Perusjuttuja jaksamisesta

Jotta jaksaa palvella hyvin on palvelijan pidettävä itsestään huolta. Kuuntelin viime viikolla Hintsa Performancesta Pekka Pohjakallion esitystä hyvinvoinnista. Muutamana päällimmäisenä asiana jäi mieleen nukkuminen ja kasvisten syöminen. Ainakin ruuhkavuosia elävien elämässä unen määrä voi jäädä liian vähäiseksi. Pitäisi pystyä nukkumaan ainakin kahdeksan tuntia, jotta aivot ja kehokin ehtivät palautua ja että ne toimivat optimaalisesti. Myös pienikin annos alkoholia, taisi olla kaksi lasillista, vaikuttaa jo unta heikentävästi. Toiseksi jäi mieleen kasvisten syömisen tärkeys. Pohjakallion mukaan pitäisi syödä erivärisiä kasviksia ja hedelmiä kahdeksan nyrkillistä päivästä.

Tämän viikon maanantaina 11.2.2019 oli mielenkiintoinen juttu Helsingin Sanomissa myös liikunnasta. Jutun mukaan pitää liikkua, jotta säilymme hengissä. Liikunta vapauttaa endorfiineja, jotka ovat luonnollisia kipulääkkeitä ja nostavat mielialaa. Näyttöä alkaa olla siitäkin, että kestävyysliikunta vähentää kroonista tulehdusta, joka on riskitekijä sydän ja verisuonitaudeille. Jutun mukaan liikunta vähentää altistusta diabetekselle ja vähentää syöpien riskiä. Meidän pitäisi kävellä noin 13 000 askelta päivässä, alkaa harrastaa viimeistään viisikymppisenä voimailua ja muistaa kehittää nopeusvoimaakin. Nykyisin monessa älypuhelimessa on askelmittari, joten ainakin askelten seuraaminen käy helposti.

Tällaisten perusjuttujen toteuttaminen voi auttaa jaksamaan paremmin ja samalla auttaa tuottamaan parempia palveluja.

Peace & love!

JK
juha.kesanen(at)hel.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

110 metrin hissimatka

Elokuussa kävimme perheen kanssa Lohjalla ja samalla kävimme myös Tytyrin elämyskaivoksessa. Syvemmältä kaivoksesta Nordkalk louhii edelleen kalkkikiveä. Samassa kompleksissa toimii myös Koneen hissien tuotekehitysyksikkö.

Olimme katsoneet netistä, että opastettu kierros oli tiettyyn aikaan, mutta paikan päällä selvisi, että kyseinen opastuskierros olikin lapsille suunnattu peikkotyyppinen seikkailukierros. Olimme hieman pettyneitä, koska ajattelimme, että lapsemme voisivat olla enemmän kiinnostuneita ihan oikeasta kaivoskierroksesta. Päädyimme kuitenkin lähtemään peikkoseikkailuun ja mukavahan sekin oli. Perheemme lisäksi kierrokselle osallistui ainoastaan yksi muu seurue yhden lapsen kanssa. Tiedollinen puoli järjestyi, kun yksi peikkoretken roolihahmoista kertoi meille aikuisille faktoja kaivoksesta, mikä oli mukava juttu meidän aikuistenkin kannalta.

Jäin kuitenkin miettimään, miksei lapsille voisi olla mieluummin ihan kaivamiseen liittyvää mainariretkeä hakkuineen ja varusteineen? Samoin kuin paloasemistakin tekee lapsille kiehtovan juuri oikeat autot ja välineet, samanlaista kiinnostusta luulisi herättävän myös kaivostoiminta.

Hissimatka 110 metrin syvyyteen Koneen uudella hissillä, kiertely kaivoskäytävillä ja vierestä sujahtanut kaivoslepakko jäivät mieleen. Kiva oli käydä istumassa kaivoskäytävillä olleissa vanhoissa työkoneissa ja miettiä millaista oli aiemmin työskennellä pölyisessä kaivoksessa ja millaista työ olisi nyt. Miten sitä tottuisi työskentelemään päivänvalon ulottumattomissa - alkaisiko mieli huutaa apua, että päästäkää minut päivänvaloon. 

Kaivomiesten lamput.

Hissillä syvyyteen. Kuva otettu Tytyrin kaivomuseossa.

JK
juha.kesanen (at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Ville Viikinki liikutti aikuistakin

Kävimme laivalla lomamatkalla Tallinnassa. Paluumatkalla lapsia viihdytti Viking Linen maskotti eli Ville Viikinki -kissa.

Ville Viikinki on tietysti ollut pienille lapsille mukava hahmo aina, mutta nyt tämän hahmon sisällä oli erityisen taitava työntekijä. Veikkaisin liikkumistyylistä hahmon sisällä olleen naisen. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka taitavasti, lämpimästi ja varmoin ottein hän otti esityksen jälkeen pienetkin lapset syliinsä.

Helle tai perhematkailun aiheuttaman väsymys vaikutti minuun siten, että koin ihan liikutuksen tunteita, kun katselin lasten jonottavan Ville Viikingin syliin. Ymmärsin paremmin niitäkin, jotka ovat käyneet äiti-Amman halauksessa. Lapsille Villen halaus oli varmasti tärkeä kokemus ja ehkä minullekin olisi ollut tarpeen Ville-kissan pehmeä halaus.

Ville Viikinki


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.sedele.fi

Näistä viidestä asiasta tiedät olevasi 50-vuotias

Ikääntyminen palvelee ihmisyyttä. Näin ei ajatellut hiljattain 50 vuotta täyttänyt ystäväni, joka piti murheellisena hetkeä, jolloin ikä alkoi alkaa viitosella. Itse en ole vielä 50 vuotta täyttänyt, mutta melko lähellä se hetki on.

Näistä asioista tiedät, että 50 vuotta alkaa olla mittarissa:

1) Urheilua enemmän harrastanut tietää, että 50 ikävuoden nurkilla jokainen päivä ei ole se ihan paras päivä. Tässä iässä ei ole varaa välivuosiin, sillä sieltä ei ole helppo palata. Kuntokin voi kuitenkin säilyä tai jopa parantua, jos jaksaa liikkua, ja jos ei ole ollut nuorempana ihan huippukunnossa. Aktiivisemmankin liikkujan kannattaa kuitenkin muistaa myös levätä.

2) Työelämässä ei 50-vuotiaassa juurikaan nähdä tulevaisuuden potentiaalia, vaikka eläkeikä tuntuu karkaavan ja työvuosia on vielä rutkasti edessä. Tässä iässä pitää pystyä tekemään ammattimaisesti ne tehtävät ja tulokset, joita odotetaan. Toisaalta, jos intoa riittää, uusia suuntiakin voi vielä hakea.

3) Kaverit eivät enää juuri soittele. Ainakin näin miehen ja perheellisen näkökulmasta on haikeaa, että enää ei ole samanlaista sosiaalista pöhinää kuin nuorempana. Aiemmin kaverit soittelivat ja kaikenlaista järjesteltiin. Ehkä kaikilla on elämä tasaantunut niin (hyvässä lykyssä työtä, parisuhde, perhettä), että aika, halu ja voimat eivät vain riitä. Kiva olisi juhlia enemmän, mutta juhlimisen laskua maksaa monta päivää hirveänä väsymyksenä. Ehkä ikääntyvien miesten testosteronitaso on laskenut siten, että enää ei tarvitse "voittavaa" jengiä ympärilleen. Ehkä somesta saa ihan tarpeeksi tietoa kavereiden menoista.

4) Tässä iässä monet ikätoverit ja moni ystävänikin on kokenut jo ainakin isän kuolemisen. Niin ihmisen ytimeen menevää kipua ja kaipuuta on vaikea sanoittaa. Monia muitakin lapsuuden läheisiä ja tärkeitä ihmisiä on jo kuollut. Tätä kautta myös lapsuuden tärkeät paikat voivat nousta uudella tavalla mieleen. Kipu, suru ja murhe kuuluvat tähän elämänvaiheeseen ja minulla on pieni epäilys, että se tulee jossain muodossa jatkumaan tästä eteenpäin. Ehkä läheisten menetykseenkin voi tottua ja oppia. Nämä ensimmäiset harjoitukset ovat melkein liian vaativia.

5) Eläkkeelle jäävät työtoverit eivät enää näytä ollenkaan vanhoilta. Lähinnä ihmetystä herättää, että miten noin nuorekkaat voivat jo jäädä pois työelämästä.

50-vuotiaana elämässä on ilojen lisäksi monenlaista murhetta ja haikeutta, joten ei siis ihme, että ystävänikin koki merkkipäivänään murheellisen hetken. Elämään kuuluu myös murhe... Tosin jossainhan vasta todettiin, että 50 on uusi 40 :-).



Tässä iässä aika juoksee.

Viiskymppinenkin ehtii valloittaa itselle sopivia vuoria.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Pienen vihreän lapun viesti

Yksi lapsemme kaiveli repustaan pienen vihreän lapun, jossa oli tietoja kouluterveystarkastuksen tuloksista. Pituuden, painon, kasvun, ryhdin, muiden asioiden sekä päivittäisen D-vitamiinisuosituksen lisäksi lappuun oli laitettu useita linkkejä. Nämä linkit olivat sivuille, joilla on erilaista hyödyllistä tietoa lapsen sekä koko perheen terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Linkit veivät sivuille www.easysport.fi, www.harrastushaku.fi, www.mll.fi sekä www.neuvokasperhe.fi.

Tieto lapsen terveystarkastuksen tuloksista kiinnostaa varmasti jokaista vanhempaa. Siksi tuo lappunen on erittäin hyvä paikka viestiä kaupungin ja yhdistysten tarjoamista palveluista.

Vaikka esimerkiksi Helsinki on viime vuosina rakentanut eri toimialoistaan isompia kokonaisuuksia, ovat eri toiminnot silti valitettavan usein omia kokonaisuuksiaan. Toisten tekemistä asioista ei muisteta tai hoksata kertoa.

Helsingin kaupungin terveyskeskus näyttääkin esimerkillisesti mallia, kun se kertoo arkisessa ilmoituksessa lapsen terveystarkastuksesta myös kaupungin liikuntapalveluista sekä muiden tahojen tarjoamista palveluista. Kaikki nämä palvelut tukevat myös terveyskeskuksen omaa toimintaa, koska ne tarjoavat ennaltaehkäiseviä palveluita ja ohjaavat koululaisia esimerkiksi liikunnan pariin.

Yhteistyö kaupungin tasolla ei aina vaadi isoja työryhmiä ja hankkeita. Se voi toteutua myös pienessä vihreässä lappusessa. 

Liikkumaan.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Lapsivaikutukset ja arjen päätökset

Olen hiljattain pohtinut paljon lapsivaikutusten arviointia. Sillä tarkoitetaan erilaisten päätösten ja toimenpiteiden vaikutuksia lapsiin. Vaikutukset voivat olla suoria tai epäsuoria, lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Vaikutuksia voidaan arvioida ennakkoon, toteutuksen aikana ja jälkiarviointina (ks. esim. THL).

Erityisesti julkisten asioiden yhteydessä, vaikkapa lainsäädännön tai lasten palveluita koskevissa asioissa (lastensuojelu, terveydenhuolto, koulutus, varhaiskasvatus...) voidaan tehdä lapsivaikutusten arviointia. Esimerkiksi uuden alkoholilain yhteydessä tehtiin lapsivaikutusten arviointia ja vaikka uusi alkoholilaki nähtiin lasten kannalta huonona, lakimuutos ikävä kyllä toteutettiin eli haitat lapsille hyväksyttiin.

Erilaisten vaikutusten arvioiminen ei ole kuitenkaan ihan helppoa ja monenlaiset intressit on perusteltavissa jostakin näkökulmasta. Esimerkiksi panimoteollisuus tuottaa työpaikkoja, palkka- ja ja verotuloja, joilla taas pidetään hyvinvointiyhteiskuntaa yllä. Alkoholin suurkulutus perheissä on suurin lastensuojelun tarvetta aiheuttava tekijä, mutta muutama olut voi olla joillekin vanhemmille se ratkaiseva rentouttava tekijä, joka heijastuu lasten kasvatukseen myönteisesti.

Lapsivaikutusten arviointia voi ainakin jokainen vanhempi tehdä ja harjoitella omassa arjessaan. Ovatko omat päätökset ja teot lasten edun mukaisia tai jopa lapsia haittaavia. Siinäpä sitä haastetta piisaa ihan jokaiselle päivälle.



Miten arvioidaan lapsiin kohdistuvat vaikutukset.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Suvussamme on melkein Miss maailma

Moni tuttuni on joutunut sukututkimuksen pauloihin ja olen sitä jossakin suhteessa tehnyt itsekin (ks. Isoisä ilmestyi valokuviin).

Ehkä sukututkimus liittyy osaltaan keski-ikään ja siihen, että tutkimalla omaa sukua sijoittaa itsensä myös sukupolvien ketjuun, tiettyihin paikkoihin ja alueisiin. Sukututkimukset tuottavat palasia kysymyksiin, kuka minä olen ja mistä minä tulen. Esimerkiksi omaa juuriini liittyvää alueidentiteettiä määrittää se, että olen viimeiset parikymmentä vuotta asunut Helsingissä ja toisaalta minun juureni ovat Savossa. Olen kutsunut itseäni Itä-Helsingin savolaiseksi. 

Sain hiljattain käteeni varsin ison sukututkimuskirjan isänäidin puolelta. Sitä oli kiva lukea ja löysin sukutaulusta tietenkin myös itseni. Kirjasta teki kivan, että siellä oli sukutaulujen lisäksi myös juttuja suvusta ja sen vaiheista. Harmitti, kun en itse tullut aikoinani laittaneeksi tarkemmin kirjaa varten tietoja, kun sukututkijat niitä pyysivät.

Kyseisessä sukututkimuksessa kootaan hienosti oman sukumme tarinaa. Mieleen jäi myös se itsetuntoa hivelevä kohta, että tässä sukuhaarassani on myös miss Suomi vuodelta 1976. Ja tietysti hän olisi voittanut myös Miss maailma -tittelin, ellei vuonna 1975 Anne Pohtamoa olisi valittu Miss maailmaksi. Sukututkimuskirjan mukaan miss maailmaa ei valita samasta maasta kahtena vuotena peräkkäin.

Ja kappas, kun katsoin tarkemmin itseäni peilistä, erotin nuo sukumme ajattoman kauniit piirteet kasvoissani ;-).

Sukupuu ja sen juuret.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Silmät rähmässä etälääkärille

Viime sunnuntaina oli nähtävissä, että yhdellä lapsellamme oli selvästi kiusallinen ja helposti tarttuva silmätulehdus. Näin jo mielessäni koko perheen punaisine tihrusilmineen. Nyt pitäisi toimia äkkiä.

Koska läheinen terveyskeskus oli kiinni, piti katsoa lähintä yksityistä lääkäriasemaa. Kun päivän aikana oli menoja yllin kyllin, tuntui turhauttavalta pakata kaikki lapset kyytiin ja lähteä varta vasten lääkärin vastaanotolle tai päivystykseen pelkän silmätulehduksen takia.

Ehdimme varata jo yhdelle lääkärille ajan, kun hokasin, että mites nämä virtuaali- ja chattilääkärit toimivat. Puoliso kaivoi nopeasti Mehiläisen etälääkärin verkkosivut. Latasimme sovelluksen ja kirjauduimme palveluun pankkitunnusten avulla. Chattiyhteys avautui ja puoliso selitti lapsen tilanteen viestissä sekä lähetti pari kuvaa. Pian lääkäri vastasi ystävällisesti ja kysyi tarkentavan kysymyksen siitä, kuinka vaikealta silmätulehdus vaikuttaa. Lääkäri vastasi, että jos vaiva pahenee, kannattaa tulla vastaanotolle. Lopuksi lääkäri laittoi apteekkiin sähköisen reseptin.

Kyllä tällainen lääkärikäynti muuttaa tietysti käsitystä lääkärintyöstä. Ei ollut enää vastassa valkotakkista lääkäriä vastaanottohuoneessaan. Pääasia oli, että homma toimi hyvin, säästi meidän kulkemisia ja nyt on lapsen silmäkin kunnossa.

Silmätulehdus tuli helposti kuntoon etälääkärissä.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Erän hyvät säbävalmentajat

Lasten ja nuorten harrastustoiminta on monessa perheessä ajatuksia herättävä asia. Aika nopeasti monessa urheilulajissa jo kouluikäisten harjoittelu on perheen vapaa-aikaa määrittävä tekijä ja monessa tapauksessa myös lompakkoa kaventava asia. Suuri harjoittelumäärä koskee erityisesti joukkuelajeja ja niitä lajeja, joissa tavoitteena on tulla huipulle jo nuorena kuten esimerkiksi voimistelua ja taitoluistelua.

Itselläni ei ole toiveita tai oikeastaan haluakaan sille, että lapsesta tulisi huippu-urheilija. En nyt varmaan suoranaisesti haluaisi estää, jos kilpaurheilu tai joku muu harrastus olisi lapselle se iso juttu. Tietysti harrastuksen kautta toivon lapsille myönteisiä kokemuksia sekä ryhmätyötaitoja ja taitoja käsitellä erilaisia tunteita.

Yksi lapsistamme käy joka maanantai Tapanilan Erän 7 - 9-vuotiaiden salibandy-kerhossa Pihlajamäessä. Säbä on tietysti hieno laji, mutta olen ollut iloinen myös hyvistä valmentajista. Molemmat valmentajat on positiivisia, kannustavia ja innostuneita lajista. Lisäksi toisella on ilmiömäinen nimimuisti ja toisella on niin pehmeä pallokosketus, että ihan kateeksi käy. 

Mahdollisiin järjestyshäiriöihin he puuttuvat jämäkästi. 45 minuutin harjoitukset on mietitty hyvin ja aina lopuksi on tietenkin pelit. Näistä valmentajista Erä saa olla ylpeä.

Kohta pelataan.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Eskari rules! Yksi asia kuitenkin hiersi

Lapsilla on hiljalleen alkamassa jo kolmas kouluviikko. Meidänkin lapsi on päässyt jo läksyjen tekemisen makuun ja saanut aivan ihanan opettajan.

 

Koulu ei varmasti olisi alkanut näin mukavasti, jos taustalla ei olisi viimevuotista eskaria eli esikoulua. Eskari tasoitti tietä koulun aloitukselle. Helsingin Viikin Leskenlehden päiväkodin eskariopettajat ja -hoitajat olivat tosi kivoja ja taitavia toimijoita tässä tärkeässä päiväkodin ja koulun välisessä nivelvaiheessa.

Eskarivuoden aikana tuli tutuksi koulunkäynnin päivärytmi. Oli paikka, jonne piti lähteä joka päivä. Yhdessä toimiminen toisten saman ikäisten lasten kanssa antoi esimakua koulun ryhmädynamiikasta.

Vuoden aikana tuli ainakin osa kirjaimista ja numerot tutuiksi. Eskarilaiset tekivät monta mukavaa retkeä kaupungin eri kohteisiin.

Ainoastaan yhdessä asiassa eskariopettajien sekä lapsen ja isän näkemykset olivat erittäin jyrkästi ristiriidassa. Nimittäin opettajien mielestä säbää eli salibandya pelattiin liikunnassa niin paljon, että se meinasi tulla jo korvista ulos.

Lapsen mielestä, ja isäkin toi tämän asian pontevasti esiin eskarin loppukeskustelussa, säbää pelattiin aivan liian vähän! ;-)

Eskari ja säbä rules!

 
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi


Norjalaisia parisuhdevinkkejä

Yle on tehnyt mielestäni oivan palveluksen esittämällä kesällä norjalaista Onnistuuko avioliitto? -sarjaa. Sarjan jaksoja löytyy edelleen Yle Areenasta.

Onnistuuko avioliitto? -ohjelman ideana on, että ohjelmaan osallistuessaan pariskunnat saavat psykologin ja parisuhdeasiantuntijan arviot persoonallisuuksien yhteensopivuuksista, pariskunnan yhteistoiminnasta sekä lopuksi arvion siitä, millaiset onnistumisen mahdollisuudet tulevalla avioliitolla on. Vihreä kortti kertoo, että hyvältä näyttää. Keltainen kertoo, että pieniä riskejä on ja punainen viestii siitä, että parilla on edessä isoja haasteita.

Ohjelman alussa pariskunnat tekevät persoonallisuustestit. Testin jälkeen pariskunnat laitetaan tekemään erilaisia yhteistoimintaa vaativia tehtäviä. Esimerkiksi yhdessä jaksossa pariskunnalla oli vuorokauden ajan hoidossaan leikkivauva, joka herätti ja vaati huomiota myös yöllä. Yhdessä jaksossa pariskunta leipoi ison täytekakun ja teki pitkän kävelyretken autiotuvalle.

Näissä välillä melko vaativissakin tehtävissä tuli hyvin näkyviin pariskuntien persoonallisuuspiirteisiin ja yhteistoimintaan liittyviä asioita ja hankauksiakin. Miten käyttäydytään painetilanteissa, kuka päättää mitä ja miten tehdään, kuka kantaa vastuuta mistäkin asiasta ja kuka vetäytyy.

Yleisenä kehitysideana monelle pariskunnalle on ollut se, että taakka, vaikkapa vastuunkantaminen eri asioista on epätasapainossa ja se saattaa pitkän päälle kärjistää rooleja ja lisätä liiaksi toisen osapuolen taakkaa. Virheiden sattuessa anteeksi pyytäminen ja hyvittäminen ovat tärkeitä. Riidat voivat alkaa ja kasvaa pienistäkin asioista - sanonnasta tai ilmeestä.

Jos parisuhde ei ole patologisesti huono (alkoholi, huumeet, väkivalta, kaltoinkohtelu, syvä epäluottamus), tätä ohjelmaa katsomalla voi hyvinkin saada eväitä parempaan parisuhteeseen - oppia paljon itsestä, toisesta ja parisuhteesta.

Saa nähdä tuleeko tämä ohjelmaformaatti myös suomenkielisenä. Ainakin minä voisin sitä mieluusti katsoa.

Rakkauden pitkospuut.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Huomaa ikkunat reissussa pikkulasten kanssa

En tiedä, olenko ainoa vanhempi, joka on kiinnittänyt lasten kanssa lomalla ollessaan huomiota hotellien ikkunoiden turvallisuuteen.

Saipan jääkiekkomaalivahti Jussi Markkanen on kertonut avoimesti surustaan (HS 5.4.2014, IS 23.9.2008). Hänen 4-vuotias poikansa putosi moskovalaisen kerrostalon neljännen kerroksen ikkunasta ja menehtyi.

Vaikka hotelliketjuja saatetaan pitää hieman samanlaisina ja ehkä mauttominakin, minulla on sellainen tuntuma, että ainakin suomalaisten hotelliketjujen ikkunat ja tuuletusikkunat on tehty siten, että ne eivät aukea helposti. Luulen, että ketjuhotelleilla on enemmän voimavaroja miettiä esimerkiksi hotellien turvallisuusasioita.

Ulkomailla ollessani, nyt viimeksi Tanskassa, näin taas kuinka hotellihuoneessa (ei ollut ketjuhotelli) oli isot ikkunalaudat ja hyvin helposti aukeavat ikkunat. Ikkunasta oli suoraa pudotusta maahan yli 20 metriä. Hyvää palvelua olisi, että hotellin helposti aukeavista ikkunoista mainittaisiin pienten lasten vanhemmille. Parasta tietysti olisi, että ikkunat vaihdettaisiin turvallisiksi.

