torstai 26. huhtikuuta 2018

Neljä ratkaisua rikkoutuneen rippikellon tapaukseen

Ainakin minun on vaikea reklamoida heikosta palvelusta. Se ehkä on yksi syy siihen, että tässäkin blogissa haetaan mieluummin positiivista näkökulmaa kuin haukutaan kehnosta palvelusta.

Minulle kävi eilen kurjasti vanhan rippikelloni kanssa. Ajattelin, että veisin tuon 34 vuotta vanhan kellon korjattavaksi ja pattereiden vaihtoon. Löysin sopivan kellokaupan ja sovimme kellosepän kanssa, että hän ensin laittaa siihen uuden patterin ja tarkastaa, toimiiko kello. Jos kello ei toimisi, kellolle ei tehtäisi mitään.


Kun palasin hakemaan kelloa, kelloseppä sanoi, että kello lähti käymään. Maksoin patterin vaihdosta ja rannekkeen korjauksesta 35 euroa. Kello ei ole läheskään tuon arvoinen, mutta minulle kellolla on tunnearvoa. Olin niin innoissani kellon kuntoon saamisesta, että en edes katsonut, liikkuivatko viisarit. Laitoin jopa ystävälleni viestin kellokuvan kanssa, että nyt on rippikello taas kunnossa.

Illalla aloin ylpeänä esitellä kelloa puolisolleni, mutta mitä hittoa. Kellon viisarit osoittivat edelleen klo 16:50 eli sitä aikaa, kun kelloseppä oli ilmeisesti viisareita viimeksi siirtänyt. Kellossa on sekä viisari- että diginäyttö, mutta vain pieni diginäyttö toimi.

Kyllä harmitti ja tunsin itseni tyhmäksi, kun en ollut älynnyt kellokaupassa katsoa isomman näytön viisareiden liikkumista. Luotin asiantuntijan sanaan.


Tänään marssin kellokauppaan reklamoimaan asiasta - tämähän oli palvelukehittäjälle myös mielenkiintoinen case. Paikalla ei ollut sama kelloseppä kuin eilen. Selostin tilanteen eli kerroin, miten oli käynyt. Ei kellosepän suhtautuminen ainakaan suoraan ollut sellaista, että vika oli ollut heidän. Lopulta päädyttiin siihen, että kello jäi liikkeeseen ja he palaavat asiaan. Mielenkiintoista nähdä, miten tässä nyt käy ja mitä he ehdottavat tilanteen ratkaisuksi.


Ainakin seuraavat ratkaisut voisi tulla mieleen:

1) Antavat kellon ja rahat (35 euroa) takaisin ja pitävät patterin - ja pahoittelevat asiaa
2) Antavat kellon ja rahat (35 euroa) takaisin ja pitävät patterin - eivät pahoittele asiaa
2) Antavat kellon takaisin, hyvittävät korjauksen (20 euroa), mutta eivät hyvitä patteria (15 euroa)
4) Antavat kellon takaisin, mutta eivät hyvitä mitään

Jos vaihtoehto a ei toteudu, tulee niin sanotusti tuplasti huono asiakaskokemus. Laitan kommenttikenttään päivityksen, kun tilanne on ratkaistu.

 
Nyyh. Rippikello ei pelitä enää.
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

1 kommentti:

  1. 7.5. laitoin sähköpostia ko. kelloliikkeeseen kellon tilanteesta. 8.5. tuli vastaus, että "... kellon osoitinkoneistoa on herkistetty ja se on nyt käynyt
    normaalisti". Enpä olisi uskonut, että kello lähti vielä toimimaan. Tänään hain kellon ja nyt minulla on sitten toimiva rippikello. JEE.

    VastaaPoista