maanantai 6. helmikuuta 2017

Uutta tyyliä - pankkiiri hupparissa

Viikonlopun Helsingin Sanomissa oli Nooa Säästöpankin mainos otsikolla "Kiitos ja anteeksi". 

Otsikko oli kiinnostava. Eiväthän pankit yleensä anteeksi pyytele. Asiakkuudesta, ainakin uutena asiakkaana pankkiin tulevaa, saatetaan sentään kiittää.

Mainoksessa oli muutamia hyviä ja konkreettisia, muillekin malliksi olevia, palvelulupauksia:

Kasvokkaisen tapaamisen pitäisi onnistua seuraavaksi päiväksi tai ainakin sitä seuraavaksi. Mikäli pankkikonttoriin päättää piipahtaa ihan yllättäen ja mikäli asiakas ei saa palvelua 15 minuutin sisällä, asiakas saa siistin ja sileän 10 euron setelin.

Pankin työntekijän eli säästöpankkiirin voi tavata muuallakin kuin konttorissa; työpaikalla tai kahvilassa. Pankin työntekijä voi tulla käymään vaikka kotona Kotikäynnillä.

Sekin vielä luvataan, että pankin työntekijän saa  ripeästi kiinni suorasta numerosta.

Jo nuo hyvät ja konkreettiset palvelulupaukset lukemalla voi tehdä havainnon, että Nooa Säästöpankki on yrittämässä palvelulaatuhyppyä. Toivottavasti konkreettiset palvelulupaukset ovat iskostuneet työntekijöiden mieliin.

Palvelulupaukset punnitaan arjessa. Miten esimerkiksi kohdataan ja tavataan vaikkapa edellisessä blogitekstissäni mainittuja veloissa olevia nuoria tai muita talousvaikeuksissa olevia asiakkaita. Tavataanko kaikki asiakkaat nopeasti ja yhtä innokkaasti kahvilassa tai kotikäynnillä.

Mainoksessa on kuva Nooa Säästöpankin toimitusjohtajasta. Uudesta tarkasti mietitystä tyylistä viestii myös se, että kuvassa johtajalla ei ollut liituraitapuku vaan huppari. Minä tykkäsin.


Nooa Säästöpankin lehtimainos. Ja minun muistiinpanot.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti