Neljä tärkeää tuolinjalkaa

Tämän viikon tiistaina vietettiin kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Itsemurha on lopullinen ratkaisu sen tehneelle. Jos läheisen kuolema on aina raskasta, itsemurhan tehneen läheiset kantavat varmasti lopun elämäänsä tätä taakkaa mukana. Kullekin läheiselle, olipa kyseessä äiti, isä, veli, sisko, lapsi tai isovanhempi, tapahtuma jättää syviä jälkiä.

Itsemurhien lopulliset syyt jäävät yksittäisten tapausten kohdalta usein tietämättä. Jotain helpotusta tai ratkaisua itsemurhalla haetaan. Joskus kyse voi olla parantumattomaan ja kivuaaliseen sairauteen ratkaisun hakemista. Turhimmalta tuntuu sellainen itsemurha, joka on seurausta jostain kunniaan tai häpeään liittyvästä epäonnistumisesta. Usein itsemurhan syynä on monen asian solmuun meneminen ja pitkäaikainen hätä ja kärsimys.

En tiedä, onko tämän asian muistamisesta apua sille, joka on jo pitkällä itsemurha-aikeissaan, mutta niin epätoivoisessa tilanteessa olevan kuin vaikkapa avioeroa surevan on hyvä muistaa, että vaikka joku asia on elämässä pielessä, niin jotkut asiat voivat olla silti ihan kunnossa.

Jostain olen lukenut neljästä pöydän- tai tuolinjalasta. Jos yksi jalka heiluu tai katkeaa, muut jalat voivat vielä pitää pöydän pystyssä. Nämä neljä jalkaa ovat:

1) Parisuhde, perhe- ja lähiomaiset (ne, jotka varmasti käyvät katsomassa sinua, jos joudut esim. sairaalaan)
2) Ystävät
3) Työ- ja opiskelu (arjen rakentajat)
4) Harrastukset

Edellisiä neljää jalkaa voi myös arvioida siitä näkökulmasta, onko jokin kohta sellainen, mitä pitäisi vahvistaa. Onko jokin jalka tällä hetkellä liian heikko?

Entä jos jokin jalka puuttuu kokonaan? Eläkkeellä olevan arjen rakentajaksi voivat nousta harrastukset ja muut säännölliset menot, vaikkapa lastenlasten hoitaminen. Työttömänä ollessa isomman merkityksen voivat saada harrastukset. Kullekin jalalle tärkeän asian muodostaa terveys. Jos terveys menee, vaikuttaa se kaikkiin jalkoihin.

Sekin on hyvä yrittää vaikealla hetkellä pitää mielessä, että asiat helpottavat jossakin vaiheessa, jos ei ihan vaivu epätoivoon ja on tarvittaessa rohkeutta pyytää apua, vaikkapa sellaiselta, joka on kokenut samanlaisen elämänhaasteen.

Mieli Suomen Mielenterveys Ry pitää yllä Itsemurhien ehkäisykeskusta.

Ei kai sen ihan näin pitäisi mennä.

JK
S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Näistä viidestä asiasta tiedät olevasi 50-vuotias

Ikääntyminen palvelee ihmisyyttä. Näin ei ajatellut hiljattain 50 vuotta täyttänyt ystäväni, joka piti murheellisena hetkeä, jolloin ikä alkoi alkaa viitosella. Itse en ole vielä 50 vuotta täyttänyt, mutta melko lähellä se hetki on.

Näistä asioista tiedät, että 50 vuotta alkaa olla mittarissa:

1) Urheilua enemmän harrastanut tietää, että 50 ikävuoden nurkilla jokainen päivä ei ole se ihan paras päivä. Tässä iässä ei ole varaa välivuosiin, sillä sieltä ei ole helppo palata. Kuntokin voi kuitenkin säilyä tai jopa parantua, jos jaksaa liikkua, ja jos ei ole ollut nuorempana ihan huippukunnossa. Aktiivisemmankin liikkujan kannattaa kuitenkin muistaa myös levätä.

2) Työelämässä ei 50-vuotiaassa juurikaan nähdä tulevaisuuden potentiaalia, vaikka eläkeikä tuntuu karkaavan ja työvuosia on vielä rutkasti edessä. Tässä iässä pitää pystyä tekemään ammattimaisesti ne tehtävät ja tulokset, joita odotetaan. Toisaalta, jos intoa riittää, uusia suuntiakin voi vielä hakea.

3) Kaverit eivät enää juuri soittele. Ainakin näin miehen ja perheellisen näkökulmasta on haikeaa, että enää ei ole samanlaista sosiaalista pöhinää kuin nuorempana. Aiemmin kaverit soittelivat ja kaikenlaista järjesteltiin. Ehkä kaikilla on elämä tasaantunut niin (hyvässä lykyssä työtä, parisuhde, perhettä), että aika, halu ja voimat eivät vain riitä. Kiva olisi juhlia enemmän, mutta juhlimisen laskua maksaa monta päivää hirveänä väsymyksenä. Ehkä ikääntyvien miesten testosteronitaso on laskenut siten, että enää ei tarvitse "voittavaa" jengiä ympärilleen. Ehkä somesta saa ihan tarpeeksi tietoa kavereiden menoista.

4) Tässä iässä monet ikätoverit ja moni ystävänikin on kokenut jo ainakin isän kuolemisen. Niin ihmisen ytimeen menevää kipua ja kaipuuta on vaikea sanoittaa. Monia muitakin lapsuuden läheisiä ja tärkeitä ihmisiä on jo kuollut. Tätä kautta myös lapsuuden tärkeät paikat voivat nousta uudella tavalla mieleen. Kipu, suru ja murhe kuuluvat tähän elämänvaiheeseen ja minulla on pieni epäilys, että se tulee jossain muodossa jatkumaan tästä eteenpäin. Ehkä läheisten menetykseenkin voi tottua ja oppia. Nämä ensimmäiset harjoitukset ovat melkein liian vaativia.

5) Eläkkeelle jäävät työtoverit eivät enää näytä ollenkaan vanhoilta. Lähinnä ihmetystä herättää, että miten noin nuorekkaat voivat jo jäädä pois työelämästä.

50-vuotiaana elämässä on ilojen lisäksi monenlaista murhetta ja haikeutta, joten ei siis ihme, että ystävänikin koki merkkipäivänään murheellisen hetken. Elämään kuuluu myös murhe... Tosin jossainhan vasta todettiin, että 50 on uusi 40 :-).



Tässä iässä aika juoksee.

Viiskymppinenkin ehtii valloittaa itselle sopivia vuoria.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi