Mitä minä oikein ajattelen

Varsinkin lasten kännykän käytön rajaamisesta joudutaan monessa perheessä käymään jatkuvaa keskustelua ja riitojakin voi syntyä. Välillä päätetään ryhdistäytyä ja tehdään sisäistä valvontaa pelisääntöjen suhteen, kunnes linjaukset taas hämärtyvät. Samalla lailla aikuisetkin saattavat miettiä omia kännykänkäyttötapojaan. Vanhempien oma kännykän käyttö on tietty mallina myös lapsille.

Hiljattain jäin miettimään, että miten kävisi, jos välillä vaan olisi ja kuuntelisi, millaisia ainutlaatuisia ajatuksia ja mietteitä päässä pyörisi, jos ei keskittyisikään someen, kännykän pläräilyyn tai esimerkiksi musiikin kuuntelemiseen tilanteessa, jossa se on nykyään luonnollista(?). Samalla voisi tutustua itseen ja omiin ajatuksiin paremmin. Voihan se olla niin, että aika kuluu hitaammin tai mieleen voi tulla myös ikäviä ja surullisia ajatuksia ja tuntemuksia. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että tunteet eivät ole pysyviä vaan ne tulevat ja menevät. 

Ja kun panee merkille omaa ajattelua, niin eihän sitä tiedä, vaikka joku päässä pyörivä ajatus voisi olla sellainen, jonka avulla voi parantaa palveluja tai keksiä jopa uusia palveluja. Ennen kaikkea voi olla mielenkiintoista panna merkille se, millaisia ajatuksia tulee mieleen ja mitä omassa päässä oikein pyörii. :-)

Tasapainoilua - Muraali - Kontulankaari 11.

JK

S-posti: juha.kesanen@selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter: @Juhake

www.selede.fi

Huumoria ja positiivista virettä peliin (korona-blogi 8)

No ehkä otsikkoon liittyy pieni haaste, koska tällä hetkellä on käytössä laaja maskisuositus eli maskin takaa ei oikein hymy näy. Sen sijaan positiivistä asennetta tarvitaan paljon juuri nyt, koska  korona alkaa syömään helposti turnauskestävyyttä. Monella työpaikalla ja myös kotona koronan jatkuminen voi vaikuttaa tunneilmapiirin kiristymiseen ja siihen, että hymy hyytyy. Olen kuullut, että sellaisissakin työyhteisössä, jossa on ollut hyvä ilmapiiri, on voinut tulla riitoja, jostain ihan pienistäkin asioista.

Nyt on siis hyvä aika yrittää löytää positiivisia asioita ja onnistumisia esille ehkä tarvitaan myös päivän vitsejä ja tyhjällekin nauramista. Kaikin keinoin tulisi luoda jonkinlaisia positiivisia tunnetiloja. Hyvässä Positiivisen psykologian voima -kirjassa (PS-kustannus, 2015) Lotta Uusitalo-Malmivaara kirjoittaa (s.21): "Positiivisilla tunnetiloilla on kiistaton yhteys laajempaan hyvinvointiin, onnistumiseen ja saavuttamiseen, fyysiseen terveyteen, havaintokykyyn, muistamiseen, oppimimiseen ja - mikä jännittävintä - jopa geenien ilmenemiseen."

Hymyily parantaa sekä omaa että muiden oloa.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook /Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Neljä tärkeää tuolinjalkaa

Tämän viikon tiistaina vietettiin kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Itsemurha on lopullinen ratkaisu sen tehneelle. Jos läheisen kuolema on aina raskasta, itsemurhan tehneen läheiset kantavat varmasti lopun elämäänsä tätä taakkaa mukana. Kullekin läheiselle, olipa kyseessä äiti, isä, veli, sisko, lapsi tai isovanhempi, tapahtuma jättää syviä jälkiä.

Itsemurhien lopulliset syyt jäävät yksittäisten tapausten kohdalta usein tietämättä. Jotain helpotusta tai ratkaisua itsemurhalla haetaan. Joskus kyse voi olla parantumattomaan ja kivuaaliseen sairauteen ratkaisun hakemista. Turhimmalta tuntuu sellainen itsemurha, joka on seurausta jostain kunniaan tai häpeään liittyvästä epäonnistumisesta. Usein itsemurhan syynä on monen asian solmuun meneminen ja pitkäaikainen hätä ja kärsimys.

En tiedä, onko tämän asian muistamisesta apua sille, joka on jo pitkällä itsemurha-aikeissaan, mutta niin epätoivoisessa tilanteessa olevan kuin vaikkapa avioeroa surevan on hyvä muistaa, että vaikka joku asia on elämässä pielessä, niin jotkut asiat voivat olla silti ihan kunnossa.

Jostain olen lukenut neljästä pöydän- tai tuolinjalasta. Jos yksi jalka heiluu tai katkeaa, muut jalat voivat vielä pitää pöydän pystyssä. Nämä neljä jalkaa ovat:

1) Parisuhde, perhe- ja lähiomaiset (ne, jotka varmasti käyvät katsomassa sinua, jos joudut esim. sairaalaan)
2) Ystävät
3) Työ- ja opiskelu (arjen rakentajat)
4) Harrastukset

Edellisiä neljää jalkaa voi myös arvioida siitä näkökulmasta, onko jokin kohta sellainen, mitä pitäisi vahvistaa. Onko jokin jalka tällä hetkellä liian heikko?

Entä jos jokin jalka puuttuu kokonaan? Eläkkeellä olevan arjen rakentajaksi voivat nousta harrastukset ja muut säännölliset menot, vaikkapa lastenlasten hoitaminen. Työttömänä ollessa isomman merkityksen voivat saada harrastukset. Kullekin jalalle tärkeän asian muodostaa terveys. Jos terveys menee, vaikuttaa se kaikkiin jalkoihin.

Sekin on hyvä yrittää vaikealla hetkellä pitää mielessä, että asiat helpottavat jossakin vaiheessa, jos ei ihan vaivu epätoivoon ja on tarvittaessa rohkeutta pyytää apua, vaikkapa sellaiselta, joka on kokenut samanlaisen elämänhaasteen.

Mieli Suomen Mielenterveys Ry pitää yllä Itsemurhien ehkäisykeskusta.

Ei kai sen ihan näin pitäisi mennä.

JK
S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Näistä viidestä asiasta tiedät olevasi 50-vuotias

Ikääntyminen palvelee ihmisyyttä. Näin ei ajatellut hiljattain 50 vuotta täyttänyt ystäväni, joka piti murheellisena hetkeä, jolloin ikä alkoi alkaa viitosella. Itse en ole vielä 50 vuotta täyttänyt, mutta melko lähellä se hetki on.

Näistä asioista tiedät, että 50 vuotta alkaa olla mittarissa:

1) Urheilua enemmän harrastanut tietää, että 50 ikävuoden nurkilla jokainen päivä ei ole se ihan paras päivä. Tässä iässä ei ole varaa välivuosiin, sillä sieltä ei ole helppo palata. Kuntokin voi kuitenkin säilyä tai jopa parantua, jos jaksaa liikkua, ja jos ei ole ollut nuorempana ihan huippukunnossa. Aktiivisemmankin liikkujan kannattaa kuitenkin muistaa myös levätä.

2) Työelämässä ei 50-vuotiaassa juurikaan nähdä tulevaisuuden potentiaalia, vaikka eläkeikä tuntuu karkaavan ja työvuosia on vielä rutkasti edessä. Tässä iässä pitää pystyä tekemään ammattimaisesti ne tehtävät ja tulokset, joita odotetaan. Toisaalta, jos intoa riittää, uusia suuntiakin voi vielä hakea.

3) Kaverit eivät enää juuri soittele. Ainakin näin miehen ja perheellisen näkökulmasta on haikeaa, että enää ei ole samanlaista sosiaalista pöhinää kuin nuorempana. Aiemmin kaverit soittelivat ja kaikenlaista järjesteltiin. Ehkä kaikilla on elämä tasaantunut niin (hyvässä lykyssä työtä, parisuhde, perhettä), että aika, halu ja voimat eivät vain riitä. Kiva olisi juhlia enemmän, mutta juhlimisen laskua maksaa monta päivää hirveänä väsymyksenä. Ehkä ikääntyvien miesten testosteronitaso on laskenut siten, että enää ei tarvitse "voittavaa" jengiä ympärilleen. Ehkä somesta saa ihan tarpeeksi tietoa kavereiden menoista.

4) Tässä iässä monet ikätoverit ja moni ystävänikin on kokenut jo ainakin isän kuolemisen. Niin ihmisen ytimeen menevää kipua ja kaipuuta on vaikea sanoittaa. Monia muitakin lapsuuden läheisiä ja tärkeitä ihmisiä on jo kuollut. Tätä kautta myös lapsuuden tärkeät paikat voivat nousta uudella tavalla mieleen. Kipu, suru ja murhe kuuluvat tähän elämänvaiheeseen ja minulla on pieni epäilys, että se tulee jossain muodossa jatkumaan tästä eteenpäin. Ehkä läheisten menetykseenkin voi tottua ja oppia. Nämä ensimmäiset harjoitukset ovat melkein liian vaativia.

5) Eläkkeelle jäävät työtoverit eivät enää näytä ollenkaan vanhoilta. Lähinnä ihmetystä herättää, että miten noin nuorekkaat voivat jo jäädä pois työelämästä.

50-vuotiaana elämässä on ilojen lisäksi monenlaista murhetta ja haikeutta, joten ei siis ihme, että ystävänikin koki merkkipäivänään murheellisen hetken. Elämään kuuluu myös murhe... Tosin jossainhan vasta todettiin, että 50 on uusi 40 :-).



Tässä iässä aika juoksee.

Viiskymppinenkin ehtii valloittaa itselle sopivia vuoria.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Suvussamme on melkein Miss maailma

Moni tuttuni on joutunut sukututkimuksen pauloihin ja olen sitä jossakin suhteessa tehnyt itsekin (ks. Isoisä ilmestyi valokuviin).

Ehkä sukututkimus liittyy osaltaan keski-ikään ja siihen, että tutkimalla omaa sukua sijoittaa itsensä myös sukupolvien ketjuun, tiettyihin paikkoihin ja alueisiin. Sukututkimukset tuottavat palasia kysymyksiin, kuka minä olen ja mistä minä tulen. Esimerkiksi omaa juuriini liittyvää alueidentiteettiä määrittää se, että olen viimeiset parikymmentä vuotta asunut Helsingissä ja toisaalta minun juureni ovat Savossa. Olen kutsunut itseäni Itä-Helsingin savolaiseksi. 

Sain hiljattain käteeni varsin ison sukututkimuskirjan isänäidin puolelta. Sitä oli kiva lukea ja löysin sukutaulusta tietenkin myös itseni. Kirjasta teki kivan, että siellä oli sukutaulujen lisäksi myös juttuja suvusta ja sen vaiheista. Harmitti, kun en itse tullut aikoinani laittaneeksi tarkemmin kirjaa varten tietoja, kun sukututkijat niitä pyysivät.

Kyseisessä sukututkimuksessa kootaan hienosti oman sukumme tarinaa. Mieleen jäi myös se itsetuntoa hivelevä kohta, että tässä sukuhaarassani on myös miss Suomi vuodelta 1976. Ja tietysti hän olisi voittanut myös Miss maailma -tittelin, ellei vuonna 1975 Anne Pohtamoa olisi valittu Miss maailmaksi. Sukututkimuskirjan mukaan miss maailmaa ei valita samasta maasta kahtena vuotena peräkkäin.

Ja kappas, kun katsoin tarkemmin itseäni peilistä, erotin nuo sukumme ajattoman kauniit piirteet kasvoissani ;-).

Sukupuu ja sen juuret.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Oli se Jarna kova jätkä

Jarna eli jääkiekkoilija Marko Jantunen on kova jätkä. Jantunen oli hyvä ja lahjakas jääkiekkoilija ja onhan hän vielä 45-vuotiaanakin hyvä pelaaja, kun pystyy edelleen pelaamaan 2-divisioonassa.

Mielestäni Jantusen kovin temppu on ollut kertoa oma tarinansa kirjassa Läpi Helvetin (Otava 2016). Se on kertomus päihderiippuvaisesta isästä, puolisosta ja meidän monen tuntemasta jääkiekkoilijasta.

Olen aiemmin kirjoittanut blogissani (ks. Sinä inspiroit) siitä, että ihmisten osaamisen, taidot ja koko elämisen voi hyvinkin nähdä yhteisenä omaisuutena. Nimittäin meidän jokaisen osaaminen syntyy, lahjakkuus jalostuu ja elämä perustuu muiden ihmisten rakentamalle pohjalle. Kenenkään taidot ja lahjakkuus eivät synny tai jalostu ilman meitä muita. Meistä ei tule meitä ilman muita.

Samalla lailla jokaisen ihmisen elämän karikot ja tappiot voidaan nähdä ainakin osittain yhteisenä kokemuksena ja omaisuutena. Suomessa on esimerkiksi noin miljoona ihmistä, joilla on läheinen yhteys päihdeongelmiin (ks. Sokka irti vai ei sittenkään). Päihdeongelmat ovat osa meidän yhteistä omaisuuttamme ja kulttuuriamme.

Jantunen on kova jätkä, kun on uskaltanut ja halunnut kertoa oman tarinansa. Jantunen haluaa myös auttaa muita päihderiippuvaisia ongelman voittamisessa. Se on rohkeutta ja kovan jätkän merkki.

Erilaisia elämän tappioita, jotka luovat alakuloa ja masennusta on monella. Silti nämä tappiot ja taakat ovat myös meidän kaikkien yhteistä omaisuutta. 

Menneiden murehtimiselle on varmasti aikansa ja paikkansa. Huonollakin tarinalla - huonolla elämällä - on arvoa. Se voi auttaa jotain toista, vaikkapa vertaista, selviämään elämässä eteenpäin. Jonkun pitää vain uskaltaa kertoa.

Läpi helvetin. Marko Jantusen Tarina. Kirjoittanut Marko Lempinen. Otava 2016.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Norjalaisia parisuhdevinkkejä

Yle on tehnyt mielestäni oivan palveluksen esittämällä kesällä norjalaista Onnistuuko avioliitto? -sarjaa. Sarjan jaksoja löytyy edelleen Yle Areenasta.

Onnistuuko avioliitto? -ohjelman ideana on, että ohjelmaan osallistuessaan pariskunnat saavat psykologin ja parisuhdeasiantuntijan arviot persoonallisuuksien yhteensopivuuksista, pariskunnan yhteistoiminnasta sekä lopuksi arvion siitä, millaiset onnistumisen mahdollisuudet tulevalla avioliitolla on. Vihreä kortti kertoo, että hyvältä näyttää. Keltainen kertoo, että pieniä riskejä on ja punainen viestii siitä, että parilla on edessä isoja haasteita.

Ohjelman alussa pariskunnat tekevät persoonallisuustestit. Testin jälkeen pariskunnat laitetaan tekemään erilaisia yhteistoimintaa vaativia tehtäviä. Esimerkiksi yhdessä jaksossa pariskunnalla oli vuorokauden ajan hoidossaan leikkivauva, joka herätti ja vaati huomiota myös yöllä. Yhdessä jaksossa pariskunta leipoi ison täytekakun ja teki pitkän kävelyretken autiotuvalle.

Näissä välillä melko vaativissakin tehtävissä tuli hyvin näkyviin pariskuntien persoonallisuuspiirteisiin ja yhteistoimintaan liittyviä asioita ja hankauksiakin. Miten käyttäydytään painetilanteissa, kuka päättää mitä ja miten tehdään, kuka kantaa vastuuta mistäkin asiasta ja kuka vetäytyy.

Yleisenä kehitysideana monelle pariskunnalle on ollut se, että taakka, vaikkapa vastuunkantaminen eri asioista on epätasapainossa ja se saattaa pitkän päälle kärjistää rooleja ja lisätä liiaksi toisen osapuolen taakkaa. Virheiden sattuessa anteeksi pyytäminen ja hyvittäminen ovat tärkeitä. Riidat voivat alkaa ja kasvaa pienistäkin asioista - sanonnasta tai ilmeestä.

Jos parisuhde ei ole patologisesti huono (alkoholi, huumeet, väkivalta, kaltoinkohtelu, syvä epäluottamus), tätä ohjelmaa katsomalla voi hyvinkin saada eväitä parempaan parisuhteeseen - oppia paljon itsestä, toisesta ja parisuhteesta.

Saa nähdä tuleeko tämä ohjelmaformaatti myös suomenkielisenä. Ainakin minä voisin sitä mieluusti katsoa.

Rakkauden pitkospuut.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Sokka irti vai ei sittenkään

Teen parhaillaan taustaselvitystä liittyen vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden voimaan. Sattumaa tai ei, mutta nappasin kirjastosta poistettujen kirjojen hyllystä mukaani Raimo O. Kojon 1998 julkaistun kirjan Eroon viinasta. Uudenlaisia näkemyksiä alkoholismista ja siihen suhtautumisesta (Otava, s. 416). Ajattelin, että silmäilen sen nopeasti, mutta siitä tuli voimakas lukuelämys.

Huhhuh. Kojo kirjoittaa avoimesti omasta alkoholismistaan ja siitä toipumisesta. En ole moista kuvausta ennen lukenutkaan. Hän kuvaa tarkasti kuinka alkoholin käyttö lisääntyi ja juomaputket pitenivät.

Surullisen kuvan hän maalaa perhe-elämästään. Hän juopotteli oven takana omassa sotkuisessa huoneessaan. Muu perhe, vaimo ja kaksi tytärtä, eli muissa huoneissa. Yhä useammin hänen juomaputkensa päättyi sairaalaan, kunnes hän raitistui. Kojo kuvaa hyvin, kuinka alkoholi sairastutti koko perheen. Myös puoliso ja lapset tarvitsivat apua.

Raitistumisen polulla Kojo löysi myös AA-ryhmän ja se auttoi häntä raittiissa elämässä. AA:n tunnistaa moni ainakin nimeltä. Kojon kirjan inspiroimana tutustuin siihen paremmin. Kyseessähän on aivan uskomaton järjestö.

Alcoholics Anonymous on Suomessa Nimettömät Alkoholistit. AA on "vapaaehtoinen,

maailmanlaajuinen naisten ja miesten toveriseura, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa voidakseen ratkaista yhteisen ongelmansa sekä saavuttaa pysyvä raittius.
• Ainoa päämäärä on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius.
• Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa juominen.
• AA:ssa ei ole pääsy- tai jäsenmaksuja."

Suomenkielisiä AA-ryhmiä järjestetään viikoittain 700 ja niissä käy yhteensä noin 8 000 jäsentä. Toiminnasta ei kerätä tarkkoja osallistujatietoja, joten jäsenmäärä on arvio. Vertaistuki saattaa olla alkoholistille parasta "palvelua" päihdeongelman voittamiseksi. 

Osallistujien sitoutuminen toimintaan on ainutlaatuista.  Koko toimintaa rahoitetaan AA-ryhmiin osallistuvien vapaaehtoisilla maksuilla. AA ei myöskään ota vastaan lahjoituksia tai hae avustuksia AA:n ulkopuolisilta tahoilta. Ryhmien vetäjille ei makseta palkkioita. AA:n nimettömyyttä kuvaa hyvin se, että AA:n nettisivuilta ei löydy yhdenkään AA-laisen nimeä. Edelliset osoittavat näinä aikoina vahvoja periaatteita.

Alkoholin suurkuluttajia arvellaan olevan Suomessa noin 500 000 ja huonosti voivia läheisiä on moninkertainen määrä (ks. Terveyskirjasto), joten ihan pienestä ongelmasta ei ole kyse.

Mikäli Kojon kirjaa on uskominen alkoholistina tai alkoholistin lähellä eläminen on yhtä helvettiä.

Tiukkaa tekstiä ja ytimekäs nimi.


JK
juha.kesanen@selede.fi

Anna uudenvuodenlupaus kaverin kanssa

Uudenvuodenlupaukset ovat monesti yhden miehen tai naisen lupauksia. Mitä jos löytyisikin kaveri, kenen kanssa mennä kohti uudenvuoden tavoitetta. Kaverin tuki voisi auttaa tavoitteen toteutumisessa. Tavoitteeseen pääsyä voisi myös yhdessä juhlistaa.

Tavoitteita asettaessa kannattaa miettiä tavoitteiden vaikutuksia itselle. Tietysti tavoitteen toteutumisen pitää olla itselle tärkeä ja myönteinen. Esimerkiksi kuntoilun aloittaminen tuottaa itselle hyvää nyt ja tulevaisuudessa.

Tavoitetta kannattaa miettiä myös läheisten näkökulmasta. Vaikka tavoite voi olla itselle tärkeä, voi tavoitteen saavuttaminen vaatia kohtuuttomia läheisiltä. Vaikka haluaisin kiivetä Mount Everestille, tämä tavoite on monessa mielessä kohtuuton läheisilleni. Puoliso joutuisi hoitamaan lapset monta kuukautta yksin. Riskinä on myös se, että lapset saattaisivat jopa menettää isänsä.

Uudenvuoden tavoitetta voi konkretisoida grow-mallin* avulla. Ensin määritellään tavoite (goal). Toiseksi arvioidaan nykytilanne (reality) ja kolmanneksi mietitään mahdollisia esteitä (obstacles), joita voi olla tavoitteen saavuttamisen tiellä. Neljänneksi pohditaan vaihtoehtoja (options), joilla päästään esteiden ohi. Viidenneksi määritellään ne teot (way ahead), joilla tavoitteeseen käytännössä päästään.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!


