Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Mitä minä oikein ajattelen

Varsinkin lasten kännykän käytön rajaamisesta joudutaan monessa perheessä käymään jatkuvaa keskustelua ja riitojakin voi syntyä. Välillä päätetään ryhdistäytyä ja tehdään sisäistä valvontaa pelisääntöjen suhteen, kunnes linjaukset taas hämärtyvät. Samalla lailla aikuisetkin saattavat miettiä omia kännykänkäyttötapojaan. Vanhempien oma kännykän käyttö on tietty mallina myös lapsille.

Hiljattain jäin miettimään, että miten kävisi, jos välillä vaan olisi ja kuuntelisi, millaisia ainutlaatuisia ajatuksia ja mietteitä päässä pyörisi, jos ei keskittyisikään someen, kännykän pläräilyyn tai esimerkiksi musiikin kuuntelemiseen tilanteessa, jossa se on nykyään luonnollista(?). Samalla voisi tutustua itseen ja omiin ajatuksiin paremmin. Voihan se olla niin, että aika kuluu hitaammin tai mieleen voi tulla myös ikäviä ja surullisia ajatuksia ja tuntemuksia. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne tulevat ja menevät. 

Ja kun panee merkille omaa ajattelua, niin eihän sitä tiedä, vaikka joku päässä pyörivä ajatus voisi olla sellainen, jonka avulla voi parantaa palveluja tai keksiä jopa uusia palveluja. Ennen kaikkea voi olla mielenkiintoista panna merkille se, millaisia ajatuksia tulee mieleen ja mitä omassa päässä oikein pyörii. :-)


Tasapainoilua - Muraali - Kontulankaari 11.


JK

S-posti: juha.kesanen@selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter: @Juhake

www.selede.fi


perjantai 11. syyskuuta 2020

Kannattaa miettiä kaksi kertaa, mitä postailee someen

Jokainen on varmasti törmännyt sosiaalisessa mediassa ikävään puheeseen muista ihmisistä. Kyseenalaiset materiaalit ovat olleet tarkoitushakuisesti esimerkiksi maahanmuuttajia, pakolaisia tai seksuaalivähemmistöjä koskevia. Jokaisen, joka jakaa ko. tyyppistä materiaalia someen, olisi hyvä muistaa esimerkiksi laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ja muistaisi sen, että erilaiset postaukset voivat mennä "ystävien" lisäksi myös muille lukijoille ja vaikkapa tiedotusvälineisiin. Ja ko. lakihan menee näin:

10 § (13.5.2011/511) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Hyvää Pride-viikkoa!

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook / Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe www.selede.fi