Loiri seinässä

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa elokuussa kuolleesta Vesa-Matti Loirista pieni blogiteksti, mutta jotenkin tämän kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Minulle Loiri on ollut suomalainen ääni koko elämäni ajan. 

Ensikosketuksen Loiriin sain Parkanon elokuvateatterissa 1970-luvulla, jossa näin ensimmäisen Uuno-elokuvan. Minua, tuolloin 7-vuotiasta poikaa kiukutti, kun kaikki nauroivat hänelle. Minun taisi käydä Uunoa sääliksi. 

Viimeiset parikymmentä vuotta olen aina välillä kuunnellut Loiria ja hänen musiikkiaan. Hänen monet laulunsa koskettavat minua niin kuin varmaan montaa muutakin suomalaista. Loiri oli monilahjakkuus (urheilu, musiikki & näytteleminen). Ehkä erityisesti hänen laulutulkinnoissaan näkyy se, että hänen elämäänsä mahtui monenlaisia menetyksiä, esimerkiksi läheisten kuolemia, sairauksia ja menetettyjä ihmissuhteita (ks. wikipedia). 

Voi olla, että ikävä ja haikeus Loirin kuolemasta johtuvat myös siitä, että Loiri ja hänen musiikkinsa muistuttavat myös edesmenneestä isästäni ja myös omasta ikääntymisestäni, vaikka 50 onkin uusi 40 :-). 

Helsingin Hämeentielle maalattu muraali on hieno kunnianosoitus Loirille. Siitä ajelen bussilla ohi monta kertaa viikossa ja muistelen Veskua.

 

Loiri Helsingin Hämeentiellä.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Radio Stage - ennakkonäytöksestä ensi-iltaan

Olin varannut jo viime keväänä liput Espoon Kaupunginteatterin Esitystalous 3 -näytelmään. Koko pitkä ja kuuma kesä tuli odotettua juuri tätä esitystä. Teatterikokemusteni pohjalta totean, että Esitystalous ja Esitystalous 2 ovat olleet parhaimmat näytelmät, mitkä olen nähnyt ja nyt sain tähän kolmanteenkin liput. Kyseiset näytelmät ovat olleet kaiken puolin mahtavia eikä vähiten Juha Jokelan käsikirjoitusten ja Martti Suosalon näyttelijätyön takia.

Viime keskiviikkona olimme puolison kanssa sitten matkalla Espoon Tapiolaan katsomaan näytelmää, jonka viitekehyksenä ja tapahtumapaikkana on Espoolainen Radio Stage -radioasema. Kampin keskuksessa ollessamme vilkaisin sähköpostia. Ihmeekseni huomasin, että sähköpostiini oli tullut Espoon Kaupunginteatterista asiakaskysely edellisillan teatterikäynnistä.

Samalla hetkellä aloin epäillä, että meidän esitys oli ollutkin jo edellisenä iltana ja niinhän siinä oli käynytkin, kun tarkistin liput. Hitto.

Saman tien soitin Espoon Kaupunginteatteriin ja selitin lyhyesti tilanteen sekä kysyin, sattuisiko olemaan mitään peruutuspaikkoja illan esitykseen. Ja ihme ja kumma, löytyihän sieltä meille paikat vaikka kyseessä oli esityksen ensi-ilta.

Olin varma, että lipuista pitää maksaa normaalihinta, koska tämä almanakkavirhe oli täysin minun. Mutta vielä mitä, meidän ei tarvinnut maksaa ylimääräistä, vaan pääsimme ensi-iltaan ennakkonäytöksen lipuilla. Tästä tuli meille hyvä mieli.

Näytelmä oli tietenkin hyvä ja monenlaisia ajatuksia herättävä. Parhaillaan kuuntelen näytelmän musiikista tekemääni soittolistaa. Mukavaa ja katsojia huomioivaa oli myös se, että Tapiolan metroasemalla oli opastajat, jotka kertoivat miten ehkä noin 700 metrin matkan asemalta parhaiten taittaa teatterille.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Paras Palvelija Suomesta

Kävin katsomassa tänään pari vuotta Helsingin Kaupunginteatterissa esitettyä Palvelija-näytelmää. Näytelmän on kirjoittanut Kari Hotakainen ja sen ovat ohjanneet Martti Suosalo ja Raila Leppäkoski. Ainoana näyttelijänä oli Martti Suosalo.

Menin katsomaan näytelmää tietysti blogini-teeman takia*. Ajatuksena oli mennä mieli ja sydän avoimena katsomaan, mitä palveluihin liittyviä ajatuksia näytelmä herättäisi.

Kyseessä on hieno näytelmä, joka kertoo palvelemisesta mutta myös ihmisen ytimestä - mitä ihmisestä jää jäljelle, jos sitä puristetaan kuin puolikasta sitruunaa.

Hyvän palvelijan tunnuspiirteisiin kuuluu ainakin hyvä myötätunto ja kyky eläytyä asiakkaiden maailmaan. On tärkeää ymmärtää, miten asiakas ajattelee ja kokee sekä mitä hän haluaa tehdä. Pitkää pinnaa tarvitaan myös.  Nämä ovat perusasioita hyvälle palvelijalle sekä lähtökohtia toimivien palveluiden kehittämiselle. Esitys havainnollisti myös sen, että palvelutyöstä riippuen vuosien palvelu saattaa näkyä kehossakin ja sen asennoissa.

Ehkä parasta kuitenkin oli taas kerran nähdä ja todeta, kuinka taitava näyttelijä Martti Suosalo on. Ihan hirmu taitava. Mielestäni hän liittyy johonkin sellaiseen suomalaiseen "designiin" kuin näyttelijä Sulevi Peltolakin. Itseä ei tarvitse korostaa. Mieluummin tekoja kuin puheita. Jos jollekin ulkomaalaiselle haluaisin näyttää mielestäni parasta Suomesta, olisi se Suosalon näytteleminen.

Palvelija-näytelmä oli minun mieleeni ja lähes yhtä hyvä kuin Espoon kaupunginteattereissa esitetyt Esitystalous 1- ja 2-näytelmät. Ensimmäisessä Suosalo näytteli kaupunginjohtoa auttavaa konsulttia ja toisessa itse kaupunginjohtajaa.

*Pääsin katsomaan esitystä bloggarina maksutta.



Palvelija Martti Suosalo.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Vankiräppärit telkussa

Keskiviikkona Ylen aamu-tv:ssä esiintyi D.S.G räpkokoonpano, jonka jäsenistä kaksi on vielä vankilassa.  He esittivät oman kappaleensa. Esityksen jälkeen toimittaja haastatteli esiintyjiä. Korvaani särähti, kun bändiltä udeltiin, miltä tuntuisi esiintyä Stadionilla?

Ajattelin, että miksi muka pitäisi päästä Stadionille. Minusta ainakin on hienoa, että tämä kokoonpano on saanut tehtyä hienon kappaleen. Hienoa on sekin, että he ovat päässeet telkkariin. Harva orkesteri pääsee televisioon esiintymään. Tietysti toivon, että kyseiset räppärit menestyvät ja voisivat jopa elättää itsensä musiikilla, vaikka harva siihen pystyy. Tietysti he saisivat täyttää Stadionin, mutta tämä juttu on mahtava jo sellaisenaan.

Minusta on hienoa, että räp-musiikista on tullut itseilmaisun kanava vankilamaailmaankin. Musiikki, kuten muukin taide auttaa käsittelemään ja kanavoimaan tunteita. Samalla räpin tekeminen auttaa löytämään omaa paikkaa yhteiskunnasta. Räpin tai minkä tahansa musiikin tekeminen on yhteis- ja ryhmätoimintaa.  Itsensä voittaminen oman tarinan kertomisella ja esiintymään uskaltautuminen, ulkopuolinen myönteinen huomio ja julkisuuskin ovat varmasti ihmisille hyväksi. Varsinkin niille, joilla on ollut paljon kurjia kokemuksia.

Jonkinlaisena itsetunnon kasvuna ja takaisin antamisena tai hyvittämisenä voi nähdä sen, että D.S.G on menossa tekemään räppiä yhdessä kehitysvammaisten räppiryhmän kanssa. Heidän on tarkoitus tehdä myös Lastenklinikan syöpäpotilaille oma räppi.

Vankiloissa on tehty ennenkin muun muassa räppiä, kuten Pykälässä-kappale. Se syntyi Hämeenlinnan vankilan  musiikkityöpajassa. Pykälässä-räpin tekoa ohjasi teatteriopettaja Annukka Valo.

Myös lastenkodeissa on tehty räppiä. Helsingissä nuorten kanssa musiikkia ovat tehneet ainakin Tommy Lindgren, Asa, Steen 1 ja muistaakseni Palefacekin.

Hienoja taide- ja kulttuurilähtöisiä hankkeita on vankilassa tehty myös teatterin keinoin. Hämeenlinnassa kahdeksan naisvankia teki vuonna 2009 yhdessä ammattiohjaan kanssa Hämeenlinnan kaupunginteatterin suuressa salissa esitetyn Punahilkka-näytelmän. Viime vuonna Sörnäisten vankilan pitkäaikaismiesvangit tekivät näytelmän Seitsemän broidia Sipoosta. Kovia ja hienoja juttuja ja harmittaa kun itse en nähnyt niitä.

Vaikkei vankeinhoitoa voi oikein palveluksi kutsua, niin mielestäni taide- ja kulttuuri - räppi, teatteri, kirjoittaminen - voisi hyvinkin toimia juuri oikeanlaisena palveluna vangeille tai ainakin osalle heistä. Ainakin, jos halutaan että vankilan tehtävänä olisi jokin muu kuin tuomitun päätyminen entistä syvemmälle rikollisuuden maailmaan.

                                             Kuvakaappaus Yle.fi -sivuilta olevalta videolta.