Aku Ankka innosti muistelemaan ensimmäistä ja viimeistä maratonia

Viime huhtikuussa Aku Ankassa kerättiin tarinoita teemalla Nyt kävi Akut. Aku Ankkahan on tunnetusti kova ankka yrittämään. Vaikka Akun hommat menevät aika usein pieleen, hän ei lannistu, vaan kohta hänellä on jo uusi mato koukussa.  

Minä laitoin tämän jutun tarinakeräykseen. Saa nähdä, josko siitä päätyy jotain ideoita Aku Ankka -lehteenkin.

Nyt kävi Akut - eli elämäni ensimmäinen ja viimeinen maraton

Armeijan jälkeen, noin 17 kiloa sitten, olin innostunut kestävyysjuoksusta ja erään armeijakaverin kanssa kävimme innokkaasti treenaamassa. Peruslenkkien lisäksi teimme kuntopiiriä ja kävimme tekemässä ylämäkivetojakin yhdessä laskettelurinteessä.

Yhden puolimaratonin jälkeen, joka ei sekään mennyt ilman kommelluksia (tankkaus epäonnistui pahasti), päätin osallistua maratonille. Tätä varten lisäsin hieman peruslenkkien pituutta ja pian olin jo valmis juoksemaan reilut 42 kilometriä.
Kun maratonpäivä koitti, olin pontevasti luottavainen kuntooni. Alkumatkasta en muista kuin sen, että matka taittui suunnitelmien mukaan tasaiseen tahtiin.

Noin 20 kilometrin kohdalla juoksin jonkun aikaa rinnakkain isokokoisen lihaksikkaan voimamiehen kanssa ja juttelimme sen verran, että kuulin, ettei tämä voimamies ollut ensimmäisellä maratonilla ja hän oli osallistunut Kalevan Kierroksellekin. Kalevan Kierros koostuu erilaisista urheilutapahtumista, johon kuuluu muistaakseni juoksu, soutu, hiihto, luistelu, suunnistus ja oliko siinä vielä pyöräilykin. Itse olin tuohon aikaan pieni ja hoikka ja enemmän kestävyysurheilijan oloinen kuin tämä voimamies, joten katsoin kelloa ja totesin itsevarmana rinta rottingilla juoksukumppanilleni, että täytyypä vähän kiristää vauhtia. Pari reipasta askelta ja ero tähän juoksutoveriin oli jo selvä.

Seuraavat reilut kymmen kilometriä taittui omalla painollaan ja huipennus tuli noin 35 kilometrin kohdalla. Tällä etapilla oli silloinen tyttöystäväni ja muutama ystäväni katsomassa juoksuani. Heidät nähtyäni astui sisäinen showmies esiin. Heidän kohdalla juoksin välillä sivuttain ja takaperinkin sekä otin pienen pikajuoksuspurtin tehden käsillä ticotico-liikkeitä. Totesin vielä tähän päälle kovaan ääneen, että maraton on helppo homma. Lopuksi huikkasin kannustusjoukoille, että kohta nähdään maalissa.

Eipä mennyt kuin kaksi kilometriä edellisestä kohtaamisesta, kun käteni alkoivat puutua ja väsyä. Saman tien kädet alkoivat heilua aivan holtittomasti vetelinä ristiin rastiin kehoni edessä – ei tietoakaan ticoticosta. Jalat painoivat valtavasti ja pienikin ylämäki tuntui vuorelta. Vielä hetki sitten tehty pikajuoksu muuttui kävelyvauhtiseksi lönkyttelyksi. Aika tasan 40 kilometrin kohdalla alkumatkalta tuttu isokokoinen, lihaksikas hahmo juoksi kevein askelin rinnalleni ja toivotti tsemppiä. Minä sain sanottua pienellä pihahduksella kiitokset.

Viimeiset pari kilometriä olivat rankat, mutta pääsin kuin pääsinkin maaliin. Vaikka aika oli mielestäni ihan kohtuullinen neljä tuntia, kiitos reippaan alkuvauhdin, osallistumismitalit olivat jaettu jo loppuun kuntokympin juoksijoille. Järjestäjät lupasivat lähettää minulle mitalin postissa, mutta ei sitä ole vieläkään, kohta 30 vuoden jälkeen tullut. Saattojoukot taluttivat minut autoon ja kohti lepoa. Uho oli vähissä. Myöhemmin kuulin, että koko juoksutapahtuma meni talousvaikeuksien takia konkurssiin.

Tämä kuva ei ole maratonilta vaan 10 km Hirvihölkältä vuodelta 2017.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Arvostaako nobelisti sinnikkyyttä

Vaikka nobelisti on fiksu, joskus hänen kanssaan voi olla eri mieltä.

En ole sama mieltä siitä, että nobelisti Bengt Holmströmin mielestä yhdeksännellä kerralla lukemaan oikeustiedettä päässyttä opiskelijaa ei kannattaisi ihailla. Hänen  mielestään noin monta vuotta opiskelemaan yrittäminen on kansantalouden näkökulmasta turhaa. (HS 26.9.2017). Holmström mietti, että minkälainen juristi tulee henkilöstä, jolta vie noin kauan päästä opiskelemaan.

Kyseenalaistaa toki sopi, ja kansantalous on yksi hyvä näkökulma aiheeseen.  Nobelistin kannattaisi kuitenkin olla kyseenalaistamisessaan varovainen, jos hän ei tiedä millainen on hakijan tausta ja mitä muuta hän on tänä aikana tehnyt.  Siitäkään ei voi olla varma, millainen juristi tästä hakijasta tulee. Voi tulla huono, hyvä tai ihan "huippu". Toki paljon riippuu siitä, miten ja kuka  menestyksen lopulta arvottaa ja milloin. Alkuun menestystä arvioi oppilaitos, sitten työnantaja, myöhemmin asiakkaat, verottaja, kansantalous ja jossain vaiheessa ehkä lapset.

Jokainen toki miettii omassa elämässään tavoitteitaan ja yrittämisiään henkilökohtaisesti. Olen itse mieltynyt filosofi Frank Martelan suhdelo-käsitteeseen. Sen mukaan jokainen meistä syntyy, kasvaa ja kehittyy suhteessa toisiin ihmisiin. Näissä suhteissa syntyy käsitys omista kyvyistä ja kiinnostuksen kohteista.

Ainakin nuorella ihmisellä suhdelo vaikuttaa myös siihen, millaiseen ammattiin hän haluaa ja mihin hakee opiskelemaan. Yksinkertaistettuna suhdelo vaikuttaa siihen, hakeutuuko nuori opiskelemaan ammattikouluun tai lukioon ja jatkaako hän vaikkapa korkeakouluopintoihin. Luonnolliselta ja itsestäänselvältä vaikuttava valinta onkin syntynyt suhdelon, taipumusten ja lahjakkuuden pohjalta.

Esimerkiksi kirurgi  tarvitsee hyviä käsityötaitoja. Monestakohan ammattikoulussa käsi- ja silmätyöskentelyltään taitavasta nuoresta voisi tulla myös hyvä kirurgi, jos suhdelo olisi ohjannut heitä lääkäriopintoihin.

Tuntematta sen tarkemmin tuon alussa kuvatun oikeustiedettä lukemaan päässeen opiskelijan taustoja, voi hän olla tulevaisuudessa jollekin lapselle tai nuorelle se suhdelo, joka auttaa elämässä eteenpäin. Ehkä hänen lähipiirissään on joku henkilö, joka on ollut oikikseen hakijalle sisukkuutta rakentava suhdelo. 

Sisukkuutta tarvitaan.

  
JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook /Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi