sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Hoivakodit - asiakas- ja työntekijäkokemukset pitää ottaa tosissaan

Sosiaali-ja terveyspalveluiden osalta on tämän vuoden alussa ollut keskustelussa vanhusten ja kehitysvammaisten hoivassa tapahtuneet epäkohdat Esperi Carella ja Attendolla. Keskeisenä havaintona on ollut, että asiakkaiden hoito on ollut huonoa ja myös työntekijöiden kokemukset ovat kertoneet isoista ongelmista.

Yritystoiminnassa on tietenkin keskeisenä mittarina tuotto - hyvä johtaja saa rahan poikimaan. Myös julkisen sektorin, joka toimii palvelun tilaajana, toimintaa ohjaavat eurot. Tässä tapauksessa vähemmällä pitäisi saada ostettua enemmän hoivaa.

Euronäkökulma ei kuitenkaan riitä, kuten alkuvuoden tapahtumat ovat kertoneet. Keskeiseksi ja tärkeimmäksi ja eettisestikin tärkeimmäksi näkökulmaksi tulisi nostaa asiakaskokemus ja henkilöstökokemus. Ja olen ihan varma, että näin ajatellaan tällä hetkellä myös Esperi Caressa ja Attendolla. Olen myös varma, että jos ko. yrityksissä on hoivapalvelut kuvattu ja tuotteistettu, niin asiakas- ja henkilöstönäkökulma korostuu niissä, mutta johtamisen käytännöissä eurot menevät niiden ohi.

Tietenkin hyvän hoivan yhtenä takuuna on riittävä henkilöstömitoitus. Sekin on hyvä muistaa, että vaikka paperilla henkilöstömitoitus on kunnossa, niin esimiehellä ja senioritason työntekijöillä eli ykkösketjun pelaajilla on ratkaiseva merkitys laadukkaalle ja inhimilliselle hoivalle. He rakentavat hyvän hoivan puitteet.

Myös palvelujen tilaajien eli kuntien tulee kiinnittää huomiota hoivapalveluiden valvontaan, mutta se on jo toisen blogitekstin paikka.

Hyvä ja laadukas hoiva edellyttää myös hyvää yhteishenkeä.
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti