maanantai 12. joulukuuta 2016

Salibandykulta, Aalto ja Planmeca

Eilinen oli huippupäivä.

Salibandymiehet voittivat mm-kultaa. Olin erityisen ylpeä siitä, että entinen joukkuetoverini Mika Kohonen haki kolmannen maailmanmestaruutensa ja toisen entisen joukkuetoverini Pasi Kotilaisen pikkuveli sai MM-mitalin kaulaansa. 

Fiksu ja ihastuttava Saara Aalto oli Englannin X-Factorin finaalissa. Eilen oli tosiaan aihetta ylpeyteen.

Samankaltaista ylpeyttä tunnen joka kerta kun ajelen bussilla Herttoniemen teollisuusalueella sijaitsevan hammashoitoon tarkoitettuja välineitä valmistavan Planmecan ohi.

Tämän päivän Kauppalehdessä (12.12.2106) oli juttu Planmecan perustajasta Heikki Kyöstilästä, joka on edelleen pääomistaja ja toimitusjohtaja. Tämän perheyrityksen liikevaihto on 736 miljoonaa euroa ja liikevoitto 81,8 miljoonaa euroa (2016). (Mt.)

Ylpeyttä tunnen myös Kyöstilän suhteesta rahaan. "Raha tarkoittaa minulle sitä, että tiedän voivani turvata työpaikat. Se on minulle sen tärkein elementti." Planmeca ei ole kertaakaan joutunut edes lomauttamaan henkilöstöä. (Mt.)

Lehtijutussa 70-vuotiaasta Kyöstilästä maalaillaan utelias ja teknologiasta kiinnostunut mies, jonka naamalle tulee usein poikamainen virne. Itse tulkitsen kyseisen virneen viittaavaan huumoriin ja leikkisyyteen.

Kyöstilä puhuu myös tuotekehityksen merkityksestä ja mainitsee senkin, että liike-elämässä kaikki tekevät virheitä. Startup-hypetyksen keskellä hän korostaa pitkäjänteisyyttä voimavarana. Pitää vain jaksaa tehdä työtä ja "paahtaa" jatkuvasti.

Lehtijuttua lukiessani ajattelin, että me voisimme kannustaa toisiamme enemmän. Kannustaa toisia kokeilemaan siinä hengessä, että perseellekin mennyt kokeileminen on parempi kuin se, ettei uskalla kokeilla ollenkaan. Kokeileminen kasvattaa osaamista. Virheet eivät haittaa. Kaikille tulee virheitä.

Kokeilemisen ja pitkäjänteisyyden seurauksena meille voi tulla lisää myös eilisen kaltaisia huippupäiviä.


Tämäkin blogi on kokeilua ja oppimista.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti