Palvelukin voi olla mahtipaikka

Monella meistä voi olla kokemuksia mahtipaikoista* eli sellaisista paikoista, jotka ovat olleet meille sekä oppimisen että arvostuksen kokemisen kannalta tärkeitä ja merkityksellisiä. Tällaisia mahtipaikkoja voivat olla työyhteisö, harrastusryhmä, joukkue, ystäväryhnä ja perhekin. 

Myös palvelu voi olla asiakkaille kuin myös sitä tuottaville työntekijöille mahtipaikka. Erityisesti vaikkapa lastensuojelun tai päihdepalvelujen toivoisi olevan asiakkaille elämän kannalta mahtipaikkoja.

Eri organisaatioissa esihenkilöillä ja vaikkapa joukkueissa valmentajilla on tärkeä rooli mahtipaikan luomisessa. Olisi erityisen hienoa, että vanhempana voisi perheestäkin luoda mahtipaikan. Mahtipaikkaan ei riitä pelkästään se, että siellä esimerkiksi oppii paljon, vaan siellä pitää tuntea myös arvostusta.

 

*Mahtipaikka-käsitteen olen napannut Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luennolta 2021 

Mahtipaikassa ihminen syttyy liekkeihin.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook / Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

ww.selede.fi

Kallisarvoiset, raskaat lastensuojelun asiakaskokemukset kertovat paljon

Mitä mahtaa olla lastensuojelun asiakkaina olleilla nuorilla mielenpäällä lastensuojeluun liittyvästä palvelusta? 

Tänään (6.4.2018) oli Helsingin Sanomissa tärkeä juttu Osallisuuden aika -yhdistyksen nuorista aikuisista, jotka ovat olleet lastensuojelun asiakkaita ja ovat nyt kokemusasiantuntijoita. Lehtijutussa on monta hyvää ideaa, joita on hyvä ottaa lastensuojelun kehittämisessäkin huomioon.

1) Sosiaalityöntekijöillä on kova kiire ja uupumus, mikä näkyy kokemusasiantuntijoille niin, ettei "voi lisätä kuormaa puhumalla omista ongelmistaan".

2) Työntekijät vaihtuvat usein, mikä johtuu työn rasittavuudesta tai siitä, että työtä pilkotaan pienempiin osiin. Tällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lastensuojelun tarpeen arvoinnin tekee yksi sosiaalityöntekijä, toinen sosiaalityöntekijä tekee sitten varsinaista sosiaalityötä jne. Lapsen tai nuoren näkökulmasta on kyseessä kuitenkin aina uusi ihminen, johon pitää tutustua ja selvittää omia asioita uudestaan.

3) Nuorta pitäisi kuunnella kunnolla eikä se saisi olla pelkkä muodollisuus. Jos kuulemisessa on mukana monia ihmisiä, asioista kertominen kaikkien kuullen voi olla vaikeaa.

4) Puheen pitäisi olla ymmärrettävää ja ammattijargonia pitäisi välttää. Mitä siis mikäkin asia tarkoittaa, pitäisi kertoa niin, että lapsi tai nuori ymmärtää. 

5) Lapsen tai nuoren omat oikeudet pitäisi ehtiä selvittää hänelle huolellisesti.

6) Nuorella olisi lupa ottaa tapaamisiin tukihenkilöksi joku tuttu, sisarus, opettaja tai koulupsykologi.

7) Sosiaalityöntekijää olisi hyvä tavata usein ja välillä kaksinkin.

8) Sosiaalityöntekijää voisi tavata toimiston sijaan nuoren kotona tai jossain muualla "puolueettomalla maaperällä".

9) Nuorelle pitäisi tarjota helppoja keinoja ja selkeä lupa ottaa yhteyttä työntekijään myös tapaamisten välissä. Mieleen tuli, että voisiko lastensuojelun nuorilla olla käytössään lastensuojelun puhelin, jos hänellä ei itsellään ole puhelinta ja toisaalta pitäisi aina olla joku joka vastaisi virka-ajan jälkeenkin.

10) Aikuistumista tukevaa lastensuojelun jälkihuoltoa pitäisi jatkaa nykyisestä 21 ikävuodesta 25 vuoteen. Varmasti moni nuori aikuinen tarvitsisi vielä tukea ja valmentamista vielä 21 ikävuoden jälkeenkin.

11) Ylipäätään lastensuojelussa pitäisi pyrkiä menemään syvemmälle eli syihin oireiden takana.

12) Lapsen ja nuoren perheen jäsenet pitäisi pystyä kohtamaan yksilöinä eikä lähteä organisaation rakenteista.

13) Osallisuuden aika -yhdistyksen nuorille ei riitä, että sosiaalityö muuttuu. Heidän mielestään koko yhteiskunnan pitäisi muuttua kulttuuriltaan sellaiseksi, että avun hakeminen on hyväksyttävää ja ymmärtää, että kaikki me ollaan jossain vaiheessa avun tarvitsijoita.

Näiden nuorten ajatuksia kannattaisi miettiä ja pureskella tarkasti sosiaalityössä ja siellä missä tehdään päätöksiä lastensuojelusta ja sosiaalipalveluista.

Lastensuojelusta on tärkeä kaivaa esille käyttäjien kokemukset.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Kaveruus kannattelee brändiä

Kävin eilen katsomassa Stadin derbyn eli HJK:n ja HIFK:n välisen jalkapallo-ottelun. Mieleeni jäi kuinka voittaneen joukkueen pelaajat menivät pelin jälkeen kiittämään innokkaimpia kannattajiaan sekä tanssimaan ja juhlimaan heidän kanssaan. Tämäntyyppinen yhteisöllisyys, ehkei ihan tällä tasolla, on tuttua urheilussa.

Monessa muussa palvelussa tai tuotteessa pyritään luomaan yhteisöllisyyttä asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi monella lehdellä on lukija- tai asiakastapaamisia samoin kuin vaikkapa kuntosaleilla asiakkaille tarkoitettua tapahtumia. Yhteisillä tilaisuuksilla luodaan yhteisöllisyyttä ja samalla rakennetaan palvelulle tai tuotteelle lisäarvoa ja brändiä.

Yksi Supercellin perustajista on todennut, että yksi keskeinen tekijä uuden mobiilipelin onnistumiselle on sen sielu. Sielu voi olla esimerkiksi pelaajien välille syntyvä yhteistyö (Taivas+Helvetti 2013, s. 191). 

Sosiaali- ja terveyspalveluidenkin ympärille voisi vielä enemmän rakentaa asiakkaita tukevaa yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Itse olen ollut mukana lastensuojelun perheille tarkoitetuilla perheleireillä. Veikkaan, että leireillä on syntynyt osallistujien välille myös arkea tukevaa vertaisuuteen perustuvaa yhteistyötä ja ihmissuhteita.
 



Kannattajat ja joukkue 31.7.2017.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Dinosaurus olohuoneessa

Lisätty todellisuus (Augmented Reality, AR) lisääntyy kovalla vauhdilla monella toimialalla.

Se voi yksinkertaisimmillaan olla monenlaisen materiaalin kylkiäisenä. Esimerkiksi koulutustilaisuuden kutsussa voisi olla lisättyä todellisuutta, joka tabletin tai älypuhelimen avulla voisi alkaa elämään. Sieltä voisi tulla tai löytyä vaikkapa jonkun osallistujien arvostaman henkilön puheenvuoro tai jotain materiaalia, joka liittyy koulutukseen. Samoin lisättyä todellisuutta voisi olla liittyen johonkin palveluun.

Lastensuojelun palvelujen esitteessä voisi olla lisätyn todellisuuden keinoin toteutettu tietoa, joka voisi olla suunnattu vanhemmalle tai lapselle. Terveydenhuollon hoitotoimenpiteen kutsussa voisi olla tietoa liittyen toimenpiteeseen, vaikkapa mallinnus leikkauksesta tai ohjeita kuntoutukseen.

Vielä tällä hetkellä oma kokemukseni lisätystä todellisuudesta on rajautunut yhteen lastenkirjaan. Kirja kertoo dinosauruksista ja siinä on neljä lisätyn todellisuuden objektia. Jotta lisätyn todellisuuden sai esiin, piti ladata älypuhelimeen ilmainen sovellus. Sovelluksen auettua puhelinta pidettiin kuvan päällä ja näpäytettiin näyttöä. Ja kas kummaa, sieltä tuli dinosaurus kosketusnäytölle. Dinosaurusta pystyi liikuttamaan kosketusnäytöllä ja näytöltä katsottaessa dinosauruksen sai kosketuksella liikkumaan olohuoneen lattialla.

Iik. Dinosaurus olohuoneessa.

JK
juha.kesanen (at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Vankiräppärit telkussa

Keskiviikkona Ylen aamu-tv:ssä esiintyi D.S.G räpkokoonpano, jonka jäsenistä kaksi on vielä vankilassa.  He esittivät oman kappaleensa. Esityksen jälkeen toimittaja haastatteli esiintyjiä. Korvaani särähti, kun bändiltä udeltiin, miltä tuntuisi esiintyä Stadionilla?

Ajattelin, että miksi muka pitäisi päästä Stadionille. Minusta ainakin on hienoa, että tämä kokoonpano on saanut tehtyä hienon kappaleen. Hienoa on sekin, että he ovat päässeet telkkariin. Harva orkesteri pääsee televisioon esiintymään. Tietysti toivon, että kyseiset räppärit menestyvät ja voisivat jopa elättää itsensä musiikilla, vaikka harva siihen pystyy. Tietysti he saisivat täyttää Stadionin, mutta tämä juttu on mahtava jo sellaisenaan.

Minusta on hienoa, että räp-musiikista on tullut itseilmaisun kanava vankilamaailmaankin. Musiikki, kuten muukin taide auttaa käsittelemään ja kanavoimaan tunteita. Samalla räpin tekeminen auttaa löytämään omaa paikkaa yhteiskunnasta. Räpin tai minkä tahansa musiikin tekeminen on yhteis- ja ryhmätoimintaa.  Itsensä voittaminen oman tarinan kertomisella ja esiintymään uskaltautuminen, ulkopuolinen myönteinen huomio ja julkisuuskin ovat varmasti ihmisille hyväksi. Varsinkin niille, joilla on ollut paljon kurjia kokemuksia.

Jonkinlaisena itsetunnon kasvuna ja takaisin antamisena tai hyvittämisenä voi nähdä sen, että D.S.G on menossa tekemään räppiä yhdessä kehitysvammaisten räppiryhmän kanssa. Heidän on tarkoitus tehdä myös Lastenklinikan syöpäpotilaille oma räppi.

Vankiloissa on tehty ennenkin muun muassa räppiä, kuten Pykälässä-kappale. Se syntyi Hämeenlinnan vankilan  musiikkityöpajassa. Pykälässä-räpin tekoa ohjasi teatteriopettaja Annukka Valo.

Myös lastenkodeissa on tehty räppiä. Helsingissä nuorten kanssa musiikkia ovat tehneet ainakin Tommy Lindgren, Asa, Steen 1 ja muistaakseni Palefacekin.

Hienoja taide- ja kulttuurilähtöisiä hankkeita on vankilassa tehty myös teatterin keinoin. Hämeenlinnassa kahdeksan naisvankia teki vuonna 2009 yhdessä ammattiohjaan kanssa Hämeenlinnan kaupunginteatterin suuressa salissa esitetyn Punahilkka-näytelmän. Viime vuonna Sörnäisten vankilan pitkäaikaismiesvangit tekivät näytelmän Seitsemän broidia Sipoosta. Kovia ja hienoja juttuja ja harmittaa kun itse en nähnyt niitä.

