Menestyksen uusi määritelmä

Menestys liitetään helposti muilta saatuun ihailuun ja arvostukseen sekä maalliseen mammonaan. Varmasti meistä jokainen tarvitsee jonkun verran muiden arvotusta ja myös rahaa, jotta saa ruokaa ja katon pään päälle.

Kun luin bisnesspuhuja Brené Brownin haastattelun Helsingin Sanomista (HS 21.9.2024) aloin miettiä menestystä hieman toisesta näkökulmasta. Entäpä jos todellinen menestys on yrittämistä ja oppimista, joka suuntautuu ihmiskunnan ja myös läheisten kannalta kestäviin tavoitteisiin. Tällöin menestyksen mittarina on yrittäminen ja oppiminen. Jos menestys määriteltäisiin näin, menestymiseen ei sisältyisi lähtökohtaisesti mitään kielteistä riskiä (jos vain siis yrittää) ja yrittäessä oppii aina myös jotain uutta. Ehkä tällainen menestymisen määritelmä voisi olla tarpeellinen ainakin omassa sisäisessä puheessa, joka voi olla itseä latistavaa ruoskintaa.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Väinö Kannisto

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/Palveluksessanne

Twitter:@JuhaKe

www.selede.fi

Loiri seinässä

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa elokuussa kuolleesta Vesa-Matti Loirista pieni blogiteksti, mutta jotenkin tämän kirjoittaminen on ollut vaikeaa. Minulle Loiri on ollut suomalainen ääni koko elämäni ajan. 

Ensikosketuksen Loiriin sain Parkanon elokuvateatterissa 1970-luvulla, jossa näin ensimmäisen Uuno-elokuvan. Minua, tuolloin 7-vuotiasta poikaa kiukutti, kun kaikki nauroivat hänelle. Minun taisi käydä Uunoa sääliksi. 

Viimeiset parikymmentä vuotta olen aina välillä kuunnellut Loiria ja hänen musiikkiaan. Hänen monet laulunsa koskettavat minua niin kuin varmaan montaa muutakin suomalaista. Loiri oli monilahjakkuus (urheilu, musiikki & näytteleminen). Ehkä erityisesti hänen laulutulkinnoissaan näkyy se, että hänen elämäänsä mahtui monenlaisia menetyksiä, esimerkiksi läheisten kuolemia, sairauksia ja menetettyjä ihmissuhteita (ks. wikipedia). 

Voi olla, että ikävä ja haikeus Loirin kuolemasta johtuvat myös siitä, että Loiri ja hänen musiikkinsa muistuttavat myös edesmenneestä isästäni ja myös omasta ikääntymisestäni, vaikka 50 onkin uusi 40 :-). 

Helsingin Hämeentielle maalattu muraali on hieno kunnianosoitus Loirille. Siitä ajelen bussilla ohi monta kertaa viikossa ja muistelen Veskua.

 

Loiri Helsingin Hämeentiellä.

 

JK

S-posti: juha.kesanen(at)selede.fi

Facebook/ Palveluksessanne

Twitter: @JuhaKe

www.selede.fi

Saarinen on uusi verkkoguruni

Vain yksi YouTube-videon katselu riitti siihen, että viisikymppisenä löysin Guruni. Nimittäin kun googlasin hakusanalla systeemiajattelu, sain osuman professori Esa Saarisen Aalto-yliopistossa pitämään Filosofia ja systeemiajattelu luentosarjan 8/8 luentoon. Päädyin katsomaan tuon luentosarja viimeisen luennon kolmessa eri pätkässä. Monenlaisilla luennoilla käytyäni totean, että tämä verkkoluento on yksi parhaista luennoista, jonka olen kuullut. Nyt olen hissukseen perehtynyt jo muihinkin tämän luentosarjan taltiointeihin.

Toki olen filosofi Esa Saarisen tiennyt, mutta en oikein kunnolla ollut häneen aiemmin perehtynyt. Erityisen vaikutuksen tämän yhden verkkoluennon kuunneltuani minuun teki Saarisen nöyryys, muiden arvostus, kyky vaikuttua ja liikuttua asioista, kyky nähdä itsensä humoristisesti ja oman ikäisenä. Esimerkiksi Saarisen nöyryyttä kuvaa se, että hän sanoo, että ei hän itse oikein osaa mitään. Tämä on paljon sanottu professorilta aikana, jossa yleensä kaikki haluavat profiloitua huipputieteen tekijöiksi.

Luennon sisällöstä jäi mieleen toisten ihmisten arvostava kohtaaminen, yli puolivälin vastaan tuleminen, toiveikkuuden ilmapiirin rakentaminen, toisten auttaminen, yhteyksien rakentaminen ja se, ettei jää toisten ihmisten pintapuutteisiin kiinni.

Erityisesti mieleen jäi pyörimään se, miten nousta omassa elämässä seuraavalle, ei-ilmeiselle tasolle. Mikä on se hyvä ja arvokas asia tai tehtävä jokaisessa meissä, jonka tulisi kasvaa sisällämme kuin ilmapallo vieden meidät seuraavalle tai jopa huipputasolle. Tätä on hyvä maistella tänä kesänä.

Mikä on minun ei-ilmeinen tasoni?

JK
S-posti. juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook / Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Vankilanuoret tarvitsevat tuplasti sisua

Juttelin eilen ystäväni kanssa parikymppisestä nuoresta, joka oli ehtinyt olla vankilassa jo jokusen vuoden. Päivittelimme sitä, miten vaikeaa näiden nuorten on yrittää palata takaisin yhteiskuntaan. Kuinka jättää entinen elämä taakseen ja päästä kokeilemaan uudenlaista elämää? Miten oppia elämään arjessa ja löytää itsestä lähteviä, arvokkaita ja mielenkiintoisia elämäntavoitteita?

Vaikeaksi uuden alun tekee se, että entistä elämää ei saa mitenkään pyyhittyä pois. Siihen joutuu myös törmäämään uudestaan eri  paikoissa. Esimerkiksi rikosrekisteri saattaa sulkea pois jotkut ammattivaihtoehdot.

Nuorille oman paikan löytäminen voi olla vaikeaa, mutta todennäköisesti rikostaustaisille nuorille se on vielä vaikeampaa. Näillä nuorilla pitäisi olla tuplasti enemmän taitoa kestää ja kohdata pettymyksiä. Tuplasti sisua etsiä omaa polkua. Oman polun löydyttyä tarvittaisiin hurjasti voimia kulkea omalla polulla pettymyksistä huolimatta.

Jos saisin antaa näille nuorille yhden neuvon, se olisi se, että he yrittäisivät löytää itselleen hyvän ja luotettavan ohjaajan tai mentorin. Ihmisen, joka voisi ohjata ja opastaa omalla polulla ja sillä kulkemisella. Henkilön, joka auttaisi käsittelemään pettymyksiä ja iloitsisi onnistumisista. Yksin ei nimittäin selviä kukaan. Apua voi pyytää varmasti myös KRIS-yhdistyksestä.

Pettymyksetkin ovat osa elämää. Miten kehittää taitoa selviytyä niistä?

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter/JuhaKe
www.selede.fi

Viimeinen palvelus

Meinasin ensin laittaa otsikoksi "Kielletty alle 40-vuotiailta", mutta tämä koskee varmasti meitä aivan jokaista - nimittäin läheisen kuolema. Neljänkympin jälkeen tosin oma kuolemakin alkaa hiipiä mieleen. Mitä jos en eläkään virkeänä ja vetreänä 80 - 90-vuotiaaksi teräsvaariksi. Kaikki voi päättyä nopeastikin.

Helsingin Sanomissa 22.4.2015 kirjoitettiin, että kun omainen kuolee, ei enää osata oikein toimia. Jutussa annettiin hyvä muistilista siitä, mitä kaikkea pitää tehdä. Myös erilaisista some-kanavista pitäisi muistaa poistaa profiilit. Mieleen tulee heti yksi LinkedIn-palvelussa oleva ystäväni, joka kuoli muutama vuosi sitten ja silti hän edelleen "viettää vuosipäivää tietyssä työtehtävässä".

Arjen kiireestä, mainosten ja myynnin maailmasta kuolema on usein kaukana. Kovia jätkiä ja naisia on paljon, mutta olisiko heistä tai minusta pesemään esimerkiksi kuolleen läheisen ruumista - tekemään viimeistä palvelusta? Tuntea rakkaan eloton ruumis - tuttu, mutta vieras.

Ei ole elämää ilman kuolemaa, eikä kuolemaa ilman elämää. Jotenkin niin olen yrittänyt lapsille puhua kuolemasta.

Jos kuolema on arjesta vieras asia, on sitä myös syntymä. Muistan ajatukseni, kun kolmas lapsemme oli syntymässä. Miten absurdilta minusta tuntui, kun Kätilöopiston ikkunasta kuuluivat neljän ruuhkan äänet samalla, kun uusi ihminen pönkesi maailmaan.

"Elämä on" vain miten se meni, mutta myös "kuolema on".

 

JKjuha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/PalveluksessanneTwitter @JuhaKe