Millainen on kaupungin käyttäjäkokemus nyt ja tulevaisuudessa? Tärkeää on, että esimerkiksi liikenne toimii, mutta myös lähiluonto ja palvelut ovat tärkeitä. Kaupungin muuttuminen, aika, kulttuuri, rakennustekniikan ja arkkitehtuurin kehittyminen, asumisen ja elämän odotukset muuttavat kaupungin käyttäjäkokemusta ja samalla kokemusta kaupunkisuunnittelun onnistumisesta. Tämä voi näkyä esimerkiksi eri alueiden suosion muutoksina.
Tämän viikon (16.1.2015) Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen kirjoitus matkailun huippukokemuksista. Juulia Räikköisen tutkimuksen mukaan yli puolet matkailun huippukokemuksista liittyi tunnetiloihin eli eivät esimerkiksi itse eksoottiseen matkakohteeseen vaan hyvään matkaseurueeseen, ystävällisiin ihmisiin tai omien unelmien toteutumiseen.
Vähän samanlaiset tunnetiloihin liittyvät asiat tulivat mieleen, kun olin 2000-luvun vaihteessa tekemisissä Helsingin Siilitien asuinalueesta kerättyjen tarinoiden kanssa. Alueelta kerätyissä tarinoissa mainittiin tärkeinä asioina esimerkiksi omat lapset ja hyvä yhteisöllisyys muiden vanhempien kanssa. Tähän käyttäjäkokemukseen ei suoraan kaupunkisuunnittelulla helposti päästä, mutta kaupunki voi tietysti vaikuttaa yhteisöllisyyteenkin omien palvelujensa avulla.
Esimerkiksi Helsingissä leikkipuistot voivat toimia paikkoina, joissa lapset, isät, äidit, mummot ja vaarit voivat tutustua toisiinsa ja samalla syntyy verkostoja, jotka lisäävät myönteistä asuinalueen käyttäjäkokemusta - kiinnittymistä asuinalueeseen ja asumisviihtyisyyttä.
Myös esimerkiksi liikuntapaikat ja -seurat, koirapuistot, puistot, metsiköt- ja metsäreitit, päiväkodit, koulut, asukastalot, yhdistykset, pubit ja erilaiset tapahtumat voivat toimia asuinalueella käyttäjäkokemukseen ratkaisevasti vaikuttavina tekijöinä.
Asuinalueen käyttäjäkokemusta voi myös pohtia eri asukasryhmien näkökulmasta. Millaiset asiat vaikuttavat esimerkiksi lasten, nuorten, perheellisten, sinkkujen, vanhusten, naisten, miesten käyttäjäkokemukseen eli tuntemuksiin asuinalueestaan.
Jokainen voi miettiä, mikä juuri itselle on merkittävintä ja vaikuttaa eniten omalla asuinalueella käyttäjäkokemukseen.
Luistelukentät ja leikkipuistot ovat meille mieleen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti