maanantai 13. helmikuuta 2017

Hurjasti Big dataa asumisesta

Asunnon vaihto tuli meillekin lopulta ajankohtaiseksi. Päätimme myydä asuntomme itse.

Asunnon myyminen itse ei ole kovinkaan vaikeaa - ainakaan teoriassa. Ensi tilataan talon paperit (isännöitsijäntodistus ym.) sähköisinä isännöitsijältä. Sitten tehdään ilmoitus, laitetaan kuvat ja asunnon tiedot nettiin Etuoveen tai kuten me Oikotielle. Maksetaan palvelusta 150 euroa ja sitten vaan odottelemaan, löytyykö kiinnostuneita ostajia. Jos ja yleensä ostaja joskus löytyy, tehdään ostotarjouspaperi ja allekirjoitetaan se. Ostaja maksaa ostotarjouksessa olevan mahdollisen ennakkomaksun myyjälle. Sitten sovitaan ostotilaisuus ostajan pankkiin.

On mielenkiintoista ajatella, että kuinka näppärä esimerkiksi juuri Oikotie on omistajalleen Sanomille. Se on käytännössä alusta ja kauppapaikka, jolle asiakas syöttää kaiken tiedon itse ja vielä maksaa siitä. Tuskin tässä enää muistaa, kuinka vain lehdissä ilmoiteltiin asunnoista.

On mielenkiintoista, kuinka paljon Oikotien omistaja saa itselleen tietoa ihmisten asumismieltymyksistä asuntohakujen kautta. Mistä, minkä hintaisia, minkä tyyppisiä asuntoja ihmiset hakevat ja millaisia myydään.

Oikotien omistajalla on paljon tietoa ihmisten asumiskäyttäytymisestä ja vaikkapa siitä, onko joku asuinalue tai jopa kaupunki nousussa tai laskussa. Asunnon myyjä ei juuri muuta tietoa saa kuin sen, kuinka monta katsojaa on asuntoa käynyt katsomassa ja tämäkin tieto tulee päivän viiveellä.

Periaatteessa Oikotien omistajan kannattaisi itse perustaa kiinteistövälitysyritys tai myydä tätä dataa kiinteistövälittäjille. Tällöin kiinteistövälittäjät pystyisivät markkinoimaan toimintaansa täsmällisemmin aluekohtaisesti. Myös asuntojen hinnoittelulle tästä tiedosta voisi olla hyötyä. Tieto asumismieltymyksistä kelpaisi varmasti myös rakentajille ja miksei tiedosta voisi olla jotain iloa myös kaavoittajalle.


Kiehtooko vanha vai sittenkin uusi? Keskusta vai lähiö? Pexels-photo

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti