maanantai 19. joulukuuta 2016

Tätä parturia kaljukin kadehtii

Toissa lauantaina kävimme Viikin Prismassa ja samalla ajattelimme käydä leikkuuttamassa kahden lapsemme hiukset.

Myönnän, että arkea pitäisi suunnitella hieman ennakoiden eli parturinkin voisi varata etukäteen. Me kuitenkin päätimme käydä kysymässä ennalta aikaa varaamatta Stand-parturista, olisiko heillä aikaa leikata lasten hiukset.

Tosi ystävällinen miesparturi sanoi, että viiden minuutin päästä onnistuu. Puolisoni jäi kahden lapsen kanssa parturiin riisumaan lasten päällysvaatteita. Minä lähdin nuorimmaisen kanssa ostoksille.

Viivyimme ehkä 15 minuuttia ostoksilla ja kun tulimme takaisin parturiin, lapset mutustelivat hiukset hienosti leikattuna tikkareita.

Tämmöinen pikaparturimalli, jonne voi vain mennä, ystävällinen palvelu ja jälkikin oli hyvä, teki kaljunkin kateelliseksi. Tässä parturissa minä kävisin, jos vain olisi tukkaa. :-)

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille. Ensi vuodesta tulee vieläkin paremman palvelun vuosi.

Viikin STAND-parturi.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti