Sinä inspiroit!

Osaatko punnertaa siten, että yhden punnerruksen aikana taputat ensin kädet yhteen vartalon alla sekä selän takana ennen kuin tulet takaisin punnerrusasentoon?

Odota vielä hetki ennen kuin kokeilet tätä punnerrusta!

Helsingin Sanomissa oli 1.10.2015 kasvatustieteen professori Kai Hakkaraisen haastattelu. Yhtenä Hakkaraisen pointtina oli se, että helposti ajattelemme älykkyyden ja luovuuden olevan vain yksilöissä, vaikka pitäisi ajatella, että ne ovat yhteisön ominaisuuksia. Tällainen ajattelu voisi saada inspiroitumaan toisten osaamisesta.

Minäkin sain toisilta eli tässä tapauksessa punttisaliyhteisöltäni inspiraatiota.

Olin nimittäin viime keskiviikkona kaupunginosamme punttisalilla. Siellä harjoitteli pari hyvässä kunnossa olevaa maahanmuuttajataustaista noin kolmekymppistä miestä. He tekivät monenlaisia vaativia oman kehon painoa hyödyntäviä harjoituksia.

Yhtenä liikkeenä heillä oli punnerrukset. Eikä mitkä tahansa punnerrukset vaan sellaiset, joissa punnerretaan räjähtävästi ylöspäin siten, että punnerruksen aikana kädet lyödään ensin yhteen vartalon alla ja sitten selän takana ennen kuin tullaan takaisin maahan punnerrusasentoon.

Minusta nuo punnerrukset näyttivät hienoilta, mutta en tietenkään arvannut lähteä niitä punttisalilla kokeilemaan. Tiedostin, että räjähtävyyteni ei välttämättä ole samaa luokkaa kuin noilla nuoremmilla miehillä.

Kun pääsin kotiin olin jo unohtanut spekulaationi räjähtävästä voimastani. Niinpä kokosin koko perheen keittiöön ja päätin, että nytpä iskä näyttää uuden punnerruksen.

Eipä muuta kuin punnerrusasentoon ja räjähtävä punnerrus ylös. Kerkesin läpsäyttää kädet yhteen mahan alla, mutta kun kädet olivat vasta selän takana tärähdin jo huuli edellä maahan.

Auts. Ei sentään hampaita katkennut, vaikka huulesta verta tulikin.

Mitä tästä seurasi? Tämä iskän kieltämättä näyttävä suoritus ei säikäyttänyt muita, vaan päinvastoin kaikki perheenjäsenet inspiroituivat kokeilemaan omia punnerruksiaan -  myös 1,5-vuotias pikkukaverimme takapuoli pystyssä.

Ei varmaan nuo punttisalin kaverit tienneet, miten heidän punnerruksensa inspiroivat perhettämme. Vietimme mukavan punnerrushetken. Ja nyt on jo huulikin paranemassa.

Samalla tavalla kuin punttisalin kaverit, sinä voit tietämättäsi inspiroida muita millä tahansa elämän saralla ja myös hyvän palvelun tuottajana.

Kun muiden taidot ja osaamiset nähdään yhteisön ominaisuuksina, voit antaa itsellesi hyvän syyn nauttia, inspiroitua ja oppia niistä.



Tästä se lähtee.



Turvallisuussyistä kädet yhteen vain vartalon alla.

Lastensuojelu ja rohkeus puuttua väkivaltaan

Viime päivinä on Helsingin Sanomissa kirjoitettu  lastensuojelun palveluista. Eilen (HS 10.2.2015) kirjoitettiin siitä, kuinka moni lastensuojelun sosiaalityöntekijä on pääkaupunkiseudulla epäpätevä ja tänään (HS 11.2.2015) kirjoitettiin surullisesta 8-vuotiaan helsinkiläisen Vilja Eerikan tapauksesta. Jälkimmäisen kirjoituksen näkökulmana oli se, kuinka monta viranomaista oli tekemisissä nuoren tytön kanssa ja silti virkamiehet eivät voineet estää kotona tapahtunutta tytön murhaa vuonna 2013.

Olin vuosina 2011 - 2012 mukana laajassa Helsingin lastensuojelun muutoshankkeessa, jossa kuvattiin lastensuojelun asiakkaiden tarpeet ja tehtiin kehittämisen pohjaksi näitä tarpeita vastaavat palveluiden kuvaukset. Kuvattiin esimerkiksi se, miten pitäisi toimia, kun törmää lapseen kohdistuvaan väkivaltaan. Asiakastarpeita varten tutkittiin myös asiakastietoja. Näissäkin tiedoissa tuli vastaan se, miten paljon lapset joutuvat kokemaan väkivaltaa muun kaltoinkohtelun lisäksi.

Väkivalta ja väkivallan kohtaaminen ovat ns. lastensuojelun ilkeitä ongelmia ja väkivaltaan puuttuminen on henkisesti vaikeaa. Väkivaltaan puuttuminen vaatii lastensuojelun työntekijöiltä rohkeutta nähdä ja puuttua siihen ja samalla se vaatii koko organisaatiolta rohkeutta tukea väkivaltaan puuttumista. Tähän rohkeuteen ja taitoon puuttua väkivaltatilanteisiin vaikuttaa myös työntekijöiden kokemus ja ammatillinen pätevyys, mutta myös se, että organisaatiossa on tukea ja osaamista väkivallan kohtaamiseen. Asenne, että tähän meidän on puututtava.

Väkivalta ja mahdolliset väkivallan merkit pitää aina ottaa erittäin vakavasti. Tätä pitää varmasti vielä koko Suomen lastensuojelussa parantaa. Minusta väkivaltaan puuttumisen pitäisi olla ihan omana palveluna lastensuojelussa - ainakin suurissa kaupungeissa. Palvelu, joka tukisi lapsesta vastaavaa lastensuojelun sosiaalityöntekijää työssään ja kääntäisi sen viimeisenkin kiven, jotta lapseen kohdistuva väkivalta loppuu.

Helsingissä oli vuonna 2013 yhteensä lähes 11 200 lastensuojelun asiakaslasta. Se on ihan hirveä määrä lapsia. Lapsia joilla on kokemuksia erilaisesta kaltoinkohtelusta. On selvä, että usealla on kokemusta myös väkivallasta, joko uhrin tai tekijän - tai molempien.

Jokainen väkivallan teko rikkoo ihmistä pysyvästi. Väkivalta siirtyy useammin kuin on siirtymättä sukupolvelta toiselle.

Mikä onkaan lapsen käyttäjäkokemus sosiaalityöstä, joka ei puutu lapsen kokemaan väkivaltaan? Eikö jokainen väkivallan tekijä toivoisi että ei rikkoisi omaa lastaan?