Suvussamme on melkein Miss maailma

Moni tuttuni on joutunut sukututkimuksen pauloihin ja olen sitä jossakin suhteessa tehnyt itsekin (ks. Isoisä ilmestyi valokuviin).

Ehkä sukututkimus liittyy osaltaan keski-ikään ja siihen, että tutkimalla omaa sukua sijoittaa itsensä myös sukupolvien ketjuun, tiettyihin paikkoihin ja alueisiin. Sukututkimukset tuottavat palasia kysymyksiin, kuka minä olen ja mistä minä tulen. Esimerkiksi omaa juuriini liittyvää alueidentiteettiä määrittää se, että olen viimeiset parikymmentä vuotta asunut Helsingissä ja toisaalta minun juureni ovat Savossa. Olen kutsunut itseäni Itä-Helsingin savolaiseksi. 

Sain hiljattain käteeni varsin ison sukututkimuskirjan isänäidin puolelta. Sitä oli kiva lukea ja löysin sukutaulusta tietenkin myös itseni. Kirjasta teki kivan, että siellä oli sukutaulujen lisäksi myös juttuja suvusta ja sen vaiheista. Harmitti, kun en itse tullut aikoinani laittaneeksi tarkemmin kirjaa varten tietoja, kun sukututkijat niitä pyysivät.

Kyseisessä sukututkimuksessa kootaan hienosti oman sukumme tarinaa. Mieleen jäi myös se itsetuntoa hivelevä kohta, että tässä sukuhaarassani on myös miss Suomi vuodelta 1976. Ja tietysti hän olisi voittanut myös Miss maailma -tittelin, ellei vuonna 1975 Anne Pohtamoa olisi valittu Miss maailmaksi. Sukututkimuskirjan mukaan miss maailmaa ei valita samasta maasta kahtena vuotena peräkkäin.

Ja kappas, kun katsoin tarkemmin itseäni peilistä, erotin nuo sukumme ajattoman kauniit piirteet kasvoissani ;-).

Sukupuu ja sen juuret.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Isoisä ilmestyi valokuviin

Joskus elämä pistää pohtimaan muutosten ja luopumisten kautta oman elämän isoja kysymyksiä. Esimerkiksi sitä, kuka minä olen, mistä tulen ja minne olen suuntaamassa. 

Yksi näkökulma ja vastauksia omaa elämää koskeviin kysymyksiin löytyy omasta perheestä ja oman suvun historiasta. Varmasti jokainen sukututkimusta tehnyt on löytänyt asioita, joiden kautta on löytynyt vastauksia ja asioita, jotka ovat auttaneet ymmärtämään omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Sukututkimus on opettanut suvusta ja perheestä sekä niiden vaikutuksesta omaan elämään ja asenteisiin.

Yhden opettavaisen teeman suomalaisten elämään tuo toinen maailmansota - talvi- ja jatkosota. Jollain lailla nuo sotakokemukset ovat vielä meidän elämässä.

Helsingin Sanomissa käsiteltiin (23.4.2017) sodassa olleiden sukulaisten sotakokemusten tutkimista. Jutussa tuotiin esille, että moni sodassa käynyt ei mielellään puhunut sotakokemuksistaan vaan vaikeni niistä, joten sukulaisilla ei juuri ole tietoa, mitä "siellä jossakin" tapahtui.

Oma isäni kertoi kuunnelleensa hieman salaa oven pielessä oman isänsä ja hänen aseveljiensä sotajuttuja. Yleensä tarinointia vauhditti alkoholi. Isäni mukaan pikkuisen alkoholia juoneena isoisänikin normaali vaitonaisuus sai säröjä.

Jos on kiinnostunut oman sukulaisensa, vaikkapa isoisän tai isoisoisän sotakokemuksista, Hesarin jutussa kuvataan hyvin, kuinka tutkimuksissa voi edetä:

Ensimmäisenä voi tilata Kansallisarkistosta sukulaisensa kantakortin sotapolku.fi-palvelun kautta. Kantakortista selviää perustiedot sodassa olleesta, kuten esimerkiksi se, missä hän on palvelut, missä taisteluissa hän on ollut ja vaikkapa haavoittumiset.

Kun kantakortista selviää, missä joukko-osastoissa sukulainen on palvellut, voi perehtyä toiseksi joukko-osastojen sotapäiväkirjoihin. Niistä näkee miten joukko-osasto on liikkunut. Näitäkin tietoja voi hakea sotapolku.fi-palvelun kautta.

Jos vielä tarkemmin haluaa seurata sukulaisensa sotakokemuksia, pitää perehtyä joukko-osastojen päiväkäskyihin. Silloin pitää jo mennä Kansallisarkiston tutkijasaliin.

Hyvän lisän sotakokemusten tutkimiseen tuovat myös mahdolliset sodasta lähetetyt kirjeet ja tietenkin keskustelut sukulaisten kanssa.

Itse tein joitakin vuosia sitten lähisukulaisille pienen kirjasen isänisäni sotavaiheista (1939 - 1944). Selvitykseni oli tärkeä minulle ja isälleni. Kävimme paljon keskustelua aiheesta ja siitä millainen isoisäni oli. Isoisäni haavoittui sodassa molempiin käsivarsiin. Isäni kanssa pohdimme myös sitä, miten sota oli häneen vaikuttanut fyysisen haavoittumisen lisäksi.

Kirjanen toi minulle isoisän. Koska hän kuoli muutama kuukausi ennen syntymääni, en ehtinyt tutustua häneen. Kirjasen myötä isoisäni ilmestyi mieleni sukualbumiin konkreettisempana ihmisenä eri elämänvaiheineen. Nyt ymmärrän senkin, että minä synnyin keskelle suurta surua.




Kaksi sotilasta. Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Väinö Kannisto.

Talvisota 1939 - 1940. 

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi