. Eiväthän pankit yleensä anteeksi pyytele. Asiakkuudesta, ainakin uutena asiakkaana pankkiin tulevaa, saatetaan sentään kiittää.

Mainoksessa oli muutamia hyviä ja konkreettisia, muillekin malliksi olevia, palvelulupauksia:

Kasvokkaisen tapaamisen pitäisi onnistua seuraavaksi päiväksi tai ainakin sitä seuraavaksi. Mikäli pankkikonttoriin päättää piipahtaa ihan yllättäen ja mikäli asiakas ei saa palvelua 15 minuutin sisällä, asiakas saa siistin ja sileän 10 euron setelin.

Pankin työntekijän eli säästöpankkiirin voi tavata muuallakin kuin konttorissa; työpaikalla tai kahvilassa. Pankin työntekijä voi tulla käymään vaikka kotona Kotikäynnillä.

Sekin vielä luvataan, että pankin työntekijän saa  ripeästi kiinni suorasta numerosta.

Jo nuo hyvät ja konkreettiset palvelulupaukset lukemalla voi tehdä havainnon, että Nooa Säästöpankki on yrittämässä palvelulaatuhyppyä. Toivottavasti konkreettiset palvelulupaukset ovat iskostuneet työntekijöiden mieliin.

Palvelulupaukset punnitaan arjessa. Miten esimerkiksi kohdataan ja tavataan vaikkapa edellisessä blogitekstissäni mainittuja veloissa olevia nuoria tai muita talousvaikeuksissa olevia asiakkaita. Tavataanko kaikki asiakkaat nopeasti ja yhtä innokkaasti kahvilassa tai kotikäynnillä.

Mainoksessa on kuva Nooa Säästöpankin toimitusjohtajasta. Uudesta tarkasti mietitystä tyylistä viestii myös se, että kuvassa johtajalla ei ollut liituraitapuku vaan huppari. Minä tykkäsin.



Nooa Säästöpankin lehtimainos. Ja minun muistiinpanot.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Kiva elämä velaksi

Viime torstaina (26.1.2017) oli Helsingin Sanomissa tärkeä juttu nuorten velkaantumisesta. Jutussa haastateltiin Mun talous -verkoston koordinaattori Essi Lindbergiä.

Jutussa mainittiin, että tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin 370 000 kansalaisella maksuhäiriömerkintä ja heistä suurimman yksittäisen ryhmän muodostavat 25 - 34-vuotiaat miehet.

Luottohäiriömerkintään ja velkaantumiseen on monenlaisia syitä. Osaamattomuus ja suunnittelemattomuus raha-asioissa sekä pikavippien saamisen helppouskin. Jälkimmäinen onnistuu niin kauan, kun luottotiedot ovat kunnossa. Osaamattomuuden taustalla voi olla päihteisiin, mielenterveyteen ja rikollisuuteen liittyviä ongelmia, jotka heijastuvat tietysti talouden hallintaan.

Yksi syy velkaantumiseen voi olla myös köyhyys. Toisaalta Suomessa on toimeentulotukijärjestelmä, jonka pitäisi taata kaikille välttämättömin turva. Ehkä silloin on syy siinä, että nuorilta ja muiltakin kansalaisilta puuttuu tietoa, mistä ja miten toimeentulotukea voi hakea, ettei tarvitsisi turvautua vaikkapa pikavippeihin.

Kotona, kouluissa ja oppilaitoksissa pitäisi enemmän opettaa talouteen ja toimeentuloon liittyviä taitoja. Mitä tarkoittaa esimerkiksi oman talouden suunnittelu, mitä lainat ja vipit tarkoittavat ja mitä ne loppupeleissä maksavat. Mitä tarkoittaa esimerkiksi kaverin lainan takaaminen. Miten arvioidaan erilaisia "loistavia ja aukottomia" suunnitelmia ja niiden riskejä. Olisi hyvä opettaa myös tunnetaitoja ja tuoda opetukseen myös taitoja ja tietoja siitä, miten toimia elämän ongelmissa ja miten suhtautua viisaasti päihteisiin.

Lehtijutussa mainittiin, että nuorten pitäisi kokea jotain kivaakin joskus, vaikka tulot ovat pienet ja epäsäännölliset. Olen samaa mieltä. Tosin, jos kivat kokemukset on tarkoitus rahoittaa lainarahalla, voi kiva kokemus muuttua vuosien taakaksi. Velkataakka ja maksuhäiriömerkintä vaikeuttavat monia käytännön asioita, kuten puhelinliittymien hankkimista tai työ- ja asuntoasioita. Puhumattakaan siitä, että selvittämättömät velat vaikuttavat mielialaan.

Suomessa on paljon kokemustietoa velka-asioista esimerkiksi 1990-luvun laman jäljiltä. Sieltä pitäisi ammentaa osaamista Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Tietoa siitä, miten kannattaa raha-asioissa toimia ja tietoa myös siitä, miten selvitä, jos raha-asiat ovat menneet perseelleen.

Velkataakka voi olla painoja painavampi. Pexels-photo.

 
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Kahden maailman kuriirit

Hieno homma, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on alettu käyttää kokemusasiantuntijoita osana palveluja ja palvelujen kehittämistä.

Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta asiakkaana tai potilaana olemisesta. Hän pystyy antamaan vertaistukea ja toimimaan palvelujen kehittäjänä (ks. määrittelystä tarkemmin esim. KoKoA:n nettisivuilta).

Kokemusasiantuntijat voivat tuoda parhaimmillaan palvelumuotoiluun ja kehittämisprojekteihin uutta ymmärrystä asiakkaiden maailmasta. Heidän avullaan voidaan saada palvelut toimiviksi sekä asiakaskokemuksen että tehokkuuden näkökulmasta.

Heiltä voi tulla myös ideoita uusista palvelumalleista kuin myös siitä, mitkä palvelumallit voivat olla tehottomia ja turhiakin.

Kokemusasiantuntijoilta vaaditaan ymmärrystä ja pelisilmää toimia kahdessa maailmassa ja nähdä asiat kahden maailman näkökulmasta. Toimia kuriirina sekä asiakkaiden maailmassa että palvelujärjestelmässä.

Palveluista vastaavilta vaaditaan myös kykyä ja taitoa kuunnella kokemusasiantuntijoita. Tämä voisi olla yksi hyvä askel kohti asiakaskeskeisempää organisaatiota.

Kokemusasiantuntija tuo uutta näkökulmaa. Pexels-photo.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Näppärästi palvelu konseptiksi

Hyvä palveluidea voi tulla yllättäen tai sitten palvelua on hiottu jo pidemmän aikaa. Yksi hyvä tapa on tehdä tiivis palvelukuvaus palvelusta. Palvelukuvausten hyödyistä olen kirjoittanut aiemmin täältä löytyvästä blogitekstistä.

Palvelukuvausmalleja on ja voi olla monenlaisia organisaation tarpeista riippuen. Tiiviin palvelukuvauksen lisäksi voi olla erilaisia palvelukirjoja tai laatukäsikirjoja.

Yksi varsinkin liike-elämässä paljon käytetty palvelukuvausmalli on Business Model Canvas. Canvakseen on tiivistetty oleellisia asioita palvelusta. Mielestäni mallia voi hyvin käyttää myös julkisen sektorin tai järjestöjen palvelujen konseptoinnissa. Mallia voi käyttää kehittämishankkeissa tai uusia palveluja mietittäessä samoin kuin jo käytössä olevien palvelujen kuvauksissa.

Törmäsin hiljattain aika näppärään ja helppokäyttöiseen Canvanizer-sovellukseen. Sen avulla voi helposti työstää ja jakaa palvelukonsepteja. Kokeilin ilmaisversiota ja se toimi oikein hienosti.

Palvelukonseptin ensimmäinen versio on monesti hyvä tehdä nopsaan. Kuva: Pexels-photo.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi