Edesmenneiden läheisten vaatteet ovat minulle tärkeitä. Esimerkiksi isäni lippalakki (ihan nuorekas) on yksi tärkeimmistä asusteistani. Jotenkin tuntuu lohduttavalta pitää vaatetta, jota joku läheinen on pitänyt.
Samasta syystä olen pitänyt päälläni myös papan eli appeni villakankaista metsätyötakkia. Ainoa huono puoli papan takissa oli, että se oli päässyt ehkä joskus 1960-luvulla hankittuna jo melko huonoon kuntoon. Nappeja oli irti, saumat repsottivat ja oli siinä jokunen reikäkin. Tällä takilla ei käyty kaupungilla flaneeraamassa eikä menty ihmisten ilmoille, kunnes keksin, että takinhan voisi varmaan korjata.
Suunnitelmat toteutuivat, kun löysin läheltä kotia Pihlajamäestä ompelu- ja muutostöitä tekevän Ketjutikin. Parissa päivässä sain hienosti kunnostetun uuden ykköstakin, joka siirtynee ainakin kuntonsa puolesta seuraaville sukupolville.
Ammattilainen teki tosi hyvää työtä ja jos jossakin hommassa toteutetaan kiertotaloutta arjessa, niin tässä korjausompelijan hommassa.
 |
| Jos olisin itse lähtenyt omilla taidoillani takkia korjaamaan, olisi lopputulos ollut varmaan aika mielenkiintoinen. |
JK
S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter: @JuhaKe
www.selede.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti