torstai 1. tammikuuta 2015

Autohallin liukuovi ja Koneen huoltopalvelu

Muutama viikko sitten, kun minulla oli kiire sukulaisia tapaamaan, jäi asukastalomme autohallin ovi jumiin yläasentoon. Samantien katsoin liukuovesta oven huoltotiedot ja näin huollon numeron. Pirskatinmoinen kiire harmitti, mutta samalla tajusin, että nyt saisin perehtyä Suomen ykkösyrityksen eli Koneen huoltopalveluiden toimintamalliin asiakkaan näkökulmasta.

Pirautin siis klo 9.07 Koneen huoltonumeroon, jossa ensin todettiin, että puhelut tallennetaan palveluiden kehittämistä varten. Varmaan puhelut tallennetaan myös sen takia, että tarvittaessa voidaan palata nauhojen sisältöön epäselvissä tapauksissa. Tämän jälkeen puhelimeen vastasi nuori nainen, jolle kerroin ongelmani. Samalla kysyin, että kuinkakohan kauan huollon paikalletulo kestäisi. Nainen totesi, että noin 30-45 minuuttia. Pesin siinä samalla sitten autoni ja tutkailin puhelintani.

Huoltomies kurvasi pihaan klo 10.02. Miellyttävänoloinen noin 30-vuotias nuorimies hyppäsi pakettiautosta Koneen siisti työasu päällä ja turvakengät jalassa. Hän alkoi samalla selvittää ongelmaa. Oli kuulemma päivän ensimmäinen keikka. Huoltomies huomasi, että oven yläosaan oli ehkä törmännyt joku pakettiauto ja sen takia ovi oli vääntynyt. Hän keksi, että laitetaan lauta oven ulkopuolelle ja hän työnsi autolla liukuovea kevyesti sisään päin. Tämän lisäksi hän vaihtoi jonkun releen, ruuvasi yläpellin kiinni ja ovi toimi taas. Huoltomies oli valmis klo 10.28.

Minä peruutin auton hallista ulos ja kurvasin sukulaisiin. Samalla mietin, että minkäköhän kokoinen lasku tästä tulisi asukastalolle. Samalla mietin millaista kekseliäisyyttä ja asiakasystävällisyyttä huoltomiehen hommassa tarvitaan. Olisi ollut kiva kuulla, miten tämä pätevänoloinen nuorimies oli päätynyt ja päässyt Koneelle töihin. Oliko hän esimerkiksi ylpeä konelaisuudestaan.



Haloo. Nyt on liukuovi jumissa.

4 kommenttia:

  1. Työ kuullostaa sinänsä simppeliltä.
    Työn ripeydestä ja asiakaspalvelusta moni yritys voisi kyllä ottaa mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ei varmaan ammattimiehelle tuota ongelmia tuollaiset korjaukset. En sitten tiedä miten mutkikkaita esim. isojen toimistotalojen hissisysteemit ovat.

      Poista
  2. Onhan niissä isommissa varmasti omat haasteet ja jujut, (ja turvallisuuteen liittyvät seikat)

    VastaaPoista
  3. Niin ja kun jossain isoissa taloissa on paljon käyttäjiä, hissit pitäisi saada nopeasti toimintakuntoon. Luen muuten parhaillaan Koneen historiikkia (2013, Otava). Mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista