perjantai 3. joulukuuta 2021

Tunteet ja vireystila

Joskus jokin ikään kuin itsestään selvä asia kirkastuu omassa mielessä. Näin minulle kävi tällä viikolla, kun kuuntelin yhtä toimintaterapeuttia. Sain ahaa-elämyksen pohtiessani, miten tunteet vaikuttavat omaan vireystilaan ja toimintaan. 

Tästä näkökulmasta kaikkea omaa tekemistä ja myös sitä, mitä muut tekevät, on hyvä miettiä ja arvioida. Esimerkiksi ikävästi annettu palaute voi vaikuttaa palautteen saajaan siten, että moti voi mennä moneksi päiväksi ja työvire laskee kuin lehmän häntä. Toisaalta kannustus ja hyvin annettu palaute voi nostaa työvirettä ja motivaatiota moninkertaisesti.

Mikäli saan kielteistä tai oikeastaan lannistavasti annettua palautetta, voin yrittää harjoittaa itseäni siihen, että mahdollisimman nopeasti pääsen siitä takaisin hyvään vireystilaan. Tätä tunteiden ja vireystilan yhteyttä voisi olla hyvä pohtia kaikissa oman elämän toimintaympäristöissä ja tietenkin myös johtamis- ja palvelutehtävissäkin. Etäaikana on tärkeä muistaa, että hyvä vire kuuluu myös äänessä.

Kuva: HKM. Eric Alander, n. 1930-luku.

JK

S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti