Eräs jo ikäihmisen kategoriassa oleva läheiseni on ollut kovin vaikuttunut Onnibussin palvelusta. Onnibussihan on tullut sekoittamaan ja häiriköimään suomalaista linja-autobisnestä pahanpäiväisesti. Yhtenä syynä on julkisuudessa mainittu hinnoittelu. Onhan se halpaa, jos kaksi aikuista saa meno-paluulipun Keski-Suomeen alle 40 eurolla.
Kyllähän tämä ikäihminen oli tietysti tyytyväinen hintaan, mutta se ei ollut ainoa asia, mikä oli tehnyt häneen vaikutuksen. Hinnan lisäksi bussissa on kuulemma hyvät istuimet, jossa kuvailun mukaan olo herraskainen. Bussissa voi ladata kännykkänsä ja tehdä vaikka läppärillä hommia.
Tämän lisäksi vaikutuksen olivat tehneet myös kuljettajan tyylikkäät ja siistit vaatteet - valkoinen kauluspaita ja kravatti. Ennen kaikkea suuren vaikutuksen oli tehnyt kuljettajan ystävällinen asiakaspalvelu. Hyvän esimerkin kuljettajan huomaavaisuudesta antoi se, kun kuljettaja oli joutunut jarruttamaan muun liikenteen takia hieman liian nopeasti, kuljettaja oli pahoitellut tätä matkustajille mikrofonin kautta. -"Pahoittelen äskeistä hieman äkkinäistä jarrutusta ja toivon, ettei siitä aiheutunut teille häiriötä."
Onnibussin toiminta-ajatuksessa todetaan: "Intohimonamme on tuottaa hyvää asiakaspalvelua ja siksi toiminta-ajatuksemme on yhdistää erinomainen palvelu sekä joustava hinnoittelu ja korkea laatu." Ainakin tämän tutun ikäihmisen puheiden perusteella tämä palvelulupaus oli lunastettu.
Onnibussi. Kuvakaappaus Onnibus.com -sivuilta |
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi
Hyvä tarina, ainoa seikka mikä kannattaa ottaa huomioon on se että lippu Onnibussiin kannattaa hankkia etukäteen sähköisenä, paikanpäällä maksaminen on moninkertaisesti kalliimpaa.
VastaaPoistaHuonosta palvelusta sain esimerkkiä kiinteistöhuollosta, josta ei vastattu sähköpostilla esitettyyn asialliseen kysymykseen lainkaan :)
Kiitos kommentista. Pitää muistaa ostaa lippu ajoissa ja netistä jahka pääsen kokeilemaan.
VastaaPoistaKiinteistöhuollossa olisi varmasti monenkin mielestä mahdollisuuksia parantaa asiakaspalvelua.