Näytetään tekstit, joissa on tunniste Optio-lehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Optio-lehti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ilman visiota on vaikea johtaa

Kauppalehti Optiossa on usein haastateltu uusia johtajia ja sieltä olen huomannut, että usein he ovat kiteyttäneet hienosti uuden tehtävän suunnan ts. mihin aikovat toimintoaan johtaa.

Kaikilla yhteisöillä ja miksei myös kaikilla palveluilla on hyvä olla selkeä kehittämisvisio. Kehittämisvisio kertoo suunnan, mitä kohti ollaan menossa. Kehittämisvisioon voi peilata myös kaikkea konkreettista tekemistä ts. vievätkö kyseiset tekemiset kohti visiota. Kehittämisvision tulisi olla kiteytetty, innostava ja kannustava sekä toimintaa ohjaava.

Kehittämisvision ääneen sanominen ja kirjaaminen voi olla edellisten asioiden takia myös vaikeaa. Jos suunta on selvästi sanottu, se voi rajata myös jotain organisaation toimintoja pois tai selkeä kehittämisvisio voi paljastaa myös sen, että toiminta ei viekään haluttuun suuntaan. Toisaalta kehittämisvision kirjaaminen voi paljastaa myös sen, että itse kehittämisvisio on väärä. Tällöin se täytyy miettiä uudestaan, mutta sekin on oikeastaan hyvä asia.


Selvä reitti määränpäähän.

JK
S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi
 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Markkanen osaa keskittyä

Sen lisäksi, että Lauri Markkanen on pitkä (213 cm), harjoitellut kovasti ja hänellä on ollut jo varhaisessa vaiheessa mielikuva siitä, mikä hänestä voi tulla, on hänellä omaa luokkaansa oleva keskittymiskyky siihen asiaan, mitä hän on kunakin hetkenä tekemässä (Optio-lehti 7/2018).

Pituuteen kukaan ei oikein kunnolla pysty vaikuttamaan. Koripallossa se on kuitenkin se tekijä, jolla on ratkaiseva merkitys. Ko. lehtijutussa todetaan, että yli seitsemän jalan (213 cm) mittaisista yhdysvaltalaisista 20 - 40-vuotiaista miehistä peräti 17 prosenttia pelaa tai on pelannut NBA:ssa. NBA:hen ei mennä ilman kovaa harjoittelua ja mielikuvan tavoitteesta on tärkeää saada kirkkaaksi mieleen.

Keskittymiskykyyn liittyviä asioista olen miettinyt aika paljon viime aikoina. Keskittymiskyky on tärkeä asia sekä yksilön että vaikkapa ihan organisaation tasolla. Keskittyminen liittyy myös toiminnanohjaukseen.

Toiminnanohjauksellisesti tehtävään keskittyminen etenee niin, että päätetään aloittaa tehtävä. Aluksi aloitetaan suunnittelemalla tehtävän toteutus ja kerätään tarvittava materiaali ja välineet. Kun välineet on valmiina aloitetaan tehtävän toteuttaminen. Toteuttamisen aikana arvioidaan aika-ajoin, että tehtävä etenee suunnitelman mukaan. Kun tehtävä on tehty, lopetetaan tehtävän tekeminen. Lopuksi siivotaan mahdolliset materiaalit ja välineet pois.

Tehtävän aikana voi tulla erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Tunteet on hyvä tunnistaa ja hyväksyä ja jatkaa kuitenkin työskentelyä. Jos tehtävä on liian vaikea, voi pyytää apua tai tarkistaa tavoitetta. Jos tehtävä on liian helppo ja turhauttaa, rimaa voi nostaa.

Monien tehtävien yhtäaikaisessa hallinnassa on tietysti tärkeää eri tehtävien priorisointi ja järjestäminen. Sekin vaatii keskittymistä.

Hyvä toiminnanohjaus ja keskittymiskyky ovat todella tärkeitä nykypäivän työelämässä, joka korostaa paljon itseohjautuvuuden merkitystä. Työntekijä saa itse valita keinonsa, joilla pääsee tavoitteisiin ja monella työpaikalla kannustetaan esimerkiksi etätyöhön, jossa päivän struktuurin rakentaminen on työntekijän omalla vastuulla. Oma vapaus töiden järjestämiseen on monen mieleen, mutta vaatii samaan aikaan hyviä toiminnanohjauksen taitoja, että työt tulevat tehtyä ja vastaavasti helposti töihin uppoava muistaa syödä esimerkiksi lounaan päivän aikana.

Itseohjautuvuutta korostetaan nykyisin myös koulussa. Toivottavasti samaan aikaan kiinnitetään huomiota myös siihen, millaiset toiminnanohjauksen taidot oppilailla on sekä yritetään kehittää niitä. Muuten vaarana on, että heikommilla taidoilla varustetut oppilaat jäävät jälkeen ja kuva omista taidoista muodostuu todellista heikommaksi.


Keskittymiskykyä voi kehittää.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi