Arvostaminen ratkaisee tuloksen

Koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen jokunen viikko sitten, kun sain käsiini Kirsi Saukkolan ja Taina Laaneen -kirjan Näe sydämellä. Luo arvostava yhteys lapseen -kirjan (2018). Ehkä se ahaa-elämys sinällään vähän ihmetytti, sillä näitä asioita on tietenkin tullut pohdittua kaikissa oman elämänpiirin ryhmissä; kotona, koulussa, töissä ja harrastuksissa eli kaikissa vuorovaikutustilanteissa, joissa on tullut oltua. Tietysti myös arvostamani filosofi Esa Saarisen keskeinen sanoma on ihmisten arvostamisessa (lue Esa Saarista koskeva blogiteksti täältä).

Jo Saukkolan ja Laaneen kirjan alkusivuilla kiteytetään hyvin se, mitä tarkoittaa arvostaminen ja millaisia seurauksia, sillä on, jos arvostus puuttuu. Tässä kiteytystä kirjasta:

- Arvostus on vuorovaikutuksen kantava voima.

- Arvostuksen kokemus määrittää sen, miten vuorovaikutussuhde etenee .

- Arvostuksen kokemus ratkaisee, kenen kanssa haluamme jatkaa suhdetta pidemmälle.

- Arvostuksen kokemus ratkaisee, kuinka paljon ihmiset antavat suhteeseen.

- Arvostuksen ilmapiirissä mahdollisuus yhteistyöhön ja antoisaan yhdessä toimimiseen kasvavat oleellisesti.

- Arvostus välittyy pienissä eleissä ihmisten välillä, mutta juuri ne pienet eleet ratkaisevat kenen kanssa haluamme rakentaa suhdetta eteenpäin.

- Arvostus ratkaisee, miten rakentavasti voimme toimia, jos on erimielisyyksiä. 

- Arvostuksen ilmapiirissä on helpompi löytää uusia tapoja löytää ratkaisuja, vaikka on eri mielisyyksiä.

Jokaisella on varmaan kokemuksia arvostavasta vuorovaikutuksesta ja ihmisistä, jotka arvostavat. Arvostavan vuorovaikutuksen kehittäminen on tärkeää kaikille. Erityisen tärkeää se on vanhemmille, johtajille, esihenkilöille, opettajille, valmentajille sekä tietysti kaikille hyvien palvelujen tuottajille :-).

Ehkä ahaa-elämys syntyikin siitä, että jokunen viikko sitten yhdessä työryhmässä koin arvostuksen synnyttämän voiman ihmeen. Arvostus auttoi siinä, että mutkikasta asiaa sitten eteenpäin.

Kuva:Gordon Johnson/Pixabay

JK

S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook /Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Oppiminen on ihanaa – mistä koulusyrjäytyminen johtuu

Olen viime aikoina pohtinut syrjäytymistä ja koulusyrjäytymistä. Peruskoulusta syrjäytyminen voi johtaa syrjäytymiseen ammattiopinnoista ja heikentää näin myös työllistymistä. Syrjäytyneiden tai sen vaarassa olevien nuorten määrän on hieman eri perusteluin arvioitu olevan 14 000 - 100 000 (THL).

Oma peruskouluni meni perseelleen. Johtuiko sitten useista muutoista tai mistä, mutta monta vuotta meni niin, että en tehnyt läksyjä. Vain harvalla koulu menee hyvin, jos ei koskaan tee läksyjä. Opetus oli hepreaa. Oppimisen tasoni ja opetus eivät kohdanneet. Oppimisen iloa en päässyt kokemaan. Vaikkei se päälle päin näkynyt, se ahdisti. Kahdeksannella luokalla lintsasin paljon koulusta.

Meillä oli lähiöpoikien porukka joka lintsasi yhdessä. Tupakoitiin ja keksittiin kaikenlaista.

