Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliaikaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliaikaisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Hakaniemen kauppahalli - onko väliaikaisratkaisu liiankin hyvä?

Eilen kävelyreittini kulki siten, että pääsin oikaisemaan luontevasti Hakaniementorille pystytetyn väliaikaisen yksikerroksisen paviljonkikauppahallin läpi. En ollut nimittäin aikaisemmin käynyt siellä sisällä. Voi miten eloisa ja "trendikkään urbaani meininki" tuntui olevan kauppahallissa. Lounaspaikat näyttivät olevan täynnä ja iloinen puheensorina täytti valoisan kauppahallin. Eräskin nuori pariskunta, jonka vauva nukkui vaunuissa, näytti syövän höyryävää ja herkullisen näköistä lohikeittoa.

Vaikka parhaillaan peruskorjauksessa oleva vanha kauppahallirakennus on hieno ja perinteikäs, ymmärrän kyllä senkin, että moni kauppahallin yrittäjä saattaisi mieluummin jatkaa yrittämistä väliaikaisessa kauppahallissa. Vanha kauppahalli ei ole kovin valoisa ja varsinkin toiseen kerrokseen ei välttämättä ole helppo saada ohjattua asiakkaita. Voi olla, että peruskorjauksen jälkeen vanhakin kauppahalli on valoisamman oloinen ja vetovoimaisempi.

Väliaikainen kauppahallirakennus vie Hakaniemen torikauppiailta tilaa, mutta voi olla niinkin, että väliaikainen kauppahalli hyödyttää myös torikauppiaita.

Hakaniemen väliaikainen kauppahalli.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi