Eräs nigerialainen ystäväni on kertonut, kuinka monet hänen Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneet maamiehensä ovat lähteneet pois Suomesta, esimerkiksi Englantiin, koska Suomesta ei ole löytynyt koulutusta vastaavaa työtä.
Olen jäänyt miettimään, miten tätä aivovuotoa voitaisiin estää. Varmasti monessa yrityksessä on edelleen kynnystä palkata vieraan kulttuuritaustan omaavia.
Yhtenä syynä voi olla myös se, että Suomessa ei vielä oikeasti ymmärretä Afrikan taloudellisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Nigeria ei ole mikään pieni maa. Väestöennusteiden mukaan se tulee ohittamaan asukkaiden määrässä Yhdysvallat vuonna 2050. Silloin siellä on noin 391 miljoonaa asukasta (US Census Bureau). Nyt Nigeriassa on lähes 191 miljoonaa asukasta (lue lisää täältä). Eiköhän sieltäkin voisi saada vientituloja Suomeen. Toisaalta moni suomalainen tuote ja palvelu voisivat edistää koulutus- ja elintasoa sekä hyvinvointia Nigeriassa.
Jos Afrikka liiketoiminnan mahdollisuutena kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikkapa Tekesin Beam - Business with Impact -ohjelmaan. Ja tietoa saa varmasti myös niiltä afrikkalaisilta, jotka asuvat Suomessa.
Vastaavaa osaamisen hyödyntämistä ja vientimahdollisuuksia olen miettinyt Intiasta ja sitä käsittelevä blogiteksti on Osaajia miljardimarkkinoille.
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti