Lehtijutussa Porin prikaatin komentaja eversti Rami Saari mainitsi, että hän haluaa eroon turhista käytännöistä, joilla ei ole koulutuksellisia perusteita. Tuloksiakin on Porissa uudistuksella tullut, kun varusmiespalveluksen peruskoulutuskauden keskeyttäneiden määrä on laskenut. Se, että mahdollisimman moni käy armeijan, sopii myös siihen, että Saari sanoo kuuluvansa vankkumattomiin yleisen asevelvollisuuden kannattajiin.
Pohdin tässä jutussa joitakin lehdessä mainituista uudistuksista. Kävin varusmiespalveluksen Mikkelissä ja Lappeenrannassa vuosina 1989 - 90. Nyt kumpikin varuskunta on jo lakkautettu. Itselleni ja omissa ystäväpiireissäni oli tuolloin itsestään selvää, että armeijaan mennään eikä sitä kyseenalaistettu. Ehkä ajattelen nyt armeijasta niin, että armeija ja uskottava puolustus on hyvä olla. Ainakaan minä en nuorena miehenä huomannut samanlaista levottomuutta Suomen turvallisuudesta kuin tällä hetkellä. Ehkä mielessä pyöri silloin ihan muut ajatukset kuin nyt.
Huomion kiinnittäminen ensimmäiseen päivään
Kieltämättä ensimmäinen päivä armeijassa on erityinen. Sitä voi verrata sisäoppilaitokseen tai jonkinlaiseen vankilaan, jonne tulet yhtäkkiä tuiki tuntemattomien kanssa ja joudutte asumaan samassa tuvassa 24/7. Toisten määrittämä aikataulu ohjaa päivän ja viikon kulkua. Alussa kouluttajien kannustavat sanat ja huumorikin voivat laukaista ja katkaista kielteisiä ajatuksia siitä, että "mihin helvettiin tässä on tultu".
Tuen tarpeessa olevat pitää tunnistaa heti alussa
Saaren mukaan tukea tarvitsevat alokkaat pitää tunnistaa heti palvelusajan alussa. Jutussa mainitaan, että niillä alokkailla, joilla on vähän onnistumisia elämässä, keskeytyskynnys on matalampi. Näen, että armeija voi tarjota onnistumisen kokemuksia monelle miehelle ja nykyään naisellekin ja vahvistaa näin elämänhallintaa. Armeija luo myös hyvät puitteet ystävystyä ja näin vähentää yksinäisyyttä. Tästä näkökulmasta se uudistus, että varusmiesjohtajat majoittuvat varusmiesten kanssa samaan tupaan, voi olla hyvä juttu. Hyvä varusmiesjohtaja pystyy kouluttajien ohella kiinnittämään huomiota myös ryhmän dynamiikkaan ja siihen, ettei kukaan jää yksin ja ettei ketään kiusata.
Vapaa-ajan ja palvelusajan selkeä erottaminen
Yhtenä uudistuksena on vapaa-ajan ja palvelusajan selkeämpi erottaminen. Vapaa-aikana voi olla rennommin ja älypuhelimella voi olla läheisiin helposti yhteydessä. Oma siviilielämä säilyy, vaikkapa somen välityksellä. Omana varusmiesaikana oli muistaakseni joitakin puhelinkoppeja, joista pääsi soittamaan läheisille.
Mikä sitten oli parasta armeijassa. Olihan se mielenkiintoinen kokemus ja monia muistoja jäi. Oma tupa, ryhmä ja komppania tulivat tutuiksi ja armeijassa syntyi ystävyyssuhteitakin, vaikkei niistä mikään kantanut tänne 30 vuoden taakse. Lämpimiä muistoja heistä kuitenkin riittää. Ensimmäisen päivän shokki on vieläkin mielessä.
Hyvänä muistona ovat myös persoonalliset kouluttajat. Yksi vääpeli kantoi marssilla useamman väsyneen varusmiehen reppuja. Kiva oli myös jonkun ajan jälkeen tajuta, kuinka varuskunnan yhden pelottavan kapteenin karjunnassa ja komennuksessa oli sittenkin aina pieni pilke silmäkulmassa. Jäistä maata pystyikin kaivamaan, kun vain kaivoi ja kaivoi. Jälkimaku armeijasta on myönteinen ja humoristinen. Huonointa oli ikävä tyttöystävää ja viikonloput armeijassa.
 |
| Rennosti intissä. |
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti