Liikennepuisto on noin hehtaarin kokoinen alue. Ajotiet menevät alueen ympäri ja keskellä on risteäviä teitä sekä ihan oikeat liikennevalot. Puiston toimintaa oli ainakin tuona päivänä järjestämässä kaksi tai kolme nuorta kesätyöntekijää. En ole ihan varma oliko työntekijöitä kaksi vai kolme, kun ainoastaan kaksi nuorista jutteli asiakkaille eikä työntekijöillä ollut mitään merkkiä tai asua, josta heidät olisi tunnistanut työntekijäksi. Toinen työntekijäksi tunnistamani nuori kertoi ajo-ohjeet ja toinen kävi välillä ohjaamassa liikennettä.
Palvelu oli jo sellaisenaan aivan mainio ja varsinkin kuusivuotias lapsemme oli aivan onnessaan. Liikennepuistoon palaamme varmasti uudestaan.
Äkkiseltään tuli mieleen muutama asia, kuinka liikennepuiston palvelua voisi entisestään parantaa. Ehkä näistä osaa jo toteutetaankin ja on huomioitava, että meidän käyttökokemuksemme perustuu vain yhteen noin 1,5 tunnin visiittiin. Ymmärrän senkin, ettei kunnalla ole kovin paljon resursseja tämän toiminnan tuottamiseen. Luulenpa kuitenkin, että liikennepuistossa olevilla nuorilla olisi varmasti edellytyksiä näiden toteuttamiseen ja enempäänkin pienellä ohjauksella.
1) Työntekijöillä voisi olla yhtenäiset työasut tai ainakin jokin merkki, jotta satunnainenkin kävijä tunnistaisi työntekijät - työasu esim. työpaita voisi olla myös nuorille symboli siitä, että me tuotamme tätä palvelua. Myönnän, että esimerkiksi poliisin asuun pukeutuminen ei nuorille ehkä olisi kovin "kova juttu", mutta se tekisi taatusti vaikutuksen lapsiin.
2) Käytössä voisi olla jonkinlainen ajokorttisysteemi leikkimielisine ajokokeineen uusille kävijöille. Vanhoille kävijöille voisi olla jonkinlainen tarrasysteemi eli keräämällä ajokorttiin käyntikerroista tarroja, voisi tietyllä tarramäärällä saada esimerkiksi ajomestarin tittelin.
3) Erilaisia taitoajoratoja ja -testejä voisi järjestää esimerkiksi osana erilaisia teemaviikkoja (taitoajo, liikenneturvallisuus, ekologinen ajaminen, ensiapu, joukkoliikenne tms.).
4) Koska liikennepuisto on niin upea, voisi kauden avajaisia ja päättäjäisiä juhlistaa jotenkin.
5) Liikennepuistolla voisi olla kummeja - ainakin minuun olisi pikkupoikana tehnyt vaíkutuksen rekkakuskit, roskakuskit ja palomiehet. Kummeina voisi olla myös poliisi, taksikuski, bussikuski, moottoriurheilijoita - henkilöitä, jotka voisivat toimia liikennekasvatuksen malleina. Myös autokorjaajat ja autonasentajaksi opiskelevat voisivat toimia kummeina. Kummit voitaisiin nimetä ajokauden avajaisissa keväällä ja heitä voitaisiin käyttää viestinnän ja markkinoinnin kasvoina. Kummit voisivat ojentaa palkinnot esimerkiksi paljon liikennepuistossa käyneille ajomestareille syksyllä ajokauden lopussa. Kummeina voisi olla myös yrityksiä, jotka haluavat tukea liikennekasvatusta. Nyt isoimmissa polkuautoissa oli joidenkin yritysten mainoksia - ehkä ko. yritykset tukevatkin jo liikennekaupungin toimintaa. Kummit voisivat tuoda ideoita koko liikennekaupungin kehittämiseen.
6) Liikennepuistoa voisi hyvinkin markkinoida paljon laajemmin osana Forssan kaupungin kesätarjontaa - sen verran hieno paikka se on. Toisaalta käyttäjille on mukavaa, kun liikennepuistossa on tilaa ajella. Pitäisi siis määritellä paljonko on sopiva määrä puiston käyttäjiä kerralla - myös pieni parkkipaikka rajaa kävijämäärää, jos ei ole osoittaa muuta parkkipaikkaa.
7) Nuorten kesätyöntekijöiden ideat, avaukset ja kiinnostuksen kohteet tulisi ottaa huomioon ja kannustaa heitä näin palvelun kehittelyyn ja toteuttamiseen. Näin kesätyöpaikka voisi oikeasti antaa nuorille paljon ja kasvattaa monella lailla ja monelle alalle uusia asiakaspalvelijoita.
8) Liikennekaupungin mahdollisista tapahtumista ja yksittäisen päivän kulusta voisi tehdä palvelukuvaukset ja näin jäntevöittää liikennekaupungin toimintaa ja auttaa nuoria kesätyöntekijöitä työssään. Olen aiemmassa blogeissani kirjoittanut miksi ja miten palvelut kannattaa kuvata.
9) Vaikka lasten liikennekaupunki -palvelu ei ole kunnan ydintoimintaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja kestävyysvajeeseen liittyvien keskusteluiden yhteydessä, liikennekaupunki voisi olla isossa konkreettisessa roolissa lasten liikennekasvatuksessa ja muutenkin lasten kasvatuksessa. Se on myös varmasti merkityksellinen paikka lapsille ja lapsiperheille - niin forssalaisille kuin satunnaisille vierailijoillekin. Ainakin meille se oli yksi kesän 2015 kohokohdista.
Ps. On nuo uudet polkuautot kyllä hyviä. :-)
Vihreillä valoilla saa ajaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti