Keskiviikkona Ylen aamu-tv:ssä esiintyi D.S.G räpkokoonpano, jonka jäsenistä kaksi on vielä vankilassa. He esittivät oman kappaleensa. Esityksen jälkeen toimittaja haastatteli esiintyjiä. Korvaani särähti, kun bändiltä udeltiin, miltä tuntuisi esiintyä Stadionilla?
Ajattelin, että miksi muka pitäisi päästä Stadionille. Minusta ainakin on hienoa, että tämä kokoonpano on saanut tehtyä hienon kappaleen. Hienoa on sekin, että he ovat päässeet telkkariin. Harva orkesteri pääsee televisioon esiintymään. Tietysti toivon, että kyseiset räppärit menestyvät ja voisivat jopa elättää itsensä musiikilla, vaikka harva siihen pystyy. Tietysti he saisivat täyttää Stadionin, mutta tämä juttu on mahtava jo sellaisenaan.
Minusta on hienoa, että räp-musiikista on tullut itseilmaisun kanava vankilamaailmaankin. Musiikki, kuten muukin taide auttaa käsittelemään ja kanavoimaan tunteita. Samalla räpin tekeminen auttaa löytämään omaa paikkaa yhteiskunnasta. Räpin tai minkä tahansa musiikin tekeminen on yhteis- ja ryhmätoimintaa. Itsensä voittaminen oman tarinan kertomisella ja esiintymään uskaltautuminen, ulkopuolinen myönteinen huomio ja julkisuuskin ovat varmasti ihmisille hyväksi. Varsinkin niille, joilla on ollut paljon kurjia kokemuksia.
Jonkinlaisena itsetunnon kasvuna ja takaisin antamisena tai hyvittämisenä voi nähdä sen, että D.S.G on menossa tekemään räppiä yhdessä kehitysvammaisten räppiryhmän kanssa. Heidän on tarkoitus tehdä myös Lastenklinikan syöpäpotilaille oma räppi.
Vankiloissa on tehty ennenkin muun muassa räppiä, kuten Pykälässä-kappale. Se syntyi Hämeenlinnan vankilan musiikkityöpajassa. Pykälässä-räpin tekoa ohjasi teatteriopettaja Annukka Valo.
Myös lastenkodeissa on tehty räppiä. Helsingissä nuorten kanssa musiikkia ovat tehneet ainakin Tommy Lindgren, Asa, Steen 1 ja muistaakseni Palefacekin.
Hienoja taide- ja kulttuurilähtöisiä hankkeita on vankilassa tehty myös teatterin keinoin. Hämeenlinnassa kahdeksan naisvankia teki vuonna 2009 yhdessä ammattiohjaan kanssa Hämeenlinnan kaupunginteatterin suuressa salissa esitetyn Punahilkka-näytelmän. Viime vuonna Sörnäisten vankilan pitkäaikaismiesvangit tekivät näytelmän Seitsemän broidia Sipoosta. Kovia ja hienoja juttuja ja harmittaa kun itse en nähnyt niitä.
Vaikkei vankeinhoitoa voi oikein palveluksi kutsua, niin mielestäni taide- ja kulttuuri - räppi, teatteri, kirjoittaminen - voisi hyvinkin toimia juuri oikeanlaisena palveluna vangeille tai ainakin osalle heistä. Ainakin, jos halutaan että vankilan tehtävänä olisi jokin muu kuin tuomitun päätyminen entistä syvemmälle rikollisuuden maailmaan.
Kuvakaappaus
Yle.fi -sivuilta olevalta videolta.
