Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alepa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alepa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Myyjän käsivarressa

Viime lauantaina menin iltayhdeksän jälkeen Viikin Alepaan. Ihmettelin, miksi yksi miesasiakas piti nuorta naismyyjää käsivarresta kiinni. Sitten tunnistin asiakkaan asuinalueellamme asuvaksi näkövammaiseksi.

Oli kiva seurata hieman sivusta kuinka he kulkivat kaikessa rauhassa pienen kaupan käytävillä ja keräsivät ruokakoriin tavaroita. Välillä kassallakin ollut työntekijä neuvoi, mistä löytyi jokin tietty tuote, kun tämä kaksikko ei sitä heti löytänyt. Näytti kuitenkin siltä, että tämä parivaljakko oli tehnyt ennenkin ostoksia yhdessä.

Tästä kivasti ja luontevasti toimineesta myyjästä ja koko kauppakävelystä jäi sivullisellekin hyvä mieli ja mieleenpainuva asiakaskokemus.

En tiedä, onko Alepan myyjien koulutuksessa tällaisia asiakastilanteita käyty läpi, mutta hyvin ja luotettavasti homma näytti toimivan. Tämä oli asiakkaasta välittävää hyvää palvelua.

Viikin Alepassa.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kauppakassi kävi meillä

Tuli sitten meidänkin kokeiltua HOK-Elannon Kauppakassi-palvelua. Myönnän heti, että aloite tuli puolisolta ja tätä tilausta pohjusti keskustelut ystävien kanssa. Mekin tilasimme ruoat kotiovelle. Nyt ei enää periaatteessa tarvitsísi ikinä rynniä hiki hatussa ruokakaupassa.

Palvelu toimii siten, että kyseisillä verkkosivuille tehdään omat tunnukset. Kirjautua voi myös Facebook-tunnuksilla. Sitten tehdään ja maksetaan ostokset.

Seuraavana päivänä sekä tekstiviestillä että sähköpostilla ilmoitettiin siitä, että tuotteet on kerätty. Toisella viestillä ilmoitettiin, milloin tuotteet on otettu kuljetukseen eli milloin ne tuodaan kotiin. Ruokien kotiintuontiaika ilmoitettiin kahden tunnin tarkkuudella.

Niinhän se sitten Kauppakassi-auto pärähti pihaan sovittuna aikana ja sieltä tuotiin oikeat tuotteet. Hieman mietitytti kasvisten ja hedelmien kunto, mutta hyviä olivat.

Kuljetus maksoi 7,90 euroa. Se on sinällään aika iso summa, mutta jos kaupassa tehtävät heräteostokset jäävät pois ja aikaa käyttää mieluummin muuhun kuin ruokakaupassa käyntiin ja kerralla tilaa reilummin, niin sen ehkä pystyy maksamaan.

Palvelun saanti on myös rajoitettu. Sitä ei taida olla kuin suuremmissa kaupungeissa.

Kaiken kaikkiaan Kauppakassi-palvelu oli asiakaskokemuksena oikein myönteinen. Ruokien tuoja oli mukava ja iloisesti yllättynyt kun kerroin, että ollaan tässä ensimmäistä kertaa asialla.

Kyllä me vielä ruokakaupassa tullaan käymään, mutta eiköhän me tätäkin palvelua vielä käytetä. Ehkä seuraavaksi kokeilemme Citymarketin kotiinkuljetuspalvelua.

Ruoat kotiovelle.

Kerralla reilummin.
JK
juha.kesanen@selede.fi