Pieni runo 70-vuotiaalle Siilitielle

Siilitie täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Tein aikanaan Siilitien 50-vuotisjuhliin pienen Siilitie-historiikin (ks. kuva alla). 

Tänä vuonna Heka Oy (Helsingin kaupungin asunnot) on tehnyt pienen jutun 70-vuotisjuhlavuodesta otsikolla 70-vuotias Siilitien alue on kestänyt aikaa (6.8.2025). 

Nyt on minunkin aika onnitella Siilitietä pienellä runolla.

Kuva. Siilitien pieni historiikki vuodelta 2005. Julkaisija Siilitien Kiinteistöt Oy (nykyään osa Heka Oy:tä)

Siilitielle silmää isken (Siilitie 70 vuotta)

Arkiaamun täysi bussi. 

Kun bussi kääntyy Viikintieltä Siilitielle, saan istumapaikan ja katson ulos ikkunasta. Niin monta Siilitien tarinaa muistan. 

Monelle tämä oli paratiisi: hellat, juokseva vesi, kylpyammeet ja tapetit. Ei enää lutikkalinnaa tai ahdasta asuntoa. Se toi mieleen toivon säikeen. 

Ei ollut kaukana sota. Se monelta vei paljon: isän tai veljen, iloisen mielen ja vilkkaan kielen.

Talojen pihat ja leikkipuisto, täynnä lapsia, kyllä ääntä ja elämää riitti. 

Tutuiksi tulivat Viikin metsät, merenrannat, puistot ja lapsiperheiden kiireet. Nyt jo joku noista äideistä hyvin vanhana miettii, kerkesinkö kiireissäni olla lapselle läsnä, tartuinko hetkeen, lähdinkö leikkiin ja retkeen. Tätä itsekin mietin, bussissa 79 Siilitiellä.

Ohitan kaupan, se on Siilarin ainoa. Ennen niitä oli monta: liha-, maito- ja sekatavara. Ne näkivät ajan vaihtuvan maitokannusta lasipulloon, muovipusseista maitopurkkeihin.

Ohitan Siilitielle tulleita uusia kerrostaloja. Hyvin sopivat maisemaan. Sitten vastaan tulee kolmiometsä, pieni oma metsä. Äitienpäivänä sieltä haettiin äideille valkovuokot. Ne saivat täyttää sydämet ja kodin maljakot. Nyt pienen pieni metsä vähän runnellulta ja unohdetulta näyttää.

Siilitienkin elämän matossa on monta kirkasta ja tummaa raitaa. Tummimpana muistan sen pienen tytön, jonka äiti hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan. Toivon, että aika paransi tytön syvimmät haavat. Hän pysyi Siilitiellä, aikuisena iloa toivat pihamaan kasvit ja kukat. Ne ehkä kauneudellaan helli myös sitä pientä tyttö rukkaa.

Kuluivat vuodet ja vuosikymmenet. Metro toi uuden vauhdin, kun 80-luku saapui. 

Metroon minäkin nyt liukuportaita pitkin siirryn. Sen oranssille penkille istun, kun tämän pienen runon Siilitiestä maailmalle kerron. Isken salaa silmää Siilitielle.

S:posti: juha.kesanen@selede.fi

www.selede.fi

Tarinat kertovat asuinalueesta

Eilen kuljettiin Siilitiellä Herttoniemen sairaalan pääoven edestä. Ihmettelimme, kun entisen Kettutien sosiaalipalvelutoimiston ja kirjaston rakennus oli purettu ja paikalle oli rakenteilla uusia kerrostaloja. Kun jatkoimme Siilitieltä ylöspäin Siilitien loppuun, huomasimme, että Siilitien kiinteistöt Oy:n konttorina toiminut pienempi rakennus oli juuri purettu. 

Tasan 20 vuotta sitten julkaistiin Siilitien asukkaiden tarinat kirjaksi Siilitien tarinat. Kirjoituksia kaupunkielämästä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2002). Kun tuolloin toimitin tuota kirjaa en ihan niin syvällisesti ymmärtänyt kuin nyt, miten arvokasta oli kerätä asukkaiden tarinoita alueestaan. Tarinoissa tallennettiin samalla Siilitien asukashistoriaa ja laajemminkin Helsingin kaupunkihistoriaa. Tarinoiden arvon näkee erityisesti jälkeenpäin samalla lailla kuin ehkä vanhoja päiväkirjoja lukiessa. Ne ovat tiettynä aikana muistiin merkittyjä muistoja ja ajatuksia.

Nyt kun Siilitiellä ja sen läheisyydessä on sekä purettu taloja että rakennettu uusia taloja ja niiden mukana on tullut uusia asukkaita, voi Siilitien tarinoiden lukeminen avata aivan uusia näkökulmia asumiseen Siilitiellä.

Hyvää Helsinki-päivää 12.6.2022!

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 2002 julkaisema Siilitien tarinat.

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook: Palveluksessanne

Twitter. @JuhaKe

www.selede.fi

Striimausta palvelutaloihin

Olin viime perjantaina käymässä Helsingin kaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla ja osallistuin opastetulle kierrokselle. Hiljattain valmistuneeseen museoon on vapaa pääsy ja sen luulisi laskevan kynnystä käväistä vaikkapa ihan pikaisesti tutustumassa Helsingin historiaan.