Vaikkei vankeinhoitoa voi oikein palveluksi kutsua, niin mielestäni taide- ja kulttuuri - räppi, teatteri, kirjoittaminen - voisi hyvinkin toimia juuri oikeanlaisena palveluna vangeille tai ainakin osalle heistä. Ainakin, jos halutaan että vankilan tehtävänä olisi jokin muu kuin tuomitun päätyminen entistä syvemmälle rikollisuuden maailmaan.

                                             Kuvakaappaus Yle.fi -sivuilta olevalta videolta.

Lastensuojelu ja rohkeus puuttua väkivaltaan

Viime päivinä on Helsingin Sanomissa kirjoitettu  lastensuojelun palveluista. Eilen (HS 10.2.2015) kirjoitettiin siitä, kuinka moni lastensuojelun sosiaalityöntekijä on pääkaupunkiseudulla epäpätevä ja tänään (HS 11.2.2015) kirjoitettiin surullisesta 8-vuotiaan helsinkiläisen Vilja Eerikan tapauksesta. Jälkimmäisen kirjoituksen näkökulmana oli se, kuinka monta viranomaista oli tekemisissä nuoren tytön kanssa ja silti virkamiehet eivät voineet estää kotona tapahtunutta tytön murhaa vuonna 2013.

Olin vuosina 2011 - 2012 mukana laajassa Helsingin lastensuojelun muutoshankkeessa, jossa kuvattiin lastensuojelun asiakkaiden tarpeet ja tehtiin kehittämisen pohjaksi näitä tarpeita vastaavat palveluiden kuvaukset. Kuvattiin esimerkiksi se, miten pitäisi toimia, kun törmää lapseen kohdistuvaan väkivaltaan. Asiakastarpeita varten tutkittiin myös asiakastietoja. Näissäkin tiedoissa tuli vastaan se, miten paljon lapset joutuvat kokemaan väkivaltaa muun kaltoinkohtelun lisäksi.

Väkivalta ja väkivallan kohtaaminen ovat ns. lastensuojelun ilkeitä ongelmia ja väkivaltaan puuttuminen on henkisesti vaikeaa. Väkivaltaan puuttuminen vaatii lastensuojelun työntekijöiltä rohkeutta nähdä ja puuttua siihen ja samalla se vaatii koko organisaatiolta rohkeutta tukea väkivaltaan puuttumista. Tähän rohkeuteen ja taitoon puuttua väkivaltatilanteisiin vaikuttaa myös työntekijöiden kokemus ja ammatillinen pätevyys, mutta myös se, että organisaatiossa on tukea ja osaamista väkivallan kohtaamiseen. Asenne, että tähän meidän on puututtava.

Väkivalta ja mahdolliset väkivallan merkit pitää aina ottaa erittäin vakavasti. Tätä pitää varmasti vielä koko Suomen lastensuojelussa parantaa. Minusta väkivaltaan puuttumisen pitäisi olla ihan omana palveluna lastensuojelussa - ainakin suurissa kaupungeissa. Palvelu, joka tukisi lapsesta vastaavaa lastensuojelun sosiaalityöntekijää työssään ja kääntäisi sen viimeisenkin kiven, jotta lapseen kohdistuva väkivalta loppuu.

Helsingissä oli vuonna 2013 yhteensä lähes 11 200 lastensuojelun asiakaslasta. Se on ihan hirveä määrä lapsia. Lapsia joilla on kokemuksia erilaisesta kaltoinkohtelusta. On selvä, että usealla on kokemusta myös väkivallasta, joko uhrin tai tekijän - tai molempien.

Jokainen väkivallan teko rikkoo ihmistä pysyvästi. Väkivalta siirtyy useammin kuin on siirtymättä sukupolvelta toiselle.

Mikä onkaan lapsen käyttäjäkokemus sosiaalityöstä, joka ei puutu lapsen kokemaan väkivaltaan? Eikö jokainen väkivallan tekijä toivoisi että ei rikkoisi omaa lastaan?