Jotenkin onnistuin luovimaan niin, että en jäänyt lintauksesta kunnolla kiinni. Ehkä opettaja ei viitsinyt soitella kotiin? Poissaololappuja pystyi väärentämään eikä 1980-luvulla Wilmasta vielä haaveiltukaan. Pahimmaltahan se olisi tuntunut, jos asiaan olisi kunnolla puututtu, vaikka se olisi ollut minulle parasta.

On selvää että huonosti kouluun kiinnittyneet lapset ja nuoret ahdistavat myös opettajia. Pitäisi edetä opetussuunnitelman mukaan ja osa oppilaista ei halua tai pysty oppimaan sitä, mitä pitäisi.

 

Olin hiljattain kuulemassa hienon Monikielinen ohjaus -hankkeen kokemuksia. Hankkeessa tuetaan maahanmuuttajataustaisia oppilaita ja heidän vanhempiaan Helsingin kouluissa. Tällä hetkellä on joillekin kouluille palkattu työntekijöitä, jotka tukevat ja auttavat koulunkäynnissä lapsia ja perheitä. Hankkeessa on käytetty yhteiskehittämisen metodeja eli otettu oppilaat ja vanhemmat mukaan toimintamallin kehittämiseen, pyritty oikeasti ymmärtämään maahanmuuttajalasten tilannetta koulussa ja tämän pohjalta on kehitetty mm. monikielisten ohjaajien tehtäväkuvia.

Tunnistin hankkeen kokemuksista juuri sen, että monelle maahanmuuttajalle ei välttämättä tule mukavia ja iloisia oppimiskokemuksia, koska esimerkiksi kielitaito ei riitä siihen, että pystyisi oppimaan.

 

Koulusyrjäytymisen ratkaisu on oppijakeskeinen opetussuunnittelu. Ensin selvitetään ja ymmärretään oppilaan osaamisen taso ja opetus suunnitellaan lähtemään siitä tasosta ilman syyllistämistä. Osaamisen taso voi olla pöyristyttävänkin matala verrattuna vaikkapa keskivertoon ikätoveriin. Vain tätä kautta tulee onnistumisen kokemuksia ja voi syntyä oppimisen iloa. 

Lisäksi oppilaalle kerrotaan, että kaikkeen oppimiseen vaaditaan työtä. Virheet ja epäonnistumiset ovat normaalia oppimisessa. Harjoitus tekee mestarin ja mestari tekee harjoituksen. Edistyminen on hyvä näyttää ja edistymistä voi hyvin myös juhlia.

Suomella ei ole varaa menettää yhtään lasta ja nuorta koulusyrjäytymiselle. Kaikilla lapsilla on taitoja ja kykyjä, jotka pitää saada esille. Kaiken lisäksi globalisoituvassa maailmassa monella maahanmuuttajalapsella on aikuistuessaan esimerkiksi kaupankäynnissä tarvittavia kieli- ja kulttuuritaitoja, joita on syytä muistaa arvostaa.

Oppiminen vaatii keskittymistä.

 

JK

juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter @JuhaKe

www.selede.fi

Helpotusta sosiaalityöntekijän ahdistukseen

Helsingin Sanomissa oli viime lauantaina (29.10.2016) juttua, että kuntien sosiaalityöntekijöillä on selvästi muita kuntien työntekijöitä enemmän mielenterveydenongelmista johtuvaa työkyvyttömyyttä - ahdistusta ja masennusta.

Jutussa mainitaan pahoinvoinnin ratkaisuksi sen, että työmäärän pitäisi olla sopivampi eli asiakkaita vähemmän yhtä työntekijää kohti.  Työ pitäisi myös organisoida paremmin eli työtä pitäisi johtaa paremmin.

Itsellänikin on hieman, yhteensä noin pari vuotta, kenttäkokemusta sekä aikuisten että lastensuojelun sosiaalityöstä, vaikken olekaan koulutukseltani sosiaalityöntekijä.

Varsinkin lastensuojelussa ongelmat ja haasteet ovat melkoisia ja monet asiakastapaukset ovat erittäin vaikeita ja stressaavia mm. väkivaltaan ja päihteisiin liittyvät asiat (ks. blogiteksti Lastensuojelu ja rohkeus puuttua väkivaltaan). Itselleni oli onni, että oma esimies oli taitava ja kokenut. Hänen kanssaan selvitin yhdessä monta asiaa.

Minä tarjoaisin sosiaalityöntekijöiden ja oikeastaan kaikkien sosiaalialan työntekijöiden työhyvinvoinnin lisäämiseen ja samalla masennukseen ja ahdistukseen vähentämiseen kolmea ratkaisuehdotusta.

Parityöstä potkua

Parityössä kaksi työntekijää pystyy monessa tapauksessa toimimaan tehokkaammin ja rohkeammin kuin yksin työtä tekevä.

Kaksi pystyy saamaan tilannekuvan selkeämmäksi. Kaksi pystyy tuottamaan enemmän ideoita ja ratkaisuja. Kaksin uskaltaa toimia nopeammin ja rohkeammin, jos on hätätilanne. Kahdestaan voi käsitellä myös vaikeita työhön liittyviä tuntemuksia ja näin palautua lehtijutussakin mainituista avuttomuuden tunteista tekemiseen nopeammin. 

Vertaistukea vertaismentoroinnista

Toiseksi tarjoaisin vertaismentorointia, joka nimensä mukaisesti perustuu vertaistukeen. Vertaismentorointia on käytetty erityisesti uransa alussa olevien opettajien työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen tukemiseen. Helsingin kaupungilla vertaismentorointia ovat käyttäneet myös lastentarhanopettajat. 

Vertaismentoroinnissa käsitellään luottamuksellisesti ja sovitusti ryhmässä työhön liittyviä asioita. Tapaamisia voi olla vaikkapa kerran kuussa puolen vuoden ajan. Ryhmää vetää vertainen, joka on saanut vertaismentorin koulutuksen. Ryhmä määrittelee itse mitä työhön liittyviä asioita ryhmässä käsitellään. Ryhmän jäsenet voidaan koota useista eri toimipisteistä.

Kuvauksilla palvelut näkyviksi

Kolmanneksi kannustan mallintamaan ja kuvaamaan sosiaalityön palveluja ja työprosesseja. Palvelujen mallintamisella tarkoitan sitä, että työn sisältö eli miten työtä tehdään ja mitä työllä tavoitellaan, on kuvattu työntekijöiden ja johdon toimesta. Palveluiden kuvaamisesta olen kirjoittanut blogitekstissä Minimisuoritus palveluiden eteen.

Vaikka palvelujen kuvaaminen voi tuntua aluksi ehkä turhalta ja abstraktiltakin, korkeasti koulutetuille sosiaalityöntekijöille sen hyödyt aukeavat varmasti nopeasti. Vaikka sosiaalipalvelut nojaavat lakiin, laki ei kerro kokonaisuudessaan työn sisältöä.

Palveluja tuotetaan aina jonkin mallin mukaan olipa palvelut kuvattu tai ei. Palvelun kuvaaminen konkretisoi yhteisen tiedon työstä ja asiakkaista siten, että palvelusta on helpompi yhteisesti keskustella. Esimerkiksi palvelun kuvaaminen voi johtaa yhteiseen ymmärrykseen siitä, että näin me haluamme palvella ja auttaa asiakkaitamme. (Palvelujen kuvaamisen hyötyjä löytyy täältä.)

Joskus palvelujen kuvaaminen voi tuoda esille juuri niitä ristiriitoja, joista ahdistus syntyy. Ristiriita voi syntyä siitä, että asiakkaita parhaiten auttavaan palvelumalliin ei riitä resursseja. Silloin pitää raportoida ja viestittää tästä ristiriidasta eteenpäin johdolle ja päättäjille. Sekin voi jo helpottaa sosiaalityöntekijöiden ahdistusta, että tietää ja tunnistaa nämä ristiriidat ja on omalta osaltaan yrittänyt vaikuttaa niihin. Itse asiassa koko sosiaalityö on elämistä monenlaisten ristiriitojen maailmassa.