Jo sisääntuloaula ja oleskelutilat on tehty uudenlaisella tavalla viihtyisiksi. Sinne voi vaikka mennä pitämään palaveriä. Oli kiva kuulla, että kansainvälisiä palkintojakin pokannut museo on miettinyt palvelumuotoilun näkökulmasta esimerkiksi asiakasprofiileja ja heidän tarpeitaan. Tunnistin itseni selvästi Helsingin rakastajaksi.

Kierrokselta jäi mieleen erityisesti Lasten kaupunki -näyttely. Siellä oli esimerkiksi vanha 1930-luvun koululuokka vanhanaikaisineen pulpetteineen. Lapsille oli myös vanhanaikaisia vaatteita, joita pystyi pukemaan päälleen.

Lasten kaupungissa oli tehty yksi huone 1970-luvun mummolaksi. Tuon ajan tyypilliset esineet ovat kuulemma herättäneet paljon ihmisten muistoja. Mummolan huoneessa oli ikkuna ja siitä näkyi Siilitien kerrostaloja. Mummola oli siis Siilitiellä. Tämä lämmitti tietenkin mieltäni, koska olen ollut mukana keräämässä alueelta tarinoita, myös mummoilta, ja ne tuotiin myös laajemmalle yleisölle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa kirjassa Siilitien tarinat. Kirjoituksia kaupunkielämästä (2002).

Opas muuten kertoi, että Lasten kaupungissa saattaa melutaso nousta välillä niin korkeaksi, että työntekijöitä joutuu kierrättämään. Sen voi kyllä uskoa. Museossa on kuulemma työntekijöitä, jotka ovat perehtyneet lastenmuseotoimintaan. Sekin kuulostaa hienolta.

Aikakone-näyttelyssä pääsi kokeilemaan virtuaalilaseja. Itsekin kokeilin niitä vasta toista kertaa. Ja ainakin korkeimmista paikoista laseilla katsoessani hieman huimasi.

Uudenlainen museo on siis toiminnallinen eikä pölyttynyt vanhojen tavaroiden arkisto. Parhaiten mummon huoneen lisäksi jäi mieleen se, että vanhassa kansakoululuokassa on pidetty suosittuja koululauluiltoja. Hienointa on ollut, että lauluilta on ainakin kerran lähetetty striimattuna vanhusten palvelutalolle. Näin laulamisen hyvä mieli on jaettu laajemmalle porukalle. Tämän tyyppisen toiminnan toivoisi jatkuvan.

Näkymä Siilitien mummon ikkunasta.

 

Ja tällä se mummo soitteli.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi





Herranjestas - liikaa liikuntakavereita

Helsingin Sanomien 17.4.2015 mielipidesivulla kritisoitiin Helsingin kaupungin ikäihmisten liikuntakaveritoimintaa huonosta tiedottamista. Otsikkona oli ytimekkäästi "Palveluista on kerrottava paremmin". Ko. palvelusta kirjoittaja ei ollut kuullut, vaikka jo työnsä puolesta hän on yrittänyt pysyä selvillä ikääntyneille tarkoitetuista palveluista.

Vaikka julkisella sektorilla pyritään enemmän ja enemmän panostamaan tiedottamiseen, viestintään ja avoimuuteen, silti tiedottamisen onnistumista ei ehkä arvioida samoin kuin jossain yksityisen sektorin toiminnassa, jossa loppupeleissä tiedottamisen tai viestinnän onnistuminen näkyy tuloksessa. Monella yksityisellä toimialalla käytetään paljon voimavaroja viestintään, tiedottamiseen ja lobbaukseenkin.

En sen tarkemmin tiedä liikuntakaveritoiminnasta, mutta joskus julkisella sektorilla tiedottamista ei ehkä tehdä paremmin siksi, että toiminta on kokeiluvaiheessa eikä olisi resursseja vastata palvelun kasvavaan kysyntään. Voi olla niinkin, että palvelusta ei haluta tiedottaa sen takia, että kysyntä näyttäisi äkkiseltään pelkästään lisäävän kustannuksia. Miltä kuulostaisi esimerkiksi tiedote - Kuntalainen, oletko toimeentulotuen tarpeessa?

Joskus palvelu tai toiminta voi koskea vain tiettyä kaupunginosaa ja tiettyä väestöä siellä. Muistan kuinka olin mukana vuosina 1999 - 2000 Helsinki 2000 kulttuuripääkaupunkivuoden Siilitien tarinat -projektissa, joka toteutettiin nimensä mukaan Siilitiellä. Vaikka omasta mielestämme olimme tiedottaneet paljon projektista, oli alueella silti asukkaita, jotka eivät tienneet mitään kulttuurihankkeestamme.

Palvelusta tiedottamista pitää siis toistaa ja toistaa ja käyttää erilaisia kanavia erilaisille palvelun kohderyhmille - yleistä ja kohdennettua viestintää. Aivan kuten mielipidekirjoituksessa todettiin, esimerksi Internet ei tavoita kaikkia ihmisiä. Kaikki eivät myöskään ole somessa. Sitäkin pitäisi miettiä, mitä vaikutuksia viestinnällä pitäisi olla? Auttaako viestintä siinä, että ihmiset haluavat toimia organisaation toivomalla tavalla. Nämä asiat on otettava huomioon palveluiden kehittämisessä eikä odottaa, että joku muu aikanaan hoitaa palveluista kertomisen.



Kertoisinko palveluista sähköpostilla vai...

vai sittenkin myös ilmapallolla?