1) Huolellisempi valmistautuminen kokouksiin
Kokouksen vetäjän tulee valmistautua etänä pidettäviin kehittämiskokouksiin entistä huolellisemmin. Yksi syy tähän on se, että ainakin itse olen kokenut etäkokoukset jotenkin raskaampina. Tämän takia kokouksien tulisi olla normaaleja kokouksia lyhempiä. Jos projektissa on esim. projektipäällikön lisäksi suunnittelijaresurssia, kannattaa pitää vielä ennen varsinaista kokousta lyhyt suunnittelupalaveri, missä mietitään tarkasti kokouksen tavoite ja lisäarvo sekä aikataulutus.
2) Yhden kokouksen sijaan lyhempiä kokouksia useampia
Hieman edelliseen liittyen, kannattaa järjestää useampia lyhempiä kokouksia. Tämä voisi muutenkin olla hyvä, jos esimerkiksi ideoidaan uutta palvelua ei kannattaisi jäädä muutenkaan ensimmäisen kokouksen ideoihin kiinni vaan ottaa ainakin kolme lyhyempää kokousta, joissa ideoidaan ja antaa näin alitajunnallekin aikaa kehitellä kokousten välissä uusia ideoida.
3) Armollisuutta itselle ja muille
Korona-aika voi olla monella tavalla uusia ideoita ja luovuutta lisäävä ja jollekin inspiroivakin, mutta ainakin minulle tämä on kokonaisuudessaan aika raskasta aikaa etäkouluineen ja muineen. Myös projektiryhmän muilla jäsenillä voi olla koronan takia erilaisia paineita. Kannattaa siis olla armollinen itselle ja muille tehtävien ja aikataulunkin suhteen.
4) Projektiryhmäläisen vastuu
Kuten aina muutenkin, projektipäällikön lisäksi muilta projektiryhmän osallistujilta vaaditaan ensinnäkin sitä, että tehdään ennakkoon sovitut tehtävät. Toiseksi kunnioitetaan kaikkien yhteistä aikaa.
Tuotekehitystä tehdään myös korona-aikana. Piirros VK. |
JK
S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi
Mielenkiintoinen postaus ja hyviä huomioita! Olen itsekin selvitellyt paljon asioita liittyen tuotekehitykseen, tosin vain puhtaasta mielenkiinnosta.
VastaaPoistaLöysin tästä hyvää informaatiota muun muassa tältä sivustolta: https://mecaplan.fi/palvelut/tuotekehitys-ja-suunnittelu
Kiitos kommentista. Noilla sivuilla näyttäisi olevan olevan palveluja tekniseen tuotekehitykseen. Se onkin mielenkiintoinen maailma kun yksittäisen tuotteen elinkaari lyhenee ja jos kilpailijoilla on samanlaisia tuotteita.
VastaaPoistaHyvä vinkki tuo lyhyempien kokousten pitäminen, etenkin etätyössä. Meidänkin yrityksessä on käynnissä monenlaisia kehittämisprojekteja. Itse olen kokenut korona-ajan tosiaankin luovuutta lisääväksi, tuotekehitys taitaa ainakin itseni kohdalla olla kannattavaa puuhaa juuri nyt.
VastaaPoistaKiitos kommentista. ...jäin vielä miettimään, kun tänään Hesarissa kirjoitettiin, että etätyöt ovat lisänneet myös ahdistusta, että miten mahdollinen ahdistus näkyy sitten luovuutta vaativassa tuotekehityksessä 🤔
PoistaHyviä vinkkejä, kiitos siitä! Itsekin olen huomannut näin kotitoimistoaikoina, tuon että kokouksiin keskittyminen on hankalampaa, joten niiden pilkkominen pienempiin osiin on hyvä vaihtoehto. Meilläkin on juuri alkamassa muutama isompi projekti ja olen myös pohtinut olisiko hyödyllistä suorittaa jonkunlainen projektitoiminnan sertifikaatti.
VastaaPoistaKiitos kommentista.itse osallistuin hiljattain kolmen tunnin kokoukseen teamsissa ja tauotkin jäi pariin minuuttiin. Olin ihan loppu 😂
VastaaPoista