Parhaimmillaan palvelukuvaus ohjaa työn organisointia, työtä ja työn kehittämistä vaikkapa palvelumuotoilun keinoin. Huonoimmillaan palvelukuvaus tehdään jonkun pyynnöstä ja sitten valmis palvelukuvaus työnnetään jonnekin öömappiin.

Suuntana sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Eskari rules! Yksi asia kuitenkin hiersi

Lapsilla on hiljalleen alkamassa jo kolmas kouluviikko. Meidänkin lapsi on päässyt jo läksyjen tekemisen makuun ja saanut aivan ihanan opettajan.

 

Koulu ei varmasti olisi alkanut näin mukavasti, jos taustalla ei olisi viimevuotista eskaria eli esikoulua. Eskari tasoitti tietä koulun aloitukselle. Helsingin Viikin Leskenlehden päiväkodin eskariopettajat ja -hoitajat olivat tosi kivoja ja taitavia toimijoita tässä tärkeässä päiväkodin ja koulun välisessä nivelvaiheessa.

Eskarivuoden aikana tuli tutuksi koulunkäynnin päivärytmi. Oli paikka, jonne piti lähteä joka päivä. Yhdessä toimiminen toisten saman ikäisten lasten kanssa antoi esimakua koulun ryhmädynamiikasta.

Vuoden aikana tuli ainakin osa kirjaimista ja numerot tutuiksi. Eskarilaiset tekivät monta mukavaa retkeä kaupungin eri kohteisiin.

Ainoastaan yhdessä asiassa eskariopettajien sekä lapsen ja isän näkemykset olivat erittäin jyrkästi ristiriidassa. Nimittäin opettajien mielestä säbää eli salibandya pelattiin liikunnassa niin paljon, että se meinasi tulla jo korvista ulos.

Lapsen mielestä, ja isäkin toi tämän asian pontevasti esiin eskarin loppukeskustelussa, säbää pelattiin aivan liian vähän! ;-)

Eskari ja säbä rules!

 
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi


Anna sen soida

Meillä on ollut ilo käydä lasten kanssa Itä-Helsingin Musiikkiopiston tuottamassa perhemuskarissa. Eilen aloitin taas muskaritaipaleeni pienimmän lapseni kanssa. Erityisen hyvä on ollut yksi muskarin opettaja - Milja.

Erityisen hyväksi hänet tekee monikin asia. Hän on tietenkin ammatillisesti hyvä eli hän soittaa ja laulaa hyvin. Hän tekee työtä lapset - meidän tapauksessa 1 - 2-vuotiaat edellä. 45 minuutin muskarissa tekeminen vaihtuu riittävän usein, jotta lasten mielenkiinto säilyy.  Hänellä on lämmin ote lapsiin. Hän kuitenkin huomioi kivasti myös aikuiset. Vauhdikkaammat lapset hän saattaa ottaa varmoin ottein omaan syliinsä laulun ja leikin ajaksi. Hänellä on myös kiva ja lämmin huumorintaju.

Erityisen kivalta minusta tuntuu se, mitä hän sanoi jo kun ensimmäisen lapsen kanssa menin vuonna 2009 ensimmäiseen muskariin. Hän sanoi kivasti ja lämpimästi sen, että lapselle on tärkeää, että vanhempi laulaa mukana, olipa ääni millainen tahansa. Siitä lähtien en ole häpeillyt tai arkaillut omaa lauluääntäni vaan olen antanut sen soida. Tämä on tulos hyvästä palvelusta!

Logo. Kuvakaapaus Itä-Helsingin Musiikkiopiston www-sivulta.




JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi