Puututko metrolaiturilla pyöräilyyn?

Taas aamulla mennessäni metrolle näin nuoren pojan ajavan polkupyörällä ja huomautin hänelle, että laiturilla ei saa pyöräillä.

No eihän siitä laiturilla pyöräilystä periaatteessa hirveästi haittaa ole, jos laiturilla ei ole montaa matkustajaa ja pyöräilijällä on hyvät ajotaidot. Joskus pyöräilijä voi olla sen verran kaukana tai "iso ukko", jolle ei oikein uskalla mennä valittamaan. En ole viime aikoina kuullut muuten edes metroaseman kaiuttimista ääntä, että metrolaiturilla pyöräily on kielletty.

Pääasia puuttumisessa on kuitenkin se, että jokainen metrolaiturilla pyöräilijä rakentaa sellaista kulttuuria, jossa pyöräily laiturilla on sallittua. Joku nuorempi voi sitten ajaa esimerkiksi metrolaiturilta alas tai vaikka törmätä metroon. Lievemmässä tapauksessa törmätä johonkin matkustajaan.

Tuo on yksi esimerkki, joihin arjessa voi törmätä ja joissa jokainen miettii haluaako, viitsiikö vai pitääkö puuttua. Antaako kaikkien toimia vapaasti ja omien halujensa mukaan ja kuvaa tapahtunutta someen ja paheksuu sitä sosiaalisessa mediassa.

Työelämässä organisaatioilla on eettiset periaatteet (esim. SOK-yhtymä), joiden tehtävänä on ohjata organisaation henkilöstöä toimimaan oikein ja välttämään väärin tekemistä. Eettiset periaatteet toimivat johtamisen selkärankana. Erityisen rapauttavana organisaation toimintaan vaikuttaa se, jos johto toimii eettisten periaatteiden vastaisesti. Sen jälkeen on esimerkiksi henkilöstöosaston vaikea yrittää saada läpi viestiään siitä, kuinka tärkeä on, että kaikki tuntevat eettiset periaatteet ja osaavat toimia niiden mukaan.

Ei työelämässäkään ole helppo puuttua eettisten periaatteiden vastaiseen toimintaan. Sitä kuitenkin helpottaa, jos kaikilla on tiedossa eettiset periaatteet ja niitä on esimerkiksi rekrytoinneissa hyödynnetty ja johto on niistä viestinyt omilla kasvoillaan.

Miksi otin teemaksi juuri metrolaiturin? Isäni kertoi aikoinaan, että hän oli 1970-luvun alussa lättähattu-junan seisakkeella odottamassa junaa. Seisakkeella oli myös äiti ja pienen pyöräilevän poikansa kanssa. Lättähatun tullessa seisakkeelle, pienen pojan pyörä jäi kiinni lättähattuun ja juna veti pojan junan alle. Voit kuvitella äidin surun kun pieni poika särkyi raiteille.

Poika hei, metrolaiturilla ei saa ajella.

JK
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Treffeille metrosta

Viime lauantaina (18.11.2017) avautui pitkän odotuksen jälkeen länsimetro. Se on iso asia pääkaupunkiseudulle ja tietysti Espoolle. Itse asiassa se on niin iso asia, että sitä on edes vaikea ymmärtää. Se tulee ohjaamaan ihmisten arkea, liike-elämän ratkaisuja ja rakentamista monin tavoin.

Minäkin lähdin perheen kanssa heti avajaispäivänä tätä odotettua ihmettä katsomaan. Oli kiva nähdä, että metroreitin avautumista juhlittiin sille kuuluvin riitein. Jotkut ihmiset olivat pukeutuneet oransseihin vaatteisiin. Jonkun rintamerkissä luki teksti "Minä uskon länsimetroon". Iloinen ja ihmettelevä tunnelma oli vallannut ihmiset. Osa matkustajista hyppäsi metrosta pois jokaisella uudella upealla asemalla ikään kuin ottaen uutta tilaa ja samalla metroa haltuun. Me ajoimme suoraan Tapiolaan, jossa vaihdoimme Matinkylään menevään metroon.

Parikymmentä vuotta metroa käyttäneenä kokemukseni on, että  metro on nopea, täsmällinen, yksinkertainen ja varma menopeli. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta metrossa matkustaminen on myös turvallista.

Olen kokenut metrossa monenlaista yhteyttä kanssamatkustajien kanssa. Muiden ihmisten läsnäolo on kohottanut mielialaakin. Ja olenpa nuorempana poikamiehenä käynyt laskujeni mukaan ainakin kolmen eri ihmisen kanssa treffeillä, tavattuani heidät metrossa. Tätä ei varmastikaan tapahdu, jos köröttelee autolla tai polkee pyörällä töihin. :-)

Länsimetro avautui 18.11.2017. Tunnelmaa Matinkylässä.

JK 
juha.kesanen(at)selede.fi
Facebook/Palveluksessanne
Twitter @JuhaKe
www.selede.fi

Mennään bussilla!

Minun on jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa paikallisbusseista käyttäjän näkökulmasta. Ajan bussilla ja metrolla lähes päivittäin. Viime viikolla yhtenä aamuna oli bussissa mahdollisuus vastata käyttäjäkyselyyn ja palveluista kiinnostunut tietysti mielellään vastailee moisiin kyselyihin. Koska lähtökohtaisesti olen joukkoliikenteen kannattaja ja ainakin Suomen mittapuulla joukkoliikenne Helsingissä on vähintään hyvää, oli vastaukseni varsin myönteisiä kyselyyn.

Samalla minulle tuli mieleen yksikin hyvä bussikuski, joka ajoi aamuruuhkassa poikkeuksellisen tasaisesti ja jouhevasti. Hän oli myös ystävällinen, kun ihmiset tulivat autoon. 

Toinenkin hyvä bussikuski on ollut mielessäni. Nimittäin yksi somaliaistaustainen nuori kuljettaja joutui tiukkaan paikkaan, kun joku mieshenkilö yritti tulla bussiin ilman lippua. Jämäkästi tämä kuljettaja kuitenkin pyysi miestä maksamaan. Joku toinen kuljettaja olisi saattanut katsoa asiaa sormien läpi. Jotenkin tästä paistoi läpi, että koulutuksessa oli tuotu esille miten toimitaan, jos joku yrittää ilman lippua autoon, ja tämä kuski toimi juuri näin. Samalla tämä lisäsi muiden matkustajien, tai ainakin minun arvostusta siitä, että kuski osoitti olevansa bussin pomo.

Kolmas hyvä kokemus on yhdestä bussikuskista, joka hyppäsi nopeasti bussista auttamaan, kun joku nuori nainen pyörtyi pysäkillä. Joku toinen olisi ehkä jättänyt pyörtyneen muiden pysäkillä olleiden kontolle.

                                Valokuva Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n kyselykaavakkkeesta.


Joukkoliikenteen ja tässä tapauksessa bussien käyttäjäkokemuksesta ainakin itselleni tärkeimmäksi nousee bussien liikennöintiväli, siisteys, nopeus ja tasainen kyyti.

 Metrossa ja metroasemillä on joskus harvoin ollut hieman turvattomampi olo. Onkin hyvä, että Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) on lisännyt esimerkiksi vartiointia metroissa ja metrolaitureilla. Samoin peruskorjatut metroasemat esimerkiksi Siilitie ja Kulosaari ovat viihtyisämpiä ja näin ollen ne parantavat käyttäjäkokemusta.