tiistai 8. maaliskuuta 2022

"Vuoden paras lehti"

Olen kuullut juttua eräästä päätoimittajasta, jolla oli tapana sanoa jokaisen ilmestyneen lehden jälkeen, että taas tuli vuoden paras lehti. Ehkä tällaiseen palautteeseen voisi joku kriittisempi sanoa, että jaahas milläs perusteilla näin sanot. Ja ollaanko tässä sortumassa yltiöpositiivisiin tulkintoihin. 

Itse ajattelen, että jos asia ja tässä tapauksessa lehti ei ole täynnä virheitä tms., niin tällaiselle asenteelle on perustelunsa. Nimittäin amerikkalaisten psykologien Edward Decin ja Richard Ryanin kehittelemän itsemäärämis- ja motivaatioteorian (1985) mukaan ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin perustan muodostavat kyvykkyyden, autonomian ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tarpeet. 

Tästä näkökulmasta katsottuna myönteinen palaute, jos sille on vähänkin perusteluita, vaikuttaa kyvykkyyden kokemuksiin, mikä taas lisää motivaatiota. Tämän takia esimerkiksi kollegoilla ja pomoilla on iso rooli, miten meistä kukin kokee oman kyvykkyytensä ja miten motivoituu tehtäviinsä esimerkiksi juuri palveluiden tuottajina. Erityisesti on tärkeää, että säilymme kyvykkäinä ja motivoituneina tällaisina vaikeina aikoina, kun koronakriisistä on siirrytty vielä ahdistavampaan tilanteeseen Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Muraali: Vantaa/Länsimäki

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti