Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)

Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Hyvä maine on lunastettava joskus heti

Viikoittaisilla reiteillä olemme ohittaneet autolla yhden pienen ravintolan. Aina siitä ohi ajettuamme, olen sanonut, että tuolla pitää mennä käymään joku kerta. Ja yhtenä iltana sitten päätimme vanhimman lapsen kanssa piipahtaa tähän ravintolaan.

Kun pääsimme sisään, ravintolasta paljastui, että siellä oli pari pientä pöytää. Lähtökohtaisesti toimintamalli oli se, että sieltä haettiin pizzoja kotiin. Sekin selvisi, että siellä ei ollut ketään muita ja paikan ainoa työntekijä hieman säikähti, kun astuimme sisään. Jäin miettimään, että tällaisella pientalovaltaisella alueella pizzerian pitäisi kyllä vetää lisäksemme muitakin asiakkaita.

Saimme pizzat mukaan ja lähdimme kotiin. Suoraan sanottuna pizza ei ollut makuelämyksenä kovin kummoinen, mutta kyllä ne syötiin. Pizzojen hinta ei ollut kovin korkea. Jäin miettimään, että mikäli pizzat olisivat olleet hyviä, ihan varmasti siellä kävisi enemmän asiakkaita, koska ihan lähellä ei ollut kauppaakaan ja varmasti esimerkiksi moni ympäristön lapsiperhe voisi arkeakin juhlistaa hyvillä pizzoilla. Mikäli pizzat eivät ole hyviä, eivät myöskään edulliset hinnat takaa kaupankäyntiä. Hyvistä pizzoista voisi pyytää myös enemmän euroja. Nyt heräsi tunne, että lähiympäristö on hylännyt ravintolan, vaikka asiakaspalvelu sinällään oli ystävällistä.

Mikäli lähipizzerian maine on huono, ei mainetta ole helppo parantaa. Tämänkin tyyppisissä palveluissa on ensiarvoisen tärkeää panostaa siihen, että homma onnistuu laadukkaasti heti alusta lähtien. Jos näin ei käy, voi koko yritys kaatua. Valitettavasti taitaa käydä niin, että emme mekään enää poikkea kyseiseen ravintolaan.

Maku ratkaisee pizzojen menekin. Kuva: Pexels

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Kuka paketoisi viherkatot houkuttelevasti?

Ihan hätkähdin, kuinka lumi muutti asuinalueemme äänimaiseman. Autojen ja niiden moottoreiden ja renkaiden äänet vaimenivat.
 
Viherkattojen avulla myös kesällä voisi olla asuinalueilla hiljaisempaa. Ne ainakin voisivat hillitä äänien kaikumista. Samalla katot imisivät sadevesiä ja hillitsisivät ehkä pienimuotoisia tulvia - auttaisivat ns. hulevesiongelmassa.
 
Kesällä viherkatot voivat jäähdyttää taloja ja talvella lämmittää niitä. Edellisten lisäksi viherkatot suojaavat vesikattorakenteita. Nuo ovat suoraan jo rahanarvoisia hyötyjä taloyhtiöille. Viherkatot parantavat ilman laatua sitomalla haitallisia pienhiukkasia.
 
Viherkatot itsessään lisäävät ympäristön ekologista monimuotoisuutta ja ainakin minusta ne ovat kauniita. 
 
Helsingin kaupunki haluaa olla edistämässä viherkattorakentamista. Viime vuonna valmistuneen viherkattolinjauksensa mukaan kaupunki haluaa profiloitua Suomessa viherkattorakentamisen edelläkävijänä. Hyvää tietoa viherkatoista löytyy myös Viides ulottuvuus - viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimusryhmän internetsivuilta.
 
Nyt olisi tarvetta myös hyville yrityksille, jotka paketoisivat viherkattopalvelunsa siten, että viherkattojen suunnittelu, asennus ja huolto sujuisivat kätevästi. Näitäkin yrityksiä varmaan on, mutta minua markkinointi ei ole vielä tavoittanut.
 
Meidän taloyhtiössämme viherkatot sopisivat mainiosti ainakin roskakatosten päälle. 

Voisikohan tuohon laittaa viherkaton?

 

Parkkihallin katolla on jo viherkatto.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter/ @JuhaKe
www.selede.fi
 

Kumi puhkesi

Menin viime sunnuntaina Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viikin paikallisyhdistyksen lasten ja vanhempien pyöränhuoltotapahtumaan.

Ajoin tapahtumaan ehjällä pyörällä ja palasin rikkinäisen pyörän kanssa. Huoltohommat sujuivat siihen saakka hyvin, kunnes päätin kerrankin täyttää pyöränrenkaat ihan viimeisen päälle koviksi. Se kävi helposti, kun käytössä oli autonrenkaiden täyttämiseen käytettävä paineilmalaite.

Näppärää ja oikein innostuin. Kerrankin renkaat olivat kivikovat. Ainoa huono puoli tässä oli se, että istuessani satulaan takarengas hajosi. Ja reikiä siinä oli saman tien vaikka kuinka paljon. Tätä rengasta ei kannattanut enää paikata.

Ei muuta kuin työntämään pyörää kotiin, samalla omaa tyhmyyttäni mielessäni manaten ja vanhimman lapseni hoputtaessa vieressä. En sentään pojan pyörää hajottanut.

Onneksi asuinalueellamme on kerrostalon kivijalassa hyvä pyöräkorjaamo - Hajakoko. Siellä olen huollattanut laadukkaasti ja luotettavasti perheemme pyöriä ja sieltä sain nytkin ostettua nopeasti uuden sisärenkaan.

Jututin hieman pyöräkorjaajaa ja hän sanoi, että kevät ja kesä on kiireistä aikaa, mutta talvella on hiljaisempaa.

Pyöräilyn suosio myös talvisin on kasvussa. Toivottavasti se toisi lisää töitä. Ehkä kevätsesongin ulkopuolella tapahtuvia pyöräkorjauksia voisi markkinoida vielä enemmän. Minusta ainakin on näppärää, kun pyörähuolto löytyy ihan kodin läheltä.

Pyörä on nyt kunnossa ja sormet rasvassa. Minä tyydyn jatkossa käyttämään perinteistä pyöränpumppua ja suuremmissa pyörähuolloissa ammattitaitoista korjaajaa.

Nyt kelpaa ajella. Jatkossa käytän vaan pumppua!

JK
juha.kesanen@selede.fi

Myyjän käsivarressa

Viime lauantaina menin iltayhdeksän jälkeen Viikin Alepaan. Ihmettelin, miksi yksi miesasiakas piti nuorta naismyyjää käsivarresta kiinni. Sitten tunnistin asiakkaan asuinalueellamme asuvaksi näkövammaiseksi.

Oli kiva seurata hieman sivusta kuinka he kulkivat kaikessa rauhassa pienen kaupan käytävillä ja keräsivät ruokakoriin tavaroita. Välillä kassallakin ollut työntekijä neuvoi, mistä löytyi jokin tietty tuote, kun tämä kaksikko ei sitä heti löytänyt. Näytti kuitenkin siltä, että tämä parivaljakko oli tehnyt ennenkin ostoksia yhdessä.

Tästä kivasti ja luontevasti toimineesta myyjästä ja koko kauppakävelystä jäi sivullisellekin hyvä mieli ja mieleenpainuva asiakaskokemus.

En tiedä, onko Alepan myyjien koulutuksessa tällaisia asiakastilanteita käyty läpi, mutta hyvin ja luotettavasti homma näytti toimivan. Tämä oli asiakkaasta välittävää hyvää palvelua.

Viikin Alepassa.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe

Isompaa tarkoitusta etsimässä

Kauppalehden (22.2.2016) Merkityksen metsästäjä -jutussa käsiteltiin yritysten isompaa yhteiskuntavastuuta ja sosiaalista jalanjälkeä. Yrityksien olisi tärkeä löytää yhteiskunnallinen tehtävänsä ja merkityksensä perusteluna olemassaololleen.

Monessa julkisen sektorin työssä esimerkiksi lastensuojelussa, päivähoidossa tai opetustyössä työn merkitys ja oikeutus löytyvät nopeasti. Toisaalta yritys joka työllistää ja tuottaa verotuksen kautta yhteistä hyvää, on jo sinällään tärkeä.

Tuossa muutama viikko sitten seurasin pikkupoikien leikkiä pihalla. Pian pihaan ajoi huoltomies pikkutraktorillaan lunta auramaan. Näin ikkunasta kuinka pojat pelleilivät peruuttavan traktorin takana.

Ennen kuin itse tein mitään, huoltomies hyppäsi ketterästi traktorista ja pyysi yhden pojan luokseen ihan ystävällisessä hengessä ja nosti pojan traktoriin istumaan. Näytti siltä, että hän neuvoi, miten peileistä ja peruutuskamerasta katsotaan taakse päin. Sitten huoltomies meni traktorin taakse liikkumaan nopeasti puolelta toiselle.

Tämän jälkeen poika ja huoltomies juttelivat pojan edelleen istuessa pikkutraktorissa. Pian huoltomies jatkoi traktorihommia. Nyt pojat pysyivät sivummalla ja luulenpa, etteivät kyseiset pojat enää mene traktorin taakse hyppimään.

Laajemmasta näkökulmasta ajateltuna huoltoyhtiön palvelu ei ole pelkästään asuntoyhtiöiden sovittujen tehtävien hoitamista vaan se on samalla ihmisille turvallisen ja viihtyisän asuinalueen luomista.

Minuun tuo huoltomiehen teko teki vaikutuksen. Noin toimii vastuullinen ja hyvä huoltomies ja huoltoyhtiö. Ja kun muutkin huoltoyhtiön työt ovat hoituneet hienosti, minä olen uskollinen asiakas. Uskolliset asiakkaat ovat jokaisen yrityksen tavoitteena.

Isompi merkitys loistaa.

JK
juha.kesanen@selede.fi

Kun kuperkeikka pyörryttää

On etuoikeus, kun omalla asuinalueella on paljon erilaisia palveluja lapsiperheille. Kiireen keskellä ja pimeänä vuoden aikana ei jaksa kulkea kauas lasten harrastusten perässä.

Onneksi Viikissä on hyvä Latokartanon liikuntahalli, jossa Helsingin kaupungin liikuntavirasto järjestää mm. temppujumppaa 3 - 4-vuotiaille ja perhejumppaa 2 - 3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Eikä mitä tahansa jumppaa vaan erittäin laadukasta.

Yksi lapsistamme käy temppujumpassa. Temppujumpan vetäjä pitää hienosti ohjat käsissä vilkkaimpienkin lasten kanssa. Hän muistaa kivalla tavalla myös aikaisemmin hänen ryhmässään olleet lapset. Jumpat ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Todellista ammattitaitoa osoittaa se, kuinka hyvin noin 15 pienen lapsen ryhmä pysyy kasassa.

Minä käyn kahden lapseni kanssa perhejumpassa, jossa myös vanhemmille tulee hiki. Ohjaaja on tosi mukava, taitava ja hän toimii hienosti lasten kanssa. Myös vanhemmat innostuvat kokeilemaan esimerkiksi siltoja ja päälläseisontoja. Kuperkeikkojen jälkeen pää on hieman pyörällä, mutta niitäkin tulee tehtyä.

Liikuntahallissa jumpat ovat isossa salissa, joten lapsilla on tilaa juosta. Mikäpä sen parempaa, kuin viedä lapset sateella valoisaan halliin juoksemaan ja hyppimään.

Jumpat ovat myös edullisia yksityisten palveluntarjoajien jumppiin verrattuna. Kaupunki tukee niitä huomattavasti. Toisaalta, jos nämä jumpat onnistuvat herättämään lapsissa ja aikuisissa liikunnan intoa, tulee tuki moninkertaisena takaisin vuosien kuluessa esimerkiksi vähentyneinä terveydenhuoltokuluina.

Isi tuu perässä.


JK
juha.kesanen@selede.fi

Hyvä Jätkä!

Olen jo aiemmassa blogitekstissäni kirjoittanut kaupunkisuunnittelusta palveluna, joka vaikuttaa asukaskokemukseen.

Kun kävin hiljattain Helsingin Jätkäsaaressa asioilla jäin miettimään, miten hienosti Jätkäsaarta on brändätty. Jätkäsaaressa kulkiessa näkee kuinka esimerkiksi työmaa-aidoissa lukee Hyvä Jätkä, samoin kuin ilmoitustauluissa ja konteissakin.

Jo hyvissä ajoin Jätkäsaari-aluerakentamisprojektin alkuvaiheissa Helsingin kaupunki tilasi kirjailija Hannu Mäkelältä Hyvä Jätkä -romaanin  (2009). Romaani kertoo 1895 syntyneestä helsinkiläisestä Johannes-pojasta, joka eli lapsuutensa nykyisellä Jätkäsaaren seudulla. Kirja on hyvä ja kaunis kuvaus tuon ajan Helsingistä ja se toi kivalla tavalla esille myös alueen historiaa.

Ainakin nykyisille tai Jätkäsaareen muuttaville suosittelen kirjaa lämpimästi. Se voi vaikuttaa hyvinkin myönteisesti asukaskokemukseen. Minä en ainakaan tiedä, että muille suurille aluerakentamiskohteille olisi omaa romaania tehty, vaikka julkaisuja on tehty esimerkiksi Pasilan konepajan alueelle.

Hyvä Jätkä -teema on siis koko alueen markkinoinnin ja brändäyksen pohjana. Myös Jätkäsaaren brändäyksen ruskea värimaailma on mietitty. Kyllähän tämä on tietysti maksanut - en tiedä paljonko, mutta ainakin minun mielestäni se on onnistunut. Olisi myös kiva tietää, miten tähän brändiin panostusta on Helsingin kaupungilla arvioitu - onko se kannattanut?

Yhden kivan näkökulman Jätkäsaareen tuo myös siellä vuonna 2009 ollut Madonnan konsertti. Nimittäin ainakin tuolloin alueelta löytyi konsertin mahdollistanut laaja jättömaa. Mikäs toisi omaan asuinalueeseen mukavamman muiston kuin se, että olisi nähnyt suosikkilaulajansa omalla asuinalueella.

Tuleeko sinulle  mieleen asioita, joissa brändäystä ei vielä riittävästi hyödynnetä?



Jätkäsaaren kontit - mitäköhän näissä säilytetään.

Ilmoitustaulut Jätkäsaaressa.

Hannu Mäkelän Hyvä Jätkä -romaani (2009). Julkaisija Helsingin kaupunki.

 

JK

juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Kotimiehen ainutlaatuista palvelua

Alf Rehn kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 15.8. siitä, miten tärkeä julkisin varoin tuotettu päiväkotihoito (etuisuus) on myös talouden kasvupolitiikan näkökulmasta. Professori ja neljän lapsen isä tiedosti myös sen, miten tärkeää päiväkotihoito on ollut hänen uralleen.

Minulle tuli mieleeni teksti, jonka kirjoitin vuoden 2011 lopussa, kun olin ollut vuoden kotona hoitamassa ensimmäistä lastani. Ehkä kasvupolitiikka ei ollut mielessäni, koska päätin vuorostani jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun puolisoni meni töihin. Halusin yksinkertaisesti tutustua lapseeni.

Ehkä tämä kokemukseni voisi tuoda joitakin ajatuksia isille, jotka ovat miettimässä kotiin jäämistä – tarjoamaan ainutlaatuisinta ”palvelua” seuraavalle sukupolvelle. Ehkä työnantajatkin voisivat miettiä vielä omaa kantaansa miesten hoitovapaaseen - hoitovapaalta tulevalla voi olla hyviä ja tuoreita kasvua ja tehokkuutta lisääviä ajatuksia tulleessaan takaisin työmaalle. Jostakin myös luin, että niissä yhteiskunnissa, joissa miehet osallistuvat enemmän lastenhoitoon, myös väkivaltaa on vähemmän. Kun hoivaa, suojelee ja vaalii, ei ehkä halua rikkoa ja tuhota.

Toivon, että vinkkaat tätä tekstiä tuntemallesi tuoreelle isälle. Voi tätä vinkata myös pariskunnille, joille saattaa joskus tulla lapsia.

Kun lapsi sitten tulee, voi olla hyvä, että lasten hoitoon liittyvistä asioista olisi edes jonkinlainen yhteinen käsitys, kun se maailman ihanin lapsi on ihanien vanhempien sylissä. Toki käytäntö voi tuoda uusia näkökulmia asioihin. On selvää, että hyvä ja läsnäoleva isä ja äiti ehtii olemaan töiden jälkeenkin. Ja se on selvää, että kotimiehen ja kotinaisen arjessa saattaa hermokin välillä kärventyä. Sekin on selvinnyt pari lasta myöhemmin, että auttavat läheiset, mummot ja vaarit ovat korvaamaton apu.

Tällaisia siis mietin nelisen vuotta sitten.

 

 ************************

Vuosi kotimiehenä

 ”Kyllä tämä työstä käy. Nyt on flunssa ja itsekin olen väsynyt. Portaiden alla leikkipaikassasi nenäni vuoti, hikoilin ja vielä ampiainenkin pisti minua napaan. Toivottavasti flunssaltani pääsen pelaamaan futista keskiviikkona ja torstaina. (2.8.2010) ”

Elokuun alussa 2010 jäin vuodeksi kotiin hoitamaan 15 kuukauden ikäistä poikaamme. Olimme sopineet puolisoni kanssa kotiin jäämisestäni jo pian lapsen syntymän jälkeen. Halusin olla isäkuukautta pidemmän ajan poikani kanssa ja puolisoni lähti tuossa vaiheessa jo mielellään töihin.

 

Oma työpaikkani Helsingin kaupungilla on naisvaltainen, joten perhevapaat eivät siellä olleet mikään uusi ja ihmeellinen asia. Minun ei tarvinnut pelätä, että esinaiseni suhtautuisi negatiivisesti hoitovapaaseeni. Ei hän nyt sentään suorastaan hyppinyt ilosta, kun ilmoitin jääväni vuodeksi kotiin, mutta hän tiesi, miten tärkeä vuosi olisi minulle ja pojalleni.

Työkavereilleni kotivuoteni tiesi lisää hommia, koska tehtäväni jaettiin heidän kesken eikä minulle palkattu sijaista.

 

Ruoka ei maistunut

Koska olin ollut pojan kanssa melko paljon kahdestaan, ei alku ollut mitenkään vaikea. Poika ei äidin perään itkenyt, mutta ehkä alkuun ruoka maistui vähän heikommin.

Hoitovapaatani ei ehtinyt kulua kuin kuukauden verran, kun lähdin kavereideni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen katsomaan jalkapalloa. Olimme varanneet matkan jo keväällä.

Lähimmät tuttavat ja puolisoni tosin miettivät, että näinkö se kotivuosi mahtaa kulua ja kuinkahan monta poikien matkaa hoitovapaasta selviytyminen vaatii. Matkasta tuli itselleni tärkeä siirtymäriitti konttorielämästä kotivuoteen. Sen jälkeen alkoi uusi elämä lapsen maailmassa eikä muita futismatkoja vuoden aikana tarvittu.

 

Pizzataksi ei käynytkään

Etukäteen jännitin, kuinka ruokahuolto toimisi kotivuoteni aikana. Vitsailin, että pizzataksi taitaa käydä meillä aika usein. Ehkä näiden pelkojen takana oli seiskaluokan vitonen kotitaloudesta. Joka päivä söimme kuitenkin kotitekoista ruokaa eikä ruoan laittamisessa ollut ongelmia. Pakko on paras keittokirja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että ruokahuoltoa olisi voinut miettiä viikoksi eteenpäin, kun minä mietin ruokia ja kokkasin päiväksi tai kahdeksi eteenpäin.

Ehkä etukäteen pelkäsin myös kokonaisvaltaista vastuuta lapsen hoidosta ja turvallisuudesta. Sen kuitenkin huomasin melko pian, ettei lapsen perushoidossa ole kysymys mistään rakettitieteestä. Arkirutiini toistuu päivästä toiseen varsin samanlaisena. Toisella kotiviikolla sitä oli jo kokenut kotiäiti, ei kun siis -isä. Valppaana pitää olla ja kiinnostunut lapsesta – se riittää.

 

Rakkaita rutiineja

Pojan kanssa päivät toistuivatkin melko samanlaisina. Se sopi minulle, koska pidän rutiineista ja arvostan arkea. Yksi päivän huippuhetkistä minulle olivat päiväunet. Poika nukkui joka päivä 2 - 3 tuntia ja minä ainakin tunnin. Sellaista luksusta ei ole töissä.

Aamulla poika heräsi kahdeksan maissa. Minä ehdin yleensä syödä aamupuuron ja lukea päivän lehden rauhassa ennen sitä.

”Jatkoit aamulla unia lähes yhdeksään. Sitten söit puuron. Minä sain syödä oman puuroni rauhassa, kun sinä tyhjensit lehtilaatikon lattialle. Leikkipuistoon mentiin puoli yksitoista. Ensin työntelit kärryjä, sitten teit hiekkalaatikolla hiekkahommia. Kokeilit myös innokkaasti ensimmäisen kerran kaivinkonetta. ” (19.8.2010)

Kerran viikossa kävimme perhejumpassa ja kerran viikossa muskarissa. Jumppa ja muskari rytmittivät viikkoa ja olivat meille tärkeitä. Jumpassa olin välillä ainoa mies, joten minä menin yhtenä äideistä, kun ohjaaja pyysi äitejä tekemään jotain jumppaliikettä lasten kanssa.

Muskarissa meitä miehiä olikin enemmän. Joskus joukossa oli vain yksi tai kaksi äitiä ja muut lapset olivat paikalla isiensä kanssa. Oli kiva huomata miten sekä jumpan että muskarin ohjaajat tulivat pojalle tärkeiksi aikuisiksi. Erityisesti muskari toi perheeseemme musiikin ilon ja yhteisiä lauluja.

Lounaan, päiväunien ja iltapäiväleikkien jälkeen äiti saapui kotiin. Kun äiti oli palautunut töistä, saatoin hyvillä mielin käydä illalla esimerkiksi urheilemassa. Töissä ollessa ilta-aika on niin lyhyt, että mielellään olisi silloin kotona. Kun nyt sain olla päivät pojan kanssa, saattoi illalla käydä vähän aikaa jossain muualla tuulettumassa.

”Lounaaksi söimme lohta ja perunaa. Söitkin oikein hyvin. Päiväunille menit klo 12.30. Nukahdit taas hoitopöydälle. Heräsit puoli kolme. Välipalaksi söit jogurttia johon oli sotkettu banaania. Sitten leikittiin sisällä junalla, sählymailalla ja hypittiin askeltikkailla. Minä soittelin kitaraa ja laulelin. Sinä touhusit omiasi. Ulkona kävimme viereisen talon pihalla ja A ja B -talojen välisellä hiekkalaatikolla. Teit ihan itse tähden mallisen hiekkakakun. Äiti tuli viideltä kotiin.” (19.8.2010)

 

Leikkipuistosta löytyi juttuseuraa

Leikkipuistossa kävimme niin sateella kuin auringon paisteessa. Turvallista aidattua aluetta ja hyviä vapaasti käytössä olevia leikkikaluja kuten pyöriä ja hiekkaleluja oppi arvostamaan. Leikkipuistosta löytyi aina myös juttuseuraa minulle. Vaikka puistossa oli enemmän äitejä lapsineen, oli siellä myös jonkun verran isiä.

Vuoden aikana minäkin sain paljon uusia tuttavia asuinalueeltamme, mikä taas lisäsi entisestään kiintymistä asuinalueeseeni. Sen sijaan hieman syvempiä ystävyyssuhteita ei vuoden aikana ehtinyt syntymään kuin oikeastaan yksi. Vuoden parasta antia pojan kanssa olemisen lisäksi oli tutustuminen virolaiseen Janekiin, joka kävi leikkipuistossa tyttärensä kanssa.

Kävimme monenlaisia keskusteluja Virosta, Suomesta, kulttuurista, urheilusta ja muista asioista. Kun Janek lähti keväällä takaisin Viroon, se harmitti. Oli kiva kun pystyi jakamaan päivän uutiset ja tapahtumat jonkun kanssa.

Ehkä olisin toivonut vuodelta enemmänkin läheisiä ystäviä asuinalueeltamme, mutta luulen, että jotkut tuttavuudet vielä syvenevät. Naapureiden kanssa, joilla on muutamaa kuukautta nuorempi poika kuin meillä, vietimme paljon aikaa omalla pihalla sekä harrastuksissa. Nyt näyttäisi siltä, että ystävyyttä ei voi estää.

 

Lapseen tutustuminen

Parasta vuodessa oli se, että tulimme pojan kanssa toisillemme läheisiksi. Poika viihtyy nykyisin hyvin niin minun kuin äitinsä kanssa.

Vuoden aikana lapsessa tapahtui hämmästyttävä muutos. Kun hoitovapaan alussa olin kotona vielä lähes vauvan kanssa, niin lopussa vietin aikaa juttelevan ja touhukkaan leikki-ikäisen kanssa, joka osasi itse kertoa olevansa jo iso poika.

Läheisyydestä pojan kanssa on hyötyä, koska meille syntyi viime syksynä toinen lapsi. Äidin vastuulle on jäänyt enemmän vauvan hoito, kun minä olen vastannut isomman lapsen hoidosta. Isästä on tullut taas pojalle tärkeä.

 

Oli tärkeä jäädä kotiin

Koska lapsi on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa, niin kuin kaikille muillekin vanhemmille, oli tässä mielessä kotiin jääminen myös arvovalinta. Minulle oli tärkeää jäädä kotiin ja viettää aikaa pojan kanssa.

Koska olen jo nelikymppinen, ja minulla on ainakin teoriassa pysyvä ja luotettava työpaikka, enkä pidä itseäni kovinkaan urasuuntautuneena, ei kotiin jääminen ammatillisesti ollut riskipeliä, niin kuin se monille saattaa olla.

Itse asiassa koin, että vuosi kotona teki hyvää ammatillisesti. Palatessani takaisin töihin olen tehnyt monet ennen hankalatkin työt helpommin, nähnyt asiat kirkkaammin ja ollut työtehtävissäni tehokkaampi. Ehkä näitä hoitovapaiden ja vuorotteluvapaiden myönteisiä vaikutuksia työelämään pitäisi tutkia tarkemmin?

Vaikka vuosi oli taloudellisesti perheellemme tavallista tiukempi, emme silti joutuneet tinkimään juuri mistään. Olemme siinäkin mielessä onnekkaita, että vanhempani asuvat 15 minuutin bussimatkan päästä meistä. Mummo on voinut ja myös tullut mieluusti tueksi, jos meillä on ollut menoja. Näin ei ole kaikilla.

Hieman haikeana palasin hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, mutta toivottavasti tämä lapsenhoitovuosi ei jää viimeiseksi.

”Huomenna alkaa äidin kesäloma ja sen perään äitiysloma. Tavallaan tämä hoitovuoteni päättyy. Tämä on ollut hieno vuosi. On ollut etuoikeus olla sinun kanssasi ja hoitaa sinua. Sinä olet opettanut minulle paljon sinusta, elämästä ja itsestäni… Ehkä minä kirjoitan sitten taas tällaista, kun jään sinun ja sisaresi kanssa kotiin.” (23.6.2011)

Vuoden plussat ja miinukset

Plussat

Tutustuminen poikaan ja lapsen maailmaan.

Omien arvojen mukaan toimiminen.
Päiväunet.
Harrastuksiin jäi iltaisin enemmän aikaa ts. aika ei ollut pois lapselta.
Kehittyminen kodinhoidossa ja ruoanlaitossa.
Tutustuminen asuinalueen muihin lapsiperheisiin.
Asuinalue ja sen palvelut tulivat tutummiksi.
Irrottautuminen työelämästä.
Töihin palasi tehokkaampi työntekijä.

 

Miinukset

Palkkana kotihoidontuki, joten elimme käytännössä puolison tuloilla sekä aiemmilla säästöillä.

Työtehtävien kaatuminen työtovereille.

 

Tämä pelotti

Ruoanlaitto – Perusruoka onnistui hyvin, eikä pizzataksia tarvittu.

Miten selviän lapsen hoidosta – Arkirutiinit syntyivät nopeasti. Lastenhoito ei ole rakettitiedettä.
Vauhdikas liikenne – Valppaana pitää olla aina, eikä pelkästään liikenteessä.

 

Mitä luin vuoden aikana lasten hoidosta

Cacciatore, Raisa & Koiso-Kanttila, Samuli (2009) Pelastakaa pojat! Minerva, Jyväskylä.

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005) Flow – Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kuin kaikki sujuu. Rasalas Kustannus, Helsinki.
Hodgkinson, Tom (2009) Joutilaat vanhemmat. Basam Books Oy, Helsinki.
Sinkkonen, Jari (2011 alkup. 2005) Elämäni poikana. WSOY, Helsinki.
Uusikylä, Kari (2002) Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen. PS-kustannus, Jyväskylä.

 

Ja nelisen vuotta myöhemmin.

 



 

 

Asukastalot piristävät asuinaluetta

Kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni kaupunkisuunnittelusta palveluna. Asuinalueiden käyttäjä- tai asukaskokemukseen vaikuttavat myös erilaiset yhteisölliset tilat. Tässä tekstissä pohdin asukastalojen roolia ja toimintaa.

Helsingin Viikissä noin 10 000 asukkaan asuinalueella on viisi erilaista asukastaloa. Se on enemmän kuin millään muulla yksittäisellä asuinalueella Suomessa. Yhden asukastalon teemana on musiikki, yhden liikunta, yhden autojen korjaus, yhden käsityöt ja yksi on ns. yleinen asukastalo, jossa voi järjestää esimerkiksi omia juhlia. Itse olen käyttänyt varsinkin liikuntaan erikoistunutta asukastalo Kuntoa, jossa on mm. pieni liikuntasali ja kuntosali. Olen käyttänyt myös Mottia, jossa voi mm. huoltaa ja pestä autoja sekä polkupyöriä (lue aiempi blogiteksti).

Asukastalojen toimintaa pyörittää Viikki-Latokartanon asukastaloyhdistys. Talojen omistaja on Helsingin kaupungin omistama Latokartanon pysäköinti Oy. Asukastalojen kustannukset katetaan asuinalueen taloyhtiöiden toimesta sekä käyttäjämaksuilla. Viiikki-Latokartanon asukastaloyhdistys ry:n toimintaa johtaa hallitus ja sillä on yksi palkattu työntekijä eli asukastalojen koordinaattori. Kullekin talolle on nimetty oma isäntä tai emäntä, jotka osallistuvat talojen toiminnan suunnitteluun ja asukkaiden opastukseen.

Asukastalojen käyttöoikeus on alueen asukkailla. Talojen käytöstä peritään pientä maksua. Jos haluaa järjestää asukastaloissa kaikille avointa toimintaa, silloin ei peritä maksua. Asukastalojen tiloja vuokrataan myös yrityksille ja yhdistyksille. Esimerki Itä-Helsingin musiikkiopisto käýttää päivisin yhden asukastalon tiloja ja samalla he tuottavat esimerkiksi alueen lapsille hyvää ja laadukasta harrastustoimintaa.

Talojen toiminnan onnistuminen perustuu siihen, että kaikki käyttäjät kantavat vastuuta, noudattavat sääntöjä ja pitävät tiloista huolta.

Asukastalojen toiminnan kannalta on tärkeää se, että toiminnalle on palkattu koordinaattori. Hän luo koko toiminnalle hyvää henkeä hoitamalla talojen asioita ja vastaamalla toiminnasta. Hän on muutenkin asiallinen ja taitava. Hän on aina ystävällinen ja vaikka työn ytimessä on asukastalojen toiminta, hän aistii ja edistää koko kaupunginosan toimintaa.

 

Asukastalo Kaari



JK
juha.kesanen(at)selede.fi

Kaupunkisuunnittelu palveluna - käyttäjäkokemukset asuinalueelta

Kaupunkisuunnittelun tavoitteena on tehdä hyvää kaupunkia. Ko. palvelun asiakkaina ovat nykyiset ja tulevat asukkaat. Palvelun perspektiivi on vuosikymmeniä tai vieläkin pidempi.

Millainen on kaupungin käyttäjäkokemus nyt ja tulevaisuudessa? Tärkeää on, että esimerkiksi liikenne toimii, mutta myös lähiluonto ja palvelut ovat tärkeitä. Kaupungin muuttuminen, aika, kulttuuri, rakennustekniikan ja arkkitehtuurin kehittyminen, asumisen ja elämän odotukset muuttavat kaupungin käyttäjäkokemusta ja samalla kokemusta kaupunkisuunnittelun onnistumisesta. Tämä voi näkyä esimerkiksi eri alueiden suosion muutoksina.

Tämän viikon (16.1.2015) Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen kirjoitus matkailun huippukokemuksista. Juulia Räikköisen tutkimuksen mukaan yli puolet matkailun huippukokemuksista liittyi tunnetiloihin eli eivät esimerkiksi itse eksoottiseen matkakohteeseen vaan hyvään matkaseurueeseen, ystävällisiin ihmisiin tai omien unelmien toteutumiseen.

Vähän samanlaiset tunnetiloihin liittyvät asiat tulivat mieleen, kun olin 2000-luvun vaihteessa tekemisissä Helsingin Siilitien asuinalueesta kerättyjen tarinoiden kanssa. Alueelta kerätyissä tarinoissa mainittiin tärkeinä asioina esimerkiksi omat lapset ja hyvä yhteisöllisyys muiden vanhempien kanssa. Tähän käyttäjäkokemukseen ei suoraan kaupunkisuunnittelulla helposti päästä, mutta  kaupunki voi tietysti vaikuttaa yhteisöllisyyteenkin omien palvelujensa avulla.

Esimerkiksi Helsingissä leikkipuistot voivat toimia paikkoina, joissa lapset, isät, äidit, mummot ja vaarit voivat tutustua toisiinsa ja samalla syntyy verkostoja, jotka lisäävät myönteistä asuinalueen käyttäjäkokemusta - kiinnittymistä asuinalueeseen ja asumisviihtyisyyttä.

Myös esimerkiksi liikuntapaikat ja -seurat, koirapuistot, puistot, metsiköt- ja metsäreitit, päiväkodit, koulut, asukastalot, yhdistykset, pubit ja erilaiset tapahtumat voivat toimia asuinalueella käyttäjäkokemukseen ratkaisevasti vaikuttavina tekijöinä.

Asuinalueen käyttäjäkokemusta voi myös pohtia eri asukasryhmien näkökulmasta. Millaiset asiat vaikuttavat esimerkiksi lasten, nuorten, perheellisten, sinkkujen, vanhusten, naisten, miesten käyttäjäkokemukseen eli tuntemuksiin asuinalueestaan.

Jokainen voi miettiä, mikä juuri itselle on merkittävintä ja vaikuttaa eniten omalla asuinalueella käyttäjäkokemukseen.

Luistelukentät ja leikkipuistot ovat meille mieleen.