Monella meistä voi olla kokemuksia mahtipaikoista* eli sellaisista paikoista, jotka ovat olleet meille sekä oppimisen että arvostuksen kokemisen kannalta tärkeitä ja merkityksellisiä. Tällaisia mahtipaikkoja voivat olla työyhteisö, harrastusryhmä, joukkue, ystäväryhnä ja perhekin.
Myös palvelu voi olla asiakkaille kuin myös sitä tuottaville työntekijöille mahtipaikka. Erityisesti vaikkapa lastensuojelun tai päihdepalvelujen toivoisi olevan asiakkaille elämän kannalta mahtipaikkoja.
Eri organisaatioissa esihenkilöillä ja vaikkapa joukkueissa valmentajilla on tärkeä rooli mahtipaikan luomisessa. Olisi erityisen hienoa, että vanhempana voisi perheestäkin luoda mahtipaikan. Mahtipaikkaan ei riitä pelkästään se, että siellä esimerkiksi oppii paljon, vaan siellä pitää tuntea myös arvostusta.
*Mahtipaikka-käsitteen olen napannut Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luennolta 2021
Mahtipaikassa ihminen syttyy liekkeihin. |
JK
S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter: @JuhaKe
ww.selede.fi
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista