maanantai 21. elokuuta 2017

Mistä on hyvä pomo tehty

Kauppalehti Optio (Optio 12/2017) järjestää vuosittain omassa vaikuttajaryhmässään kyselyn, jossa haetaan Suomen parasta johtajaa. Tänä vuonna kärkikolmikkoon valikoituivat kolmen pörssiyhtiön johtajat; Nokian Rajeev Suri, UPM:n Jussi Pesonen ja Koneen Henrik Ehrnrooth. Intialaistaustainen Suri oli ylivoimainen ykkönen.

Samaan aikaan ystäväni on aloittamassa ensi kertaa johtajana palveluita tuottavassa yksikössä. Päätin kerätä oppaaksi ja kompassiksi erityisesti ensimmäiseksi valitun Surin kohdalla Kauppalehti Optiossa (s.27-31) mainittuja teemoja hyvästä johtajasta ja johtajuudesta.

Mistä on Rajeev Surin johtaminen tehty?

1) Tavoitteet korkealla: tavoite saada aikaan jotain, mitä ei itsekään usko mahdolliseksi.
2) Pyrkimys jatkuvaan kehitykseen: tulokset, laatu, johtamistapa, oma itse.
3) Jos jokin menee pieleen, ottaa syyn niskoilleen. Kiitos menestyksestä taas kuuluu koko tiimille.
4) Haluaa tehdä ihmisten elämästä parempaa. Se antaa työlle merkityksen.
5) Tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja on sinut niiden kanssa. Hyvän itsetunnon omaavan ei tarvitse käyttäytyä huonosti muita kohtaan tai olla itseään täynnä.
6) Tuntee omat tavoitteensa, halunsa ja tottumuksensa sekä pystyy näkemään itsensä muiden silmin.
7) Pystyy tekemään päätöksiä, jotka eivät ole kaikille mieleisiä.
8) Katsoo tulevaisuuteen myös silloin, kun muut yrittävät painaa johtajan katsetta maahan.
9) Vahva toimialatuntemus.
10) Tuntee asiakkaat hyvin.
11) On uskottava ja pitää sanansa.
12) Tuntee sen organisaatiokulttuurin, joka halutaan luoda.
13) Ei revittele tai paukuttele henkseleitään.

Pesonen ja Ehrnrooth

Surin ohella myös Jussi Pesosella on pitkä ura UPM:llä ja kokemusta ihan lattiatason insinöörin hommistakin. Pesosen mukaan toimitusjohtajuutta ei pysty hoitamaan ilman perinpohjaista toimialan tuntemusta. Pesosen mukaan hän on onnistunut parhaiten johtajana silloin kun on pystynyt innostamaan muita hyviin suorituksiin. Pesosta on kuvattu johtajana suoraksi, läpinäkyväksi, rehelliseksi, analyyttiseksi, turvalliseksi ja luottamusta herättäväksi.

Henrik Ehrnroothin mukaan yrityksellä pitää olla sekä kolmen kuukauden väliaika että kolmen vuoden näkemys. Ehrnroothia on kuvattu nopeaksi omaksujaksi, joka näkee riskit mahdollisuuksina. Hän pystyy ymmärtämään asioita kokonaisvaltaisesti ja hänellä on hyvä looginen ajattelukyky. Hyvä johtaja saa muut seuraamaan itseään. Sellaista johtajaa seurataan jolla on asiantuntijuutta, innostavuutta ja korkea energiataso. Omien esimiesten kanssa hyvällä johtajalla pitää olla yhteinen kieli ja sanat, joista syntyy yhteisymmärrys. Hyvät johtajat toimivat myös muiden yritysten hallituksessa ja näin saavat uutta vinkkeliä omaan johtamiseen. Ehrnroothia on kuvattu myös määrätietoiseksi ja miellyttäväluonteiseksi.

Olipa siinä listaa. Mitä osaisin ystävälle tiivistää noista monista asioista. Jotta voit johtaa hyvin, tunne toimialasi ja ne palvelusi joiden tuottamisesta vastaat. Aseta tavoitteet korkealle. Määrittele lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. Tunne asiakkaat ja sidosryhmät. Pyri olemaan innostunut, innostava ja energinen. Kanna sinä vastuu virheistä ja jaa kunnia työntekijöille. Tutustu myös eri yksiköihin ja siihen miten niissä työt tehdään.

Koneen pääjohtaja Matti Alahuhta on voittanut Option johtajakyselyn kuusi kertaa. Hänestä olen kirjoittanut blogikirjoituksessa Johtaminen by Matti Alahuhta. Matti oli tällä kertaa kisan kuudes. Hänen kirjoittamastaan kirjasta on mieleeni jäänyt yksi hyvän johtajan ominaisuus ja opetus. Matti ei ole koskaan lyönyt nyrkillä pöytään muusta syystä kuin innostuksesta. Sekin voisi olla hyvä muistaa, kun tulee hankalampi tilanne. :-)


Hyvä johtaja näkee lähelle ja kauas.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

2 kommenttia:

  1. Juttelin juuri herra Surista erään entisen nokialaisen kanssa, eikä hänellä ollut miehestä pahaa sanaa sanottavana. Hän myös ihmetteli sitä, kuinka tehokkaasti hyvä johtajuus on Surin aikana levinnyt ylhäältä alas läpi koko organisaatioon, ja kuinka hyvää se on tehnyt yritykselle. Näitä asioita, kun miettii, väkisinkin tulee taas mieleen, että miksi Suomessa edelleen johtamisen kehittämisestä puhutaan niin vähän.

    https://educo.fi/ratkaisumme/paranna-johtamista-ja-esimiestyoskentelya/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista. Mielenkiintoinen näkökulma Surista ja Nokiasta. Noin se varmaan on, että ylinjohto johto ja heidän käytöksensä leviää organisaatiossa alaspäin. Johtajan jokainen kohtaaminen on merkittävä. Miten kunnioitat toisia ja miten puhut muille. Hyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. Myös huonot uutiset uskalletaan kertoa sellaiselle johtalle, jonka tiedetään osaavan käyttäytyä hyvin tiukassakin tilanteessa. Tiedän monia tällaisia johtajia.

      Poista