*Luin Grow-mallista Matti Alahuhdan Johtajuus. Kirkas suunta ja ihmisten voima -kirjasta. Lue kirjaa käsittelevä blogiteksti täältä.

Olipa tavoite mikä tahansa, sitä kohti olisi parempi mennä kaverin kanssa.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Pikku kakkosta ja kakkosolutta

Kuulin jutun vanhemmasta, jolla on tapana laittaa lapset katsomaan Pikku kakkosta. Sitten hän avasi itselleen kakkosoluen ja nautiskeli sitä samalla kun hän valmisteli perheelleen päivällistä.

Yleisradion TV kahden Pikku kakkonen on tullut televisiosta jo lähes neljäkymmentä vuotta. Ensimmäinen Pikku kakkonen tuli nimittäin televisiosta jo tammikuussa 1977. Itsekin muistan katselleeni sitä pikkupoikana ja hyvä se oli jo silloin. Silloin ei tosin ollut mainoskanavia, yleareenoita tai netflixejä määrättömine tarjontoineen.

Pikku kakkonen on luotettava palvelu lapsiperheille. Se tarjoaa taktisen lepotauon myös vanhemmille kiireisen päivän jälkeen. Sen ohjelmisto on luotettavaa ja turvallista - ammattitaitoisesti ja viisaasti valittu ohjelmisto rauhoittaa usein myös vilkkaammat lapset.  Ohjelman vetäjiksi löytyy vuosi toisensa jälkeen mukavasti lapsille puhuvia naisia ja miehiä. Mukavaa on myös se, ettei Ylen kanavilla ole lapsille suunniteltuja mainoksiakaan, koska rahoittajina ovat veronmaksajat eli me.

No, jos nyt jotain hieman pelottavaa Pikku kakkosesta hakemalla hakee, niin Tuttiritarissa vilahteleva Robin Huttunen on ollut yhdelle lapsistamme hieman pelottava, Muumeissa on joskus ollut jännittäviä kohtauksia ja ilmeisesti uusimmassa Maltin ja Valtin joulukalenterissakin on joku kohta ollut hieman jännä. No näistäkin on selvitty ilman suurempia traumoja.

Pikku kakkosta voi pitää jopa varhaiskasvatuksena, jos ei jo ihan ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä. Se on monelle suomalaiselle osa lapsuutta. Kiitos Ylelle siitä.

Pikku kakkosen -logo. Kuvakaappaus täältä.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Hurjan suosittu perhekahvila

Onpa kuhinaa!

Näin voi todeta, jos saapuu torstaiaamuna Helsingin kaupungin leikkipuisto Viikkariin. Leikkipuisto on monesti lähes täynnä lapsia ja vanhempia, jotka ovat tulleet Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Viikin paikallisyhdistyksen järjestämään perhekahvilaan.

MLL käyttää perhekahvilan pitämiseen leikkipuiston tiloja ja samalla tuottaa leikkipuistoon  pikkulapsiperheille sopivia palveluja ja tekee koko hienoa leikkipuistotoimintaa perheille tutuksi. Leikkipuiston henkilökunta tuottaa samaan aikaan perhekahvilan kanssa muita palveluja kuten lapsille leikkitoiminnan kerhoja.

Perhekahvilan palvelukonsepti on yksinkertainen. Perhekahvilan pitäjät laittavat joka torstai pöydän koreaksi klo 10 ja kahvilasta voi ostaa edulliseen hintaa leipiä, pullaa, mehua, teetä ja kahvia. Lapset leikkivät, vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja juttelevat keskenään.

Toisinaan perhekahvilassa on myös alustajia, kuten viime viikolla ollut ravintoterapeutti.

Perhekahvila loppuu klo 12. Toki leikkipuiston sisätiloja saa käyttää heti sen auettua ja tiloja voi käyttää perhekahvilan jälkeenkin.

Perhekahvilaa mainostetaan Facebookissa ja leikkipuiston seinällä olevassa leikkipuiston viikko-ohjelmassa. Olen kuullut, että Viikkarin perhekahvilaan tullaan muualtakin päin Helsinkiä.

Hienoa, että muutamat vapaaehtoiset äidit jaksavat pyörittää näin hyvää perhekahvilaa omat lapset jaloissa pyörien ja varsin isolle kävijämäärälle. Välillä pelkkiä vanhempia on varmaan 30 ellei enemmänkin. Iso kiitos näille äideille!

Nam. Perhekahvilan pöytä koreana välillä väsyneille äideille ja isille.

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.