Onneksi omat lapseni eivät ole ihan mahdottoman innokkaita kiipeilijöitä. Onnettomuus voi silti tapahtua hetkessä. Pieni horjahdus ja pieni elämä on ohi.

Hotellin ikkuna. Patteri "portaina" ja kokonaan ulos aukeava ikkuna.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Kun kuperkeikka pyörryttää

On etuoikeus, kun omalla asuinalueella on paljon erilaisia palveluja lapsiperheille. Kiireen keskellä ja pimeänä vuoden aikana ei jaksa kulkea kauas lasten harrastusten perässä.

Onneksi Viikissä on hyvä Latokartanon liikuntahalli, jossa Helsingin kaupungin liikuntavirasto järjestää mm. temppujumppaa 3 - 4-vuotiaille ja perhejumppaa 2 - 3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Eikä mitä tahansa jumppaa vaan erittäin laadukasta.

Yksi lapsistamme käy temppujumpassa. Temppujumpan vetäjä pitää hienosti ohjat käsissä vilkkaimpienkin lasten kanssa. Hän muistaa kivalla tavalla myös aikaisemmin hänen ryhmässään olleet lapset. Jumpat ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Todellista ammattitaitoa osoittaa se, kuinka hyvin noin 15 pienen lapsen ryhmä pysyy kasassa.

Minä käyn kahden lapseni kanssa perhejumpassa, jossa myös vanhemmille tulee hiki. Ohjaaja on tosi mukava, taitava ja hän toimii hienosti lasten kanssa. Myös vanhemmat innostuvat kokeilemaan esimerkiksi siltoja ja päälläseisontoja. Kuperkeikkojen jälkeen pää on hieman pyörällä, mutta niitäkin tulee tehtyä.

Liikuntahallissa jumpat ovat isossa salissa, joten lapsilla on tilaa juosta. Mikäpä sen parempaa, kuin viedä lapset sateella valoisaan halliin juoksemaan ja hyppimään.

Jumpat ovat myös edullisia yksityisten palveluntarjoajien jumppiin verrattuna. Kaupunki tukee niitä huomattavasti. Toisaalta, jos nämä jumpat onnistuvat herättämään lapsissa ja aikuisissa liikunnan intoa, tulee tuki moninkertaisena takaisin vuosien kuluessa esimerkiksi vähentyneinä terveydenhuoltokuluina.

Isi tuu perässä.


JK
juha.kesanen@selede.fi

Pikku kakkosta ja kakkosolutta

Kuulin jutun vanhemmasta, jolla on tapana laittaa lapset katsomaan Pikku kakkosta. Sitten hän avasi itselleen kakkosoluen ja nautiskeli sitä samalla kun hän valmisteli perheelleen päivällistä.

Yleisradion TV kahden Pikku kakkonen on tullut televisiosta jo lähes neljäkymmentä vuotta. Ensimmäinen Pikku kakkonen tuli nimittäin televisiosta jo tammikuussa 1977. Itsekin muistan katselleeni sitä pikkupoikana ja hyvä se oli jo silloin. Silloin ei tosin ollut mainoskanavia, yleareenoita tai netflixejä määrättömine tarjontoineen.

Pikku kakkonen on luotettava palvelu lapsiperheille. Se tarjoaa taktisen lepotauon myös vanhemmille kiireisen päivän jälkeen. Sen ohjelmisto on luotettavaa ja turvallista - ammattitaitoisesti ja viisaasti valittu ohjelmisto rauhoittaa usein myös vilkkaammat lapset.  Ohjelman vetäjiksi löytyy vuosi toisensa jälkeen mukavasti lapsille puhuvia naisia ja miehiä. Mukavaa on myös se, ettei Ylen kanavilla ole lapsille suunniteltuja mainoksiakaan, koska rahoittajina ovat veronmaksajat eli me.

No, jos nyt jotain hieman pelottavaa Pikku kakkosesta hakemalla hakee, niin Tuttiritarissa vilahteleva Robin Huttunen on ollut yhdelle lapsistamme hieman pelottava, Muumeissa on joskus ollut jännittäviä kohtauksia ja ilmeisesti uusimmassa Maltin ja Valtin joulukalenterissakin on joku kohta ollut hieman jännä. No näistäkin on selvitty ilman suurempia traumoja.

Pikku kakkosta voi pitää jopa varhaiskasvatuksena, jos ei jo ihan ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä. Se on monelle suomalaiselle osa lapsuutta. Kiitos Ylelle siitä.

Pikku kakkosen -logo. Kuvakaappaus täältä.


JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne

Hurjan suosittu perhekahvila

Onpa kuhinaa!

Näin voi todeta, jos saapuu torstaiaamuna Helsingin kaupungin leikkipuisto Viikkariin. Leikkipuisto on monesti lähes täynnä lapsia ja vanhempia, jotka ovat tulleet Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Viikin paikallisyhdistyksen järjestämään perhekahvilaan.

MLL käyttää perhekahvilan pitämiseen leikkipuiston tiloja ja samalla tuottaa leikkipuistoon  pikkulapsiperheille sopivia palveluja ja tekee koko hienoa leikkipuistotoimintaa perheille tutuksi. Leikkipuiston henkilökunta tuottaa samaan aikaan perhekahvilan kanssa muita palveluja kuten lapsille leikkitoiminnan kerhoja.

Perhekahvilan palvelukonsepti on yksinkertainen. Perhekahvilan pitäjät laittavat joka torstai pöydän koreaksi klo 10 ja kahvilasta voi ostaa edulliseen hintaa leipiä, pullaa, mehua, teetä ja kahvia. Lapset leikkivät, vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja juttelevat keskenään.

Toisinaan perhekahvilassa on myös alustajia, kuten viime viikolla ollut ravintoterapeutti.

Perhekahvila loppuu klo 12. Toki leikkipuiston sisätiloja saa käyttää heti sen auettua ja tiloja voi käyttää perhekahvilan jälkeenkin.

Perhekahvilaa mainostetaan Facebookissa ja leikkipuiston seinällä olevassa leikkipuiston viikko-ohjelmassa. Olen kuullut, että Viikkarin perhekahvilaan tullaan muualtakin päin Helsinkiä.

Hienoa, että muutamat vapaaehtoiset äidit jaksavat pyörittää näin hyvää perhekahvilaa omat lapset jaloissa pyörien ja varsin isolle kävijämäärälle. Välillä pelkkiä vanhempia on varmaan 30 ellei enemmänkin. Iso kiitos näille äideille!

Nam. Perhekahvilan pöytä koreana välillä väsyneille äideille ja isille.

Anna sen soida

Meillä on ollut ilo käydä lasten kanssa Itä-Helsingin Musiikkiopiston tuottamassa perhemuskarissa. Eilen aloitin taas muskaritaipaleeni pienimmän lapseni kanssa. Erityisen hyvä on ollut yksi muskarin opettaja - Milja.

Erityisen hyväksi hänet tekee monikin asia. Hän on tietenkin ammatillisesti hyvä eli hän soittaa ja laulaa hyvin. Hän tekee työtä lapset - meidän tapauksessa 1 - 2-vuotiaat edellä. 45 minuutin muskarissa tekeminen vaihtuu riittävän usein, jotta lasten mielenkiinto säilyy.  Hänellä on lämmin ote lapsiin. Hän kuitenkin huomioi kivasti myös aikuiset. Vauhdikkaammat lapset hän saattaa ottaa varmoin ottein omaan syliinsä laulun ja leikin ajaksi. Hänellä on myös kiva ja lämmin huumorintaju.

Erityisen kivalta minusta tuntuu se, mitä hän sanoi jo kun ensimmäisen lapsen kanssa menin vuonna 2009 ensimmäiseen muskariin. Hän sanoi kivasti ja lämpimästi sen, että lapselle on tärkeää, että vanhempi laulaa mukana, olipa ääni millainen tahansa. Siitä lähtien en ole häpeillyt tai arkaillut omaa lauluääntäni vaan olen antanut sen soida. Tämä on tulos hyvästä palvelusta!

Logo. Kuvakaapaus Itä-Helsingin Musiikkiopiston www-sivulta.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.